Dedekamin ohjeet

31.7

Lueskelin tuossa aikanikuluksi Dedekamin rikausmanuaalia. Jäin pohtimaan eri keleissä annettuja säätöohjeita. Lähinnä on kyse etustaagista (forestay) . Taulukossa annettiin kelien mukaan säätöprosentit takastaagille, mikä on mielestäni ihan ok mutta sitten oli myös säätöprosentit etustaagille.

Näin normaalilla logiikalla etustaagin perussääto on mahdollisesi erillisellä vanttiruuvilla eikä sitä nyt kelin muuttuessa mennä tekemään. Pikemminkin takastaagilla sitten vaikutetaan asiaan.

Etustaagi on meillä säätämätön ja sillä laitetaan kevällä perusrake kohdalleen 2.43 astetta. Muitakin rakeasetuksia kokeiltu lisäpalalojen avulla mutta nykyinen on havaittu optimaaliseksi.

Kisatessa meillä laitetaan ylä- ja alavantit kelin mukaiseen säätöön, Eikä niitä tietenkään säädetä kisan aikana. Se samalla laittaa prebendin lisäksi mm. perusjännitteen etustaagille.

11

524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tajunnanvirtaaaa

      Jos veneessä on taaksepäin kallistetut saalingit, vaikuttaa päävanttien jännitys keulastaakin kireyteen. Kevyessä kelissä keulastaakiin saa lisää notkoa (keulapurjeeseen vetoa) sitä löystämällä. Toki tällöin rake/prebend lisääntyy hieman. Mutta siitä huolimatta jotkut säätävät keulastaakia kelin mukaan, kun se on päävanttien säätöä helpompaa. Ilmeisesti tuo ison latistuminen on niin pientä, ettei sillä ole väliä.

      • "Tajunnanvirtaa" ounasteli, että pre-bend lisääntyy päävantteja löysätessä. Liekö mulla ajatus hukassa tai prosessori jumissa, mutta näkemykseni on päivastainen: Kun päävantteja löysätään, prebend pienenee ja myös ison latistus vähenee = muotoa tulee lisää.


      • Tajunnanvirtaaaaa
        spkoo kirjoitti:

        "Tajunnanvirtaa" ounasteli, että pre-bend lisääntyy päävantteja löysätessä. Liekö mulla ajatus hukassa tai prosessori jumissa, mutta näkemykseni on päivastainen: Kun päävantteja löysätään, prebend pienenee ja myös ison latistus vähenee = muotoa tulee lisää.

        Ehkä tuon olisi voinut selkeämminkin kirjoittaa, mutta kirjoitin" Keulastaakiin saa lisää notkoa sitä löystämällä. Toki tällöin....". Sitä siis viittaa keulastaakiin. Kun keulastaakia pidentää, rake ja prebend lisääntyy. Keulapurje siis tulee pussikkaammaksi, mutta iso latistuu.


    • Joakim1

      En ole ko. kirjasta lukenut kuin muutaman kohdan, joten en tiedä miten se käsittelee asian. Kelin mukaan voi trimmata monella tapaa ja homma riippuu hyvin paljon veneestä sekä purjeista. Rikisäädöllä tietysti pyritään optimaaliseen purjemuotoon eli oikeaan balanssiin maston taipuman ja etustaagin kireyden välille. Tuo balanssi riippuu hyvin paljon rikin geometriasta ja maston jäykkyydestä.

      Minulla on ollut kaksi venettä, jossa en ole kokenut minkäänlaista tarvetta säätää vantteja tai etustaagia kelin mukaan. Kevyessä etustaagi on varsin löysä, vaikka vantit ovat hyvin kireällä (25% tai jopa enemmän murtolujuudesta Dedekamin viivotin menetelmällä). Kovassa tuulessa taas etustaagin on saanut hekillä hyvin suoraksi ilman isupurjeen latistumista liiaksi.

      Toisissa veneissä homma ei toimi yhtä hyvin eli rikin säätö on varsin välttämätöntä hyvään vauhtiin eri keleissä. Säätö voidaan tehdä säädettävällä etustaagilla (noita on myös purjehdittaessa säädettäviä), vantteja säätämällä, mastotunkilla tai näiden erilaisilla yhdistelmillä. Samallekin veneelle löytyy eri trimmiohjeita, joissa säätötapa on eri. Yhdessä säädetään vain etustaagia, toisessa vain vantteja ja kolmannessa molempia.

      Eri veneiden trimmiohjeita kannattaa lueskella. Pitää myös huomata, että osa niistä on selvästi "geneerisiä" eli ei perustu suureen työmäärään juuri ko. venetyypillä. Niihin kannattaa suhtautua varauksella, kuten tuohon Dedekaminkin ohjeeseen, sillä yleistä toimivaa ohjetta erilaisille veneille ei ole olemassa.

