IS Vihdoin se on totta - Helenius ja Chisora

No.Boxer

http://www.aamulehti.fi/urheilu/is-vihdoin-se-on-totta-helenius-ja-chisora-ottelevat-uusinnan-helsingissa-24350327

"Ilta-Sanomat kertoi lauantaina verkkosivuillaan uutisen, jota suomalainen nyrkkeilykansa on odottanut jo tovin. Lehden saamien tietojen mukaan Suomen ylpeys Robert Helenius ja britti Dereck Chisora ottavat yhteen Helsingissä 27. toukokuuta.

Kyseessä on kauan odotettu uusintaottelu, sillä Helenius ja 110-kiloinen Chisora kohtasivat ensimmäisen kerran joulukuussa 2011. Tuolloin Helenius voitti pistein, mutta ottelun ”todellisesta” voittajasta keskusteltiin pitkään jälkikäteen. Tasainen matsi oli erityisesti Chisoran mielestä hänen heiniään.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan ottelun järjestää kummallekin nyrkkeilijälle tuttu saksalaispromoottori Sauerland.

Helenius tyrmäsi viime ottelussaan argentiinalaisen Gonzalo Omar Basilen. Nyt vastus on kuitenkin paljon kovempi, sillä Zimbabwessa syntynyt Chisora pystyy olemaan kehässä kovien sanojensa mittainen mies."

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Mielestäni Chisora ei ole lähelläkään parhaiden aikojensa tasoa mutta ei kyllä ole Robbekaan! Pahoin silti pelkään että Heleniuksen uran lähtölaskenta saattaa olla juuri alkanut...

29

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enmaksa

      Kaksi kankeaa eltaantuneelle maitovalaan peräsuolelle haisevaa ylipainosta mursua hinkkaa hikisiä ruumiitaan toisiaan vasten. Haluatteko todella maksaa sellaisesta? Minä en.

      • No.Boxer

        "Haluatteko todella maksaa sellaisesta? "

        -En nyt satu tietämään mille maitovalas tuoksahtaa (kun tunnet asian niin varmaan pystyt kertomaan lisää?) mutta Chisoran otellessa lähes aina mukana on suurta draamaa.
        Ei niinkään nyrkkeilyllisesti, pidän hänen ottelutyyliään tulla kilpikonnasuojauksessa lähituntumaan nyhjöttämään ehkä vastenmielisimpänä mitä tiedän. Mutta se muu show yhdessä sen kanssa että viime vuosien valovoimaisin ja tunnetuin nyrkkeilijä Robbe saattaa päättää uransa 27.5.2017 on kyllä katsomisen arvoinen tapahtuma. Ja varsinkin siinä tapauksessa jos suunsoittaja-Chisora sattuisi juoksemaan Ropbben vasuriin...

        Niin, ja nyrkkeilykehässä on vain kaksi hikistä äijää kehässä yht'aikaa... Lätkäkaukalossa niitä on samaan aikaan 12 ja futiksessa 22 ilman että kukaan voivottelee.... Taidat olla aika hienohelmaneiti jos kaksi urheilemassa olevan miehen hiki on kohdallasi noin ylivoimaista?

      • sesaakuonoonsa
        No.Boxer kirjoitti:

        Robbe...hihihihi...Se on kuule juonut likkaa maitoa ja haisee pahalle... ja selässä märkiviä rupia. Robbesta ei ole enää nyrkkeilijäksi treenattuja urheilijoita vastaan..

    • gyyyygyg

      Chisora on kovassa kunnossa, katso viime ottelu.

      • No.Boxer

      • ainase

        Chiso on raukka, hidasälyinen kehäraakki, huutaa jo armoa: "älkää lyökö, sattuu". Sääliksi jo käy. Sen nuppi on jo hakattu lyttyyn ja aivot puolimätiä. Nyrkkeily jo sen aivot tuhonnut. Tosin ei ole koskaan viisas mies ollutkaan...eli väliäkös tuolla....

      • hjghghjuk
        ainase kirjoitti:

        Chiso on raukka, hidasälyinen kehäraakki, huutaa jo armoa: "älkää lyökö, sattuu". Sääliksi jo käy. Sen nuppi on jo hakattu lyttyyn ja aivot puolimätiä. Nyrkkeily jo sen aivot tuhonnut. Tosin ei ole koskaan viisas mies ollutkaan...eli väliäkös tuolla....

        NO eihjän tuosta ole kuin 6 vuotta aikaa, ainoa kerta kun joku saa Chisoran nurin.

    • rgeregeqg

      Helenius kohtaa Chisoran HELSINGISSÄ

      27.5.2017 HELSINKI Heleniuksen manageri ei tätä ottelua vahvista, eikä mitään muutakaan ottelua. Tieto saatu pian tämän uutisoinnin jälkeen.

      Taitaa olla niin että helge ei uskalla ottaa uusintaa varmasti on kohta muka loukkaantunut että voi välttää tämän ottelun edes jotenkin täysin mainetta menettäen syksysllä tai ensi talvena sitten taas uusi bussikuski roben haastajaksi.

    • onsiinäurho

      Mies ottaa mittaa Affenanmaan grillillä makkaraperunalautasesta ja keskikaljatuopista.

      • pulleaurho

        Hansu kävi kanveesissa neljännen annoksen aikana. Viides annos meni Hansun määräämässä tahdissa, mutta kuudes setti makkaraperunoita pudotti Hansun unten maille. Silmämunat vaan pyörähti kun pohjoisen jätti kellahti tuolilta permannolle. Apujoukot saivat tehdä pitkään töitä nostaessaan savijalkaista jättiläistä takaisin tolpilleen. Syynä tapahtuneeseen oli ekstra majoneesi joka oli epähuomiossa livahtanut annokseen. Syvimmän epätoivonkin keskeltä jättimme kuitenkin ilmoitti pökertyneenä syövänsä vielä joskus kaikki Ahvenanmaan sipsit yhdellä istumalla, jumalauta!

      • Hansu.fun.club
        pulleaurho kirjoitti:

        Ai että! Tuo ottelu on kyllä ollut varsinainen klassikko. Parasta renkipoikaa ikinä! :)

    • huuuuhaa
      • rththrthrth

        Näin tais käydä helge ei uskallakaan no selitys on varmaan taas että ottelu ei hyödytä kun helge hlauaa maailman mestariksi ja pitää saada parempi vastus oiskose basile 2 vaikka sellanen?

    • dghhvfhhjllhnb

      Kertoimet PAF:lla: Helenius voittaa 3,75 ja Chisora voittaa 1,25..siitä vaan lyömään vetoa Heleniuksen puolesta, jos uskaltaa.

      • joopamiesjoo

        Tän hetkiset kertoimet: robbe voittaa 2,4 ja chisosra 1,53. On tyhmät menny lyömään rahaa robben voitolle... =))

    • Lähdenkannustamaan

      Siellä ei varmastikkaan ole Roopelle pistevoittoa tarjolla, vaikka Suomessa ollaan.
      Lisäksi Chisora on otellut kärjessä heidän edellisestä kohtaamisesta saakka.
      Vaikea ilta on Roopelle tiedossa etukäteen ajateltuna, mutta kaatovoimaa löytyy varmasti ja nyt olisi hiottava liikkeestä lyöminen sille tasolle, millä se oli ennen loukkaantumisia.

    • 888jc

      Mitä se auttaa vaikka saa lyötyä jotain säkkimittaria kovaa, Heleniuksen viime vuosien touhuilu on aivan eri tasolla kuin Chisoran joka ottaa kovia otteluja maailmalla jatkuvasti karttelematta ketään, niinkuin nyt viimeksi.

    • lllklllk

      Helenius tulee olemaan hätää kärsimässä heti kun kongi kumahtaa.

      • voihelenaa

        Chison kongi kumahtaa samalle sekunnila Helenan leukaan ja sitten unihoureissa lanssilla sairaalaan.

    • pasmatsekasin

      Tulee olemaan erittäin hauskaa katsoa kun Chisora pyrkii Helen nahan alle ennen otteluaa, hänä osaa sen shown. Helen hermot tullee olemaan kovilla se on varma.
      Sitten saa vielä turpiinsa itse ottelussa.
      Kuka tuota Heleniusta muuten valmentaa nykyään? Se Lintströmikö?

    • fefewfew

      Kai se linström edelleen ainakin oli joulukuun basile matsissa kehäkulmauksessa. Roben liikuvuus on sen verta huonoa että ei sillä maailman parhaille pärjää ja että tämän matsin voittaja pääsisi wildweriä vastaan toivottavasti ei sillä wilder tarvitsee paljon kovemman vastuksen kuin näistä kumpikaan esim. luiz king kong ortis olsi parempi vastus wilderille.

    • onsekikysse

      Miksi Heleniusta kutsutaan lähiöbaarissa Helenaksi? Käyttääkö se hametta vai tarkoitetaako sitä että vastustajiksi haettu lihavia 48 sekunnin "akkoja" kehitysmaista?

      • vatsa-aallot

        Joku edestä antavasti auki oleva mekkohan sillä on päälläkin...

      • huihaiiiiii

        Chiso on kehitysmaalainen, jonka kehitys on loppunut aikaa sitten.. Evoluutio ei sittenkään auttanut tummaa miestä. Tolloksi jäivät.

      • Lyöminensattuu
        vatsa-aallot kirjoitti:

        Joku edestä antavasti auki oleva mekkohan sillä on päälläkin...

        Tiedoksenne: kyseessä on kaapu, ei mekko, kolttu tahi iltapuku. Se on hirveän pelottava viikinkimäinen painajaiskaapu joka saa vastustajan tärisemään pelosta. Tai naurusta, mutta tärisemään yhtä kaikki. Lisäksi kaapu peittää viimeiseen asti Painajaisen hötöisen ilmatyynyn joka imaisee vastustajan vartalyöntien voiman itseensä. Turha paljastaa ennakkoon vaivalla hankittua uutta urheilullista vartaloa vastustajalle.

      • Hansu.fun.club
        Lyöminensattuu kirjoitti:

        Oiskohan mitat otettu ennen treenikautta ja rekkalastillista Taffelia? Tai sitten manageri vaan yksinkertaisesti osti kiljupäissään liian pienen palan mekkokangasta Eurokankaan alelaarista.

      • tavatatavavavstt

        Osaaks Helena lukea? Matsin jälkeen saattaa tavaaminen olla entistäkin hitaampaa. Änkyttäminen kuuluu nyrkeilyyn ja aivovammat..

      • kukassaolet

        Kaki nyrkeltajät on hyväät lukiluki ja myös kirjootus. Nyrkli nyrrkeli nyrkilejä on aina heramies esimsim foyld Patterson vai mikä pArkison se oli on? Häh? nyrkitäjä pitääpitää ana muista sen oma nimi. Ku kirjoltaa nimi otelusopimukse een. Site valmentaijat kerto misä päin on kehä. kehässä piiitä lyöda toinen otelija jos osuu. Se vaikeus kun toinen lyö myös sinu itse. Sattu pää ja tuntu pahalle.

    • hehehehehhe

      Helenan nupissa Humiseva Harju eli HH.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1898
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1485
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe