Jos Suomessa ei olisi Keskustapuoluetta

Maamme kaupungistuminen olisi edennyt normaalin kehittyneen yhteiskunnan tavoin eli olisi jo huomattavasti pidemmällä. Lisäksi Suomessa ei ylläpidettäisi elinkelvottomia pikkukuntia. Ja maatalouden harjoittaminen ja tukeminen olisi järkevämmällä pohjalla.

6

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myönnät siis, että Suomessa olisi elinkelvottomia pikkukuntia siitä huolimatta, ettei Suomessa olisi ollut keskustapuoluetta.

    • hyväkeskusta

      Tietääkseni ei mikään, hallitus eikä opposiittiöpuolue ole tuhoamassa mitään kuntaa.

      • Keskustan.kärkihanke

        2000-luvulla keskustavetoinen hallitus aloitti palvelujen heikentämisen maaseudulla. Terveysasemia ja kyläkouluja sekä muita tarpeellisia toimintoja lakkautettiin tai siirrettiin muualle.

        Välimatka toiselle terveysasemalle tai kouluun kasvoi kohtuuttomasti ja ihmiset muuttivat palvelujen perässä muualle. Ne, joilla ei ollut tahtoa tai mahdollisuutta muuttaa, jäivät huonojen palvelujen kuntaan ja kylään.


      • Keskustan.kärkihanke kirjoitti:

        2000-luvulla keskustavetoinen hallitus aloitti palvelujen heikentämisen maaseudulla. Terveysasemia ja kyläkouluja sekä muita tarpeellisia toimintoja lakkautettiin tai siirrettiin muualle.

        Välimatka toiselle terveysasemalle tai kouluun kasvoi kohtuuttomasti ja ihmiset muuttivat palvelujen perässä muualle. Ne, joilla ei ollut tahtoa tai mahdollisuutta muuttaa, jäivät huonojen palvelujen kuntaan ja kylään.

        Terveysasemista päättävät kylläkin kunnat tai kuntainliitot ja kyläkouluista kunnat. Ei hallitus eli valtioneuvosto.


    • Cana-aulis

      Jos suomessa ei olisi keskustapuoluetta niin koko maa olisi jätetty susille ja karhuille.

      Korkeintaan joku yksinäinen kyykkyryssä istuisi riukupaskalla jossakin.

    • niinpässanoit

      ..jos kommareita ei olisi niin.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      62
      1223
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      890
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      84
      659
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      35
      560
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      116
      515
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe