Minua ahdistaa...

hk4kvk3

...se, että on niin paljon tarpeettomasti ahdistuneita ihmisiä.
Tarpeettomasti ahdistuneiden joukoissa ovat usein järjevästi asioita ajattelevat politiikan ja uskonnollisesti aktiiviset.
Maailman ja kotimaan politiikka ei voi ahdistaa kun ei ota niitä itseensä kun ei voi asioihin vaikuttaa muuten kuin äänestämällä vaaleissa.
Ja uskonnolliset ahdistukset ovat pahempaa sikäli, että se miekka sivityksen rikollisuutena on asetettu melkein kansan perisynniksi ilman, että se kuuluisi suomalaiseen kansan perinteeseen. Ja nk. suomen valtion kirkko ei ole kansan kirkko niin kauan kun yksikään järkevä ei ole sen jäsen, tukemassa maailman laajuista lähetystyö rikollisuutta joissa viellä 2000 luvulla tappetaan, tapatetaan ja raiskataan lapsiakin. Sellaisen rikollisuuden rahoittaminen on monelle ahdistus syvällä sielussa vaikka kirkosta eroaminen ei ole vaikea ja on jokaisen 18:sta täyttäneen oikeus.
eroakirkosta.fi auttaa.

Usein, olen joutunut puolustamaan ja tukemaan uskontunnustuksen eri lahkoille antaneita ihmisiä, jopa sellaisia jotka ovat ihmisyydestään uskontunnustuksessaan luopuneet. Sellainen ihminen on tuen tarpeessa vapautuakseen rikollisuuden orjuuden jo lapsena aivopestynä (mielen manipuloinnin uhri) ihmisyyteen. Sellaisten joukossa on myös pappeja ja useita pappiskoulutuksen keskeyttäneitä. Jopa noin 7 vuotta kestävän pappiskoulutuksen saanut on vakavasti sairaaksi aivopestynä niin kaukana ihmisyydestä, ettei edes hänen läheiset sitä ymmärrä saman kaltaisiksi aivopestyinä.

Ongelmaa ei yhtää helpota se, että samaa, rikollisuuden jakomielistä käsikirjaa tulkitaan kristittyjen toimesta yli 3500 lahkossa maailmassa. Siis raamattu ei ole Jumalan ja Jeesuksen Sanaa sillä He eivät ole niin epätäydellisiä tahdonsa suhteen.
Tosin, raamatun Jeesus tiesi ennakkoon miten kristittyjen rikollisuus tulee toimimaan ja sen vuoksi, lähetti omilleen, kristillisille, Pyhän Hengen tueksi mutta ihmisyydestään uskontunnustuksessaan luopuneet eivät sitä ymmärrä ottaa vastaan. Jokainen lapsiaan rakastavan tulisi suojella lapsiaan ja nuoria kaikista uskonnollisista aktiviteeteistä. Silloin lapsi saa kehittyä ja aikuistua luojaltaan saamien lahjojen ja tietojen järkevästi ymmärtäneenä ihmisenä.

Suomen Valtion kirkko opein rikkoo kansalaisten uskonvapautta kokevaa Lakia joka antaa jokaiselle uskonvapauden, siis olla uskomattakin ilman, että se olis rikos.
Lapsikaste, on rikos, jota ei edes väärennetty raamattu tunne, lapsikaste sanaa ei ole raamatussa, Jeesus siunasi lapsia ja toisin lapsia kohteleville antoi myllynkivien käyttöohjeet opiksi.
Tässä, rippikouluun lähtöä suunnitteleville nuorille pappi antaa tietona neljä törkeää valetta näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
"Hei Mirka,
Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
t. Maarit-pappi"

#Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.#
Jumala ja Jeesus ei ole kastetta asettanut pelastuksen ehdoksi. Ei uskossa ollut, kastamattoman ryövärin Jeesus otti mukaansa Paratiisiin.

#Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.#
VALE! Jumala ja Jeesus ei ole kirkkojärjetyksen asettajia JA MIKÄÄN LAKI ei määrää lasten vanhempia kastamaan lapsensa.

#Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi#
kristityillä ei ole yhtää kastettua Jeesuksen opetuslasta jotka esimerkiksi käveleskelee veden päällä kesäisin uimarannoilla tai muuallakaan.

# ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!#
Lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuudella ei ole "taivaan isää" sillä uskontunnustuksessaan ovat Jumalasta luopuneita:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

Joten kyseessä on rikollisesti väärää todistusta valehdellen levittävä pappi oppeineen!

Huomatkaa, ETTÄ kirkko ja papisto, ei ota vastuuta lapsikaste rikoksesta vaan asettavat sen lasten vanhemmille perisynniksi, kuten pappi tekstissään, sitä sanomatta todistaa; "Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa."

Ihmisen olemisen oikeutta ei tule estää!

31

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jnuhtyfrcdrx

      Esimerkkejä vääristä todistuksista...
      ja joukossa on kristittyjen perisynti ja omavanhurskaus oppiakin...

      -"Jumala on avioliiton asettanut" on vale, Jeesuskaan ei sitä asettanut vaikka oli Kaanan häissä. Siihen hää tilaisuuteen ei tarvittu Jumalan, Jeesuksen, fariseuksien, papiston tai edes luterilaisuuden edustajaa.
      -"älä tee aviorikosta" on väärennetty 1992 vuoden raamattuun "älä tee huorin" käskyn tilalle jotta uskovaiset irstailisivat itsensä pois Jumalallisuudestaan.
      -"kastekäsky" on väärennetyn raamatun tekstiä. Kreikan kielen "kaste" merkitsee peseytimistä kuten Jeesuskin teki itselleen ja opetuslapsilleen mm pesemällä heidän jaltat.
      -"lapsikaste" jota ei raamattu tunne on rikollisen lisäys.
      -"kummi" sanaakaan ei edes väärennetty raamattu tunne.
      -"hätälapsikaste" valheellinen oppi.
      -"ehtoollinen" Jeesuksesta ulostusta tekevien pilkkaus rituaali.
      -"kolminaisuusoppi" on eksyttäjän oppi; ks. Johanneksen evankeliumi 10:30
      -"perisyntiä" ei raamattu tunne vielä mutta ehkä jo seuraavassa raamatun väärennöksessä sekin on.
      -"rakkauden kaksoiskäsky" ei ole Jumalan ja Jeesuksen oppia.
      -"rippi" sanaa ei ole raamatussa, rikollisten oma epäjumalallinen rituaali.
      -"rippisalaisuus" ei ole raamatussa, sillä suojataan lahkojen sisällä olevien rikollisia joutumasta maallisen oikeuden eteen, mm kirkon pedofiilit ovat tukea saaneet. SIIS KYSEESSÄ ON RIKOLLINEN OMAVANHURSKAUS OPPI.
      -armon jakamisen oikeutta ei ole ihmisille annettu eikä rikollisuuden herra jumalille joten siihen selvyyteen se on uskovaistenkin tyydyttävä:
      -"ristiäiset" sanaa ei ole raamatussa. Se on lasten oikeuksia rikkova rituaali jossa lapsi "tapetaan" hengellisesti ja asetetaan hengellisesti kuolleen merkki (risti) Jumalan Valtakunnan kaltaisen lapsen otsaan.
      -sakramentit ei ole Jumalan ja Jeesuksen asettamia. Törkeää valetta.
      -"tuomiosunnuntai" ei ole raamatullinen eikä evankeliumin oppia niinkuin ei "tuomiokirkotkaan" joita omistavat seurakunnat jotka eivät ole Jeesuksen perustamia.
      -uskontunnustus lutherille ei ole edes väärennetyn raamatun oppia ja uskontunnustuksen kaltaisuus on Jumalasta ja ihmisyydestä luopumisen aivopesu oppi!
      -Jumala, loi ihmisen kaltaisekseen, Jumala on hetero; Jeesuksen Isä. Kuka loi homot ja kenen kaltaisiksi?

      jne....

      Suomen valtion kirkon uskontunnustus ja sen antaneiden kaltaisuudesta...
      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
      järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'

      Ymmärtämättömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole ymmärrystä'

      Ihmisyydestänne luopuminen:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'

      HUOM! <<<<<<<<<<<
      Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      HUOM! <<<<<<<<<<<
      saatana ja herra jumala uudeksi jumaliksi:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      HUOM!
      Jumalasta luopumisen kohdasta selviää, että uskontunnustuksen antanut on aivopesty ateistiksi, siis Jumalan kieltäjinä ovat uskontunnustuksen antaneet.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi
      "Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa."

    • hbgtvtrdrd

      Kolminaisuus oppia ei edes raamatussa ole! Joten se on rikollisen kristinuskon omaa oppia:
      Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
      10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
      Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
      Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!

      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

      HUOM!
      Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
      Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
      3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

      Jumalan ja Jeesuksen Nimen taakse rikollisesti meneminen on raakaa törkeämpää rikollisuutta ja rippi on rikollisuuden rikollinen omavanhurskaus oppi joka olleneen synneistä/rikoksista pahimpia lievästi ilmaistuna.

      Näin ei edes rikollisuuden raamattu opeta:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
      "teuta
      21.6.2011 18:31
      KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
      KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
      AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
      SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
      HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
      JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
      "Jeesus on tie
      1.7.2011 20:09
      Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
      Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
      Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
      Jumalalta!"

      ÄLÄ LUE TÄTÄ JOS OLET HEIKKO HERMOINEN!
      Vainajien ruumiin raiskaamiset ovat sivistyneissä maissa Lailla kiellettyjä rikoksia...
      "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
      TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
      On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
      se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
      voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
      raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
      kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
      saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
      örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"
      -- (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
      teuta.
      21.8.2012 14:29
      Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
      olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"

      Suomen Valtion kirkon uskovaiset ovat koulutuksen saaneet, aivopesussa:
      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
      "Kiva kun olit tarkkana
      teuta 13.11.2010 14:18
      Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
      Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

      Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
      "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      uusia rikollisuuden jumalia pikku piruina koulutetaan....
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
      "teuta 8.8.2012 00:24
      Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

      jne

      Sivistykää ihmisiksi.
      kuninkaiden palveleminen jumalina loppui 1700 luvun alkupuolella... kristittyjen jumalista yksikään ei ole maailman kaikkeuden luoja. Pelkästään jumalana palveltujen faaraoiden jumalallisuuksien jälkkeen on ollut satoja jumalia maailmassa, kaikkia rikollisuuden jumalia, kristittyjenkin herra jumalat...

      TARPEETTOMIA AHDISTUKSIA AIHEUTTAVIA TULEE VÄLTÄÄ JOS TAHTOO MIELENSÄ TERVEYDELLÄ ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ...

      • ikjnhtgvfrde

        tarkennus...
        1700 luvulla loppuivat monissa maissa hallitsijoiden jumalana palvelemiset mutta on edelleen valtioita joissa sitä muutosta ei saaneet aikaan. Esimerkiksi Japanin keisari ollenee edelleen kansalaisten jumalana kunnioitettu.

        Te, joilla myös on vanhoja (1500 luvulta) tai vanhoista ruotsalaisista tai saksalaisista suomennettuja kristittyjen oppien käsikirjoja raamatun, katekismuksen jne tekstein on helppo löytää tietoja joista ei kouluissakaan kerrota. Itselläni on vuoden 1695 ruotsin kielisestä 1841 suomennettu teos jossa on UT, katekismus jne kaikkine oppeineen lapsikasteesta hauttaan ja kirjana osoittaa sanomattoman paljon suomalaisten ja Taalainmaan suomalaistenkin kärsimyksiä.

    • bbtfrd43sa34

      Vastaan asiallisiin kysymyksiin mutta valehtelemaan en ala.
      Se tarkoittaa, että
      ellen tiedä niin tunnustan sen
      ja siten annan itselleni mahdollisuuden kehittyä lisää tieto hankkimalla...

    • ymärrätkökysymykseni

      Melkoinen sekasotku on aloittajan päässä. Ensi alkuun sanon sinulle, että jospa nyt alkaisit etsimään apua henkilökohtaiseen ahdistukseesi. Siihen ei ole syynä Jumala eikä maailman uskonnot vaan oma sisäinen pahaolo ja traumat, joita ole joskus joutunut kokemaan. Voi olla että olet joutunut elämään sairaassa, lakihenkisessä uskonnollisuudessa, joka ei ole mitään sukua terveelle kristinuskolle.
      On niin, että osa ahdistuneita projisoi oman pahan olon ulkoiseen näkemällä uhat ulkopuolelta. Ihminen ulkoistaa hätänsä. Yksi pelkää kolmatta maailmansotaa, toinen ympäristökatastrofia, toista uhkaa ilkeät naapurit, ym.
      Joku projisoi sisäistä ahdistusta pelkäämällä sairauksia.

      Sinua kyllä auttaa että purat kirjoittamalla pahaa oloa. Tuskasi ja pelkosi on pukeutunut uskonnolliseen kaapuun. Oletko saanut psykiatrista ammatillista apua? Onko sinulla on tiukka uskonnollinen koti?

      • päästää-vaan-irti

        Asiahan on niin, että kontrollifriikki ahdistuu helposti. Hän pyrkii kontrolloimaan kaikkea maailmaa ja muita ihmisiä. Uskonnollisesti kuitenkin jokainen joutuu vastuuseen vain itsestään, ei muista. Onkin hyvä ajatella, että Jumala tekee työtään ja ihminen huolehtii itsestään. Silloin työnjako on oikeassa suhteessa, eikä koe ahdistusta.
        Ihan jokainen pääsee vastaamaan omista synneistään. Ei muiden synneistä.

      • njug6f5

        No tuota juttuhan on niin että narsitisuutta on sekä posiiviseen mutta myös negatiiviseen suuntaan ja sinulla on ilmeisesti uskontunnuksen kaltaisena vain negatiiviseen suuntaan niitä ihmisiä kohtaan jotka on rehellisiä ja joilla on elämän kokemuksienkin tuomaa kokemusta.
        Uskovaiset uvat useimmiten sisäpiiri tekopyhiä omien rikollisuksiensa omavanhurskaus oppien eksyttämiä saatanan enkeleitä kuten Jeesus asian ilmaisee raamatussa.
        Minulla on ollut politiikasta ja uskosta vapaa kasvatus ja ammateissa olen saanut huomata sen, että minulle on annettu koti, josta sallittiin katsoa asioita yhteiskunnallisesti realistisesti totuuksia muuttamatta. Joten vaikka olenkin terve järkinen ja uskontunnusta antamaton niin tunnen paljon ahdistuksia aiheuttavaa kristrittyjen rikollisuutta jossa uhreina on seurakunnan omat jäsenyt, ja sellaisillekkin on minulla empatiaa riittänyt ja olen mm uskontunnustuksen suhteen saanut monilta palautte kiitoksineen sillä tuosta yllä olevasta uskontuksesta ei ole alaikäisille lapsille rikollisuuden rippikouluissta rehellistä tietoa merkityksineen annettu.
        Joten jatkahan sinä rikollisuudenne rahoittamista ja ihmisiä turmelevien tukemista saatanan enkelinä kuten Jeesus on ilmoittanut opeissaan mm näin...

        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        Tuskin uskontunnustukses kaltaisena olet edes ymmärtänyt mistä muusta olet luounut kuin Jumalasta...
        Ja kristityt ovat Jumalasta, Jeesuksesta sekä Pyhästä Hengestä luopuneita. Mitää kolminaisuus oppia ei Jumalan Valtakunnassa ole!
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
        Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!
        HUOM!
        Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

        Jokainen väärä toditustus mitä aivopestynäkin annat on HEIDÄ, PYHÄN HENGENKIN PILKKAAMISTA joten nauti mentyksistäsi sillä ihmisyydestäs olet ilmeisesti jo täysin luopunut, kenties lapsena jo hengellisesti tapettuna (kuolleen merkki otsassa. rikollisuuden risti) raatona esiinnyt kaikki tietävänä toisille ahdistusta aiheuttavana sontaluukkuna.

        En ole mielen terveys ongelmista kärsinyt mutta olen sellaisia ja kaltaisiasi auttanut ymmärtämään mitä todellisuudessa olette.
        Joten ei minun ahdistus ole minua ahdistuksena rasittava vaan antaa voimaa maailmassa eniten ihmisiä tappaneen, tapattaneen, raiskanneen, ryöstäneen jne rikollisuudesta tietoa joita et voi uskomalla poistaa rikollisuuden historiasta edes sen kaltaisena muuten kuin itses ja sinua helevettiin seuranneiden kera niin yritätte.

        Joten paas mielees, että rikollisuuden valheet ei uskomalla muutu todeksi muuta kuin mieleltään sairaiksi aivopestujen korvien välissä!
        mieti tätä:
        http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005076566.html

    • jejdjwj2j2

      Kuten huomaatte niin uskoa vastaan ei saa faktoillakaan asioita esittää.
      Totuus on, ettei uskontunnustuksen antaneet herra jumalalle ole vapautettettu ihmisyyden Lakien noudatamisista vaikka uskontunnustuksen antaneet ovat Jumalasta luopuneita.
      Ja sen uskontunnustuksen tekstin, joka on poistettu, todistaa tarkelleen kunka on sairas, Jumalasta, ihmisyydestä, järjestä ja ymmärryksestä luopuneena uskovaisena.
      Joten
      nimimerkki "ymärrätkökysymykseni" saa tukea faktoja poistavilta valvojilta, sillä rikollisuutta ei voi muuten puolustaa kuin rikollisesti.

      • ymmärrätkö

        Aukaisin nyt illalla sivun, ja en ole ehtinyt nähdä ja lukea poistettuja kommentteja.
        Tekstisisi on hajanaista haparointia ja huonoa suomea. Kirjoitatko lääkkeiden tai aineiden alaisena?

      • yirtänymmärtää

        Sen ymmärrän, että ahdistunut olet. Kirjoittamalla saat purettua pahaa oloa ja parempi sanoilla kuin teoilla. Se ei ole kivaa että näitä palsoja saattaa lukea lapsia ja nuoria ihmisiä.
        Jumala rakastaa sinua ja ymmärtää. Hyvää päivänjatkoa.

      • kjnhyvbvtt
        ymmärrätkö kirjoitti:

        Aukaisin nyt illalla sivun, ja en ole ehtinyt nähdä ja lukea poistettuja kommentteja.
        Tekstisisi on hajanaista haparointia ja huonoa suomea. Kirjoitatko lääkkeiden tai aineiden alaisena?

        ymmärrätkö nimimerkille:

        Kaikkia ei ole poistettu!
        Miksi en kertonut mielipidettäs mm Jeesuksen Nimeen pedofiili rikollisille sovituksia jakavien opeista?
        Tarkoittaako vaikenemises että Jeesus on ne rikokset hyväksynyt?
        Ja entä nekrofiili rikollisuus, onko se terve järkisten touhua että ruumiita raiskataan?

        jne

        Se on tasan tarkkaan niin, että rikollisuuden nk. omavanhurskaus opit ovat saatanaa jumalien oppeja.
        Esimerkiksi rippi, ei ole Jumalan tai Jeesuksen asettama oppi vaan sen on asettanut rikollisuus itse. Ja sivityneet ihmiset ovat aina tienneet, että yksi pahimmista, ellei pahin synti on omavanhurskaus, siis se että rikollosuus itse jakaa rikollisilleen rikoksista sovituksia rikollisilleen.
        Ellet sitäkään ymmärrä, niin ei ole ihmisten vika että olet aivopesty kristitty.

        Esimerkkejä vääristä opeista ja todistuksista...
        joukossa on kristittyjen perisynti ja omavanhurskaus oppiakin...

        -"Jumala on avioliiton asettanut" on vale, Jeesuskaan ei sitä asettanut vaikka oli Kaanan häissä. Siihen hää tilaisuuteen ei tarvittu Jumalan, Jeesuksen, fariseuksien, papiston tai edes luterilaisuuden edustajaa.
        -"älä tee aviorikosta" on väärennetty 1992 vuoden raamattuun "älä tee huorin" käskyn tilalle jotta uskovaiset irstailisivat itsensä pois Jumalallisuudestaan.
        -"kastekäsky" on väärennetyn raamatun tekstiä. Kreikan kielen "kaste" merkitsee peseytimistä kuten Jeesuskin teki itselleen ja opetuslapsilleen mm pesemällä heidän jaltat.
        -"lapsikaste" jota ei raamattu tunne on rikollisen lisäys.
        -"kummi" sanaakaan ei edes väärennetty raamattu tunne.
        -"hätälapsikaste" valheellinen oppi.
        -"ehtoollinen" Jeesuksesta ulostusta tekevien pilkkaus rituaali.
        -"kolminaisuusoppi" on eksyttäjän oppi; ks. Johanneksen evankeliumi 10:30
        -"perisyntiä" ei raamattu tunne vielä mutta ehkä jo seuraavassa raamatun väärennöksessä sekin on.
        -"rakkauden kaksoiskäsky" ei ole Jumalan ja Jeesuksen oppia.
        -"rippi" sanaa ei ole raamatussa, rikollisten oma epäjumalallinen rituaali.
        -"rippisalaisuus" ei ole raamatussa, sillä suojataan lahkojen sisällä olevien rikollisia joutumasta maallisen oikeuden eteen, mm kirkon pedofiilit ovat tukea saaneet. SIIS KYSEESSÄ ON RIKOLLINEN OMAVANHURSKAUS OPPI.
        -armon jakamisen oikeutta ei ole ihmisille annettu eikä rikollisuuden herra jumalille joten siihen selvyyteen se on uskovaistenkin tyydyttävä:
        -"ristiäiset" sanaa ei ole raamatussa. Se on lasten oikeuksia rikkova rituaali jossa lapsi "tapetaan" hengellisesti ja asetetaan hengellisesti kuolleen merkki (risti) Jumalan Valtakunnan kaltaisen lapsen otsaan.
        -sakramentit ei ole Jumalan ja Jeesuksen asettamia. Törkeää valetta.
        -"tuomiosunnuntai" ei ole raamatullinen eikä evankeliumin oppia niinkuin ei "tuomiokirkotkaan" joita omistavat seurakunnat jotka eivät ole Jeesuksen perustamia.
        -uskontunnustus lutherille ei ole edes väärennetyn raamatun oppia ja uskontunnustuksen kaltaisuus on Jumalasta ja ihmisyydestä luopumisen aivopesu oppi!
        -Jumala, loi ihmisen kaltaisekseen, Jumala on hetero; Jeesuksen Isä. Kuka loi homot ja kenen kaltaisiksi?

        En tykkää henkilökohtaisuuksiin menevistä keskusteluista mutta toivottavasti valvoja huomaa sen, ettei ole minun syytä että siihen pakotetaan toisen taholta.

        HUOM!
        Ei ole "ymmärrätkö" nimimerkin vika tai syy se, että on sellainen kuin on, vaan todellinen syyllinen jonka uhrina kyseinen nimimerkki kirjoittaa on valitettavasti suomen valtion kirkko aivopesu ammattilaineen. SILLÄ, kukaan ei synny uskontunnustuksen kaltaiseksi joten ainoa vaihtoehto on, ETTÄ sellaisiksi koulutetaan ja aivopestään alaikäisiä lapsiakin suomessakin. Siis järkevien lasten vanhemmat eivät anna lapsiaan järjettömiksi rikollisiksi koulutettaviksi:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Uskonvapautta koskeva Suomen Perustuslaki antaa jokaiselle henkilökohtaisen uskonvapauden. MUTTA miksi se ei käytännössä niin ole?

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        "Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        11 §
        Uskonnon ja omantunnon vapaus
        Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
        Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

      • cvjdjewjwj
        yirtänymmärtää kirjoitti:

        Sen ymmärrän, että ahdistunut olet. Kirjoittamalla saat purettua pahaa oloa ja parempi sanoilla kuin teoilla. Se ei ole kivaa että näitä palsoja saattaa lukea lapsia ja nuoria ihmisiä.
        Jumala rakastaa sinua ja ymmärtää. Hyvää päivänjatkoa.

        Tuo, "Jumala rakastaa sinua" ilmaisu on useimmille tuttu. Mutta, kuinka moni tulee ajatelleeksi mistä ja mitä tarkoittava tuo lause todellisuudessa on?

        Asiallisesti asiaan tarttuen, on selvyydellä todistettavissa, että jumalina on ihmiskunta palvellut ainakin tuhansia vuosia soiten työllä itseään elättäviä heimopääliköitä, sadetanssijoita, poppamiehiä jne ja vielä 1700 luvulla, siis vielä luder/lutherin (ei ole kyseessä olevan henkilön virallinen nimi) kuoleman jälkeen olivat kuninkaat jumalia. "minä olen herra sinun jumalasi" ajan opeissa edelleen suomessakin pyritään pitämään kansalaisia epäinhimillisin menetelmin. Ei voi olla oikein, että lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuudelle annetaan oikeus uskonvapauden vastaisesti kastaa lapsia lapsiakin rikollisesti kohdelleen rikollisuuden jäseniksi, koulutettavaksi uskontunnustuksen kaltaisiksi jne. Mihin suomen kansa tarvitsee mieleltään sairaiksi aivopestyjä uskovaisia?
        ...kun vaihtoehtona voisi olla terveistä ja järkevistä ihmistä koostuvat Suomen Valtion kansalaiset.

        "Jumala rakastaa sinua" on uskovaisilta; uskovaisille kaunista sanojen helinää. Maailmassa on edelleenkin "jumalana" palveltavia hallitsijoita, muistaakseni Japanin keisari on sillä tasolla. Tosin japanilainen kulttuuri ei ole suomalaisten kulttuuria vastaava mutta kumminkin....
        Usko, on nykyisin "usko, ja tule rahastetuksi" kaupallista toimintaa, ainakin jo 1800 luvulta, mm amerikassa niitä uusia kristittyjen lahkoja on syntynyt toinen toistaa rikkaammiksi kun sairaiksi aivopestyt uskovaiset ostaa itselleen "taivaaseen" rahoillaan paikkoja. Eikä se rahastus ole aivan outo ilmiä suomalaisillekkaan, monet ovat amerikkaan rahojaa menettäneet ja menettävät edelleen.
        MUTTA;
        miksi suomessa valtion kirkonkin piirissä enemmän tai vähemmän ilmenee saamaa ahneutta? Kokonaisia ja suuria omaisuuksia joskus vanhukset lahjoittaa seurakunnalleen (jotka eivät ole Jeesuksen tai Hänen opetuslasten perustamia) ja sitten riidellään siitä onko se lahjoitettu omaisuus seurakunnan, papin vai perillisten omaisuutta! Tuollaisia tilanteita on harvoin mutta osoittavat kumminkin sen mitä ahneutta esiintyy nyky historiassakin ahdistuksia aiheuttaen.
        Ahdistukset purkaantuvat sitten lehdistön kautta viinakaupassa ostoksilla seurakunnan laskuun asioilla käyneen papin arvostelemiseksi tai seurakunnan papilleen ostaman järkyttävän kalliin virka-asunnosta jne... Ellen väärin muista niin kristittyjen opeissa on ahneus luokiteltu synniksi mutta sehän vaan vahvistaa jo esille otettua uskontunnustuksen kaltaisuutta. Tosin, se kaltaisuus ei ole syntyneet omaa ominaisuutta vaan häneen aivopesemällä asetettua.

        Näkisin mielluummin tämän keskustelu palstan asiallisesti mielentarveydestä keskustelevien paikaksi ilman poliittisia tai uskonnollisia edustuksia. Tosin molemmat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa ahdistusta aiheuttavia mutta jumalat ovat suomalaiseen kulttuuriin kuulumattomia miekka sivityksen ja yllä mainittujen amerikkalaisten verovapaata rahaa ahneesti keräävien toimintaa.
        On jotenkin ahdistuksen aiheesta pahasti poikkeavaa ottaa jumala, yhtenä ahdistuksen aiheuttajana mukaan keskusteluun sillä ahdistuksen yhtenä aiheuttajana riittää kun kirjoitetaan uskosta yleensä ja suomalaisina tietysti suomen valtion kirkon näkökulmasta sillä kansan kirkkoa ei suomessa ole, ainakaan niin kauan kun yksikään kansalainen on poissa kirkon jäsenyydestä oman uskonvapauden puolustajana.

        Joskus opiskelin historiaa ristiretkistäkin, tosin ne olivat mm Perun ja moneen muun nykyisen valtion vanhojen kulttuurien tuhoamis ja kulttuuri aarteiden ryöstämis retkiä mutta ristiretki nimenä oli niin kaunista kilven kiillottelemista niin sitä oppia viljeltiin... Niistä, ryöstetyitä; vanhoista kultaisista kulttuuri aareista, mm Portukalin sen aikaiselle "jumalalle" valettiin varastetuista kulta-esineistä hienouksia jumalalle... Ihmisyyden perisyntisyys ilmeisesti ahneuden suhteen saattoi hyvinkin syntyä käyttöömme miekka sivistyksen ahdistusta aiheuttavista ahneiden herra jumalista... "'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'"

        Mitä rehellisemmin katsotaan kristittyjen historiaa, sitä vaarallisemmaksi usko muuttuu ihmiskunnalle.... Ja on ilmeistä, että uskovaiset eivät todellakaan ymmärrä niitä ihmisyydelle tärkeitä kohtia rikollisuuden raamatuissa vaan kieltävät ne koska pappislupauksen antaneet eivät saa Jeesuksen evankeliumia saarnata ja opettaa vaan heidän tulee pysyä ev.l. UT tulkinnoissa joita, siis paavalilais-luterilaisuuden oppeja ei edes väärennetyn raamatun mukaan Jeesus käskynyt opetuslapsiensa opettaa vaan käski opetuslapsiensa saarnata ja opettaa pitämään kaikkea sitä mitä Hän oli heille opettanut.
        Tosin, se "tavallisen uskovaisen" ymmärtämättömyys ei ole hänen vika vaan se on aivopesu ammattilaisen kierouden epäinhimillisestä taidosta osoitus.
        Sen sijaan se, että Jeesus kieltää uskomasta ja varoittaa papeista, tulisi jokaisen uskovaisenkin ymmärtää... aivopestynäkin... ilman koulutusta...

      • hbtvrder
        ymmärrätkö kirjoitti:

        Aukaisin nyt illalla sivun, ja en ole ehtinyt nähdä ja lukea poistettuja kommentteja.
        Tekstisisi on hajanaista haparointia ja huonoa suomea. Kirjoitatko lääkkeiden tai aineiden alaisena?

        Ei ole sellaisia ongelmia että kaltaistesi neuvoja tarvitsisin.
        Jos, siis JOS olisit itse terve järkinen, niin olisit kirjoittanut syyttömistä aivopestyistä ikuiseksi syntiseksi syyttämästi itseen uskovien ahdistuksista
        mutta
        ei sinulla ole sen vertaa ihmisyyttä itsesäs että olisit ahdistukseen uskonnollisuuden aiheuttajana uskaltanut tarttua rehellisesti!

    • nhbygtf5

      Jos esille laittamani faktat ovat kohdallaan, niin
      kenen toimesta ja kenen antamalla oikeudella;
      saa suomessa AHDISTUKSIA aiheuttavaa rikollisuutta olla?

      Miksi nk. tarpeetonta kansalaisten kiduttamista sallitaan vaikka kaikki järkevät ymmärtävät mitä pahaa rikollisuus saa aikaan?

      En revi näitä asioita esiin SYYTTÖMÄSTI uhreiksi joutuneita pilkkaavana vaan otan faktoja esiin sen vuoksi, että edes joitakin järkeviä asia kiinnostaisi sen verran, että edes joitakin kansalaisia pelastuisi ja ihmisyyden siemen säilyisi rikollisuuden maailmassa. Kukaan ei synny rikolliseksi, ei edes omien lasten noitaroviolla polttajaksi vaan sellaisiksi aivopestään järjeltää terveitä ihmisiä!

    • ihmisiäollaan

      Onko sinulla itselläsi lapsia ja perhettä. Taidat olla yksineläjä. Ja ei näitä sivuja kovinkaan moni lue. Tietenkin pääasia lienee, että sitä pahaa oloasi saat purkaa kirjoittamalla.

      • tkpöklojiuhn

        Tulin tänne vain katsomaan keskusteluja ja huomasin ahdistuneille avunantajina esiintyviä ahdistuksen aiheuttajia. Aluksi en voinut käsittää sitä, että näin voi olla mutta nyt tiedän enemmän siitä, että paratiisin käärmeellä on tukijoita, ja pahaa tarkoittamatoma sen tiedon nytkin annan.
        Omat asiani on järjestyksessä ja jos tarvitsen apua niin tiedän mistä sitä saa.

        Kun on itselleen ja toisille rehellinen, niin on täyttänyt sen osan ihmisyydestä johon kaikki ovat velvollisia mutta monet omasta tahdosta luopuvat siitä velvollisuudesta ja eksyttävät toisiakin luopumaan.....

    • kfjej3o9kjh

      Ahdistuneille....
      Kun huomaatte olevanne ahdistuneita, niin älkää välittömästi hukkuko itse sääliin tai edes kääntykö toisten puoleen
      sillä
      PARHAAN AVUN SAA kun tekee itselleen selväksi ensin mikä on ahdistuksen aiheuttaja! Kun sen tiedät, niin on suuri mahdollisuus että pystys silloin tilanteen korjaamaan itse JA MIKÄ PARASTA, OPIT SAMALLA TÄRKEÄÄ OPPIA SIITÄ MITEN AHDISTUNEEN TULEE TOIMIA.
      Ellei tuolla tavalla saa omaa tilannettaan hallintaansa, niin silloin on syytä saada keskustella tietoineen asian tuntijan kanssa sillä mielen terveys on niin tärkeä asia, että ahdistuneen tule taakaansa yksin kantaa.

