Kuinka muut...

Ensin ajattelin, että sinun aloituksesi oli provo, mutta ikävä kyllä se taitaa olla aito?

Jos läheinen on juonut jo niin pitkään, että suostuu vihdoin viimein menemään katkolle, niin ei asia muutu siellä miksikään yhtäkkiä.
Jos kyseessä on perinteinen A-klinikan katko, niin siellähän läheinen pistetään vaan kuntoon uutta turneeta varten. Itse juoppo ei siellä muutu miksikään, ehkä hiukan siistimmäksi - vähäksi aikaa.

Jos taas kyseessä on hoitojakso jossain asiansa osaavassa laitoksessa, niin sen jälkeen sinun ei tarvitsekaan läheistäsi enää tukea. Hän saa ainoan tarvitsemansa tuen uudelle elämälleen vertaistukena muilta entisiltä juopoilta. Sinä saat keskittyä vain ja ainoastaan itseesi ja oman elämäsi uuteen järjestykseen. Olethan jo vuosien ajan yrittänyt auttaa ja tukea läheistäsi, ja silti juominen on vain lisääntynyt koko ajan?

Muista että juoppoa voi auttaa vain juomaan lisää, ja juoppo kääntää kaiken saamansa avun palvelemaan juomista. Juoppo on mestari manipuloimaan ympärillään olevia "mahdollistajia".
Sinun pitää todellakin keskitttyä vain itseesi, ja siihen touhuun sinäkin saatat tarvita apua ja tukea.

Itellä kävi niin että ku ressasin katkolla olevan ihmisen vuoks niin paljon et ratkesin ite ryyppäämään.. nyt jo pidemmän aikaa vetäny kuppii ihan olan takaa..

Kaikki on männy, ja mikä parasta niin minulle täysin tuntemattoman tyypin vuoksi. En siis tuntenut häntä. En edes tiennyt kuka hän oli. Nyt kun katson itseäni peiliin niin huomaankin, se olin minä.

Jep jep... tuli aikoinaan löydettyä itsensä katkolta ystävällisen sukulaisen avustuksella. Ei se tilanteen vakavuus itsellä ehkä ollut ihan realistinen silloin. Ahdisti, väsytti, v*tutti, olo oli katkera... Juominen oli oikeastaan kait se ulos näkyvä oire henkilökohtaisesta saatanallisesta henkisestä pahoinvoinnista. Alkoholi oli se myrkky ja lääke, jolla sitä yritin turruttaa. Katkolta kannustivat "kuntoutukseen", joka oli aikuisen elämän ehkä nöyryyttävimpiä kokemuksia ikinä. Sen jälkeen häpeällistä kärvistelyä ja lopulta uusi pohjakosketus. Tuskassa taas katkolle ja siitä eri vaiheiden kautta eheytymiseen. Tai no.... Mikä nyt sattuu teidän korviin kivimmalta kuulostamaan. Raitistumiseen, nohevoitumiseen, diipa daapa...

Läheisten tuki on tärkeää, mutta jos päihde ja masennuskierteessä taistelet jaksamisesi äärirajoilla, niin yksinkertaisesti häpeä saa sulkemaan kaikki ulkopuolelle. Et kehtaa pyytää apua, vastata puhelimeen saati soittaa. Tunnet itsesi epäonnistuneeksi, häviäjäksi, luuseriksi ja pahimmillaan haluat vai kuolla pois. Oma voimattomuus pelottaa. Järki saattaa vielä pelata, mutta itsetunto on jo romuna.

Mutta kuitenkin ne jotka yrittivät edes tuolloin saavat arvostukseni. Ne jotka myötähäpeästä ja paremmuudentunteestaan sekä voimattomuudestaan, ennakkoluuloistaan jne johtuen käänsivät selkänsä saavat anteeksi. Ei voi toisen puolesta tuntea tai ymmärtää. Yksilöitä olemme, vaikka sitä alkoholistin leimasinta on kiva paukauttaa toisiin. Sama tauti, yksilöllinen potilas...

Alkoholistin puolesta ei kannata uhrautua, uhriutua, tai muutakaan. Kuuntele, yritä ymmärtää ja tiedosta, että kyseessä on itsekieltävä sairaus, joka voi johtaa juhlapuheisiin, katteettomiin lupauksiin, manipulointiin ja valehteluun. Potilas voi olla kovinkin voimaton itselleen. Jos ja kun hän toipuu, niin elämä voi muuttua.

Yleensäkin ottaen me ihmiset tarvitsemme tukea. Hädän hetkellä hurjan paljonkin. Loputtoman tuntuisesti. Sitten ehkä joskus voimme auttaa muita vuorostamme.

No,me ollaan hoidettu kaikki velat kuntoon,maksettu rästissä olevat vuokrat ym.siivottu,etsitty hänen hukkaamansa polkupyörä..Pahoiteltu ja pyydetty anteeksi hänen loukkaamiltaan ihmisiltä,sovittu taksikuskin kanssa piikki ja paskalla tahrittu istuin........Nyt Jeppen on hyvä tulla taas puhtaalle pöydälle jatkamaan juomistaan..................Ihan tosi ihmiset rakkaat,ei se kaveri hyysäämällä parane ja tukeminen on viisainta alkaa sitten vasta kun sieltä hoidosta tulee pois todellinen raitistumisen halu mukanaan.