Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tarve miellyttää

Minulla on aina ollut tarve miellyttää seksissä, tehdä toinen tyytyväiseksi vaikka oman tyytyväisyyteni kustannuksella. Alistuminen on kuulunut seksielämääni ”aina”. Se on ollut asia, jonka on antanut aikojen alusta parhaimmat kicksit. Tänäkin päivänä saan eniten seksuaalista nautintoa siitä. Toki se on monimuotoinen asia ja siihen liittyy monia nyansseja, mutta pääpiirteissään näin.
Onnekseni olen löytänyt miehekseni ihmisen, jonka tyytyväiseksi tekeminen saa minutkin tyytyväiseksi. Hänen toiveensa, ajatuksensa ja käskynsäkin ovat olleet aina kohtuullisen helppoja toteuttaa, koska olen itse halunnut samankaltaisia asioita. Miehelläni on seksielämääni määräysvalta, mutta en siltikään koe olevani mikään kynnysmatto. Tiedän hyvin varmasti hänen arvostavan ja kunnioittavan haluani antautua hänen käyttöönsä täysivaltaisesti. Tiedän myös ettei hän koskaan tekisi tai altistaisi minua millekään, josta olisi minulle mitään vaaraa. Olemme myös aikojen saatossa keskustelleet, keskustelleet ja keskustelleet kummankin tarpeista, haluista, toiveista ja mitä saa tai ei saa tapahtua. Kun kaikki on muodostunut selkeäksi ja kristallin kirkkaaksi, niin on ollut helppoa elää mieheni rinnalla. Luottamus toiseen on avainsana.

Mieheni on tarkka, vaativa ja määrätietoinen halussaan, toiveissaan ja käskyissään. Hänelle on harvinaisen selkeää mitä haluaa ja miten. Sellaisen ihmisen kanssa on helppo olla. Teet vain kuten sanotaan ;) Se on sopinut minulle aina hyvin. Minulle on luontaista palvella, miellyttää, antaa toiselle se mitä hän haluaa. Toki antautuminen vaatii tietynlaisen tunnesiteen, en sitä kenelle tahansa tietenkään tekisi. Muussa elämässä olen kuitenkin ihan tasavertainen kansalainen, joka osaa tehdä päätöksiä ja kantaa omaakin vastuuta.

Alusta alkaen meitä molempia on kiihottanut se, että mieheni jakaa minua. Olen ollut hänen lutkansa mielelläni ja omasta halustani. Asetelma kuitenkin on se, että mieheni päättää kuka minua nussii, milloin ja millä tavalla. Hänen kanssaan on aina sovittava mitä haluaa ja hän määrittelee saako vieras mies sen. Jos mieheni käskee minun levittää jalkani vieraalle miehelle, niin teen sen. Se on ollut oma valintani ja teen sen mielelläni. Haluan mieheni olevan tyytyväinen. Aina.

www.salainenkattila.fi
Isla
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

islajareko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu