Hän hymyili!

Kukako? No, yksi vastaantulija.

Kävin marketissa ja seurasin kiireisten vastaantulijoitten ilmeitä.

Oho! Mikä toi tommonen on joka katselee hiukan uteliaasti vastaantulijoita. Hiukan ihmetteleväkin on ilme. Kirkkaat iloset silmät pälyilevät ympärilleen kuin kysyen, kuka olet, missä on sinun hymysi meille, etkö osaa, etkö jaksa.

On hyvä kohdata lempeä katse, ilonen hymy ja silmien loiste ilmettä kirkastamassa.

Minkälainen on Sinun katseesi, jolla kohtaat vastaantulijat " elämän turuilla, raisioilla tai helsingeillä."

Mieti ja toimi!

10

281

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuortevalla oli myös toinen vakituinen pakinahahmo, kamreeri Jakari, joka eräänä päivänä päätti hymyillä vastaantulijoille ja työtovereilleen. Siitä ei hyvä seurannut, sillä suomalainen ei hymyile noin vain. Sen sai Jakarikin karvaasti oppia uutta, hymyilevää elämää harjoittaessaan.
      Ja jos ihan vakavasti ajatellaan, niin kukapa on hymyilevää vastaantulijaa tavannut! Ja jos on niin tapahtunut, niin epäluulolla on asiaan suhtautunut.

      Hymyillään kun tavataan. Lol.

    • Ramoona_

      Aamun ensimmäisen hymyn sai syttymään Ruunemannin sanaluovuus elämän raisoilla. Paljon useammin meidän pitäisi luopua pingotetusta tärkeyden ja arvokkuuden viileästä naamiosta elämän turuilla ja toreilla, poluilla ja laduilla, rentouttaa ilmeensä hymyyn vaikka vastauksena auringolle.
      Pikkulapset ovat luontaisen uteliaita ja avoimia, he voivat jäädä kiinteästi tuijottamaan, koko heidän olemuksensa huokuu suloista aitoutta, heidän hymynsä ovat aseistariisuvia.

      Hymy synnyttää hymyä. Aivojen nauttimiskeskus saa automaattisesti kasvolihakset töihin, huulet kaartuvat hymyyn, silmiin syttyy loiste. Toisen hyvä mieli vaikuttaa meidänkin mieleemme, jos vain sallimme sen. Vastasyntyneen elämänehto on nähdä hymyileviä kasvoja, tuntea hellää kosketusta. Tuo inhimillinen perustarve ei mihinkään koskaan katoa. Meidän kulttuurissamme jopa nuoret naiset saavat ilmentää elämäniloaan katsomalla silmiin ja hymyilemällä vastaantuleville miehille, ilman että siihen kytketään sivumerkityksiä. Aina voi itselleen ja touhuilleen hymyillä, jos ei muita satu olemaan näköpiirissä.

      Valokuvissa käsketään hymyillä, sanotaan "muikku" jos ei muuten onnistu.
      Hyys, hyys Hymylään, kuomat ! :)

    • Lorenaa

      Aamujen aamua, heräsinaamun kajastukseen jo viiden paikkeilla. Komppaan Ruuneperin tapaamisia kauppamatkalla. Olin eilen ostoskeskuksessa ostoilla, seisoin lehtihyllyjen luona, katselin lehtiä. Viereeni tuli jo elämänsä parhaat vuodet elänyt herra, (huom! niin olen minäkin) hymyillen alkoi keskustelun urheilusta. Oleellista oli, hän alkoi keskustelun, Kaisa Mäkäräisen saavutuksista, urheilua seuraava kun oli, se ilmeni keskustelun aikana. Hyvien suoritusten esiin tuomisen jälkeen hänen kasvoille tuli loistava hymy varsinkin Äiteestä puhuttaessa.

      Näköjään meillä kummallakin oli aikaa, Lahden kisamenestys Iivo Niskasesta äitee Siiri Rantaseen antoi puheen aihetta. Tovin siinä keskusteltuamme mies sanoi, oli mukavaa keskustella kanssasi kun ei ole ketään joka vanhan miehen kanssa juttelisi.
      Tämä on tuttua yksinäisille henkilöille.
      Menihän siinä aikaa puolisen tuntia, aikaa meillä kummallakin oli, hyvä puhehetki se oli.
      Keskustelun huippu, ohi kulki 2 nuorehkoa rouvaa joista toinen tokaisi, katso siinä toinen joutilas toista joutilasta jututtaa! Että näin "hienotunteisesti" toivat esille "karjalaisen välittömyyden!" Aika ajattelematonta mietin itsekseni naisten käytös.

      Lopuksi kiittelin keskusteluhetkestä joka piristi meidän kummankin päivää. Muuten sanaristikkolehti jäi valitsematta.
      Hyvä oli jatkaa ostosmatkaa mukavan keskustelun jälkeen. En tunnistanut keskustelun haluista herraa, keskustelu vain solahti puolin ja toisin päivän kohokohdaksi.

    • Ajatuksiani:
      Vastaantulijat kohdataan, muut vain nähdään. Kasvojen ilme on kuvaava ja heijastuu varmaan edestakaisin kuin peileistä. Hymy synnyttää hymyä ja hyvän mielen leviämistä.
      Ehkä monen turhan päivän sijaan voisi olla hymyn päivä. Itse ainakin lähtisin tarkkailemaan katseita.

      Näissä mietteissä tulee mieleeni Pariisin kirjeenvaihtaja, jonka sielukasta ja kaunista olemusta aina seraan ihaillen.

      Kohta palsta varmaan räjähtää mielipiteilleni ja käsityksilleni.

      • Miksi ne räjähtäisi muuta kuin sinun mielipiteesi vuoksi, koska et ole käynyt ilmeisesti Itä-Suomessa esim. vaikka Lappeenrannan torilla, tai Kuopion torilla Pohjois-Savossa.

        Minulle hymyillään, koska minäkin hymyilen ja käydään juttelemaan, kuten Lorenaa kirjoitti osuvasti. Muistanko oikein, että Lorenaa on evakko ja asuu nykyisin Turussa? Voi raukkaa!DD

        Vaikka entiset Läänin määritelmät ovat sulautuneet jo avioliittojen ansiosta nykyisin, niin pitänee kuitenkin paikkansa, että Itä-Suomalaiset, karjalaiset ja savolaiset ovat hymyilevimpää porukkaa, kuin Satakunta-Pohjanmaa ja Häme-, joka yhdistetään hitauteen.

        Saas´nähdä, kun uudet Maakunnat tulevat voimaan, niin kuinka silloin hymyillään ja minä uskon, että hyvin. Lukaisin esityksen ja olen tyytyväinen tulevaan.


      • Ei.räjähdystä

        Harmittaako, kun ei kukaan enää moiti sinua, vaikka yrität kaikkia yllyttää.


    • olen-aina-ystävällinen-

      alotukseen:
      ei kaikkia vastaantulevia ukkoja / akkoja voi eikä viitti tuijottaa,
      se on sattumaa jos jonkun kanssa silmät kohtaa ohitustilanteessa,

      • Harvemmin, mutta joskus hymyilen ohikulkijoille, mutta asioidessani kohtaan ihmiset yleensä hyväntuulisena hymyillen.
        Kyllä se vastakaikua saa, mukavia ihmisiä olen saanut kohdata enemmänkin viimeaikoina.
        Usein hymyilyttää jonkun ajatukset palstallakin lukiessa, mutta muuten olen tällä hetkellä kiinnostunut eri kulttuuriajoista maapallolla.

        Kundan kulttuuriaika on täällä vallinnut suomalaisten asuttaessa Suomusjärven aluetta 9000-9500 eaa.

        Enpä siitä nyt enempää, ettei Ruuneman'in hymy hyytyisi aihe poikkeamasta.

        Kirpputorille on nyt hupimatka, moikkaaa 🌝


    • eiräjähdä

      Turhaan aina anteeksi pyytelette aiheesta poikkeamista. Kyllä mämä ketjut on avoimia kaikille mielipiteille. Ihan samoja asioita ruune tässä toistelee kuin muutkin, miksi pitää odottaa jotain räjähdystä ?

    • Hangonkeksi-kin

      Me olemme varmaan sitten kohdanneet ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1049
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      186
      732
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      675
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      200
      661
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      160
      635
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      100
      605
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      36
      519
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      40
      517
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      498
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      34
      452
    Aihe