      Olen oman ahdistukseni nyt tältä osin käynyt läpi ja tiedän, että olen tilanteen hallitsija omien ahdistusta aiheuttavien suhteen ja sen vuoksi ahdistuksista aiheuttavia kolhin jotta hekin ymmärtäisivät epäinhimillisyydensä.

    • skejnsi

      Taas kävi ovikellon soittaja paksun kirjan kanssa. Ilmoitti, että hän on rukoillut minun puolesta. Vastasin että hyvä ja jatka sitä.

    • jtfr5d5

      Aivopesulasta saa helposti ikuisen ahdistuksen.

      • ammattipesula

        Mitähän pesuainetta ne käyttää?

      • jhgfd
        ammattipesula kirjoitti:

        Mitähän pesuainetta ne käyttää?

        rahastavat lupauksilla ja rikollisuuden kasteella johon pitää uskoa kun Jeesus on uskomisen kieltänyt!

        Tosin, vaikka en ole uskovainen mutta jos Jeesuksen Sanassa on totuus niin uskontunnustuksia rikollisille paavalilais-luterilaisuuden kristinuskon yli 3500 lahkolle maailmassa antaneet ovat kasteensa saaneina muka pelastuksen saaneet
        mutta
        mistähän se johtuu, että Jeesus otti mukaansa paratiisiin ei uskossa olleen.... kastamattoman ryövärin todistaakseen, ettei usko ja kaste pelasta!!!
        Mut se oppi ei kristityille kelpaa
        vaikka
        Jeesus omalla opillaan koulutti ja oikein esimerkillisillä teoillaan näytti käytännössä miten pitää toimia... Eikä käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden jäseniksi niin kuin kristityt herra jumalan omat tekevät!

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
        "Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
        HUOMATKAA SANA "PESTÄ" JOKA KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA MYÖS "PESEYTYMISTÄ."
        Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa...
        Johanneksen evankeliumi:
        13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
        13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
        13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."
        TOISET KASTEOPIT RAAMATUSSA ON RIKOLLISUUDEN SOPASKAA!

        Lapsikaste rikoksista...
        Tässä, papin tekstissä on 4 törkeää valetta, "taivaan isän" nimeen...
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
        "Hei Mirka,
        Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
        Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
        Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
        t. Maarit-pappi "

        papistolle ja uskovaisille muistutus, että lapsena kastetulla on kuolleen merkki, risti otsassa niinkuin mm ev.l. papistolla ja seurakuntalaisialla.:
        Matteuksen evankeliumi:
        8:22 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa.
        Luukkaan evankeliumi:
        9:60 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."

        papeille Jeesuksella on asiaa...
        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        20:45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
        46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

        Saatanallisuuden käsikirja (raamattu) tarjoaa maailmassa yli 3500:lle lahkolle eri "herra jumalaa" palveleville väärennettyä eksytys tietoa vaikka Jeesus on uskomisen kieltänyt. Joten valmistautukaan pettymään kasteenkin suhtee!!!
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
        24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
        24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."

        Mitään kolminaisuus oppia ei Jumalan Valtakunta opeta... uskomalla luopuu paljosta...
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
        Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!
        HUOM!
        Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        ...sillä HEIDÄN NIMEEN uskominen on HEIDÄN PILKKAAMISTA!

        Tehkää asiat selväksi monista toisistakin asioista totuuden mukaisesti sillä Jeesus ei ole käskenyt saarnata ja opettaa muuta kuin sitä evankeliumia jota Hän opetuslapsilleen opetti ja käski pitää Lait jne...

        ..lopettakaa eksytettyinä alaikäisiä lapsiakin eksyttämällä tekemään pilkaten Jeesuksesta kusta ja paskaa.. opitte tietämään miten saatanaa palvelevien raamattu eksyttää...
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
        >>>Voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:<<<
        15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
        15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

    • tuota.noin

      Niin siis...

    • vfdxzww2

      Vastauksia nimerkille: "ymärrätkökysymykseni"

      #Melkoinen sekasotku on aloittajan päässä. #

      En ole kaltaisesi:
      järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'

      Ymmärtämättömyydenne:
      'Meillä ei ole ymmärrystä'

      Ihmisyydestänne luopuminen:
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'

      Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      saatana ja herra jumala uudeksi jumaliksi:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      ---

      #Ensi alkuun sanon sinulle, että jospa nyt alkaisit etsimään apua henkilökohtaiseen ahdistukseesi.#

      Minun ahdistus on kaltaistesi mieleltään rikollisuuden uhreina sairaiksi aivopestyjen kohtalo syyttömiä järjettömiä maailmassa paljon vaikka YKSIKÄÄN KRISTITTYJEN JUMALAT EIVÄT OLE MAAILMAN KAIKKEUTTA LUONEET! Jos toisin väität niin samalla todistat Jumala ja Jeesuksen satojen miljoonien ihmisten tappaneen kristittyjen rikoksiin syyllisiksi!

      #Siihen ei ole syynä Jumala eikä maailman uskonnot vaan oma sisäinen pahaolo ja traumat, joita ole joskus joutunut kokemaan. #
      Niinpä, siis uskot aiheuttavat niitä ongelmia kuten itsekkin tiedät! Kukaan lapsena ei ole tällaiseksi syntynyt uskontunnustuksen kaltaiseksi syntiseksi joten uskovaiset aivopestää mieletään sellaisiksi sairaiksi joka auheuttaa ahdistuksia!

      #Voi olla että olet joutunut elämään sairaassa, lakihenkisessä uskonnollisuudessa, joka ei ole mitään sukua terveelle kristinuskolle.#
      Justiinsa!!! TE ihmisyydestä luopuneet, Lakeja rikkovat asetatte itsenne kaikkein Lakien yläpuolelle itse itseänne Jeesuksenkin opetuslapsiksi uskomalla kun valehteleva pappi on kastellut päänne ja asettanut hengellisesti tapetulle elävälle raadolle ristin otsaan!
      Huomaan, ja parastas tarkoittaen, kerron sinulle, että sinä olet niin syvästi uskontunnustuksen kaltaisuuteen vajonnut aivopieru saatanan enkeli, että et edes ymmärrä Jeesuksen antamaa kieltoa siitä, että "...älkää uskoko."
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
      24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
      24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
      MIETI RAUHASSA KUKA SINUN JA RIKOLLISUUDENNE TODELLINEN HERRA ONKAAN!!!

      #On niin, että osa ahdistuneita projisoi oman pahan olon ulkoiseen näkemällä uhat ulkopuolelta. Ihminen ulkoistaa hätänsä. #
      uskon tunnustuksen kaltaisena ihmisyydestä luopuneena et tiedä edes mitä ihmisyys on ja uskot, SIIS USKOT, että vain kaltaisesi ääliöt ovat ihmisiä kun ovat siitä luopuneet! Järjettömyydellenne ei ole rajaa.....

      #Yksi pelkää kolmatta maailmansotaa, toinen ympäristökatastrofia, toista uhkaa ilkeät naapurit, ym. Joku projisoi sisäistä ahdistusta pelkäämällä sairauksia.#
      Rikollisuuden kristityiltä voi odottaa mitä vaan. Satoja miljoonia, jopa omia seurakuntienne uskovaisia on herranne käskystä tapettu noitarovioilla. pikku lapsiakin saatanallisuuden pakanojen nauttiessa tilanteesta siinä määrin, että rahoitatte kansain välisten kirkkojen rahastojen kautta noitarovio rikollisuuden vientiä kehitysmaihin, sillä teholla, että edelleenkin rikollisuudenna tappaa ja tapattaa ihmisiä, pieniä lapsiakin kehitys maissa. Sitten vaaditte suvaitsevaisuutta ja anteeksi antamisia kun ihmisyyden ehdoista luopuneita olette rikollisuuden ehdoilla turmelemassa maailman ihmiskuntaa. Häpeäisit jos sinussa olis ihmisyytta edes sen vertaa....

      #Sinua kyllä auttaa että purat kirjoittamalla pahaa oloa. Tuskasi ja pelkosi on pukeutunut uskonnolliseen kaapuun. #
      Se tuskani on syyttömien auttamisen tahdon ahdistusta! Järjesttömäksi aivopestyä on vaikea saada psyykkisesti terveeksi ja sellaisia kaltaisesi terveitä ihmisiä saastuttaa!

      #Oletko saanut psykiatrista ammatillista apua? #
      Olen saanut koulutusen ja pitkän psykologian tutkinnot takana eikä siihen tarvittu rikollisuuden pappeja.

      #Onko sinulla on tiukka uskonnollinen koti? #
      Minulla oli IHMISYYDESTÄÄN luopumattomien koti ja kasvatus jota sinä et ilmeisesti pakkokastettuna rikollsuuden uhriksi ole saanut!

    • gvfcezwq

      Mielen terveyden hoitoalalta saan silloin tällöin tietoja joita kaikkia en voi kertoa
      mutta
      esimerkiksi suomen vankiloissa, muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan; tuomittuja suomalaisia kristittyjä rikollisia kristittyjä 96% vangeista.
      Samaan aikaan suomalaisista oli 73% kirkonjäseniä.
      Miettikää, kuka niitä rikollisia kouluttaa...
      Oliskohan suomen valtion kirkko otettava huomioon, herra jumalineen..
      herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa
      herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

      herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
      Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
      "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      Käskyn noudattamisista esimerkkejä...
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

      Siis, suomen valtion kirkon talutus nuorissa roikkuvat, ainakin 18 eri muuta lahkoa toimii luterilaisuuden rikollisuuden yllä pitäjänä ettei vaan luterilaiset itse olisi rikollisia... tai miten se oikein onkaan!!!

      ==================

      Järkeville....
      Euroopassakin kuninkaita palveltiin jumalina vielä 1700 luvulla.
      Ja sen vuoksi katekismuksen "minä olen herra, sinun jumalasi. sinulla ei saa olla muita jumalia" käsky kieltää muiden /kuninkaiden/ palvelemiset jumalina. Siis MONIKKO MUOTO!
      USKOMALLAKAAN, ei luder/lutherista tule herra jumalana IHMISILLE maailman kaikkeuden luojaa MUTTA aivopestyille se kelpaa!
      Monet ruotsin kuninkaat ovat olleet ja ovat edelleen suomalaisten jumalina.
      "Autuaita ovat puupäät, he eivät huku" on suomalainen kansan viisaus...

      http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020
      Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
      "8 artikla.
      Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet."

      YKSIKÄÄN lapsena rikollisuuden jäsenyyteen kastettu EI OLE SAANUT suomen perustuslain suojaamaan uskonvapautta kansalaisilleen.
      ja
      kaikki viisaana lakivaliokunta nukkuu asiaa miettimättä... uhreina satojen vuosien ajan pieniä. sylivauvoja... missä on äidin rakkaus, missä isän järki ja miksi he eivät ymmärtäneet, että kirkko oppeineen ja papisto, ei ota lapsiakaste rikoksesta vastuuta rikoksensa
      vaan
      asettavat sen lasten vanhemmille perisynniksi:
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      ...aivopesu ammataisten, papiston toimesta jotka opettava valehtelemalla, mm näin:
      Lapsikaste rikoksista...
      Tässä, papin tekstissä on 4 törkeää valetta, "taivaan isän" nimeen...
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
      "Hei Mirka,
      Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
      Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
      Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
      t. Maarit-pappi "

      papistolle ja uskovaisille muistutus, että lapsena kastetulla on kuolleen merkki, risti otsassa niinkuin mm ev.l. papistolla ja seurakuntalaisialla.:
      Matteuksen evankeliumi:
      8:22 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa.
      Luukkaan evankeliumi:
      9:60 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."

      Ei pahalla, mutta kuten huomaatte, niin uskovaisina olette eksytettyinä eläviä raatoja... ja omia lapsiakin kastattaneina eksytettyjä rikolliduudenne perisyntisiä...

      • hbgvtcvtr

        sen vuoksi
        yhtää alaikäistä ei tulisi päästää kirkon tai papin läheisyyteen.

        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        20:45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
        46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

        Suojelkaa lapsia,
        Jeesus todisti lasten olevan Jumalan Valtakunnan kaltaisia, synnittömiä ja peristynnittömiä sillä sellaisia syntejä ei Jumalan Valtakunnassa ole:
        Markuksen evankeliumi:
        10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
        ///
        siis, jos Jumalan Valtakunta on lasten kaltaisten, niin lasten kaltaisuus on sitä Pyhyyttä josta kristittyjen oppi on kateellinen lapsille ja siistää lapsilta pois lapsen omat oikeudet lasten vanhemmat syyllisiksi asettamalla.
        pirullinen ansa!
        ///

        Luukkaan evankeliumi:
        18:16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

        Kenen opin mukaan Jumalan Valtakunnan kaltaisesta lapsesta pakko kastettuna tulla herra jumalan palvelija?
        Jeesuksen "sallikaa" sanan ymmärrystä:
        "SALLIKAA" ei tarkoita, että lapset pitää kastaa lapsia tappaneen rikollisuuden edustajan toimesta joka usein on myös vapaamuurari, lähetystyö rikollisuuden tukija ja kenties vielä pedofiilikin!
        "SALLIKAA" ei tarkoita, että lapset pitää raahata lapsiakin tappavan rikolliSjärjestön jäsenyyteen kastettavaksi JA teettää salakavalasti lasten vanhempien lastiksi rikos lapsikaste päätösestä!
        "SALLIKAA" ei tarkoita, että lapset pitää raahata lapsiakin seksuaalisesti hyväksi käyttävän rikollijärjestön edustajajien kastettaviksi!

