PLOKI
JOPAS JOTAKIN
18.3.2017 TIMO SOINI
Perussuomalaiset on Suomen merkittävin puolue. Ainakin jos luottoluokittajaan on uskominen. Perussuomalaisten puheenjohtajuus on ilmeisen merkittävä luottamustoimi. On siinä sitten kuka tahansa.
Tässä ei olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Muutama vuosi sitten minut leimattiin maailman seitsemänneksi vaarallisimmaksi mieheksi. Ei maailma kaatunut silloinkaan.
Perussuomalaiset on kansanliike ja yleispuolue. Sellaisena sillä on tehtävä ja kannatusta. Me olemme isänmaallinen puolue. Tässä tilanteessa pitää olla hallituksessa puolustamassa omaa linjaa.
Edellisen hallituksen aikana työttömyys paheni 100,000 henkeä. Nyt työllisyys on parantunut noin 30,000 hengellä. Samalla tavalla talouskasvu on saatu alulle. Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty. Lex Lindström toteutettu, kotiäitivihaa taitettu jne.
Punavihreät haluavat puolueemme oppositioon ja itsensä tilalle. Perussuomalaisia ei kannata aliarvioida. Ei me nyt niin hulluja olla,että avasimme vapaaehtoisesti Smolnan ovet Ville Niinistön ja Paavo Arhinmäen porukoille. Ja samalla talouden tärviölle sekä Ei, ei, ei-politiikalle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Näitä juttuja lukiessa tuppaa naurattamaan.
Yhtä paljon kuin jutun vieressä näkyvä "mainos", jossa kerrotaan, että
Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, Jari-Pekka Teurajärvi ilmoitti viime viikolla vaihtavansa Perussuomalaiset Keskustaan.
Suurimpana syynä puoluevaihtoon Teurajärvi pitää sitä, että Oulun Perussuomalaisissa on harjoitettu häntä kohtaan epäreilua kohtelua, jopa suorastaan kiusaamista. Aamun haastattelussa hän kertoi, ettei häntä oltu päästetty mm. ehdokkaaksi ensi vuoden kunnallisvaaleihin, kun pelättiin hänen vievän valtuustossa paikan joltakin istuvalta valtuutetulta. Teurajärvi tietää myös kertoa, että kiusaaminen ja savustaminen on alkanut jo ennen häntä ja jatkunut myös hänen lähtönsä jälkeen.
Hupiveikkoja Soini ja Soinin pojat. Ja Terho jatkaa samoja polkuja, muttei tosikkona osaa olla yhtään hauska.
Ei sadantuhannen nollien väliin pilkkua.