Päätöspuheenvuoroni

Mutta ei mikään toimi, jos asioita ei käsitellä yksilöllisesti, että miten ne juuri siinä tietyssä perheessä ovat ja millaisia persoonia siinä perheessä on. Mitä järkeä ympätä mitä sattuu yleisiä, jos siinä perheessä ei ole yhtäkään sellaista yleistä henkilöä. Mitä esim. minä henkilökohtaisesti teen tiedolla tavallisista suomalaisista uusperheistä tai heidän asioistaan tai jostaan muusta vastaavasta mikä ei liity minun maailmaani mitenkään, vaikka Suomessa asunkin. Jos menen jonnekin, minulle puhutaan kenen tahansa ventovieraan asiaa, joka ei liity minuun mitenkään. Mitä minä sillä teen ?
Minulle lisäoppia suomalaisten perheiden politiikasta vai mitä ?
Minulla ei semmosta perhettä ole enkä semmosta aio perustaa, niin mitä minä teen semmosen maailman psykologialla ?
Annan empatiaa sille psykologisoijalle: "Niin, joo, juu, ymmärrän sinua"

Jos nämä ihmiset eivät ymmärrä että minulla ei faktuaalisesti ole sellaista perhettä ja elämänkokemksia kuin heillä tai heidän mielikuvituksessaan, niin se on aiiiivan "crazymaking" eläytyä heidän juttuihinsa vuosikausia muka ominani vaikka ne ovat tosiasiallisesti täysin irrallisia minun elämänkokemuksistani. Mutta silti niitä mm. minun nimelleni on kirjoitettu. Pitäisikö olla joku kaksoisjakopersoona ?
Sehän on täysin päivänselvää, että minä itse tiedän paremmin, mutta sitten joutui kamalaan aivopesuun etten muka tietäisi. Nyt on pää pyöritetty pesukoneessa oikein kunnolla, mutta vieläkin tiedän oman elämäntarinani suurinpiirtein. Ennen tiesin todella hyvin tarkasti, koska tutkin joka ikisen askeleen melkeen. Mutta se ei kelvannut.

Juurikin.
Mutta minulla on lisäksi se tuska että minulle merkittävimmät elämänkokemukset ovat toisten kulttuurien merkitysmaailmoissa tapahtuneita, ja suomalainen yhteiskuntajärjestelmä ei niitä tapahtumia tunnusta siinä merkitysmaailmassa, jossa ne ovat tapahtuneet ja jossa ne on eletty, ja minä en usko niiden kokemusten tähän suomalaistettuun tulkintaversioon, jolla minua on aivopesty ja rankasti ja olen kokenut kauheaksi henkiseksi rääkiksi. Minä en aio luopua siitä tulkinnasta, jonka merkitysmaailmassa nuo tapahtumat ovat tapahtuneet, koska minä en ole oikeasti niitä koskaan elänyt suomalaisessa merkityksessä. Se on jälkikäteen keksitty erilainen merkitys, jolla minustakin on maalattu todella typerä kuva ja sen kuvan mukaan minut on sitten laitettu elämään vuosikausiksi. Mutta se kuva on epäoikeudenmukainen, koska minä en ole koskaan tehnyt mitään asioita sellaisissa merkityksissä joihin ne on jälkikäteen merkitysellistetty.


Jos jokin on tapahtunut kulttuuriympäristössä A
ja sitten siirrytään kulttuuriympäristöön B,
niin tämä B ympäristö alkaa merkitysellistää myös kulttuuriympäristössä A tapahtuneet
tapahtumat kulttuuriympäristön B merkitysmaailman tulkintojen mukaisesti.
Silloin ei pysytä tapahtumien autenttisuudessa. Ne kulttuuriympäristön A tapahtumat pitää tulkita kulttuuriympäristön A merkitysmaailman mukaan, jotta pystytään erottamaan mitä on oikeasti tapahtunut. Ei sitä merkitystä mielestäni sovi vaihtaa jälkikäteen. Se on täysin epäoikeudenmukaista.

Ja minun pääni halkeaa kun joudun näistä vääntämään vuosikausia ihmisten kanssa, jotka tuntuu olevan valovuoden päässä asian ymmärtämisestä, eikä sitä sovi heille sanoa. Oma pääni sumenee siinä samalla kun eläydyn siihen heidän tilaansa, joka tuntuu minulle aivan sumuiselle.
Keskustelujen jälkeen pää on pelkkää kaaosta ja sumua, siksi olenkin ottanut monologit käyttööni. Niiden avulla saan pääni sitten taas kirkastettua siitä vellovasta sumusta jota yltiöempaattisuus päälle tuottaa.
Kyllä psykopaattini äiti oli varmaan oikeassa kun sanoi minulle lähtiessään:
Ainoa tapa selvitä on vain ite, ite ja ite. Hän oli joutunut elämässään myydyksikin sotilaille. Josko hän olisi sitten vielä vanhempi ja viisaampi kuin äitini joka uskoo valeen voittoon.
Minulle kuitenkin tärkeintä henkilökohtaisessa elämässäni on autenttisen elämäntarinani säilyttäminen, paljon tärkeämpää kuin ohimenevät elämän nautinnot tms. Ei minulla ole ollut koskaan miesystävääkään varsinaisesti, ehkä koska en ole valmis uhraamaan elämäntarinani autenttisuutta minkään ohimenevien nautintojen takia, niin en minä nyt sitä ainakaan halua uhrata milleen satunnaiselle "auttajalle" tai valeille.

Miksi koet joutuvasi myymään autenttisuuden nautintojen takia? Ei kai kukaan mies, ihminen tai suklaa sinulta tarinaasi ole viemässä.

keskustelutloppu kirjoitti:

Ja minun pääni halkeaa kun joudun näistä vääntämään vuosikausia ihmisten kanssa, jotka tuntuu olevan valovuoden päässä asian ymmärtämisestä, eikä sitä sovi heille sanoa. Oma pääni sumenee siinä samalla kun eläydyn siihen heidän tilaansa, joka tuntuu minulle aivan sumuiselle.
Keskustelujen jälkeen pää on pelkkää kaaosta ja sumua, siksi olenkin ottanut monologit käyttööni. Niiden avulla saan pääni sitten taas kirkastettua siitä vellovasta sumusta jota yltiöempaattisuus päälle tuottaa.
Kyllä psykopaattini äiti oli varmaan oikeassa kun sanoi minulle lähtiessään:
Ainoa tapa selvitä on vain ite, ite ja ite. Hän oli joutunut elämässään myydyksikin sotilaille. Josko hän olisi sitten vielä vanhempi ja viisaampi kuin äitini joka uskoo valeen voittoon.
Minulle kuitenkin tärkeintä henkilökohtaisessa elämässäni on autenttisen elämäntarinani säilyttäminen, paljon tärkeämpää kuin ohimenevät elämän nautinnot tms. Ei minulla ole ollut koskaan miesystävääkään varsinaisesti, ehkä koska en ole valmis uhraamaan elämäntarinani autenttisuutta minkään ohimenevien nautintojen takia, niin en minä nyt sitä ainakaan halua uhrata milleen satunnaiselle "auttajalle" tai valeille.

Lue lisää

Kyllä minä henkilökohtaisesti uskon että viisaus on nuorisossa. Eräs nuorisokodin kasvatti kertoi vähän aikaa sitten näkemyksiään niin fiksusti että siinä mummot ja meikäläinenkin kalpeni.

Joo kyllä minäkin luotan nuorten näkemyksiin...

jdsopudp kirjoitti:

Miksi koet joutuvasi myymään autenttisuuden nautintojen takia? Ei kai kukaan mies, ihminen tai suklaa sinulta tarinaasi ole viemässä.

Noh, kun en minä löydä sellasta miestä, joka olis valmis kohtaamaan minun elämäntarinani sellaisenaan. Eli saisin miehen vain jos osittain luopuisin siitä.
Joten oletan pysyväni sinkkuna, kun minulla on kiire pitää kiinni elämäntarinastani ja pitää koko ajan tarkentaa sen yksityiskohtia merkitysmaailmoissa jne.
Tämänkään takia psykologia ei erityisemmin kiinnosta, Suosittelisivat kuitenkin henkisesti laiskaa elämää. Että uhrataan totuuksia mukavuudenhalussa. Ei tule minulle kuuloonkaan.

No mikäs siellä muka jonkun miehen mielestä on niin mörköä? Kyllä tuo minun kaukosuhde on saanut koko helahoidon raatoineen silmille. Menihän siinä vähän aikaa että sain koko paketin ilmaistua, mutta eipä tuo ny kovasti siitä säikkynyt, piti ihan ymmärrettävänä. Ihmetteli hiukan että olen näinkin hyvin selvinnyt, kuten muutama auttajakin. Ehkä nykyään vähän itsekin. Kyllä hänen kaveripiirissään oli sattunut ja tapahtunut kaikenmoista, vaikka hän itse edustaakin sellaista "kunnon ihmisen" perikuvaa perheineen. Ihan todellisestikin eikä vain kulisseissa. Mutta joo, en suosittele mitään läheistä suhdetta kenenkään semmoisen ihmisen kanssa ken ei sinun elämäntarinaasi hyväksyisi.

Mä kirjotan monologeja myös sen takia, että olisin menettänyt jo kosketuksen autenttiseen elämäntarinaani, jos en olisi koko ajan sitä kirjoitellut eläessäni samalla epäautenttisessa tarinassa. Ja oleellisia yksityiskohtia, kuten kunkin ihmisen puheenvuorot eri tilanteissa, olisi voinut unohtua ilman monologeja.
Muistuu hassujakin yksityiskohtia, kuten millaisessa asennossa joku seisoi pankkiautomaatilla 30 vuotta sitten.
Mutta lähimuisti on nyt stressistä jne. aivan huono.
Mutta en pidä siitä, että näitä tarinoita muutellaan jälkikäteen.
Rehellisesti sanottuna nyt kun oikein puran näitä paineita, niin siksi inhoan terapioita tai mitään vastaavia koska niissä muutellaan tarinoita jälkikäteen ja sitten aletaan elää keksityssä tarinassa ja koen sen erittäin erittäin erittäin sekoittavaksi ja suorastaan vellovan sumuisaksi. Haluan elämäntehtävänäni pitää kiinni alunperäisestä. Tämä joitakin vuosia viettämäni muunnelmaversio on ollut oksettava.

jdjdopeop kirjoitti:

No mikäs siellä muka jonkun miehen mielestä on niin mörköä? Kyllä tuo minun kaukosuhde on saanut koko helahoidon raatoineen silmille. Menihän siinä vähän aikaa että sain koko paketin ilmaistua, mutta eipä tuo ny kovasti siitä säikkynyt, piti ihan ymmärrettävänä. Ihmetteli hiukan että olen näinkin hyvin selvinnyt, kuten muutama auttajakin. Ehkä nykyään vähän itsekin. Kyllä hänen kaveripiirissään oli sattunut ja tapahtunut kaikenmoista, vaikka hän itse edustaakin sellaista "kunnon ihmisen" perikuvaa perheineen. Ihan todellisestikin eikä vain kulisseissa. Mutta joo, en suosittele mitään läheistä suhdetta kenenkään semmoisen ihmisen kanssa ken ei sinun elämäntarinaasi hyväksyisi.

Lue lisää

No joo kyllä minäkin pystyisin löytämään maailmankiertäjämiehiä, jotka kyllä pystyy hahmottamaan kertomukseni melko helposti mikäli viitsin kertoa, mutta syystä tai toisesta eivät sovellu henkilökohtaisesti minun miehikseni. Ovat joko varattuja, aivan liian villejä tms. Mörköä on varmaan juuri tämä outo suomalainen soppa jossa lellun ja jota kukaan ei voi käsittää.
Tämähän onkin lientä, jota on keittänyt noita-akka.

Minulla on myös erittäin tarkkoja muistikuvia tietyistä tilanteista mitkä varmaan ovat sitten olleet useimmiten traumatisoivia. (Oliko muuten pankkiautommaatteja 30 v sitten :)?

Kärsin myös nykyään huonomuistisuudesta ja äärettömästä stressiherkkyydestä.

eiminullesopivia kirjoitti:

No joo kyllä minäkin pystyisin löytämään maailmankiertäjämiehiä, jotka kyllä pystyy hahmottamaan kertomukseni melko helposti mikäli viitsin kertoa, mutta syystä tai toisesta eivät sovellu henkilökohtaisesti minun miehikseni. Ovat joko varattuja, aivan liian villejä tms. Mörköä on varmaan juuri tämä outo suomalainen soppa jossa lellun ja jota kukaan ei voi käsittää.
Tämähän onkin lientä, jota on keittänyt noita-akka.

Lue lisää

Voit kai jakaa joskus hetken sitten edes kiertäjän kanssa. Hetken tie on kevyt kaksin kulkea. Ei nykyään niin kannatakaan ehkä omistautua kenellekään yksilölle kokonaan. Tai onhan ihmiset tosi erilaisia tuossa suhteessa, mutta meidän asemassa pitäisi olla varasukkahousuja sun muitakin suhteita, en nyt tarkoita mitään miesseksisuhteita, mutta kaikenmoisia, ettei sitten romahda koko rakennus kun "rakkaus loppuu" :)

siitä on muutama vuosi alle kolmekymmentä vuotta aikaa ja se tapahtui ulkomailla, ellei se sitten ollut jokin muu vastaava automaatti. Kiinnitin kaiken huomioni asentoon en automaattiin. On mahdollista, että jokin muu maksuautomaatti tai parkkiautomaatti.

ldödoue kirjoitti:

Minulla on myös erittäin tarkkoja muistikuvia tietyistä tilanteista mitkä varmaan ovat sitten olleet useimmiten traumatisoivia. (Oliko muuten pankkiautommaatteja 30 v sitten :)?

Kärsin myös nykyään huonomuistisuudesta ja äärettömästä stressiherkkyydestä.

Lue lisää

Kiitos annoit upean esimerkin millätavoin myös terapiat toimivat.
Mä aloin epäillä, ettei se ollutkaan pankkiautomaatti, vaikka aluksi minulla oli päivänselvä mielikuva pankkiautomaatista ilman pienintäkään epäilystä.
Kyllä se oli pankkiautomaatti koska ne Suomeenkin tulivat ainakin jo 1994. Vaikka se oli 28 tai 27 vuotta sitten kun sen pankkiautomaatin edessä seisoin(en nyt jaksa sitä tarkistaa), pyöristän aina nuo numerot, jos ne ei ole asian kannalta oleellisia.
Mutta juuri näin terapiatkin ym. "apu" toimii, esim pankkiautomaatti muuttuu parkkiautomaatiksi ja sen jälkeen koko tarina mielessä alkaa vääristyä, alkaakin näkyä parkkipaikkoja missä niitä ei edes ollut jne. Ja sitten päälle väitetään, ettei totuutta ole olemassa. On olemassa fakta mikä automaatti se oli.
Minulle painajaismaisia kokemuksia olleet lukemattomat elämässäni käymäni keskustelut. Noin pää muuttuu sumuisaksi, epäilemään jos se ei ollutkaan pankkiautomaatti vaan parkkiautomaatti ja tuolla tavoin monet työkseen sekoittaa ihmisparkoja. Mutta minä tosin olen kenties aiheuttanut epäluottamusta sillä, että laitan vuodet vain noin 5 vuoden tarkuudella, syy on myös anonyymiuden säilyttäminen siinä. Somessakin minulla on väärä syntymäpäivä, mietin vähän että miltä tuntuu jos alkaa tulla syntymäpäiväonnitteluja, että pitääkö sanoa että väärä päivä vai että kiitos kiitos :)

Mutta muilta osin haluan että lähdetään faktoista ja sitten aina se: "en usko". Miksi ihmeessä ?

Mutta mä olen nyt tehnyt vihdoin ja viimein elämäni huippuoivalluksen. Mäkin vastaan kaikkeen: En usko !
Kai mulla on oikeus samaan käytökseen kuin muillakin.
Vain tiettyjen henkilöiden kohdalla en toteuta tätä.
Minä saan sanoa muille ainakin yhtä monta kertaa "en usko" kun minulle on sanottu niin kun olen puhunut totta. Ja mä en saisi ilmiselviin valeisiinkaan olla uskomatta ? Onko reilua ?

Mutta kuinka pitkälle tähän ollaan menossa että ihmiset elää mielikuvitusmaailmassa kollektiivisesti ?
Oikeesti on seisottu pankkiautomaatin edessä mutta porukka näkee silmissään parkkipaikkoja ja elää niissä mielikuvitustarinoissa ?
Minä tulen hulluksi niistä. Minä tarviin asian ja materian välille yhteyden.

Tarkotankin totuudella ehkä juuri tuota asian ja materian välistä yhteyttä, joka säilytettäisiin erilaisista uskomuksista riippumatta.
Kun esim. tarinan tapahtumat muutetaan oleelliselta osin eri järjestykseen kuin missä ne ovat materiaalisessa maailmassa tapahtuneet, se muuttuu selkeäksi valeeksi erilaisista uskomuksista riippumatta, Tuo materiaalinen tapahtumajärjestys on eräänlainen totuus mm. kulttuurista riippumatta. (ellei nyt mennä kulttuuriin, jossa on erittäin oleellisesti muuttunut aikakäsitys tai todellisuuteen, jossa aikaa ei ole olemassa, mutta silloin ne muutkin asiat pitäisi tulkita siltä tasolta, jotta logiikka säilyy)

Ja tällä on merkitystä.
Sillä silloin kun näitä asioita sotketaan , siitä voi seurata ikävää kaaosta ja ikäviä seurauksia ihmisten elämiin ihan konkreettisesti.
Kuinka kukaan pystyy toimimaan vastuullisesti sellaisessa kaaoksessa ?
Kuinka kukaan edes tietää mitä he varsinaisesti tosiasiallisesti tekee ?

Jos ketään ei edes kiinnosta mitä tosiasiallisesti tapahtuu tai koko ajan parasta aikaa tehdään,
mitä mieltä on keskustella siitä kuka on hyvä ihminen ?
Mistä sitä kukaan tietää, jos kukaan ei edes tiedä mitä on oikeasti meneillään ?

yhteyskonkretiaan kirjoitti:

Mutta kuinka pitkälle tähän ollaan menossa että ihmiset elää mielikuvitusmaailmassa kollektiivisesti ?
Oikeesti on seisottu pankkiautomaatin edessä mutta porukka näkee silmissään parkkipaikkoja ja elää niissä mielikuvitustarinoissa ?
Minä tulen hulluksi niistä. Minä tarviin asian ja materian välille yhteyden.

Lue lisää

:D

En tiedä sitten kollektiivisten mielikuvitusmaailmojen ihan tosiasiallista olemassaoloa. Puhutaanhan sitä kuplista, joissa ihmiset vahvistelevat sitten toistensa "psykooseja" vailla ainakaan ihan heti esiintyviä seurauksia. Kuinka paljon Suomessa näitä sitten on, en tiedä. Jotkut puhuu polarisoituneista kahden kuplan väestä, jonka välissä sitten olisi joku tolkkukupla. Voihan se olla kolmea kuplaa fragmentoituneempaakin. Varmaan jotkut ryhmät on alttiimpia jollekin kollektiiviselle itsepetokselle ja vouhotuksille. Kaltaiset kuulema hakeutuvat usein toistensa seuraan.

Ehkä ongelma voi olla pikemminkin se, että joku vahvan kuplan (kulttuurisesti ja sosiaalisesti) edustama henkilö haluaa yksisilmäisesti oman reaalikokemuksensa lanseerata vallitsevaksi tavaksi hahmottaa todellisuutta suomatta sekuntiakaan ajatusta mahdollisista seurauksista, tai siitä onko se edes yleisin kokemus muille samojen asioiden kanssa tekemisissä oleville. Onhan sekin mielikuvituksessa elämistä että yhden vahvan toimijahenkilön reaalikokemukset edustaisivat muka koko todellisuutta asiassa. En kuitenkaan epäile etteikö jonkun reaalikokemukset todella edustaisivat sitä yleisemmin kuin toisen.

Meniköhän tämä nyt omaksi horinaksi.. :) Tolkku?

nyttauolle kirjoitti:

Ja tällä on merkitystä.
Sillä silloin kun näitä asioita sotketaan , siitä voi seurata ikävää kaaosta ja ikäviä seurauksia ihmisten elämiin ihan konkreettisesti.
Kuinka kukaan pystyy toimimaan vastuullisesti sellaisessa kaaoksessa ?
Kuinka kukaan edes tietää mitä he varsinaisesti tosiasiallisesti tekee ?

Lue lisää

Olen samaa mieltä. Syy ja seurausketju pitää pystyä tavoittamaan oikein. Itselläni on todella huono kyky muistaa vuosilukuja, mutta kyllä minä osaan sijoittaa asiat ennen ja jälkeen -järjestykseen.

Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?

Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?
Mieluummin jakelen "tietojani" monologeina, ei rasita niin paljon...

Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?
Mieluummin jakelen "tietojani" monologeina, ei rasita niin paljon...
Tässä oli salattuja tunteita salaisimmista kätköistä.
Erittäin salaisia, joiltain osin vuosikymmeniä visusti salattuja. Olin vain pieni tyttö ja hymyilin kainosti "joo", mutta ajattelin mä enemmänkin silloin kun nyt, koska nyt oon aivovammainen.

nytvasta kirjoitti:

Jos ketään ei edes kiinnosta mitä tosiasiallisesti tapahtuu tai koko ajan parasta aikaa tehdään,
mitä mieltä on keskustella siitä kuka on hyvä ihminen ?
Mistä sitä kukaan tietää, jos kukaan ei edes tiedä mitä on oikeasti meneillään ?

Lue lisää

No niinpä. Varmaan joku tähkäpää tornissaan, kuka ei pääse kärpäsellekkään edes vahingossa pahaa tekemään.

Pitää tajuta mitä on tekeillä että pystyy edes koettaa toimia oikein.

Jossain testissä kysyttiin joskus (essentiaalista) ihmiskäsitystäni. Vastasin että ei se ole oikein sitä tai tätä. Useammin kai silti ihminen haluaa olla hyvä mikäli vaan mahdollista.

Jotkut ihmiset kai haluaa mieluummin olla sitten jotain mystisiä hyviksiä kuin tietää mistään mitään. Pelottavaa.

vieläpohdin kirjoitti:

Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?
Mieluummin jakelen "tietojani" monologeina, ei rasita niin paljon...
Tässä oli salattuja tunteita salaisimmista kätköistä.
Erittäin salaisia, joiltain osin vuosikymmeniä visusti salattuja. Olin vain pieni tyttö ja hymyilin kainosti "joo", mutta ajattelin mä enemmänkin silloin kun nyt, koska nyt oon aivovammainen.

Lue lisää

Todella, ei ne avunantopaikat ole mitään yliopistoja.

Useimmat suuntaukset keskittyvät tämän päivän pärjäämiseen, mitä sitäkin on ainakin mun kohdalla tarvittu. Mutta osittain menee sitkeähkösti pieleen kun kerron esimerkiksi siitä millaista palautetta olen ympäristöstäni saanut niin he olettaa että minussa on juuri sellainen vika sitten. Ja niin keskitymme harjoittamaan tätä vikaa. Kun en ole ihan varma onko minussa semmoinen vika kovin patologisesti, voihan se vikaan mennä sen toisenkin arvio. Tai siis en ole varma kertomani arvioijan kompetenssista ja kyvystä tuottaa pätevä arvio.

Ja sitte mä olen koko ikäni joutunut käsittelemään muiden ihmisten parisuhdejuttuja vaikkei itselläni ole ikinä mitään parisuhteeksi oikeasti nimitettävää edes ollut, eikä mua edes kiinnosta siinä mielessä kun niitä parisuhdejuttuja keskustellaan. Mutta olen kyllä hyvin kiinnostunut rakkaudesta, tunteista, luovuudesta ja totuudesta ja niitä olen halukas toisen ihmisen kanssa jakamaan, mutta sana "parisuhde" on aina kuulostanut minulle jokseenkin nuivalle, eikä minua erityisemmin kiinnosta, ainakaan totuuden edelle.
Eikä kukaan voi saada minua enemmän kiinnostumaan sellaisista minulle toissijaisista asoista, mutta psykologosoijat ei juuri muuta puhu.
Eikä he voi ikinä saada selville miten mun tunteet vaikkapa muodostuu, kun ei he edes aloita keskustelua mistään minulle oleellisesta, josta tunteeni muodostuu, koska mietin enemmänkin psykologian ulkopuolisia asioita tai muihin aloihin liittyviä poikkeuksena nyt tämä narsismi kun osui niin omakohtaisesti. Eli ensimmäisen kerran vasta yli nelikymmpisenä kiinnosti psykologia mitenkään.
Nyt olen pikavauhdilla perehtynyt psykopatiaan.

ojdoeuue kirjoitti:

Todella, ei ne avunantopaikat ole mitään yliopistoja.

Useimmat suuntaukset keskittyvät tämän päivän pärjäämiseen, mitä sitäkin on ainakin mun kohdalla tarvittu. Mutta osittain menee sitkeähkösti pieleen kun kerron esimerkiksi siitä millaista palautetta olen ympäristöstäni saanut niin he olettaa että minussa on juuri sellainen vika sitten. Ja niin keskitymme harjoittamaan tätä vikaa. Kun en ole ihan varma onko minussa semmoinen vika kovin patologisesti, voihan se vikaan mennä sen toisenkin arvio. Tai siis en ole varma kertomani arvioijan kompetenssista ja kyvystä tuottaa pätevä arvio.

Lue lisää

HEHEHEH. No just.
Mä voin etsiä maailmalta jonkin huligaaneimman huijarimiehen ja kertoa suomalaiselle aputädille vaikka ihan vitsillä mitä minusta on sanottu, niin sitten semmoista vikaa oikeasti tosissaan haetaan.
Siis joku voi vaikka sanoa, että oletpa itsekäs, kun hän ei ole saanut kaikkea mitä olisi halunnut ja sitten esitään joukolla sitä vikaa vaikka minusta, että miksi ihan kaikkea ei ole irronnut.
Nyt naurattaa mutta nuorena tuo tuntu hirveelle kiusaamiselle. Kun en mä olisi mitenkään voinut uskoa, että kukaan tosissaan. ..

No ei kai nyt ihan noin satunnaiselta ja tuntemattomalta voi arvioita ottaa. Tarkoitan omalta kohdaltani jonkun pitkäaikaisemman ja merkityksellisimmän suhteen kiemuroita.

Kyllä minä sen ymmärrän, että tämänpäivän pärjäämiseen.
Mutta sitä kuitenkaan juuri kukaan ei ymmärrä, että osittainen halvaantuminen kaikkien aistien alueella ja liikkumisessa nimenomaisesti vaikuttaa siihen. joten jollain tapaa he ovat erikoisen abstrakteja siinäkin ajattelussa, ei kovin materiaa huomioivia...

jdouueo kirjoitti:

No ei kai nyt ihan noin satunnaiselta ja tuntemattomalta voi arvioita ottaa. Tarkoitan omalta kohdaltani jonkun pitkäaikaisemman ja merkityksellisimmän suhteen kiemuroita.

Lue lisää

Ottaa ne ihan keneltä vaan jos sanoo vaan, että joku sano musta näin ja näin

jdouueo kirjoitti:

No ei kai nyt ihan noin satunnaiselta ja tuntemattomalta voi arvioita ottaa. Tarkoitan omalta kohdaltani jonkun pitkäaikaisemman ja merkityksellisimmän suhteen kiemuroita.

Lue lisää

Niin mutta silti.
Se on hassua varsinkin jos se on jotain itse itsestään negatiivista sanomaa, koska jos he ei muutenkaan usko puhujaa, niin miksi he sitten uskoo hänen sanomanaan sen mitä joku muu hänen väittämän mukaan sanoi ?
Jos hän kerran niin valehtelee, ettei kannata uskoa, niin miksi hän ei samantien valehtelisi jotain hienoja palautteita itsestään ?

No kyllä minä olen kokenut ainakin näin aikuisiällä ja viimeaikoina tulleeni uskotuksi. Mutta en tiedä sitten kuinka relevantteina ne pitää just sitä, jos he tosiaan arvioivat nykyhetken ja siinä toimimisen arvokkaammaksi. Sitten keskitytään siinä päivässä vaikuttaviin asioihin ja suhteisiin.

Noilla nyt mua auttaneilla on kuitenkin varmaan aika vahva kehys siitä että autettavassa on jotain vikaa. Niin kuin onkin, mm. joskus ihan lamaannuttavaa ahdistusta ja epävarmuutta ja turvattomuutta. Mutta siihen on kai aika hyviä syitä mille ei voida mun kohdalla enää yhtään mitään.

