Olen ollut nyt Hänen kanssaan yhdessä vuoden ajan, ja olemme onnellisia. Kuitenkin, haluaisin keksiä hänelle jotakin todella erikoista Hänen syntymäpäivänään. Jotakin todella erikoista, mutta silti kaunista ja romanttista. Nyt en tarkoita perinteistä kynttiläillallista, vaan jotain paljon erikoisempaa. Hän on mies, ja täyttää 22 vuotta. Haluaisin jotain viettelevää, toki seksuaalistakin. Kaipaisin vinkkejä. Haluan hurmata Hänet!
Kummia yllätyksiä. Uutta. Synkeän kaunista.
Ruy.
2607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Varaa hotellisviitti saunalla ja ammeella. Mukaan hierontaöljyä, tuoksulyhtyjä, kylpyvaahtoa ja saunahunajaa. Henkilökuntaa pyydät toimittamaan skumppapullon jäissä ja hedelmäkorin huoneeseen. Ensin skoolataan kuohuviinillä, sitten riisut hänet ja annat kokovartalo hieronnan. Sen aikana saattaa halut alkaa herätä ja joutuu siirtymään ennen pitkää kylpyhuoneen puolelle, jossa hierot hänet hunajalla ja saunaan... Sen jälkeen vielä pullollinen kylpyvaahtoa ammeeseen ja yhdessä sinne. Tässä vaiheessakin voi vielä kilistellä. Rentoutuneena voi sitten keksiä lisää tekemistä ja mikään ei estä keksimästä uusia variaatioita. Ja aamulla tietenkin aamiainen vuoteeseen.
En tiedä mistä päin suomea kyselet, mutta kyseinen lysti ei välttämättä tule edes kauhean kalliiksi ja ainakin oma siippani oli aivan myyty. Miksi pitäisi odottaa hääyötä, että voi mennä hotelliin??
halua.synkeää..kummaa..ehkä verta janoaa.