        OLISKO kumminkin niin, että Jeesuksen tahto tarkoittaa sitä, että lapsi saa OIKEUDEN pitää Luojaltaan saamansa JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUDENSA?
        Kenellä on oikeus alaikäisen omiin oikeuksiin?
        tai
        oikeuksien antamisiin esimerkiksi lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden edustajille?
        Minkä valtakunnan kaltaisten valtakuntaa sen valtion kirkon herra jumala edustaa rikollisuudellaan mm lasten tappajana, tapattajana ja epäsuorasta raiskaaja rikollisuudenkin hyväksyneenä?

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
        "Kiva kun olit tarkkana
        teuta 13.11.2010 14:18
        Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
        Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
        "teuta
        8.8.2012 00:24
        Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

        Jeesusta pilkkaava paavalilais-luterilaisuuden vale:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
        "teuta
        21.6.2011 18:31
        KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
        KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
        AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
        SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
        HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
        JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
        "Jeesus on tie
        1.7.2011 20:09
        Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
        Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
        Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
        Jumalalta!"

        leuhkii rippi ja salarippi rituaaleilla suojeltuja pedofiili rikollisia opillaan:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
        "teuta
        22.4.2011 22:35
        Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
        sitten salassa n.7-13,
        VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
        En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää. "

        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

        Ymmärtää, te uskovaiset ihmisten ja ihmisyydestään luopuneiden erot!

      • ftfrdes
        hbgvtcvtr kirjoitti:

        Ymmärtää = pitää olla ymmärtäkää

    • NauraaKuollakseen

      haista vittu kanerva. paskaa jatkoa sinulle

    • eräätlehdet

      miksei paskat ihmiset voi jäädä kitumaan jonnekin syrjäiselle paikalle jossa ei käy ikinä ketään.

    • kenentahdosta

      uskossa ovat ovat alttiimpia ahdistuksille kuin ei uskossa olevat. ilmeisesti uskontunnustus ja sen kaltaisuudella on suuri merkitys mieleen sielua rasittavana ilmiönä.

    • ölkjhgfd

      Monille, uskovaisten lapsille muodostuu aivopesu tehona jo lapsen kotona tai jopa kouluissa ja suomen valtion kirkon rippikouluissa uskontunnustuksne kaltaisille ahdostusta uskon takia, uskovat vaikka Jeesus on uskomisten kieltänyt ymmärtämättä, että raamattu on rikollisen kristinuskon käsikirjaksi väärennetty... jossa on "hyviä hedelmiä" jos osaa kiertää väärennkset eikä usko sontaan....

      Monen ahdistuneen perus syy on uskossa....
      Matteuksen evankeliumi:
      24:21 "Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule."

      Markuksen evankeliumi:
      13:19 "Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule."

      Luukkaan evankeliumi:
      21:25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.

      Johanneksen evankeliumi:
      16:21 Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.
      16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

      jne...

      Te, uskovaisina ahdistuneet, jos käytettä raamattua palautuksenne pois rikollisen kristinuskon eksytyksistä niin teidän tulee ymmärtää tämä ja sen jälkeen tutkia pois rikollisen kristinuskon väärentämät opit pois itsestänne...

      Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
      16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
      Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
      -Matteuksen evankeliumista
      -Markuksen evankeliumista
      -Luukkaan evankeliumista
      -Johanneksen evankeliumista
      SIIS MITÄÄN paavalilais-luterilaisuuden rikollista tekstiä EI JEESUSKAAN OLE KÄSKENYT SAARNATA JA OPETTAA...

      JEESUKSEN EVANKELIUMIA Matteuksen mukaan
      28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. "
      TUO "KÄSKENYT" KOSKEE JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA JA OPPEJA,
      Ei mm rikollisen kristinuskon "minä olen herra sinun jumala" katekismuksen oppeja eikä heidän väärentämää raamatun/rikollisuuden käsi kirjan väärennöksiä!

      Kun uskon korvaa tiedolla;
      ja kun sille tiedolle saa sisäisen vahvistuksen,
      niin
      ahdistuneelle annetaan mahdollisuus "parantua" uskonnollisista ahdistuksistaan.

      Pappit eivät tue ahdistuneita rehellisesti, he eivät saa pappislupauksen antaneina edes saarnata tai opettaa Jeesuksen evankeliumia vaan pappien pitää pysyä paavalilais-luterilaisuuden kristittyjen rikollisuuden tulkinnoissa jotka eksyttää.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
      Pappislupaus
      Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
      "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

      HUOM!!!
      Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

      Papitkin ovat uskontunnustuksen kaltaisia niin kuin usein jo alaikäisinä rippikouluissa aivopestyt nuoret....

      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
      -järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      -Ymmärtämättömyydenne:
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      -Ihmisyydestänne luopuminen:
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      -ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      HUOMAA, ETTÄ EKSYTTÄJÄN OPIN MUKAAN RIKOKSESTA TEHDÄÄN SYNTI!
      ((jotta uskovainen uskoisi rikosta synniksi jonka Jeesus olis muka sovittanut ja niin ei ole!)

      • nybtrd3s32

        jk

        Jeesus SOVITTI VAIN syntiin/rikoksiin toisten taholta pakotettujen synnit/rikokset.
        Siis esimerkiksi kun sotilaan esivalta määrää tappamaan vastoin sotilaan omaa tahtoa, NIIN SIITÄ "ÄLÄ TAPA" KÄSKYN RIKKOMISESTA ASETETAAN ESIVALTA VASTUUSEEN, EIKÄ SOTILASTA JOKA TEKI RIKOKSEN ESIVALLAN KÄSKYSTÄ OMAN HENKENSÄ SÄÄSTÄÄKSEEN (sotatuomia istuimen päätösillä on suomalaisiakin tapatettu jos kieltäytyy "vihollisen" tappamisesta, ampumisesta.)

        Ellei näin olisi, niin YMMÄRTÄVÄISEN käsityksen mukaan meidän pitäs uskoa, siis USKOA että Stalinen, Hitlerin, Husseinin jne esivaltojen rikokset olisivat muka Jumalan tahdon määräämiä! Niin ei ole, EI EDES NOITAROVIOILLA TAPETTUJEN SUOMALAISTENKAAN SUHTEEN.

        ahdingosta vapauttavia hetkiä kaikille....

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1925
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      51
      1853
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1383
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe