Vaali-inflaatio

Suomessa alkaa olla liian paljon vaaleja ja liian pieni osuus väestöstä on kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta. Kepu on ajanut kuin käärmettä pyssyyn vielä yhdet vaalit eli maakuntavaalit tähän lisää.

Veikkaan, että kiinnostus kuntavaaleja kohtaan tulee olemaan laimea. Jossain poikkeustapauksissa kuten Helsingissä vaalit voivat nyt kiinnostaa tavallista enemmän, kun niihin liittyy pormestarin valinta. Toinen vaalikiinnostusta ylläpitävä voima on muu kuin kuntapolitiikkaan liittyvä halu osoittaa mieltä. Siis joko hallituksen puolesta tai sitä vastaan.

Tällainen vähäinen kiinnostus suosii erityisesti Kokoomusta, jonka kannattajat ei nuku eivätkä uneksi. Persuille ja vihreille heikko äänestysinto tietää yleensä alamäkilaskua. Samoin vasemmistopuolueille. Vihervasemmistossa voi tosin nyt olla haluja äänestää hallituspuolueita vastaan. Kepulit ovat sitten siellä välimaastossa ja päivän keliolosuhteet voivat vaikuttaa äänestysintoon.

En ihmettelisi, vaikka Kokoomus voittaisi vaalit ja nousisi jälleen suurimmaksi puolueeksi. Persuja ei kai pelasta mikään rökäletappiolta.
11110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Maakuntamallista tuli tällainen mieleen että tiistain puheenjohtajatentissä Jan Andersson aivan oikein nosti esiin sen että Keskusta hyötyy näitten maakunatavaltuustojen paikkamäärissä koska pienet kunnat saavat niissä suhteettoman suuren painoarvon. Eli tässä tapauksessa maatamme viedään aina vain syvemmälle Maalaisliitto-Keskustalaiseen taantumukselliseen Impivaaraan.
Kokoomuksen voittoa ennustan minäkin. Mielenkiintoista on myös kuuinka suuren kannatuksen Vihreät saavat pääkaupunkiseudulla.

Äänestä
  • Eihän maakuntavaalien ehdokaslistat ole kuntakohtaisia, vaan asuinkunnastaan riippumatta äänestäjä valitsee ehdokkaan mistä päin tahansa maakuntaa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Eihän maakuntavaalien ehdokaslistat ole kuntakohtaisia, vaan asuinkunnastaan riippumatta äänestäjä valitsee ehdokkaan mistä päin tahansa maakuntaa.

    Ja pienissä kunnissa äänestetään enemmän Kepua kuin Kokoomusta ja SDP:tä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ja pienissä kunnissa äänestetään enemmän Kepua kuin Kokoomusta ja SDP:tä.

    Ja vastaavasti suurissa kaupungeissa suhteessa enemmän kokoomusta, SDP:tä ja vihreitä kuin pienissä kunnissa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ja vastaavasti suurissa kaupungeissa suhteessa enemmän kokoomusta, SDP:tä ja vihreitä kuin pienissä kunnissa.

    Ongelma maakuntavaalissa onkin se että pienten kuntien painotus on kohtuuttoman suuri.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ongelma maakuntavaalissa onkin se että pienten kuntien painotus on kohtuuttoman suuri.

    En ymmärrä näkökulmaasi. Maakuntavaaleissa ja maakuntahallinnossa ei ole kuntien edustajia laisinkaan. Kaikki valtuutetut valitaan maakuntien yhteisiksi edustajiksi puoluelistoilta.

    Maakuntavaalithan päinvastoin poistavat sairaanhoitopiireissä nykyisin vallalla olevan demokratiavajeen. Niiden hallintoelimiinhän kaikki alueen kunnat saavat kokoonsa katsomatta vähintään yhden edustajan eli pienillä kunnilla on suhteessa isompi äänivalta kuin suurilla. Tosin pienten kuntien edustajatkaan eivät ole automaattisesti kaikki keskustalaisia, vaan käytössä on jokin jyvitysjärjestelmä, jonka avulla umpikepulainenkin kunta voi joutua nimeämään edustajakseen jonkun pienpuolueeseen kuuluvan, mikäli näin on sovittu. En tiedä tuosta jyvityksestä sen enempää, mutta missään ei ole valitettu, että välillinen vaalijärjestelmä sorsisi joitakin puolueita.

    Älä viisastele. Kuntien asukkaita nuo edustajat joka tapauksessa ovat.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Älä viisastele. Kuntien asukkaita nuo edustajat joka tapauksessa ovat.

    En edelleenkään ymmärrä, mitä ajat takaa. Tietenkin kaikilla maakuntavaltuutetuilla on kotiosoite, kuten myös kunnanvaltuutetuilla ja kansanedustajilla, mistä johtuen todetaan usein aivan aiheellisesti, että ajavat oman kulmakunnan tai vaalipiirin etuja.

    Mutta miten ihmeessä tämä liittyy väitteeseesi, että maakuntavaalissa toteutettava samanlainen vaalijärjestelmä painottaa pienissä kunnissa asuvien valtuutettujen osuutta? Monethan päinvastoin ovat esittäneet pelkonsa, että äänet kasautuvat suurten kuntien nimekkäille ja vaalimainostamiseen panostaville ehdokkaille.

    Äänestä

Äänestysintoa ei ole laskenut vaalien runsaus, vaan tunne siitä, ettei äänestämällä voi enää vaikuttaa asioihin. Noin 1990-luvun alusta lähtien päällimmäisenä vaaliteemana vaalista ja puolueesta riippumatta on ollut, mistä leikataan tai jätetään leikkaamatta, eikä se, mitä asiaa kehitetään ja uudistetaan. Toinen pääpaino on ollut tylsissä hallinnollisissa uudistuksissa.

Tilanne on aivan toisenlainen kuin vuosina 1945-1985, jolloin sotaveteraanisukupolvi rakensi Suomen täyteen teitä, rautateitä, katuja, siltoja, kouluja, päiväkoteja, vanhainkoteja, sairaaloita, jäähalleja, uimahalleja, kirjastoja, teattereita ja muuta tärkeää ja kivaa. Rahasta ei ollut puutetta, vaan vaaleissa ennen kutakin eduskunta- tai kunnanvaltuustokautta oli kysymys lähinnä vain siitä, missä järjestyksessä kaikki pursuavat ideat toteutetaan.

Ainoastaan presidentinvaalit kiinnostavat suomalaisia vielä kiitettävästi. Presidentti ei olekaan koskaan päättänyt suuressa määrin rahankäytöstä, ja itse vaalikin on korostetusti henkilövaali.

Äänestä

Ihmiset tuntevat tullensa kusetetuksi, varsinkin porvarihallitusten myötä, luvataan ja kertoillaan kaikenlaisia hienoja juttu, kuitenkin vauraat vaurastuvat heikompien heikentyessä, hallitusten toimien seurauksena.
Tämä viime hallitus varsinkin, persut keräsivät protestiäänet, kun pulskapoika lupasi muutosta kusetukseen - eipä, tullut muutosta, mutta lisääntyö ainakin kolminkertaiseksi.

On kieltämättä vaikea ajtella äänestävänsä, vaikka porvarihallitusten toimet ovatkin positiivisena satanut omaan laariin. Siitä huolimatta en ole tälläisestä yhteiskunnasta mitenkään innostunut. Vaihtoehtoja eivät oikein ole tarjoamassa mikään puolue. Ovat kopioineet vuosia vanhoja haistapaska lupauksiaan plakaateihin, niitä joita eivät ole koskaan noudattaneet.

Parasta olisi kun kaikki pettyneet äänestäjät jäisivät kotiin vaalipäivinä. Ehkäpä sitä kautta olisi vihdoin saatavissa muutos, politikkoja perseeseen potkimalla, ja mikäli se olisi mahdollista, nollaamalla puoluetuet. Kunnes puolueet palaavat alkuperäiselle linjalle, nythän ne ovat kuin valtio valtiossa, joihin kukaan ei voikutta.

Äänestä

Pitäisi perustaa vaaliyhteiskunta asiaan kuin asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Suomessa alkaa olla liian paljon vaaleja ja liian pieni osuus väestöstä on kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta. Kepu on ajanut kuin käärmettä pyssyyn vielä yhdet vaalit eli maakuntavaalit tähän lisää.

Veikkaan, että kiinnostus kuntavaaleja kohtaan tulee olemaan laimea. Jossain poikkeustapauksissa kuten Helsingissä vaalit voivat nyt kiinnostaa tavallista enemmän, kun niihin liittyy pormestarin valinta. Toinen vaalikiinnostusta ylläpitävä voima on muu kuin kuntapolitiikkaan liittyvä halu osoittaa mieltä. Siis joko hallituksen puolesta tai sitä vastaan.

Tällainen vähäinen kiinnostus suosii erityisesti Kokoomusta, jonka kannattajat ei nuku eivätkä uneksi. Persuille ja vihreille heikko äänestysinto tietää yleensä alamäkilaskua. Samoin vasemmistopuolueille. Vihervasemmistossa voi tosin nyt olla haluja äänestää hallituspuolueita vastaan. Kepulit ovat sitten siellä välimaastossa ja päivän keliolosuhteet voivat vaikuttaa äänestysintoon.

En ihmettelisi, vaikka Kokoomus voittaisi vaalit ja nousisi jälleen suurimmaksi puolueeksi. Persuja ei kai pelasta mikään rökäletappiolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu