Hevosmiesten tietotoimisto piti tänä aamuna pakkasesta johtuen tiedotuspalaverin sisätiloissa ja kaurakoneet jätettiin ulos.
Käsityksenä pidetään, että keskustalaisten tällä palstalla kertoma teoriaepäily on paikkansa pitävä. Lisättiin kylläkin, että keskustalaiset erehtyivät syyttämään Tapio.Talvea salaliitto hössöttelystä. Hevosmiesten tietotoimisto tarkisti ja toteaa nyt, ettei salaliittoteoria sanaa ole yhdessäkään Tapio.Talven kirjoituksessa.
On ilmiselvää, että keskustalainen valtiosihteeri Risto Valtanen kuuluu siihen yönyli nukkuneiden keskustalaisten ryhmittymään, joka muutenkin on tullut tutuksi. Hänen yönsä käsitti kyllä ehkä 48 tuntia.
Haevosmiesten tietotoimisto vahvistaa tiedot tai epäilyt, että Volanen oli sen verran hereillä, että jaksoi tapaninpäivänä toistaa eri ministeriöihin tietoa pääministeri Matti Vanhaselta, että kaikki on hallinnassa. Valtanen haluaa kaikki langat käsiinsä.
Hevosmiesten tietotoimisto vahvistaa edelleen, että piti varmistaa ettei Erkki Tuomioja (sd) saa tietoa tapahtumien kulusta ennen tapanin jälkeistä maanantaita ja pitää pykiä siihen, että Tuomioja pysyy maalla mahdollisimman pitkään.
Sitten pitää varmistaa, että Tuomioja saadaan paikalle tiistain tiedotustilaisuuteen ja joutuu altavastaajaksi kylmiltään.
Kari Rajamäkeä (sd) ei Volanen pitänytkään sitten enää ongelmana. Höppänöi jostakin FRF-ryhmästä. Keskustalla oli paremmat suhteet SPRn
Hevosmiesten tietotoimisto kertoo edelleen, että myös se täti, joka on esteenä pitää mahdollisimman tarkoin varjella tiedoilta. Otetaan se mukaan vasta monen päivän kuluttua. Siinä onnistuttiinkin erinomaisesti. Varmistettiin vielä se, että keskiviikkona sillä tädillä on käsissään paperi, jossa kerrotaan mahdollisiman vanhoja arvioita.
Hevosmiesten tietotoimisto kertoo lisäksi, että Volasen käsitys oli ollut, että mahdollisiman moni ministeri saadaan pian lomamatkoilleen ja tai muihin ulkomaan tehtäviin etteivät ole sekoittamassa asioita.
Lisäksi epäillään, että asia käsitellään lisäksi jatkossa vuonna 2007 valtakunnanoikeudessa tai Utsjoen kylätuomioistuimessa. Viime mainittu siksi, että ratkaisu olisi tyydyttävä keskustan kannalta. Hevosmiesten tietotoimiston käyttämät asiantuntijat vakuuttavat , että perustuslain mukaan merkittävät asiat on ratkaistava valtioneuvoston istunnossa.
Edelleen hevosmiesten tietotoimisto ihmettelee keskustalaisten kirjoituksia siitä, että nyt eteläisen Aasian katastrofi olikin mitätön. Turhaa älämölöä Tapio.Talvelta. Keskustalle tärkeämpää onkin mistä saadaan rahat kansanperinteen varassa elävälle maataloudelle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.