Epävarmuutta minullakin, mutta paraneeko epävarmuus että joukolla etsitään vikaa epävarmasta ? Minulla alko vaan pahenemaan epävarmuus, kun vaistoan muiden epäluulot ja ennakkoluulot, joita tavallaan pitää olla kun kerran vikaa etsitään ja sitten taas tapahtuu projektio, muuttuu epävarmaksi ja ennakkoluuloiseksi itseään kohtaan kun tunnistelee niitä muiden epäluuloja ja ennkkoluuloja empaattisesti sielunsa syvyyksissä, samaistuu niihin toisten tunteisiin.
Näin treenaan vähän varmemmaksi, että itsevarmasti kirjoitan tähän edes sen mikä tuntuu aika selvältä.
Mikään ei tee niin epävarmaksi kuin "apu" koskaan missään muualla koskaan en ole kohdannut niin ennakkoluuloisia ihmisiä. Mistä se sitten johtuu, että he ovat niin kovin ennakkoluuloisia ? Semmosissa tunnelmissa kun viettää aikaa, kuinka siinä voi mikään itsevarmuus pysyä, jos koko aika kyseenalaistetaan koko ihminen ?

On minullakin yksi vika tässä. En aina jaksa selittää asioita ja haluan vain pläjäyttää kaikkein erikoisimmatkin faktat enemmittä selityksittä pöytään, vaikka niin, että aloitan keskustelun vaikka näin: Olen kiinnostunut keskustelemaan psykopatiasta
Minua joku neuvoi että minun pitää antaa ihmisten ensin tutustua minuun tavallisesti ja vasta sitten mennä erikoisempiin asioihin ja sitten reaktio on ihan toinen kuin jos pläjäytän erikoisimman asian ensimmäisessä lauseessa. Se on totta.
Mutta kun välillä vaan tuntuu että mitä sitä turhaan pitkittämään, mennään suoraan asiaan jo ensimmäisessä lauseessa ja tosiaan reaktiot ovat silloin varsin outoja. Ja jotenkin minulle alkaa tulla siitä jotenkin mielihalu pläjäytellä lisää outoja faktoja, koska jos tiedän että ne on faktoja kuitenkin, niin mitä niitä kummastelemaan vaikka olis vähän oudompiakin, kyllä maailmassa on vaikka mitä.

Voi olla että meidän todellisuuteen törmätessään joku voi hikotella kylmiltään. :)
Mutta kun jos ei sitä itteänsä ala suht nopeasti heittelemään kehiin niin tuntuu että mahdollisuus menee kokonaan lukkoon toisen mielikuvissa. Ihan kuin sinne ei sitten vähän ajan jälkeen millään mahtuisi ne asiat alkuvaikutelman muodostumisen jälkeen.

Ja sekin on vaikeaa että kokee jotenkin olevansa huijari, jos antaa jonkun tavismielikuvan tms. muodostua toiselle, vaikka päässä pyörii päällimmäisenä aika vaikeita juttuja.

Usein en tosiaan jaksa kauheasti vaivautua mutta toisinaan tekee mieli vähän revitellä.

Mutta onhan sitä kaikkea tosiaan, enkä nyt väitäkään olevani läheskään mikään maailman kummallisin tapaus.

Toi oli hyvä kuvaus tuosta epävarmuuden kehästä. Mä en kylläkään koe että varsinaiset hoitajat olisi niinkään niitä epäluuloisimpia, ainakaan hetken ajan jälkeen. Muissa sosiaalisissa suhteissa sitten enemmänkin. Minusta hoitajilla on vaan usein ehkä yli-innokas ote sitten tarttua niihin kokemuksieni kuvauksiin ja ryhtyä sitten kai "hoitamaan" niitä minussa... enpä tiedä... nyt taas iski epävarmuus oisko se näin.

Niin minulla ei ole ollut varsinaisia hoitajia, niin en osaa sanoa,
Mutta auttajan asemassa olevat koen keskimäärin huomattavasti epäluuloiseisemmiksi
verrattuna kehen tahansa satunnaisiin ihmisiin.
Ja kun auttajilla on se kumma tarve koko ajan muutella sitä ilmaistua ajatusta, että josko ei olisikaan niin josko olisikin näin, ja semmosta loputtomiin. Voikokaan siinä ihminen muuta kuin tulla epävarmaksi.

Kiva kun sinä joku olet täällä minun ketjussa ollut. Hyvää illanjatkoa !

Mietin vielä, että mulle "filosofointi" on myös selviytymiskeino.
Kun arkisemmat keinot loppuu, alkaa "filosofointi" ja sillä sitten edetään.

Ehkä minusta tuli filosofiaa rakastava, koska arkisempi todellisuuden taso on sietämätön ja tietyllä tapaa toivoton, joten filosofoidessa voi kohota hieman sen tason ulottumattomiin.
Esim. on kestettävämpää analysoida psykopaattia kuin elää hänen kanssaan, on kestettävämpää vaikka perehtyä halvauksen syntymekanismeihin kuin tuntea halvaus kehossa. Kun erilaisia kärsimyksiä tutkii intensiivisesti, se lievittää kärsimystä. Tieto ei lisää tuskaa oikeasti. Jos nyt on vaikka joku halvaantunut jäsen, on helpompi kun kuluttaa sen ajan intensiiviseen halvaantuneseen jäseneen perehtymiseen tutkimusmielessä.
Tämä on ollut kokemukseni mukaan paras keino selviytymisen kannalta ja liika psykologosointi haittaa tätä selviytymistietä, koska yleensä psykologisoijien mielestä tavallisen ihmisen ei sovi tietää mitään juuri mistään ja pitää vain keskittyä siihen kärsimiseen.

Ai. Mielenkiintoista millainenkohan "ongelma" sinä olet. :)
Tulin uteliaaksi.

Itse olen valinnut nyt kenties monikulttuurisimman nykymaailmassa olemassaolevan merkitysmaailman nykyiseksi henkilökohtaiseksi merkitysmaailmakseni ja aina kun olen siellä olen onnellinen ja kun psykopaatti ja yksikulttuuriset kumppanit iskee tulee tämä romahdus, jota olette voineet palstalla viimepäivät seurata ja pää sumenee hetkellisesti. Psykopaattini tekee sitä tahallaan, joten välit olisi katkaistava, koska nämä romahdukset ovat kamalia.

Voihan olla että jotain johtuu psykopaattini ymmärryksestäkin kun hän viimeksi selitti että hänen ja minun maailmani ovat valovuoden päässä toisistaan tai jotain sellaista. Mutta minun maailmani olisi paljon kauniimpi kuin hänen, siksi mielestäni on väärin, että hän on ikäänkuin jokin harvinaisen takapajuinen johtaja joka vain tuhoaa kaiken itsepintaisella käytöksellään, joka ei kuulemma ikinä muutu.

Ja sitten lähdetään kummallisista psykologisista olettamuksista vaikkapa että naiset etsii miestä. En minä etsi mitään miestä vaan totuutta.

Totuudetsijälle narsistivanhemmat ovat painajainen.
Vaikka ehkä myös jotakin mitä vasten totuutta voi tarkastella.
Mutta siinä ei synny kohtaamista. Voi vain tarkastella toinen toisiaan
niinkuin minä ja äitini olemme tehneet.
Mutta nämä tyypit sopivat yhtä hyvin yhteen kuin hajuvesi ja lihapulla.

poiuytredfg kirjoitti:

Ja sitten lähdetään kummallisista psykologisista olettamuksista vaikkapa että naiset etsii miestä. En minä etsi mitään miestä vaan totuutta.

Aika moni nainen etsii miestä. Ja varmaan jokunen totuudenetsijäkin etsii siinä ohessa tai tauolla tai joskus miestä :D

Mutta joo. Mä en tiedä sitten että kuinka yllätyksenä ja kenelle tulee se, että esim. nassevanhempien lapsilla saattaa olla työlästä totuuden kanssa. Varmaan joku höppänäsosiologi närkästyy villasukissaan niistä valeiden määrästä. Mitä järkeä on pelkästään selvitellä sosiaalista todellisuutta kun ei sitten viitsitä kartoittaa alla olevaa todellisuutta. Onhan se työlästä. Voi tulla hiki. Mutta jos ei kartta tosiaan mätsää maastoon niin kannattaa hylätä ehkä se kartta.

No olisihan se mieskin kiva, muttei koskaan mene minulla totuuden edelle.
Enkä ole ehtinyt viiskymppiseksi mennessä etsiä kun on niin kiire selvitellä totuutta.
Ja se totuus pitäs olla siellä pohjana. Senkin takia tämä on niin epäreilua, kun nuorena olin aika nätti tyttö, eikä niistä sulhasista olisi ollut pulaa,
Tuostakin tädeillä oli aivan väärä käsitys. Ylikiltit ujot tytöt on itseasiassa yllättävästi erittäin haluttua vaimoainesta. Heidän ei todellakaan tarvitsisi kuluttaa aikaansa johonkin valehteluun saadakseen joku mies. Siitä tädeillä on aivan epäobjetiivinen käsitys. Mutta tässä sitä nyt ollaan keski-ikäisenä puolihalvaantuneena.

Voi olla että on haluttua vaimoainesta. :) Nöyrää ja nuhteessa psysyvää. Tuo avioliittokonsepti kyllä alkaa olemaan aika vanhanaikainen... En mä usko että sä kauheasti siinä menetit ettet naimisiin "päässyt". Surku minun käy ennemminkin jos et mitään hyviä ihmissuhteita ole onnistunut kehittämään. Minusta sinulla olisi niin paljon annettavaa.

Kiitos ystävällisistä sanoistasi.
On minulla jotain monologimahdollisuuksia muitakin kuin tämä
Tai kyllä mä oikeestaan luotan siihen, että aina jotakuta mun monologi kiinnostaa
ja maksutta. Jotkut kokee sen rasittavaksi, jotkut antoisaksi, jotkut ehkä pysyvät neutraaleina.
Tai kyllä varmaan monikin olis valmis vastaanottamaan minun monologia sähköpostiinsa, jos olisin vaan valmis lähettämään. :)

Minä ainakin taas ilmoitan kiinnostukseni uskollisena faninasi, vaikken tietysti jaa näkemyksiäsi ja ajatteluasi kuin osittain.

:)
En ollutkaan huomannut tätä aiemmin.
Joo ei niitä kokonaan pidäkään jaata. Johan se olisi outoa, jos jokus olis mun kopio.

Varmaan joku muu henkilö vastasi oletan

Riippuu kai missä kohtaa mutka on? Minä lukisin mielelläni havaintojasi (itsestä ja muista). Minä olen kuntoutunut paljon näistä kirjoitelmistasi. :)

Oi kuinka ihanalta sinä kuulostat.
Olen kyllä itsekin ollut kuntoutumaan päin näitä höpötellessäni, että voishan se silloin teoriassa johonkin muuhunkin niin vaikuttaa.
Mutta kun minä eräässä toisessa paikassa osoittauduin itselleni täysin pöllöksi. :)
Miten siihen pitäisi suhtuatua, että jos kuntoutuu kirjoittelemalla pöllöjä ja nolaamalla itsensä, mutta kuntoutuu tekemällä niin ?

Enpä tiedä :) Ehkä se ei ollut sinun paikkasi? Täällä meillä on tilaaaaa

heheh :)
Ei tainnu olla
Kiitos

Niin tuota, ei oikeastaan mikään todista sitäkään, että olisin ollut asiassa väärässä, mutta ainakin väärässä paikassa :)

Mutta noin muuten olen tullut siihen johtopäätökseen, että traumatisoivia tapahtumia traumatisoivampaa on paikkansapitämättömien keskustelujen käyminen niistä jälkikäteen.
Mielestäni kaikissa "apukeskusteluissa" on riski, että luodaan valheellista mielikuvaa tapahtumista jälkikäteen ja siten heikennetään ihmisen todellisuuden hahmotuskykyä ja elämänlaatua.

Miten niitä tulisi mielestäsi käsitellä? Tarkoitatko uhrin kuvauksen valheellisuutta tai puutteellisuutta (mikäli siltä edes kysytään), vai kuvauksen jälkeistä tapahtuman merkityksen ja tunteiden käsittelyä, vai kuvauksen hämärtämistä..?

Minä tarkoitan sitä, että niissä jälkikeskusteluissa ei sovi toistaa ja kuvata alkuperäisiä tapahtumia sellaisenaan niin tarkkaan kuin pystyy, vaan niiden auttajien mieliksi on kutakuinkin pakko kertoa se vähän toisella tapaa. Ja kun riittävän kauan toistelee vähän toisella tapaa kuin se alunperin oli, niin ne voi alkaa muuttua vähänniinkuin valemuistoiksi.
Kertoo ensin totuuden.
Mutta sitten auttaja yleensä sanoo, että mitäs jos se ei ollutkaan niin vaan näin, ja
jos ei suostu siihen muutettuun versioon, auttaja voi jopa alata hermostumaan.
Ja avunsaamisen edellytyksenä voi olla suostuminen muunneltuun versioon.
Sitten joutuu alkamaan elämään systeemissä siinä muunnellussa versiossa niinkuin se olisi totta.
Ja sitten elää ikäänkuin kahdessa todellisuudessa samanaikaisesti:
alkuperäisten tapahtumien mukaisessa ja sitten siinä jälkikäteen sosiaalisesti luodussa, jonka mukaan pitää sitten osata muiden ihmisten kanssa puhua ja yrittää sen puitteissa edes nyt mahdollisimman paljon konkreettisen totuuden suuntaan sumplia.

Nojuu ymmärrän varmaan. Kun joutuu harkitsemaan niitä kulttuurisia ja psykologisia merkitysehdotuksia ja tunnesanastoja ja kaikkea, niin voi tullakin aika vyyhti vaikka tarkoitus oli selkeyttää.

Tietysti kaikki joutuu hiukan säätämään käytöstään muualla kuin kotona, mutta mä koen ainakin mun todellisuuden olevan niin kaukana ainakin toveripiirieni todellisuudesta, että todellinen kuperkeikka tulee tehtyä usein heidän maailmansa hyväksi, vaikka joskus aika aggressiivisestikin koetin sitä omaani tunkea väliin kehnolla menestyksellä ja torjuntaa kokien:) Eikä näistä mun sosiaalisuusyrityksistäkään (sovittautumis- ja sopeutumis) aplodeerata, kiitellä, eikä mitään palkintoa ilmeisesti koskaan ole luvassa. Että miksipä vaivautua lain.

Esim. psykologisille ihmisille pitäisi kertoa jotakin heidän valmiisiin psykologisiin teorioihinsa sopivaa, vaikka alunperäisissä tapahtumissa ei olisi mitään sellaista.
Koska jos kertomus ei sovi valmiiseen teoriaan, se menee ns, yli hilseen ja häviää kaiken. Eli pitäisi sitten nyt vaikka sovittaa se totuus lähimmäs sitä muistuttavaan valmiiseen teoriaan, että päästäisiin edes totuuden suuntaan.
Mutta sitä ihan alunperäistä ollaan haluttomia kuulemaan.
Ja sitten vuosien mittaan mennään vuosi vuodelta yhä kauemmas siitä alunperäisestä totuudesta, niin että kymmenien vuosien päästä sen alunperäisen tapahtuman paikalle voidaankin laittaa miltei ihan mitä vain.
Tämä kaikki tuntuu minulle ihan järjettömälle, jos suoraan kokemukseni sanon.
Mä tiedän tän siitä kun mä tiedän, että mulla ei ole alunperin ollut halua muutella mitään. Olin nuorena ihan mielettömän intohimoinen totuuden etsijä.
Olen mä vieläkin, mutta alkaa olla jo vähän pää pyörryksissä.
Olen tässä viime vuodet selvinnyt sepitellen vapaa-ajallani itselleni muita satuja auttajien satujen vastapainoksi, kun nyt tässä kerran sadunkerrontaan on niin kertakaikkisesti ryhdytty. Sadut tosiaan käy paremmin kauppansa kuin totuus. :)
Mäkin kelpaan sosiaalisesti ainakin niin kauan kun juttelen satuolennoista.
Tai keksin satuja, joihin on vähän ujutettu totuutta rakoon.

Niin no riippuu varmaan just sen auttajahoitajan taustasta työ- ja kokemushistorioineen ja koulutukset tietysti. Toisilla on selkeästi laajempi kokoelma kaikkea teoriaa ja ymmärrystä kuin toisilla. Harvemmin sitä kuitenkaan kauhean laajalla kankaalla tarkastellaan. ja kyllähän tuo on totta että se psykologinen kehys on määräävä. Kun ei he tosiaan ole mitään ajatusten ja merkitysten lanseeraajia, kasvattajia tai kulttuuritoimijoita, lainsäätäminenkin on ulottumattomissa... organisaatiomuutokset, teorianmuodostus ja niin edespäin...

Mä en nyt varsinaisesti satutädiksi ole kenellekään ryhtynyt, mutta tietyllä taajuudella mun oletetaan psysyvän suhteillessani.. ei kai oo pakko..? :)

Mä olen nyt satutäti ihan avoimesti.
Olen joskus ostanut tämmösen kirjankin kun: Kuvitteellisten olentojen kirja.
Tosin tää oli mulle vähän liian mielikuvitukseton, joten en jaksanut lukea.

En usko...

Mitä et usko ? :)

Olet oikeassa olen mä ensisijaisesti totuustäteilijä,
mutta mä olen oikeasti vaikeassa tilanteessani käyttänyt jopa satuja
totuudellisen olemassaolon edistämiseksi, mutta siis ne vaikuttaa ihan yhtä saduilta kuin vaikka Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Eli ei siinä mielessä mitään huijausta, päinvastoin yllättävän totta mun sadutkin sitten kuitenkin.
Perinteisiinkin satuihin on usein piilotettu viisauksia.
Semmonen satutäteily kiinnostaa mua.
Ja myös pienenä kritiikkinä siihen toisenlaiseen satuiluun mäkin satuilen, mutta mä satuilen rehellisesti.

Siis mun saduissa on sitten mukana aina vaikka siivekkäitä ihmisiä ja kaikkea semmosta mitä ei ole fyysisesti olemassa ollenkaan, että ne kyllä sitte erottaa saduiksi, kun satuilen, ei huolta siitä :)

okei :) olisin kiinnostunut lukemaan jonkun sellaisen satusi.

Kiitoksia. :)
Valitettavasti se ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista.
Ja yritän nyt vaihteeksi olla olematta liian luova, ettei mene pöllöilyksi.

Ei tuo nyt minusta pöllömmältä tunnu tuo sinun selvittelysi. Joskus se on minusta ihan erinomaista. Toimii minulle ainakin etäännyttäjänä suoriin kokemuksiin, jolloin niitä on helpompi tarkastella ja muutenkin on lohdullista tietää että joku muukin harrastaa tämmöistä vaikeasti ilmaistavan ja selvitettävän asian harrastamista vähän muistakin kuin normipsykan vinkkeleistä.

Mä luulen, että se normipsykologia auttaa lähinnä katkeruuteen ja ehkä mustasukkaisuuteenkin ja auttaisiko joillain vielä kiukkuisuuteen ?
Mutta jos ei kärsi noista, niin minä en tiedä mihin auttaisi.

Ja itse olen viimeistään tänään tullut johtopäätökseen, että keskustelua enemmän auttaa se, että puhelee mitä itseä huvittaa...

poiuytrdfghn kirjoitti:

Mä luulen, että se normipsykologia auttaa lähinnä katkeruuteen ja ehkä mustasukkaisuuteenkin ja auttaisiko joillain vielä kiukkuisuuteen ?
Mutta jos ei kärsi noista, niin minä en tiedä mihin auttaisi.

Lue lisää

Niinpä. Mutta kun psykologian hoitoon päätyy melkein aina vaan se tuommoisten tuntemusten hillitsemättömän ilmaisun uhri.

No niimpä juuri.
Siksi kuvio onkin hullunkurinen.
"Avuksi" saisi vain sitä mitä ne jotkut muut tarviisi.
Ja tulee ihan absurdi olo, kun niitä toisten tunteita aletaan projisoida itseen.
Ja mun mielestä siitä on selvää haittaa ainakin herkille ihmisille, joihin se projisointi todella vaikuttaakin.

Lapseen projisoituina ja vääriristeltyinä on muuten vienyt ihan henkiä. että ei ihan pikku juttu.

Joo ja siinä niinkuin vedätään herkkiä tai viattomia tai puolustuskyvyttömiä ihmisiä mukaan agreessiiviseen maailmaan ja aggressiivisten tunnevärehtelyjen pyörteisiin sillä varjolla, että nuo tunteet muka kuuluivat sille esim. herkälle hiljaiselle henkilölle.

Tosi toivoton tilanne tuommoisen lapsiyksilön kohdalla. Jäätävää on että jopa myytit käännetään ylösalaisin tai sensuroidaan käytöstä niin, ettei kohta edes satujen kautta lapsen ole mahdollista päästä todellisuuden jäljille. Yleisö hurraa uutuudenviehätyksessään ja maailaman tuoreudessa. Ja psykiatria petaa vuodepaikkoja psykoosipotilaille.

Joo ja perinteisissä saduissa on usein hyvä ja paha,
kun nykyään ei ole kumpaakaan, on vain vikaa itsessä.

Mutta voisko tuon vian itsestä hakemisen opin takana olla itseasiassa politiikka ?
Kansalaiset ei kritisoi, kun kaikki on kiireissään etsimässä vikaa itsestään, oli ongelma mikä hyvänsä.
Sitten eikös itsensä vialliseksi kokeminen ole masennuskriteereissä ?
Niin eikös se oppi lisää masennuspotilaita, mikä on lääketehtaiden etu ?
Ainakin tuo hyöty menisi loogisesti ajatellen noin.
Onko totta , että se vian itsestä hakeminen hyödyttää henkilöä itseään kuten väitetään ?
Olen testannut sitä vian itsestä hakemista viimeisen päälle.
Hain vikaa itsestä ja oikein kunnolla ja seuraukset oli lähes katastrofaalisia.
Lähes koko elämäni tuhoutui.

Itse en koe olevani varsinaisesti mikään aivo ja olenkin reagoinut lähinnä "sammumalla", olemalla huomaamatta, vaikka päin naamaa olisi isketty, ja muutenkin apatisoitumalla, kun yksin on tosiaan melko mahdoton käydä psykoottisilta vaikuttavia joukkoja vastaan. Niinkuin siihen muka olisi edes pienimpiäkään resursseja. Viheliäisyyden sietokykyä on aikamoisesti osoittautunut kyllä olevan. Eipä sitten juuri muulle ole oikein tilaakaan.

Puhun nyt pääasiassa lapsuudestani, johon ei voi olla joutumatta, kun sellaiseen kerta laitetaan, mutta jatkuu ja jatkuu se sitten aikuisena, mihin kyllä voi sitten jo puolustautua ainakin vetäytymällä.

Niin, jos on sellasessa tilanteessa, että voi vetäytyä.
Mä en voinut, koska olin samaan aikaan eräänlaisessa "ansassa" muusta syystä.

fouufjjfh kirjoitti:

Itse en koe olevani varsinaisesti mikään aivo ja olenkin reagoinut lähinnä "sammumalla", olemalla huomaamatta, vaikka päin naamaa olisi isketty, ja muutenkin apatisoitumalla, kun yksin on tosiaan melko mahdoton käydä psykoottisilta vaikuttavia joukkoja vastaan. Niinkuin siihen muka olisi edes pienimpiäkään resursseja. Viheliäisyyden sietokykyä on aikamoisesti osoittautunut kyllä olevan. Eipä sitten juuri muulle ole oikein tilaakaan.

Lue lisää

No joo niimpä.
Joukkoja on nähty täälläkin.
Ääritilanteessa joukoille voi yksikin ihminen mahdollisesti puhua esim. joukkotiedotusvälineessä.
Mä olen muutoin arahko ihminen, mutta mulla on yksi vahvuus: mä en juurikaan jännitä esiintymistä. Eikä siihen jännitykseen vaikuta onko yleisönä 5 vai 50000.
Halvaantuneena ja aivovauriotuneena tosin piileskelin. Mutta kyllä mä jo voisin mennä vaikka TV:seen, jos kutsun saisin ja puheenaihe olisi mun mielestä hyvä. Mutta sen mä harkitsisin todella tarkoin.

Kiinnostaa kyllä kovasti tilanteesi, mutta ymmäärrän mikäli et halua sitä yksityiskohtaisesti kertoa.

Olen ymmärtänyt että äitisi pitää tai on pitänyt sinua pinseteissään kepulikonsteilla joita on vaikea osoittaa, ja olet ympäristön epäarvostuksen, piittaamaattomuuden ja/tai väärinymmärryksen takia vailla mahdollistavia rakenteita ja suhteita elämäsi rakentamiseen. Sinua ja tilannettasi ei tunnisteta tai siihen suhtaudutaan väärin keinoin.

Vaikea tilanne.

poiuytresdfg kirjoitti:

No joo niimpä.
Joukkoja on nähty täälläkin.
Ääritilanteessa joukoille voi yksikin ihminen mahdollisesti puhua esim. joukkotiedotusvälineessä.
Mä olen muutoin arahko ihminen, mutta mulla on yksi vahvuus: mä en juurikaan jännitä esiintymistä. Eikä siihen jännitykseen vaikuta onko yleisönä 5 vai 50000.
Halvaantuneena ja aivovauriotuneena tosin piileskelin. Mutta kyllä mä jo voisin mennä vaikka TV:seen, jos kutsun saisin ja puheenaihe olisi mun mielestä hyvä. Mutta sen mä harkitsisin todella tarkoin.

Lue lisää

Sinulla on kyllä mahtava vahvuus tuossa ettet jännitä esiintymistä. Itselle ei tulisi mieleenkään esiintyä joukoille. Jo pelkkä ajatuskin saa piiloutumaan peiton alle.

Kun jos tosiaan asialle pitäisi jotain tehdä niin julkisuus on se tie. Epäeettiset/rikolliset toimet ja käytännöt sekä asenteet muuttuu vain tuomalla ne julkiseen tietouteen, jolloin epäikeudenmukaisuuet on mahdollista edes tunnistaa. Minun hentoiset yritykset on useimmiten päättyneet järkyttäviin havaintoihin asennetason kieroutuneisuudesta. Kaikkia perustuksia yhä uudelleen ravisteleva traumatisoituminen ei ole enää kohdallani järkevää ihan fyysisenkin terveyden kannalta.

Mutta eipä sekään hyödytä mitään närppiä jotain yksityisi olevia tai olemattomia hetkellisiä tuntemuksia salaisissa yksityisissä keskusteluissa mikäli maailma jää makaamaan aina vaan samalla tavalla.

Joo, ymmärrän,
mä olen joskus ennen halvaantumisia yms. eräässä muodossa opettanutkin muille esiintymisjännityksestä pääsemistä itsekeksimälläni metodilla.
Mutta sitten halvaantuneena ja aivovammaantuneena tilanne oli eri, koska auttamattomasti vaikutin oudolle, niin esiintyminen ei oikein enää onnistunut.
Piti piileskellä.
Mutta en onneksi enää vaikuta ainakaan paljoa mitenkään oudolle, vaikken entisellenikään ole palautunut. Mutta nyt pystyy ainakin jo hyvin selittämään mistä se johtuu, jos joutuu vaikuttamaan oudolle.

oudehfi kirjoitti:

Kun jos tosiaan asialle pitäisi jotain tehdä niin julkisuus on se tie. Epäeettiset/rikolliset toimet ja käytännöt sekä asenteet muuttuu vain tuomalla ne julkiseen tietouteen, jolloin epäikeudenmukaisuuet on mahdollista edes tunnistaa. Minun hentoiset yritykset on useimmiten päättyneet järkyttäviin havaintoihin asennetason kieroutuneisuudesta. Kaikkia perustuksia yhä uudelleen ravisteleva traumatisoituminen ei ole enää kohdallani järkevää ihan fyysisenkin terveyden kannalta.

Mutta eipä sekään hyödytä mitään närppiä jotain yksityisi olevia tai olemattomia hetkellisiä tuntemuksia salaisissa yksityisissä keskusteluissa mikäli maailma jää makaamaan aina vaan samalla tavalla.

Lue lisää

Joo, mä kävin vaikka kuinka paljon salakeskusteluja ja olen tullut siihen johtopäätökseen ettei salakeskusteluista ole juuri ollut hyötyä paitsi ehkä joistain salaisista monologeistani jonkin verran . Joten olen tullut tänne anonyymille julkisemmalle puolelle, koska täällä mm. kohdellaan paremmin, koska ei täällä kohdella niinkuin salaa voidaan tehdä, koska ei kukaan voi tietää kuka näitä lukee, niin siellä on ikäänkuin myöskin mahdollinen salainen valvova silmä tai montakin, joista ei voi lainkaan tietää kenelle ne kuuluu, niin se on mun mielestä netin hyvä puoli. Koska siellä voi periaatteessa olla erilaisiakin kantoja tai tahoja edustavia ihmisiä yhtäaikaisesti, niin ei joudu kenenkään yksipuoliseen salapiiriin. Ja valehtelun mahdollisuus vähenee huomattavasti.
Ja muutenkin kaikki salaiset jutut on alkanut tuntua mulle tyhmille, kun ne yleensä aina vuotaa kumminkin, niin parempi sitten samantien julki kaikki.
Kun semmonen pelkästään asioiden negatiivisen puolen vuotaminen ja myönteisen puolen pysyminen piilossa on sitten vääristävämpi vaihtoehto.
Mä vaan ennen rakastin yksityisyyttä, vaikka olinkin esiintymiskykyinen, mutta sitä ei kunnioitettu. No ei sitte.
Opettelen nyt vähitellen "julkisempaa" elämäntapaa.

hdyieyoo kirjoitti:

Kiinnostaa kyllä kovasti tilanteesi, mutta ymmäärrän mikäli et halua sitä yksityiskohtaisesti kertoa.

Olen ymmärtänyt että äitisi pitää tai on pitänyt sinua pinseteissään kepulikonsteilla joita on vaikea osoittaa, ja olet ympäristön epäarvostuksen, piittaamaattomuuden ja/tai väärinymmärryksen takia vailla mahdollistavia rakenteita ja suhteita elämäsi rakentamiseen. Sinua ja tilannettasi ei tunnisteta tai siihen suhtaudutaan väärin keinoin.

Vaikea tilanne.

Lue lisää

Joo, mutta minä ja tilanteeni olemme nyt tässä koko ajan muutoksessa.
Kuvaan tässä myös paljon menneitä jo selvinneitä asioita jälkikääteen, joita ei voinut puhua kun ne olivat ajankohtaisia. Sekin on kummallinen sosiaalinen todellisuus, jonka olen kokenut monta kertaa. Totuuden voi puhua jälkikäteen, mutta sitä ei juuri koskaan sovi sanoa asioiden ollessa ajankohtaisia. Tämä on elämässäni toistunut vähän joka asiassa.
Ja mulla on se, etten voi kertoa koko tarinaani, koska en halua herätellä mitään jo selvitettyjä asioita.

jduiiy kirjoitti:

Sinulla on kyllä mahtava vahvuus tuossa ettet jännitä esiintymistä. Itselle ei tulisi mieleenkään esiintyä joukoille. Jo pelkkä ajatuskin saa piiloutumaan peiton alle.

Hei alota säkin tää mitä mä teen tän halvauksen karistamiseksi:
Laita tuo Energy radiokanava päälle,
sitten onko sinulla kotona joku suurempi peili ?
Sitten mene siihen peilin eteen oikeen tunteella vetkuttelemaan tuon musiikin tahtiin.
Mä ainakin käyn muutaman kerran päivässä muutaman minuuntin kerrallaan tekemässä noin.

:)

No eipä tuolla konstilla varmaan itelleen pahaakaan voi tehdä. Koklataan.

poiuytrdfgh kirjoitti:

Joo, mutta minä ja tilanteeni olemme nyt tässä koko ajan muutoksessa.
Kuvaan tässä myös paljon menneitä jo selvinneitä asioita jälkikääteen, joita ei voinut puhua kun ne olivat ajankohtaisia. Sekin on kummallinen sosiaalinen todellisuus, jonka olen kokenut monta kertaa. Totuuden voi puhua jälkikäteen, mutta sitä ei juuri koskaan sovi sanoa asioiden ollessa ajankohtaisia. Tämä on elämässäni toistunut vähän joka asiassa.
Ja mulla on se, etten voi kertoa koko tarinaani, koska en halua herätellä mitään jo selvitettyjä asioita.

Lue lisää

Olen kokenut samaa. On se jyrä se sosiaalinen voima.

kdhuiuiy kirjoitti:

:)

No eipä tuolla konstilla varmaan itelleen pahaakaan voi tehdä. Koklataan.

:)
Niin minä hyvin harvoin neuvon mitään,
mutta ajattelin kanssa, ettei tuosta ainakaan kovin helposti voisi olla haittaa.
Tietenkin sen verran varovaisesti, ettei mikään nikama mene sijoiltaan ja muutenkin, jos vaikutus on huono, sen voi varmaan aika helposti sitten samantien lopettaa, tuskin tulee mitään vakavampaa riippuvuutta tuosta ainakaan kovin äkkiä.

Siihen voi vielä vähän lisätä semmosta niinkuin olis pikkusen niinku vähän olevinaan. :)

Älä usko, niin mullekin on menneisyydessä aina sanottu että mikä mä oikeen luulen olevani,
mutta mun kokemuksen perusteella semmosen uskominen voi olla jopa vaarallista.

Tän voi perustella, että tuo esitys tuolle peilille näyttää paremmalle ton lisukkeen kanssa, siinä on hyvä looginen peruste.

Mutta että harkitse tietenkin itse tämäkin, että älä pelkästään siksi mitään tee että minä niin kirjoitan. :)

Mutta muuten se voi riippua ihan naamankin mallista kuka voi vaikuttaa olevinaan olevalle vaikkei olisi yhtään.
Selfieitä harjotellessa huomasin, että jos en nöyristele ylinöyrästi ja olen ihan normaalisti luonnollisesti, mun naama näyttää pikkusen niinkuin hitusen ylimieliselle, vaikken yhtään sisäisesti kokisi niin. Se vähän häiritsee mua iteä, mutta ajattelin ettei auta ku hyväksyä tuo naama.

Toi on kans kumma että jotkut katsoo oikeudekseen olla poliiseija siinä kuka muka on olevinaan ulkonäkönsä perusteella. Ällistyttävää röyhkeyttä. Itse en menisi sanomaan kellekään semmoista vaikka kokisin jonkun luonteeltaan semmoinen ihan oikeasti vähän olevankin. Siinähän mun puolesta on, jos ei kellekään juuri mitään pahaa tee.

khfsifuiu kirjoitti:

Toi on kans kumma että jotkut katsoo oikeudekseen olla poliiseija siinä kuka muka on olevinaan ulkonäkönsä perusteella. Ällistyttävää röyhkeyttä. Itse en menisi sanomaan kellekään semmoista vaikka kokisin jonkun luonteeltaan semmoinen ihan oikeasti vähän olevankin. Siinähän mun puolesta on, jos ei kellekään juuri mitään pahaa tee.

Lue lisää

Voiko siihenkään luottaa, että sanoo, ettei tee toiselle pahaa ja sitten kuitenkin seläntakana tekee ilkeyksiä? Että niinku kirjallinen viestintä ei vastaa tekoihin perustuvaa viestintää.

khfsifuiu kirjoitti:

Toi on kans kumma että jotkut katsoo oikeudekseen olla poliiseija siinä kuka muka on olevinaan ulkonäkönsä perusteella. Ällistyttävää röyhkeyttä. Itse en menisi sanomaan kellekään semmoista vaikka kokisin jonkun luonteeltaan semmoinen ihan oikeasti vähän olevankin. Siinähän mun puolesta on, jos ei kellekään juuri mitään pahaa tee.

Lue lisää

No sitähän mäkin olen ihmetellyt koko nuoruuteni, kun koko ajan mun persoonaa arvosteltiin, vaikka ei kukaan edes väittänyt että minusta mitään haittaa olisi ollut kenellekään mitenkään (kun tuohon aikaan mulla ei vielä ollut paljon ongelmiakaan kertyneenä). Kun siis en mä koskaan henkilökohtaisesti huomauttele ihmisille heidän persoonastaan oli sitten ihan mimmoinen vaan, ei tulisi mieleenkään.
Mun vanhemmat mä nyt olen vähän analysoinut, mutta harvemmin minä mitään huomautan heillekään paitsi vähän ääritapauksessa jos on konkreettisista vahingollisista vaikutuksista kyse, mutta en oikeastaan kovin henkilöön menevästi heillekään.

otanäistänytselvä kirjoitti:

Voiko siihenkään luottaa, että sanoo, ettei tee toiselle pahaa ja sitten kuitenkin seläntakana tekee ilkeyksiä? Että niinku kirjallinen viestintä ei vastaa tekoihin perustuvaa viestintää.

Lue lisää

No musta tossa tapauksessa on jo selkeesti väärinkäytöstä. Selkään puukotuksesta sietää jo laittaa välit viileeksi.

Joo... mutta toi saattaa olla väärä tie... Kyllä ihmisten pitää oppia vastuuta tekemisistään ja hillittömyyksistään ennemmin kuin uhrin. Oli sitten kyse mustasukkaisuudesta, kateudesta, huoltovelvollisuudesta, hillittömästä tuomitsemisenhalusta ilman riittävää ymmärrystä/tietoa... Miten se voi olla että heikoimmalle kahdeksannelle jätetään kyllä yksilöllinen vastuu siinä missä muut luikertelee heidän kustannuksellaanisilliparvensa vanavedessä.

Kuka valehteli? Kuka oli vastuussa? Kuka mustasukkaisuudessaan hakkasi/kidutti lasta? Valtaa/oikeuksia ei ainakaan pitäisi olla kenelläkään ilman vastuuta. Monissa asioissa meidän kulttuurissamme 18 v alkaen.. Katselmukseni mukaan toosi monelta soisi pidätettävän kaikki kansalaisoikeudet kuin lapsoselta ikään tämän perusteella.

Oma mokani, tai ehkä persoonallinen heikkouteni(?)piirteeni, on ollut ehkä liian hidas tuomitsvuus, nyt nopeutunut kylläkin. Minulla on oikeus päättää ketä kuuntelen, katselen ja kenen kanssa kommunikoin ja kuinka kauan. Otan myös vastuun mikäli päädyn katkaisemaan arvostelmani perusteella suhteeni. Oli se perusteltua tai ei. Sanonpahan vaan että 99% siihen on painavia perusteita, yleensä useimpia.

Mutta en todellakaan väitä etteikö tällainen henkilö olisi kykenevä ihan tyydyttäviin muihin suhteisiin tahoillaan. Tiedän että näin on, vaikka itse olisin kärsinyt vakavaa väärinkohtelua henkilön taholta. Sitten on erikseen jotkut parisuhdehäröilijät, jotka lanaa jotain lakoavaa latua perässään tuolla suhdesaralla. Semmoiset ei nyt ole meikän alaa. Joillekin on vaan vähän harvassa se miellyttävä ja mieluinen seura. Sen ehkä sanoisin, ettei liian kauaa pitäisi tyytyä epätyydyttävään saatika kaltoinkohtelevaan. Mieluummin sitten yksin niin ei eneriat valu vääriin (kura)ojiin.

Totta, mun ongelmien syy on ollut juuri melkein loputon anteeksianto, josta aiheesta aiemmin filosofoin palstalla perusteellisesti. Tietenkin se loputon anteeksianto johtaa siihen, että minut kuormitetaan henkisesti kohtuuttomasti, mikä sitten onkin ollut pääongelmani yli kaikkien muiden. Ei niin ylikuorimitetussa olotilassa pysty mihinkään. Ei loputon anteeksianto ja rajojen laittaminen onnistu samanaikaisesti.
Ja juurikin se auttaa, ettei minunkaan tarvitse tykätä ihan mistä vain.
Mä olen itseasiassa ollut onnellisempi sen jälkeen kun minut hylättiin oikein perusteellisesti. Minulla on enemmän myönteistä energiaa yksin hylättynä.
Ja ehkä jos sitä tulee vielä lisää, niin voi jakaa muillekin.

Kirjoitat tuossa todella viisaan lauseen. Tuota olen opettelemassa, ja tuon oppiminen todella auttaa:
" Minulla on oikeus päättää ketä kuuntelen, katselen ja kenen kanssa kommunikoin ja kuinka kauan."

Minulla ei ollut tuota taitoa lainkaan, ja siksi kaikesta tuli niin kauheaa.

Mun kohdalla se on ainakin ihan puppua, että anteeksianto jotenkin kohentaisi omaa vointia. Mitä enemmän mä kirjotan rehellisiä kriittisiä tekstejä sitä rennompi olen.

Ei kritiikin kirjoittaminen lisää negatiivisia tunteita, vaan ihan päinvastoin lisää lempeää energiaa. Näin ainakin mulla.

http://www.is.fi/perhe/art-2000005149225.html

Mulla oli tuommoinen äärettömän kateellinen, väkivaltainen ja kilpailullinen äitipuoli sekä omituisen etäinen, välinpitämätön ja nyttemmin tosi vaikeaksi heittäytynyt äiti.

"Isät, isovanhemmat, sisarukset, ystävät, naapurit ja opettajat saattavat muovata lasta, mutta äidin ja lapsen välistä sidettä kutsutaan perustavanlaatuiseksi suhteeksi ihan hyvästä syystä, Apter kirjoittaa."

No mun isäsuhde oli kylläkin perustavanlaisempi kunnes hän raahasi uuden puolison elämäni raunioittamaan. Nykyisin se toimittaa enää kukkaron virkaa sairaseläkeläiselle tyttärelleen. Molemmat vanhempani on tehneet aikamoiset källit parisuhteensa takia.

Ihailtavaa että joku on vaikeista oloista ponnistanut noinkin pitkälle tuottamaan asiantuntemusta asiassa. Se oli varmaan kannustavassa ja tiedonhaluisessa tiedekunnassa.

juoewu kirjoitti:

http://www.is.fi/perhe/art-2000005149225.html

Mulla oli tuommoinen äärettömän kateellinen, väkivaltainen ja kilpailullinen äitipuoli sekä omituisen etäinen, välinpitämätön ja nyttemmin tosi vaikeaksi heittäytynyt äiti.

"Isät, isovanhemmat, sisarukset, ystävät, naapurit ja opettajat saattavat muovata lasta, mutta äidin ja lapsen välistä sidettä kutsutaan perustavanlaatuiseksi suhteeksi ihan hyvästä syystä, Apter kirjoittaa."

No mun isäsuhde oli kylläkin perustavanlaisempi kunnes hän raahasi uuden puolison elämäni raunioittamaan. Nykyisin se toimittaa enää kukkaron virkaa sairaseläkeläiselle tyttärelleen. Molemmat vanhempani on tehneet aikamoiset källit parisuhteensa takia.

Ihailtavaa että joku on vaikeista oloista ponnistanut noinkin pitkälle tuottamaan asiantuntemusta asiassa. Se oli varmaan kannustavassa ja tiedonhaluisessa tiedekunnassa.

Lue lisää

Jotenkin omalla kohdallani ajateltuna olisin ehkä ollut motivoituneempi vanhempi kuin parisuhdekumppani. Ehkä olen saanut kammon parisuhdetarvitsevuutta kohtaan.

Joo mulla on vähän sama.
Mun isäni myöntää äitini tuhoisaksi ja olettaa myöskin joidenkin kärsimysteni aiheuttajaksi, koska hänelle (isälle) itselleen koituu äidistäni samansuuntaisia pahoja vaikutuksia ja huonovointisuutta. Isäni käsittääkseni myöntää minut kiltimmäksi ja rehellisemmäksi osapuoleksi. Silti hän on käytännössä valinnut äitini tuhoisan puolen minun puolustamisen sijaan.

Minulle sama "jouewu", tottakai lapsi menisi parisuhdeasioiden edelle ilman hetkenkään epäröintiä, koska se nähdäkseni yksinkertaisesti on eettisenpää.
Minulla on aina kaikissa valinnoissa halu valita aina eettisempi vaihtoehto poikkeuksetta. Sen päätin jo lapsena elämän tärkeimmäksi asiaksi.
Valitettavasti minut on välillä pakotettu tilanteisiin, joissa se ei ole ollut minulle mahdollista esim. koska totuutta ei ole uskottu, ja minut on laitettu massiiviseen sosiaaliseen paineeseen, jossa on ollut minulle mahdotonta saada asiat menemään nähdäkseni eettisimmällä mahdollisella tavalla.

Tosin kuluttajuudessa en aina tutki mikä olisi eettisempi tuote tai muissa sen tyyppisissä asioissa. Esim. printtaan joskus säkhöposteja vaikka kehotetaan säästämään luontoa ja olemaan printtaamatta. Säästäisihän se omiakin senttejä. Mutta tuontyyppisissä en ole kovin tarkka.

poiuytresdfg kirjoitti:

Joo mulla on vähän sama.
Mun isäni myöntää äitini tuhoisaksi ja olettaa myöskin joidenkin kärsimysteni aiheuttajaksi, koska hänelle (isälle) itselleen koituu äidistäni samansuuntaisia pahoja vaikutuksia ja huonovointisuutta. Isäni käsittääkseni myöntää minut kiltimmäksi ja rehellisemmäksi osapuoleksi. Silti hän on käytännössä valinnut äitini tuhoisan puolen minun puolustamisen sijaan.

Minulle sama "jouewu", tottakai lapsi menisi parisuhdeasioiden edelle ilman hetkenkään epäröintiä, koska se nähdäkseni yksinkertaisesti on eettisenpää.
Minulla on aina kaikissa valinnoissa halu valita aina eettisempi vaihtoehto poikkeuksetta. Sen päätin jo lapsena elämän tärkeimmäksi asiaksi.
Valitettavasti minut on välillä pakotettu tilanteisiin, joissa se ei ole ollut minulle mahdollista esim. koska totuutta ei ole uskottu, ja minut on laitettu massiiviseen sosiaaliseen paineeseen, jossa on ollut minulle mahdotonta saada asiat menemään nähdäkseni eettisimmällä mahdollisella tavalla.

Lue lisää

Samantyyppisessä asemassa olen ollut tosi vaarallisestikin välillä. Totuutta ei olla uskottu tai tajuttu sen vakavuusastetta minun kannaltani. Joskus siitä ei olla edes kiinnostuttu, hyvinvointini kannalta epäoleellisista ehkä joskus... Mutta kyllä noi tekijäni totuuden tietää, ja myöntäneetkin ne on minulle jopa muutaman todistajan läsnäollessa suljetussa salaiseksi jäävässä istunnossa.

Harmi vaan että olen sitten joutunut toteamaan elämäntilanteeni ja kuntoni kaiken lopputuloksen olevan niin heikoissa kantimissa että äitiyskin jää vain haaveeksi. Eettiseksi katsomani valinta tilanteessani.

juoewu kirjoitti:

http://www.is.fi/perhe/art-2000005149225.html

Mulla oli tuommoinen äärettömän kateellinen, väkivaltainen ja kilpailullinen äitipuoli sekä omituisen etäinen, välinpitämätön ja nyttemmin tosi vaikeaksi heittäytynyt äiti.

"Isät, isovanhemmat, sisarukset, ystävät, naapurit ja opettajat saattavat muovata lasta, mutta äidin ja lapsen välistä sidettä kutsutaan perustavanlaatuiseksi suhteeksi ihan hyvästä syystä, Apter kirjoittaa."

No mun isäsuhde oli kylläkin perustavanlaisempi kunnes hän raahasi uuden puolison elämäni raunioittamaan. Nykyisin se toimittaa enää kukkaron virkaa sairaseläkeläiselle tyttärelleen. Molemmat vanhempani on tehneet aikamoiset källit parisuhteensa takia.

Ihailtavaa että joku on vaikeista oloista ponnistanut noinkin pitkälle tuottamaan asiantuntemusta asiassa. Se oli varmaan kannustavassa ja tiedonhaluisessa tiedekunnassa.

Lue lisää

Kiitos linkistä. Luitteko kommentit? Nimenomaan tällä palstalla ihan omana aloituksena voisi olla kyllä keskustelu julmista äideistä. Miehet heti haukutaan pystyyn, narsisteiksi, mutta kommentteja lukiessani aistin sen ahdistuksen, jolla kultainen enkeliäiti - naamion takaa naiset ovat aiheuttaneet koko perheen vioittumisen. Kaikkea sitä ihmiset saavat kestää äidin taholta, ei ihme, että joku kokee ahdistaviksi juhlapyhät tai pullantuoksuisen herttaisuuden, jos sen takana on toinen todellisuus.

juoewu kirjoitti:

Samantyyppisessä asemassa olen ollut tosi vaarallisestikin välillä. Totuutta ei olla uskottu tai tajuttu sen vakavuusastetta minun kannaltani. Joskus siitä ei olla edes kiinnostuttu, hyvinvointini kannalta epäoleellisista ehkä joskus... Mutta kyllä noi tekijäni totuuden tietää, ja myöntäneetkin ne on minulle jopa muutaman todistajan läsnäollessa suljetussa salaiseksi jäävässä istunnossa.

Harmi vaan että olen sitten joutunut toteamaan elämäntilanteeni ja kuntoni kaiken lopputuloksen olevan niin heikoissa kantimissa että äitiyskin jää vain haaveeksi. Eettiseksi katsomani valinta tilanteessani.

Lue lisää

Minä jopa välillä olen hakeutunut vähän erikoisempien tyyppien seuraan ihan vain todellisuudentajun säilyttämiseksi, koska he paremmin tietää mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. Koska jos olisi vain auttajien seurassa, jotka kieltävät kaiken mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, se kävisi mielenterveydelle rankaksi pitkän päälle. Niin välillä pitää saada puhua jonkun kanssa, jonka kanssa voi puhua oikeasti asioiden oikeammilla nimillä.

Mutta nyt mä varmaan menen tekemään muita asioita kuin tätä palstakirjoittelua.
Jos mua ei näy, niin hyviä vointeja.

Nii, ei sille mahda mitään että semmoisia on. Valeille ja yksipuolisille totuuksille sen sijaan pitäisi ehkä voida joskus jonkun...

Ei koko järjestelmää ole rakennettu niin. Poikkeuksia esiintyy.
Joskus auttamisjärjestelmässä kovaluonteisten miesten oletetaan olevan koko kaupungin hennoimmasta päästä olevan herkän ja heikkokuntoisen naisen uhreja.

Ku laitettaisiin ne näky visuaalisesti jonnekin, se olisi suorastaan tragikoominen näky.

Minun kokemukseni mukaan auttamisjärjestelmä on rakentunut niin, että useimmiten heikompi osapuoli häviää.
Kaikki avun saaminen vaatii voimaa, mikä on mielestäni ristiriitaista avun idean kanssa. Avutonta auttajatkin pilkkaa.

Koskaan ei ole ollut niin vaikeaa saada ketään puolelleen kuin halvaantuneena.
Nyt kun olen vähemmän halvaantunut minullekin inhimillisiä ihmisiä ilmaantuu lisää. Saan helpommin myöntuntoa voimakkaampana kuin heikompana.

Tuo on kyllä totta että vaatii melkein yli-inhimillisiä ponnistuksia lähteä hakemaan ja saamaan apua, mitä ei oikein edes ole. Ei heikoille.

Voihan se poikkeuksellisesti olla noinkin hullusti kuin kuvasit, että heikointa hiirulaista syytetään siitä että elefantti istuu sen hännän päällä. Noi on varmaan jotain parisuhdeasioita..? Ainakin ruohojuuritasolla melkein aina empatiat menee "parisuhdeuhrille", ainakin naisuhreille naisten toimesta.

Minusta ei ole oikeastaan ole kuin lapsiuhreja, (ja ehkä yhteisöväkivallan uhreja) joita ei hoideta ajoissa ja oikein, vaikka sotkeudutaankin asioihin vain sotkemalla asioita edelleen ja edistämällä väärintekijän tavoitteita.

Omalta kohdaltani kaikki myötätunnonosoitukset ja avut tuntuisi nyt tässä vaiheessa elämää vastenmielisiltä ja halveksuttavilta. Asiat tulisi hoitaa ja empatiat suunnata toimenpiteineen oikein silloin kun se on ajankohtaista.

Kylläpä suututtaakin tuo sinunkin tilanteesi. Mitäpä sitä enää myötätunnolla...

HEHEH...
olo on juuri kuin hiirellä, jonka hännän päällä istuu elefantti ja vikaa ilmiöön pitäisi etsiä hiirestä.
Parempaa kuvausta vaikea löytää. :)

Mun psykopaattikin sanoi mulle näin: "Vaikka sä olisit kuinka oikeassa ja tietäisit, niin kuka nyt tommasta yhtä laihaa uskoisi asiassa, josta he ei tiedä mitään ??!!"

Mä kun olen saanu sen pikkutyttöjen kohtelun nelikymppiseksi asti, niin mulla on aavistus siitä miten pikkutyttöihin suhtaudutaan.
Nyt vasta "tyttöys" on lähteny.

Ja onko se niin ihmekään jos huonosti kohdelluista tytöistä tulee äkäsiä tätejä ?

Tätivalta ehkä voi ollakin, mutta tyttövaltaa ei ole.

No kun nimenomaan lapset ja nuoret ei pärjää. Ja sitten kun on iso niin ei edelleenkään pärjää, kun on taas vaikka mitä muita oletuksia ties mistä aikuisasiakkaille kuuluvista ongelmista vaikka edelleen kantais niitä lapsuuden laukkuja, aina vaan painavampia...

Kovin tiiviissä suhteessa kehenkään mieheen ei ehkä kannata herkän ja murjotun ehkä alkaakaan... ennen kuin on pakaasit järjestetty ja omat jalat vahvistettu. Sen sijaan ympäristö tuntuu tekevänsä parhaansa ettei näin tapahdu ihan äkkiä.

Musta on tosi kiva että sulla on suuri pää :)

poiuytresdf kirjoitti:

Mä kun olen saanu sen pikkutyttöjen kohtelun nelikymppiseksi asti, niin mulla on aavistus siitä miten pikkutyttöihin suhtaudutaan.
Nyt vasta "tyttöys" on lähteny.

Mutta kyllä mun mielenmaisemassa tytöt ja tyttöys olisi sellaista avustettavaa ihmistyyppiä, tietysti samoin kuin poikasetkin. Miksi näin ei tapahdu, vaan ihan päinvastoin?

Tyttönähän en olis edes uskaltanu sanoa tätä. Mutta nyt alan näyttää sen verran vanhalta, että uskallan.

Ei äkäisten tätien takia herkkien nuorten naisten asemaa pidä heikentää.

Joskohan päättäisin tähän :)

Lisääkin vielä, että minun kokemukseni mukaan miehet ja tädit on kyllä usein voimissaan, mutta entäpä tyttöjen oma ääni ???
Miehet ja tädit kiistelevät heistä heidän todellista ääntään kuulematta.

diuiudi kirjoitti:

Mutta kyllä mun mielenmaisemassa tytöt ja tyttöys olisi sellaista avustettavaa ihmistyyppiä, tietysti samoin kuin poikasetkin. Miksi näin ei tapahdu, vaan ihan päinvastoin?

Lue lisää

Koska ihmiset ovat vallanhaluisia, tyttöjä tai tyttömäisiä naisia yrittävät hallita niin tädit kuin miehetkin, joten he eivät tue tyttöjen omaa voimistumista.

Johtunee tyttömäisestä ihmistyypistäni olen 99% kohdannut hallinnan haluisia miehiä, niin hallitsevia, että persoonani katoaisi kokonaan olemasta. Siksikin olen pysytellyt vuosikymmeniä ja pysyttelen selibaattina sinkkuna.

Nojuu niinhän ne tekee. Varmaan pojatkin kokee samaa. Mutta ihan kuin tytöt olis enemmän revittävinä ja riepoteltavina ihan kaikkien siis vertaistenkin taholta. Pojat sais niinku pitemmän kasvurauhan, jos ei muuta. Riepotellaan foorumeilla ja sitten ajetaan nurkkaan ja eristetään, räävitään, odotetaan, oletetaan ja painostetaan juuri kysymättä mitään. Ehkä ihmiskunta luulee ettei tytöt osaa puhua omasta puolestaan. Tai sitten se on ihan samantekevää tai epätoivottua. Joissain kulttuureissahan on niinkin. Mutta että mekö sen edistyksellisempiä käytännössä?

poiuytredfg kirjoitti:

Koska ihmiset ovat vallanhaluisia, tyttöjä tai tyttömäisiä naisia yrittävät hallita niin tädit kuin miehetkin, joten he eivät tue tyttöjen omaa voimistumista.

Näin on! Sitten kun on viimeinenkin suuntavaisto menetetty pyörityksissä niin syytetään suuntaa vailla olevaksi jonka tulisi aikuistua? ja ottaa vastuu kaikesta pyörityksistä ja hylkäyksistä ja ihan kaikesta.

Mun miesystävät ja tuttavat, ainakaan omassa ikäluokassa, ei ole kovin hallinnanhaluisia olleet. Niitä ei vaan ole kauheasti kiinnostanut kuka olen ja mitä ajattelen. Siis miehiä ei kiinnosta varmaan kauheasti tytön luonne tai ajatukset, kokemukset. Voisivat samantein ottaa robotin.

Hyvä kommentti, sillä olen yllätyksekseni tullut siihen johtopäätökseen, että suomalaisessa kulttuurissa tyttöjen kohtelu on yllättävän samanlaista kuin hyvin vanhoillisissa kulttuureissa. Minulle on mm. auttavalta taholta sanottu, että suomalaisessakaan kulttuurissa ei ole erikoista joutua vastentahtoiseen avioliittoon, ja että sitä tapahtuu, että ihmiset avioutuu vastentahtosesti sosiaalisessa paineessa suomalaisten keskuudessa.
Onko noin ? Minä yllätyin kuulemastani.

certifi kirjoitti:

Näin on! Sitten kun on viimeinenkin suuntavaisto menetetty pyörityksissä niin syytetään suuntaa vailla olevaksi jonka tulisi aikuistua? ja ottaa vastuu kaikesta pyörityksistä ja hylkäyksistä ja ihan kaikesta.

Mun miesystävät ja tuttavat, ainakaan omassa ikäluokassa, ei ole kovin hallinnanhaluisia olleet. Niitä ei vaan ole kauheasti kiinnostanut kuka olen ja mitä ajattelen. Siis miehiä ei kiinnosta varmaan kauheasti tytön luonne tai ajatukset, kokemukset. Voisivat samantein ottaa robotin.

Lue lisää

Joo mä en koskaan löytäny miestä, jota minun "filosifiani" olisivat kiinnostaneet tosissaan, niin siksi en oikeastaan ole koskaan ollut kiinnostunut kenestäkään miehestä henkilökohtaisesti. (tosin on minulla kirjeystäviä ollut joita on minun ihan filosofiat kiinnostanut)

Minusta se on paljon ristiriitaisempaa ja repivämpää ja moniäänisempää... Joka puolelta saattaa tulla vaikka mitä ohjeita ja kehotuksia ihan skitsofreenisyyteen saakka. Kaikki ei joudu semmoiseen pommitukseen ja sitten hylätyksi vaan joutuakseen samaan ruljanssiin yhä uudelleen. Joitakin on selkeästi kiintisampaa pistellä ja tärppiä ja pyrkiä ohjailemaan. En yllättyisi vaikka jokunen olisi sitten paennut vaikkapa vastenmielisempäänkin avioliittoon tällaista sosiaalista hullunmyllytystä vain saadakseen olla rauhassa ja pitääkseen järkensä.

Totuus on tämä, että minä en halua mitään, jos minun ajatusmaailmaani ei olla kiinnostuneita jakamaan, mutta minusta on toistuvasti kehitelty kertomuksia, että olisin kovin rakastanut johonkin mieheen ja haluaisin sen jonkun miehen, kenet milloinkin . Ja olen ollut kovin hämmentynyt siinä sitten, kun minulle kerrotaan sitten muiden toimesta mitä minä kuulemma tunnen ja kenet miehen haluaisin.

poiuytdfggh kirjoitti:

Totuus on tämä, että minä en halua mitään, jos minun ajatusmaailmaani ei olla kiinnostuneita jakamaan, mutta minusta on toistuvasti kehitelty kertomuksia, että olisin kovin rakastanut johonkin mieheen ja haluaisin sen jonkun miehen, kenet milloinkin . Ja olen ollut kovin hämmentynyt siinä sitten, kun minulle kerrotaan sitten muiden toimesta mitä minä kuulemma tunnen ja kenet miehen haluaisin.

Lue lisää

Voin täällä julkisesti ilmoittaa, että kukaan ei minua kiinnosta kovin henkilökohtaisesti, jos häntä ei kiinnosta minun "filosofiani", luovat ideani, eettiset pohdintani jne. ...oikeasti.

certifi kirjoitti:

Näin on! Sitten kun on viimeinenkin suuntavaisto menetetty pyörityksissä niin syytetään suuntaa vailla olevaksi jonka tulisi aikuistua? ja ottaa vastuu kaikesta pyörityksistä ja hylkäyksistä ja ihan kaikesta.

Mun miesystävät ja tuttavat, ainakaan omassa ikäluokassa, ei ole kovin hallinnanhaluisia olleet. Niitä ei vaan ole kauheasti kiinnostanut kuka olen ja mitä ajattelen. Siis miehiä ei kiinnosta varmaan kauheasti tytön luonne tai ajatukset, kokemukset. Voisivat samantein ottaa robotin.

Lue lisää

Mun mielestä naisen asema ei ole hyvä silloin kun hänen ajatuksensa ei miestä kiinnosta.

Itse nautin elämässä eniten älyllisestä aivotoiminnasta (jonka nautinnon järkyttävästi menetin aivovauriossa), enkä minä sitä halua vaihtaa kehenkään mieheen.
Mutta kun minä olen muka niin tyhmä, etten voi edes itse huomata, jos olen yllättäen saanut aivovaurion.

poiuytrdfgh kirjoitti:

Mun mielestä naisen asema ei ole hyvä silloin kun hänen ajatuksensa ei miestä kiinnosta.

Voihan se johtua että tosi monella tavallisella nuorella miehellä ei itsellä ole kummoistakaan ajatusmaailmaa niin ei he hoksaa semmoista sitten kyselläkään. Siis varmaan monellakaan ei ole sellaisia vaikeita kokemuksia siinä määrin takana nuoruudessa, että niistä seuraisi vaikeita ja vakavia ajatuksia. Sinänsä on muuten varmasti olleet ihan priima poikia.

Voihan sitä ihastella ja ihastuksia miehiin ihan kauempaakin ilman että sitä niin kauheasti "haluaisi". :) Ei kai siinä mitään pahaa ole? Taitaa olla kertomuksien kehittelijöillä omien halujensa kanssa vaikeuksia, veikkaan?

Minun puheeni ei salaisissa yksityiskeskusteluissa saa juurikaan mitään arvoa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), joten sainkin juuri idean puhua tästälähin lähinnä vain ja ainoastaan julkisesti. Tulee ainakin vähemmän epäselvyyttä siitä mitä olen sanonu.

poiuytresdfg kirjoitti:

Minun puheeni ei salaisissa yksityiskeskusteluissa saa juurikaan mitään arvoa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), joten sainkin juuri idean puhua tästälähin lähinnä vain ja ainoastaan julkisesti. Tulee ainakin vähemmän epäselvyyttä siitä mitä olen sanonu.

Lue lisää

Kyllä sinulla ny tuntuu olevan tosi vaikeat ajat. Voimia toivon ja sen verran järkeä, että yksityisyyttään ei kannata uhrata, kun mietit millaisilla julkisilla foorumeilla puhut. Ihan niinkuin nimetön puhelinsoitto, kun käräyttää jonkun, niin myös nimetön kirjoittelu foorumeilla ei oikeasti edistä omaa asiaasi.

Meinasin vielä kirjotella lisää, mutta en minä nyt sitten tiedä kirjottelenkokaan, kun vähän alko huolettaa onko tästä mulle jotain haittaa ???

Ei mulla edes ole mitään tän salaisempaa mitä olen jo julkisesti kirjoittanut, paitsi muiden ihmisten asioita.

ffghfh kirjoitti:

Kyllä sinulla ny tuntuu olevan tosi vaikeat ajat. Voimia toivon ja sen verran järkeä, että yksityisyyttään ei kannata uhrata, kun mietit millaisilla julkisilla foorumeilla puhut. Ihan niinkuin nimetön puhelinsoitto, kun käräyttää jonkun, niin myös nimetön kirjoittelu foorumeilla ei oikeasti edistä omaa asiaasi.

Lue lisää

Kuka sinä näistä kirjoittajista olet, vai oletko joku muu ?

Kyllä halvaantuneena oli vaikeampaa.
Ei tämä siihen nähden ole erityisen vaikeaa aikaa.

poiuytdfgh kirjoitti:

Kuka sinä näistä kirjoittajista olet, vai oletko joku muu ?

Oliko tuo niinkuin "kohteliaisuus" järjestäni ?
Voin minä lähteäkin, jos täälläkin on näitä neuvojia.

Mulla meni nyt vähän ilo pilalle kun olin jo iloisesti ehtinyt kirjoittaa viestin komeista hurmurimiehistä, jonka nyt sitten deletoin.

ffghfh kirjoitti:

Kyllä sinulla ny tuntuu olevan tosi vaikeat ajat. Voimia toivon ja sen verran järkeä, että yksityisyyttään ei kannata uhrata, kun mietit millaisilla julkisilla foorumeilla puhut. Ihan niinkuin nimetön puhelinsoitto, kun käräyttää jonkun, niin myös nimetön kirjoittelu foorumeilla ei oikeasti edistä omaa asiaasi.

Lue lisää

Omituinen kommentti? Voisitko tarkentaa? Tuntui pelottavalta, uhkaavalta?

Kyllä tämä pääkirjoittaja on oikeasti auttanut ainakin yhtä ihmistä kirjoittelullaan, niin että mitä horiset? Ja mikä ihmeen puhelinsoitto ja nimetön käräytys? Mistä?

Minunkin näkökulmastani vaikeimmat aikamme on jo takana vaikkei juuri parempaa olekaan tiedossa, niin että et taida olla ihan kärryillä.

Ja kiitos sulle. Olen tosi iloinen, jos on ollut apua.
Osittain siksi olenkin jatkatunut kirjoittelua sillon ku olen ollut kahden vaiheilla kirjoittaako vai ei.

Vähän häirinnältä kuulostaa se puhelinsoittojuttu vai mitä se oli olevinaan. Tiedän, ettei minussa ole mitään käräytettävää.

Mutta täytyy mun varmaan jossain vaiheessa lopettaa tää kirjoittelu täällä kun ei tätäkään nyt lopun ikää.
Mutta se ei kyllä ole todellakaan kenenkään asia täällä miten jukisesti tai ei julkisesti mä esiinnyn elämässäni.

Mä olen suunnitellut 50-vuotis synttäripäivänä julkisesti paljastaa napani. Laitan siis jonkun napapaidan sinä päivänä asuksi.
Olen suunnitellut sitä jo kohta 10 vuotta.

:D Kyllä olis varmaan aika, jos kerta mieli sitä on halajannut.

Ja ei nyt luulis komeista hurmureista kirjoittamisessakaan mitään vikaa olevan.
Tän mä meinasin vastata sinulle, kopsasin sen muistiin:


Hyvä kommentti. Tiedät varmaan paremmin. Minä en tunnekaan sellaisia priima poikia juurikaan.

Mutta kyllä minä kaukoihailen komeita miehiä noin visuaalisesti, moniakin, mutta en minä heitä itselleni halua. :) Mä jopa tavallaan tykkään hurmurimiestyypistä, mutten itselleni halua sellaista.
Heidän sosiaalinen show sopii mullekin viihteeksi paremmin kuin tv, jota minulla ei edes ole. Mutta en minä itse siihen menoon halua sisäpuolelle missään tapauksessa.

Voi olla että tätä jotkut ihmiset ei tajua, ja joku hurmurikin voisi halutessaan antaa asiasta vähän väärää kuvaa.
Mulla on ollu nuorena montakin hurmuria 100% vaan tuttavana.
Säikähdin sitten kauheasti kun minulle sanottiin, että ihmiset voi luulla heitä minun miehikseni, kun itsellä ei ollut tullut mieleenkään semmoinen mahdollisuus ja se oli itselle itsestäänselvyys. Mulla meni siinä vähän ilo pilalle ja aloin täysin vältellä hurmuriseuraa, kun ahisti niin, että jos heitä luullaan minun miehikseni. Mun mielestä ikävää sosiaalista rajottuneisuutta tollanen, ettei vois vaan etäisesti kaveerata hurmurimiesten kanssa.

Toi oli se mun viesti ja joo, joku varmaan ei tykkää mun kirjoittelusta.

Tuskin kukaan nyt yrittää hiljentää keskustelua yhtään mistään, mitä sellainen vainoharhaisuus tuostakin oikein on. Aika normaalia on kuitenkin ymmärtää omat rajansa, että voihan sitä itsensä täällä avata atomeiksi omista asioista. Paljastaa eräällä tavalla sisimpänsä, mutta sen tehdessään ei pidä sitten vetää hernettä nenään tai niin kuin hauskasti Parvelan Ella- kirjoissa sanotaan, että mahdollisesti melonia, kun joku sitten jotain kommentoi.

Ehkä olen lukenut sitten väärin, mutta joskus tuntuu, että enemmän kuin omista asioista, niin kirjoitellaan joidenkin toisten asioista vieläpä syyllistäen. Voihan se tietysti olla sitä omaa katkeruutta menneestä, joka sillä tavoin purkautuu vai mitä se oikein olisi, tämä nyt oli vain omaa pohdintaa, eikä yhdenkään tule tätä omia.

No en minäkään näe mitään väärää hurmurimiesten kanssa kaveeraamisessa. Semmoinenhan voi olla joskus vallan hurmaavaa seuraa, jos sille päälle sattuu että sosiaalinen suhaaminen ilostuttaa ja ihmetyttää. Kuulostaa kyllä kovin väsyttävältä...

Nykyään en uskalla kauheasti kaveerata oikein kenenkään kanssa kun aina menee pieleen Oli sitten naisia tai miehiä, hurmureita tai hiirulaisia.

Ja kyllä mä tiedän ihmisiä ketkä kaveeraa paljonkin vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman että joutuvat johonkin hullunmyllyyn.

Mä tykkään sun kirjoittelusta!

jkljköj kirjoitti:

Tuskin kukaan nyt yrittää hiljentää keskustelua yhtään mistään, mitä sellainen vainoharhaisuus tuostakin oikein on. Aika normaalia on kuitenkin ymmärtää omat rajansa, että voihan sitä itsensä täällä avata atomeiksi omista asioista. Paljastaa eräällä tavalla sisimpänsä, mutta sen tehdessään ei pidä sitten vetää hernettä nenään tai niin kuin hauskasti Parvelan Ella- kirjoissa sanotaan, että mahdollisesti melonia, kun joku sitten jotain kommentoi.

Ehkä olen lukenut sitten väärin, mutta joskus tuntuu, että enemmän kuin omista asioista, niin kirjoitellaan joidenkin toisten asioista vieläpä syyllistäen. Voihan se tietysti olla sitä omaa katkeruutta menneestä, joka sillä tavoin purkautuu vai mitä se oikein olisi, tämä nyt oli vain omaa pohdintaa, eikä yhdenkään tule tätä omia.

Lue lisää

Kyllä sä varmaan olet tulkinnut vähän pieleen, kun minusta tässä pääasiassa availlaan näkemyksiä ja kokemuksia auttajaorganisaatioista, asenteista ja käytännöistä samalla kun koetamme hahmotella asiaan liittyviä tai ehkäpä liittymättömiä ilmiöitä. Onhan tämä vähän sekavaa, kun asiat menee sikinsokin. Mutta näin minä olen ymmärtänyt. Voihan minunkin ymmärrykseni olla toki vino..

jkljköj kirjoitti:

Tuskin kukaan nyt yrittää hiljentää keskustelua yhtään mistään, mitä sellainen vainoharhaisuus tuostakin oikein on. Aika normaalia on kuitenkin ymmärtää omat rajansa, että voihan sitä itsensä täällä avata atomeiksi omista asioista. Paljastaa eräällä tavalla sisimpänsä, mutta sen tehdessään ei pidä sitten vetää hernettä nenään tai niin kuin hauskasti Parvelan Ella- kirjoissa sanotaan, että mahdollisesti melonia, kun joku sitten jotain kommentoi.

Ehkä olen lukenut sitten väärin, mutta joskus tuntuu, että enemmän kuin omista asioista, niin kirjoitellaan joidenkin toisten asioista vieläpä syyllistäen. Voihan se tietysti olla sitä omaa katkeruutta menneestä, joka sillä tavoin purkautuu vai mitä se oikein olisi, tämä nyt oli vain omaa pohdintaa, eikä yhdenkään tule tätä omia.

Lue lisää

Voitkos sanoa mistä toisten asioista olen kirjoittanut ?

Ennen mua aina syytettiin niin kovin salailevasti puhumisesta, kun en suostu kertomaan henkilökohtaisia yksityiskohtia kenestäkään elämäni ihmisestä edes anonyymisti.

"Apu" kokemukseni purin siksi, että siten pääsin avusta aiheutuneista traumoista ja voin paremmin.

Ja olo alkaa olla jälleen jotenkin eettisempään suuntaan.
Ei niin hukuksissa valeen maailmassa.

Sama juttu, ketä harmittaa?!

Täytyykin vielä kertoa, että tänään näin psykopaattiani tavallista pidempään, mutta selvisin paremmin kuin ennen. Pyysin häntä olemaan vähän hiljaa.

Oikein hyvä :)

hfldfiiy kirjoitti:

Sama juttu, ketä harmittaa?!

Mutta tuo joku onnistu pilaamaan mun tunnelman siinä määrin, että mun tekee nyt mieli mennä muualle julkisesti ilmaisemaan itseäni muulla tavalla, kun siellä ei puututa kenenkään ilmaisuun mitenkään.
Mutta älä sinä tämän takia sure ainakaan,
hyvähän sekin, ettei meistä tulisi palstariippuvaisia.

poiuytresdfg kirjoitti:

Täytyykin vielä kertoa, että tänään näin psykopaattiani tavallista pidempään, mutta selvisin paremmin kuin ennen. Pyysin häntä olemaan vähän hiljaa.

Miksi haluat tavata psykopaattiasi, jos hänen pitää olla hiljaa? Olen tavannut kaikenlaisia ihmisiä ja luonteita matkani varrella, mutta koskaan ei ole tarvinnut pyytää hiljaisuutta, kun ihminenhän tavataan juurikin sen vuoksi, että keskustelu pysyy viriilinä. Hiljaa voi sitten olla ominensa, omassa yksinäisyydessään.

Kuinka paikkansa pitävää on, että tuodaan esille, kuinka nyt ei sitä psykopaattia enää tavata ja kaikki on ns. katkaistu ja kuitenkin kärtetään sen psykopaatin seuraan? Onko se tervettä? Tiedän, että on tilanteita, joissa pakko tavata, mutta aika monet tapaukset on myös järjestettävissä toisin, jos on organinointikykyä.

poiuytrsdfgh kirjoitti:

Mutta tuo joku onnistu pilaamaan mun tunnelman siinä määrin, että mun tekee nyt mieli mennä muualle julkisesti ilmaisemaan itseäni muulla tavalla, kun siellä ei puututa kenenkään ilmaisuun mitenkään.
Mutta älä sinä tämän takia sure ainakaan,
hyvähän sekin, ettei meistä tulisi palstariippuvaisia.

Lue lisää

Miksi syytät jotakin toista omasta herkkänahkaisuudesta? Onko toisiaan edelleen niin, että tällä palstalla saa keskustella vain jonkun ohjaamana ja hänen hyväksynnällään ja edelleen kaikkien asioiden on koskeletava vain jonkun tietyn arkea? Ihanaahan se on kun joku peesaa ja on samaa mieltä kaikenaikaa, mutta jotenkin siinä on sen nuoleskelun rajamailla. Missä täällä nyt lukikaan, että narsistit ei kestä kritiikkiä tai eriäviä mielipiteitä omaan asiaansa, vai olenko lukenut väärin? Itselläni on kokemus ns. naisryhmistä, jossa niin kauan menee hyvin, kun kaikki on samaa mieltä, että esimerkiksi puhutaan, että sen ja sen mies se sitten on ihan hölmö tai sen ja sen lapset ne aina hiekkalaatikolla kiusaa kaikkien muiden lapsia. Ja sitten kun yksi ryhmästä uskaltaa sanoa todellisen mielipiteensä, joka siis eroaa ryhmän mielipiteestä, niin alkaa se nokkailu, kivitys ja näykkiminen. Seläntakana puhuminen ja kaikki muu ilkeys.

läheisriippuvainenko kirjoitti:

Miksi haluat tavata psykopaattiasi, jos hänen pitää olla hiljaa? Olen tavannut kaikenlaisia ihmisiä ja luonteita matkani varrella, mutta koskaan ei ole tarvinnut pyytää hiljaisuutta, kun ihminenhän tavataan juurikin sen vuoksi, että keskustelu pysyy viriilinä. Hiljaa voi sitten olla ominensa, omassa yksinäisyydessään.

Kuinka paikkansa pitävää on, että tuodaan esille, kuinka nyt ei sitä psykopaattia enää tavata ja kaikki on ns. katkaistu ja kuitenkin kärtetään sen psykopaatin seuraan? Onko se tervettä? Tiedän, että on tilanteita, joissa pakko tavata, mutta aika monet tapaukset on myös järjestettävissä toisin, jos on organinointikykyä.

Lue lisää

Tarkennus: En henkilökohtaisesti tavannut psykopaattiani vaan päädyin samaan ympäristöön muusta syystä ja vaikutuksen lieventämiseksi pyysin ettei häiritsisi paljoa puheillaan. Miksi pitää aina tulkita kaikki negatiivisimman kaavan mukaan ?
Sen takia lopettelen vähitellen tämän palstakirjoittamisenkin.

esimerkkejävainolivat kirjoitti:

Miksi syytät jotakin toista omasta herkkänahkaisuudesta? Onko toisiaan edelleen niin, että tällä palstalla saa keskustella vain jonkun ohjaamana ja hänen hyväksynnällään ja edelleen kaikkien asioiden on koskeletava vain jonkun tietyn arkea? Ihanaahan se on kun joku peesaa ja on samaa mieltä kaikenaikaa, mutta jotenkin siinä on sen nuoleskelun rajamailla. Missä täällä nyt lukikaan, että narsistit ei kestä kritiikkiä tai eriäviä mielipiteitä omaan asiaansa, vai olenko lukenut väärin? Itselläni on kokemus ns. naisryhmistä, jossa niin kauan menee hyvin, kun kaikki on samaa mieltä, että esimerkiksi puhutaan, että sen ja sen mies se sitten on ihan hölmö tai sen ja sen lapset ne aina hiekkalaatikolla kiusaa kaikkien muiden lapsia. Ja sitten kun yksi ryhmästä uskaltaa sanoa todellisen mielipiteensä, joka siis eroaa ryhmän mielipiteestä, niin alkaa se nokkailu, kivitys ja näykkiminen. Seläntakana puhuminen ja kaikki muu ilkeys.

Lue lisää

En minä ketään syytä, mutta mukavampaakin ympäristöä on löydettävissä, miksi juuri täällä kritisoitavana nököttäisin tässä yhdessä pienessä nurkkauksessa ?
Vai onko juuri tämä maailman rakentavinta ja hyödyllisintä kritiikkiä ?
Siis kun asia koski minua, en minä puutu muiden näkemyksiin omasta elämästään.
Ihmiset usein eivät huomaa puhuvatko omasta elämästään vai toisesta. On aivan eri asia esittää mielipiteitä toisen elämästä kuin omastaan.
Siksi "apuakia" kritisoin. Olen erittäin avaramielinen sen suhteen mitä mieltä ihmiset ovat omasta elämästään, enkä edellytä minkäänlaista samankaltaisuutta omien kokemusteni kanssa.

Siis minulla on mahdollisuus löytää ympäristöjä joissa harrastetaan varsin vapaata itseilmaisua jokainen täysin yksilöllisesti ilman juurikaan mitään negatiivista kritiikkiä ja tykkään niistä ympäristöistä eniten, enemmän kuin tästäkään, vaikka tämäkin oli ihan kiva. Mutta se toinen tie edistää henkistä kehitystäni enemmän.

Ja kyllä, olen erittäin herkkä ihminen, ja se on vain ominaisuus, ei vika eikä hyve. Varmasti fyysisestä hermostosta lähtöisin oleva ominaisuus.
Mun psykopaatti varmaan ei ole niitä paatuneimpia psykopaatteja, koska hermostollinen erityisherkkyys joiltain osin vaikuttaisi jopa häneltä perityltä.

Ja sitä paitsi heitä on varmasti muitakin, jotka minimoi nykyään psykopaattini myrkylliselle puheelle altistumista. Mitä vikaa siinä on ?
Jos joltain tulee suusta vain sellaista, eikö ole kaikenpuolin asianmukaista minimoida sen huonot vaikutukset ?
Mutta juuri esim. tällaista puolustuskannalle päätymistä en ymmärrä "avussakaan".

Olen joutunut elämään jatkuvien kiistojen keskellä koko ikäni kohta 50 vuotta ja ilman omaa syytäni ja vielä herkkänä ihmisenä, joten hermostoni on kuorimittunut, miksi minä kiistojen keskelle vielä tänne tulisin tai johonkin "apuun" ?
Tuota minun pitäisi itse miettiä.
Apupaikat ovat usein varsin ikävän kiistaisia paikkoja. Ei mitenkään mukava tunnelma useinkaan.

poiuydfgh kirjoitti:

Olen joutunut elämään jatkuvien kiistojen keskellä koko ikäni kohta 50 vuotta ja ilman omaa syytäni ja vielä herkkänä ihmisenä, joten hermostoni on kuorimittunut, miksi minä kiistojen keskelle vielä tänne tulisin tai johonkin "apuun" ?
Tuota minun pitäisi itse miettiä.
Apupaikat ovat usein varsin ikävän kiistaisia paikkoja. Ei mitenkään mukava tunnelma useinkaan.

Lue lisää

Kyllä kai tästäkin foorumista on jotakin hyötyä ollut, kun omat ajatuksesi ovat selkiytyneet. Ehkä se avun hakeminen ei tämän kaltaisella palstalla ole se juttu, vaan keskustelu, vaikka usein yleisesti ajatellaan niin, että apua täältä ollaan hakemassa. Itselleni on kaikkein tärkeintä juuri se, mitä itse mietiskelee ja mitä niiden mietiskelyjen jälkeen päättää, vaikka keskustelisi useidenkin kanssa niin se, lopullinen päätös on harvoin jonkun toisen puolestani tekemä. Että hedelmää se kantaa, kun itse mietiskelee, eikä tartu muiden antamiin ratkaisuihin, koska usein silloin ne tuntuvat aidoimmilta.

No tämä oli vähän manipuloitu päätös,
mutta mulla on aidosti parempia projekteja itseilmaisuun. :)

Aika aikaa kuutakin. Mulla on ollu jokunen muukin monologi meneillään, mutta olen vähitellen kaikki lopetellut . :). Ja tämä täällähän ei oikeastaan loppuenlopuksi ollut monologi.
Ehkä mä suuntaudun jossain vaiheessa vielä enemmän dialogeihin toivotaan niin :)

Mutta luopunen nyt ainakin pääkirjoittajuudestani täällä, niin tulee välillä muita linjoja :)

(mutta siis mä tietenkin pidän omani omilla teilläni. Oli virhe siitä koskaan luopua.)

Mä olen vasta keski-ikäisenä niin tykästynyt tuohon hit musiciin, että meen taas kuunteleen noita espanjankielisiä.

Voisiko olla mahdollista, että auttajilla on stereotypiota ja on jumittunut sitten niihin se auttajakin? Toisaalta vuorovaikutus ja viestintä on kaksisuuntaista ja on monia tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa häiriöitä ja informaatiokatkoksia joko kuulijassa tai puhujassa.

Mutta ei se sitten mitenkään auta henkilöitä, jotka ei ole stereotyyppisiä, jos auttaja on stereotypioihin jumittunut, vaan päinvastoin.

Ongelmallista on, että vaikka auttajalle sanoisi ensimmäiseksi lauseeksi:
"Tiedotan heti alkuun, etten sitten ole strereotyyppinen henkilö", niin ei he ota sitä huomioon. Miksiköhän ?
Mua auttaa enemmän tuo geometria (jonka aloitan tänään) kuin mitkään kummalliset keskustelut, joihin tuhlasin elämäni kun mua huijattiin nuoresta asti, että keslusteleminen tekisi elämäni jotenkin paremmaksi, vaikka totuus oli aivan päinvastainen.
Kiva uusi harrastus tuo geometria, vaikka olen aiiiivan alussa.
Nyt osaan jo (vasta) viisikulmion.
Parannan aivovauriotani :)