Olen onnellisessa tilanteessa. Olen saanut rinnalleni ihmisen, joka on vastakappaleeni. Odotuksemme ja halumme elämältä kohtaavat erinomaisesti. Olemme löytäneet itsestämme sekä toisistamme uusia puolia sekä huomanneet saavamme nautintoa myös sellaisista asioista, mistä emme ennen osanneet edes aavistaa. Näistä varmasti kerromme esimerkkejä tulevaisuudessa, mutta nyt haluan kertoa mitä alistaminen minulle tarkoittaa ja miten koen vastuuni alistajana. Olemme luvanneet pitää arkielämämme tämän blogin ulkopuolella, mutta siitä huolimatta hiukan sivuan sitä tässä.
Alistaminen ei ole vain piiskaamista, sitomista ja nimittelyä, minulle se on elämäntapa. Alistaminen tuo tullessaan vastuuta ja sen koen olevan jopa suurempi kuin tavallisessa parisuhteessa. Elämäntapa, johon meillä alistuminen ja alistaminen kuuluu, on läsnä meillä kaikessa, mutta ei tee vaimostani mitään tahdotonta kynnysmattoa. Kyllä meillä keskustellaan asioista, miten jokin asia tehdään, mutta viime kädessä minulla on valta päättää, miten se sitten lopulta on. Meillä ei tasa-arvoa parisuhteessa tunneta kuin sanana ja tämäkin on molempien yhteinen tahto. Hallitsevana osapuolena vastuun koen olevan sellainen asia mikä mahdollistaa alistamisen. On kannettava vastuu päätöksistä, lyönkö piiskalla vielä kerran vai joko riittää. Olen vastuussa siitä mitä toinen kestää ja minun on tiedettävä hän rajansa. Tämä vaatii toisen tuntemista äärimmäisen hyvin sekä yhteisiä kokemuksia useammalta eri tasolta ja saralta.
Omistushaluni on kasvanut suhteemme edetessä, tämä on jopa yllättänyt kuinka omistushaluiseksi olen tullut ja miten monella eri tavalla tämä ilmenee arkielämässämme. Olemme useaan otteeseen puhuneet tästä omistushalustani ja tässäkin suhteessa olen äärimmäisen onnekas, koska vaimoni kokee omistushaluni lähes poikkeuksetta positiivisena asiana. Yhdessä olemme kasvaneet tähänkin ja pohjimmiltaan molemmat ajattelevat tästä hyvinkin samankaltaisesti. Tuntuu äärimmäisen hyvältä, jopa tyydyttävältä kuulla narttuni sanovan ääneen minun omistavan hänet. Kyllä silloin olen todella tyytyväinen, silloin asiat on niinkuin pitääkin.
Meillä on yhteinen halu tähän elämäntapaan ja sitä kautta alistaminen ei ole irrallinen osa vaan se on arkielämässämme mukana siinä kuin seksissämmekin. Vaimoni istuu usein olohuoneessa sohvan edessä lattialla jalkojeni juuressa. Juuri siinä, missä haluan hänen olevan, hiukan minun alapuolellani. Siinä on tiettyä symboliikkaa ja kuvaa sitä miten arkea meillä vietetään. Vastuu on kasvanut yhdessä parisuhteemme mukana, luottamus on kasvanut siinä samalla. Luottamus ja vastuu ovat äärimmäisen tärkeitä asioita ja kumpaakaan en halua vaarantaa miltään osin. Luotan siihen, että vaimoni tietää minun ajattelevan meidän parasta aina ja päätökseni perustuvat tähän.
Alistaminen seksissä on osa parisuhdettamme ja tärkeätä meille molemmille. Seksi tähtää meillä minun tyytyväisyyteen ja itsekkäänä miehenä minulle tämä sopii hyvin. Tässäkin on silti vastuukysymys. Olen vastuussa Islan tyytyväisyydestä sekä tyydyttämisestä tavalla, joka ei ehkä tekemisistäni välity. En kysy mitä vaimoni haluaa tai millä tavalla. Minun on osattava lukea häntä ja nähtävä asioita pidemmälle eikä vain yhteen hetkeen. Tähtäin on pidemmällä kuin yhdessä orgasmissa. En laske hänen orgasmejaan, ei ne minua oikeastaan edes kiinnosta. Tiedän miten teen naiseni tyytyväiseksi ja se riittää. Vastuu on minulla siitä, että naiseni on tyytyväinen sekä myös tyydytetty. Alistajan on huolehdittava myös alistettavasta tässäkin asiassa.
Islan kohdalla voin sanoa, että orgasmit eivät ole tie onneen. Vastuu omalla kohdallani ulottuu aika kauas kantoisena. En voisi kuvitella mitään tilannetta, missä jättäisin vaimoni ja ilmoittaisin kerääväni vain tavarani. Jos vaimoni kävisi vieraissa tai loukkaisi mua tahallaankin verisesti, niin silti en olisi valmis häntä jättämään oman onnensa nojaan. Varmasti asiat muuttuisivat ja Isla saisi tuntuvan rangaistuksen jos loukkaus olisi todella merkityksellinen, mutta silti en voisi häntä vain jättää. Vastuuni hänestä on kasvanut niin suureksi, että suhteestamme irtaantuminen täytyisi tehdä ihan eri tavalla jos se enää on edes mahdollista, enkä edes tiedä onko. Sitoutuminen on kasvanut uskomattomiin mittoihin ja näen asiat huomattavasti erilaisina kuin mitä olen koskaan aiemmin elämässäni nähnyt. En ole vastuussa vain itsestäni vaan olen vastuussa siitä, ettei Isla mene rikki. Minun tehtäväni on huolehtia hänestä, hänen perusturvallisuuden tunteestaan. Ja näin myös teen, omistan narttuni, omistan vaimoni.
www.salainenkattila.fi
Reko
Alistaminen ei ole vain piiskaamista, sitomista ja nimittelyä, minulle se on elämäntapa. Alistaminen tuo tullessaan vastuuta ja sen koen olevan jopa suurempi kuin tavallisessa parisuhteessa. Elämäntapa, johon meillä alistuminen ja alistaminen kuuluu, on läsnä meillä kaikessa, mutta ei tee vaimostani mitään tahdotonta kynnysmattoa. Kyllä meillä keskustellaan asioista, miten jokin asia tehdään, mutta viime kädessä minulla on valta päättää, miten se sitten lopulta on. Meillä ei tasa-arvoa parisuhteessa tunneta kuin sanana ja tämäkin on molempien yhteinen tahto. Hallitsevana osapuolena vastuun koen olevan sellainen asia mikä mahdollistaa alistamisen. On kannettava vastuu päätöksistä, lyönkö piiskalla vielä kerran vai joko riittää. Olen vastuussa siitä mitä toinen kestää ja minun on tiedettävä hän rajansa. Tämä vaatii toisen tuntemista äärimmäisen hyvin sekä yhteisiä kokemuksia useammalta eri tasolta ja saralta.
Omistushaluni on kasvanut suhteemme edetessä, tämä on jopa yllättänyt kuinka omistushaluiseksi olen tullut ja miten monella eri tavalla tämä ilmenee arkielämässämme. Olemme useaan otteeseen puhuneet tästä omistushalustani ja tässäkin suhteessa olen äärimmäisen onnekas, koska vaimoni kokee omistushaluni lähes poikkeuksetta positiivisena asiana. Yhdessä olemme kasvaneet tähänkin ja pohjimmiltaan molemmat ajattelevat tästä hyvinkin samankaltaisesti. Tuntuu äärimmäisen hyvältä, jopa tyydyttävältä kuulla narttuni sanovan ääneen minun omistavan hänet. Kyllä silloin olen todella tyytyväinen, silloin asiat on niinkuin pitääkin.
Meillä on yhteinen halu tähän elämäntapaan ja sitä kautta alistaminen ei ole irrallinen osa vaan se on arkielämässämme mukana siinä kuin seksissämmekin. Vaimoni istuu usein olohuoneessa sohvan edessä lattialla jalkojeni juuressa. Juuri siinä, missä haluan hänen olevan, hiukan minun alapuolellani. Siinä on tiettyä symboliikkaa ja kuvaa sitä miten arkea meillä vietetään. Vastuu on kasvanut yhdessä parisuhteemme mukana, luottamus on kasvanut siinä samalla. Luottamus ja vastuu ovat äärimmäisen tärkeitä asioita ja kumpaakaan en halua vaarantaa miltään osin. Luotan siihen, että vaimoni tietää minun ajattelevan meidän parasta aina ja päätökseni perustuvat tähän.
Alistaminen seksissä on osa parisuhdettamme ja tärkeätä meille molemmille. Seksi tähtää meillä minun tyytyväisyyteen ja itsekkäänä miehenä minulle tämä sopii hyvin. Tässäkin on silti vastuukysymys. Olen vastuussa Islan tyytyväisyydestä sekä tyydyttämisestä tavalla, joka ei ehkä tekemisistäni välity. En kysy mitä vaimoni haluaa tai millä tavalla. Minun on osattava lukea häntä ja nähtävä asioita pidemmälle eikä vain yhteen hetkeen. Tähtäin on pidemmällä kuin yhdessä orgasmissa. En laske hänen orgasmejaan, ei ne minua oikeastaan edes kiinnosta. Tiedän miten teen naiseni tyytyväiseksi ja se riittää. Vastuu on minulla siitä, että naiseni on tyytyväinen sekä myös tyydytetty. Alistajan on huolehdittava myös alistettavasta tässäkin asiassa.
Islan kohdalla voin sanoa, että orgasmit eivät ole tie onneen. Vastuu omalla kohdallani ulottuu aika kauas kantoisena. En voisi kuvitella mitään tilannetta, missä jättäisin vaimoni ja ilmoittaisin kerääväni vain tavarani. Jos vaimoni kävisi vieraissa tai loukkaisi mua tahallaankin verisesti, niin silti en olisi valmis häntä jättämään oman onnensa nojaan. Varmasti asiat muuttuisivat ja Isla saisi tuntuvan rangaistuksen jos loukkaus olisi todella merkityksellinen, mutta silti en voisi häntä vain jättää. Vastuuni hänestä on kasvanut niin suureksi, että suhteestamme irtaantuminen täytyisi tehdä ihan eri tavalla jos se enää on edes mahdollista, enkä edes tiedä onko. Sitoutuminen on kasvanut uskomattomiin mittoihin ja näen asiat huomattavasti erilaisina kuin mitä olen koskaan aiemmin elämässäni nähnyt. En ole vastuussa vain itsestäni vaan olen vastuussa siitä, ettei Isla mene rikki. Minun tehtäväni on huolehtia hänestä, hänen perusturvallisuuden tunteestaan. Ja näin myös teen, omistan narttuni, omistan vaimoni.
www.salainenkattila.fi
Reko
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt voit painua takasin hullujen huoneelle selvä skitsofreenikon satu tunti vedä mömmöjä kuuppa täyteen ettet pölise mitä sattuu
Mieti vähän mitä kirjoitat ennen kuin kirjoitat. Viestisi on ihan järjetön. Ihmiset elävät erilaisia elämiä ja se heille suokoon.