Olen elämäni pitkinä päivinä soitellut, kirjoitellut ja käynyt erinäisten selvänäkijöiden ja ennustajien luona. Kukaan ei ole osannut kertoa mitään sellaista, että se olisi toteutunut. En ole vuosiin maksanut killinkiäkään siitä, että joku latelee paperista tai kysellen perustietoja, jonka mukaan "katsoo tulevaisuuteesi". Ken elää, se näkee. Ja normaali ihminen ei tulevaisuuden ennusteita tarvitse.
Tulevaisuutta ei voi ennustaa
4
106
Vastaukset
- minäkylläuskon
miksi ylipäätää roikut tällä palstalla jos ei sulla ole mitään hyvää sanottavaa? sitä vaan ihmettelen
- tulkaajärkiinne
Kun käy ennustajilla, niin saattaa alitajuisesti käyttäytyä lupausten mukaan. Jos ennustajaeukko näkee että tumma eksoottinen hurmuri välkkyy tulevaisuuden horisontissa on uutta ja seikkailua, sitä alkaa liikkumaan paikoissa joissa tapaa tällaisia tyyppejä, voi alkaa katsella matkaesitteitä, ym.
Ihmiselle tapahtuu usein uskon mukaan.
Elämä on annettu elettäväksi ja siinä se jännitys piileekin, kun ei tiedä tarkkaan mitä tuleva pitää sisällään.
Ei rahoja ennustajille. - onnibus
Kyllä on olemassa hyviäkin näkijöitä,mutta monet heistä eivät koskaan mainosta itseään missään.
Huijareita sen sijaan löytää vaikka mistä,messuilta,sanomien ilmoitussivuilta ym.ym.
Ei kannata summamutikassa lähteä soittelemaan,ellei ole edes kuullut kenenkään soittaneen tai käyneen aiemmin.- tääonniinnähty
kyllä ennustajankin pitää mainostaa, he ovat yrittäjiä. samoi kuin parturit,hierojat jne jne
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826