      Tässä yksi aika perusteellinen trimmiohje: http://www.offshoreonedesign.com/Portals/84/docs/Ben 36.7/ns_beneteau36.7_tuningguide_14_f2.pdf

    • mistänäistätietää

      Ööööö.... Omassa veneessäni keulastaagin notkoa säädetään barduunoilla?
      Näitä rikausohjeita on netti ja kirjakaupat pullollaan. Jos niitä kaikkia soveltaisi, olisi maston asentaminen veneeseen lähes mahdotonta, johtuen eri koulukuntien päinvastaisista näkemyksistä. Toisten mielestä esim. päävantit tulee kiristää 2.5% venymään tjsp. Toisten mielestä taas jättää niin löysälle, että suojan puolen vantti roikkuu vetelänä. Ja kaikki kirjoittajat ovat helvetin kokeneita veneensuunnittelijoita ja pallon moneen kertaan molempiin suuntiin kiertäneitä, suunnilleen vor-miehistön jäseniä ynnä sun muita kapteeneita.
      Tämä Dedekam on kuitenkin eräs, jota itse arvostan hyvinkin pitkälle. Mm. hänen kirjoittaessaan, ettei kaikille veneille sopivia yleispäteviä ohjeita voi ehkä lainkaan antaa.

      • Gulffisti

        Samaa mietin, että eikö homma nimenomaan hoideta barskoilla. Barskathan voi lisätä veneeseen kuin veneeseen.


      • ei.barskoja
        Gulffisti kirjoitti:

        Samaa mietin, että eikö homma nimenomaan hoideta barskoilla. Barskathan voi lisätä veneeseen kuin veneeseen.

        Ei voi. Jos saalingit ovat taakse suunatut, vetää barska vantit löysälle ja masto menee mutkille. Mutta in-line tai melkein in-line saalingit ja barskat tekevät kyllä rikitrimmin paljon helpommaksi.

        Kaikenlaisia trimmiohjeita olen lukenut ja muistaakseni kaikissa, ainakin Dedekamissa on kerrottu, millaiseen rikiin ohjeet sopivat. Mutta variaatioita vain on paljon: toppiriki, 19/20, 7/8, saalinkien suunta, saalinkien lukumäärä...


      • mistänäistätietää

        Tässä hyvä esimerkki siitä, miten monenkirjavaa "tietoa" on markkinoilla. Omassa Sirenassani on nimen omaan barduunat, vaikka Sirenan vantit on niin taakse suunnatut kuin olla ja voi.


      • tietoa.on
        mistänäistätietää kirjoitti:

        Tässä hyvä esimerkki siitä, miten monenkirjavaa "tietoa" on markkinoilla. Omassa Sirenassani on nimen omaan barduunat, vaikka Sirenan vantit on niin taakse suunnatut kuin olla ja voi.

        Tietenkin voit ne barskat tuohonkin rikiin lisätä, mutta niitä käytetään aivan toisin kuin in-line saalinkien kanssa. Siinä kun in-line saalinkien kanssa kaikki on kiinni barskoista, ne ovat vain hyvin pientä hienosäätöä taaksevedettyjen saalinkien kanssa. Vanttien löystyminen rajoittaa kiristämistä ja löysääminen ei vaikuta mitään. In-line rikissä maston voi laskea pitkälle etukenoon lenssillä.


      • M__O__T

        Kyllä ne löytyy jo Södergrenin suunnitelmasta, ja veistämö ne on paikalleen asentanut.
        Toisekseen, kun barduunan kiinnitys mastossa on samalla korkeudella, kuin etustaagin kiinnitys, niin barduunan kiristäminen vaikuttaa vain ja ainoastaan etustaagia kiristävästi. Päävanttien kiinnikkeet on paljon ylempänä mastossa. Barduunaa kiristämällä ei ole mahdollista saada päävantteja löystymään.


      • Joakim1
        M__O__T kirjoitti:

        Kyllä ne löytyy jo Södergrenin suunnitelmasta, ja veistämö ne on paikalleen asentanut.
        Toisekseen, kun barduunan kiinnitys mastossa on samalla korkeudella, kuin etustaagin kiinnitys, niin barduunan kiristäminen vaikuttaa vain ja ainoastaan etustaagia kiristävästi. Päävanttien kiinnikkeet on paljon ylempänä mastossa. Barduunaa kiristämällä ei ole mahdollista saada päävantteja löystymään.

        No on sinulla erikoinen riki, jos päävantit tulevat paljon korkeammalle kuin etustaagi. Muutamassa Södergrenin taaksepäin suunnatuilla saalingeilla varustetussa rikissä on tosiaan barduunat. Kuten vaikkapa Sirenassa: http://sailboatdata.com/viewrecord.asp?class_id=1535

        Noita oli paljonkin ennen, mutta suuri osa barduunoista on otettu pois, koska niiden hyöty on aika vähäinen.

        Kun rustit ovat mastoa taaempana, päävantit löystyvät väkisin etustaagia kiristettäessä taaksepäin vetämällä. Silloin etustaagi venyy ja masto siirtyy taaksepäin ja samalla lähemmäksi rustirautoja. Masto myös taipuu, mikä lisää löystymistä, koska saalinkien aiheuttama poikkema suorasta linjasta vähenee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5737
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2090
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1922
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1083
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe