Hän hymyili!

Nuortevalla oli myös toinen vakituinen pakinahahmo, kamreeri Jakari, joka eräänä päivänä päätti hymyillä vastaantulijoille ja työtovereilleen. Siitä ei hyvä seurannut, sillä suomalainen ei hymyile noin vain. Sen sai Jakarikin karvaasti oppia uutta, hymyilevää elämää harjoittaessaan.
Ja jos ihan vakavasti ajatellaan, niin kukapa on hymyilevää vastaantulijaa tavannut! Ja jos on niin tapahtunut, niin epäluulolla on asiaan suhtautunut.

Hymyillään kun tavataan. Lol.

Aamun ensimmäisen hymyn sai syttymään Ruunemannin sanaluovuus elämän raisoilla. Paljon useammin meidän pitäisi luopua pingotetusta tärkeyden ja arvokkuuden viileästä naamiosta elämän turuilla ja toreilla, poluilla ja laduilla, rentouttaa ilmeensä hymyyn vaikka vastauksena auringolle.
Pikkulapset ovat luontaisen uteliaita ja avoimia, he voivat jäädä kiinteästi tuijottamaan, koko heidän olemuksensa huokuu suloista aitoutta, heidän hymynsä ovat aseistariisuvia.

Hymy synnyttää hymyä. Aivojen nauttimiskeskus saa automaattisesti kasvolihakset töihin, huulet kaartuvat hymyyn, silmiin syttyy loiste. Toisen hyvä mieli vaikuttaa meidänkin mieleemme, jos vain sallimme sen. Vastasyntyneen elämänehto on nähdä hymyileviä kasvoja, tuntea hellää kosketusta. Tuo inhimillinen perustarve ei mihinkään koskaan katoa. Meidän kulttuurissamme jopa nuoret naiset saavat ilmentää elämäniloaan katsomalla silmiin ja hymyilemällä vastaantuleville miehille, ilman että siihen kytketään sivumerkityksiä. Aina voi itselleen ja touhuilleen hymyillä, jos ei muita satu olemaan näköpiirissä.

Valokuvissa käsketään hymyillä, sanotaan "muikku" jos ei muuten onnistu.
Hyys, hyys Hymylään, kuomat ! :)

Aamujen aamua, heräsinaamun kajastukseen jo viiden paikkeilla. Komppaan Ruuneperin tapaamisia kauppamatkalla. Olin eilen ostoskeskuksessa ostoilla, seisoin lehtihyllyjen luona, katselin lehtiä. Viereeni tuli jo elämänsä parhaat vuodet elänyt herra, (huom! niin olen minäkin) hymyillen alkoi keskustelun urheilusta. Oleellista oli, hän alkoi keskustelun, Kaisa Mäkäräisen saavutuksista, urheilua seuraava kun oli, se ilmeni keskustelun aikana. Hyvien suoritusten esiin tuomisen jälkeen hänen kasvoille tuli loistava hymy varsinkin Äiteestä puhuttaessa.

Näköjään meillä kummallakin oli aikaa, Lahden kisamenestys Iivo Niskasesta äitee Siiri Rantaseen antoi puheen aihetta. Tovin siinä keskusteltuamme mies sanoi, oli mukavaa keskustella kanssasi kun ei ole ketään joka vanhan miehen kanssa juttelisi.
Tämä on tuttua yksinäisille henkilöille.
Menihän siinä aikaa puolisen tuntia, aikaa meillä kummallakin oli, hyvä puhehetki se oli.
Keskustelun huippu, ohi kulki 2 nuorehkoa rouvaa joista toinen tokaisi, katso siinä toinen joutilas toista joutilasta jututtaa! Että näin "hienotunteisesti" toivat esille "karjalaisen välittömyyden!" Aika ajattelematonta mietin itsekseni naisten käytös.

Lopuksi kiittelin keskusteluhetkestä joka piristi meidän kummankin päivää. Muuten sanaristikkolehti jäi valitsematta.
Hyvä oli jatkaa ostosmatkaa mukavan keskustelun jälkeen. En tunnistanut keskustelun haluista herraa, keskustelu vain solahti puolin ja toisin päivän kohokohdaksi.

Ajatuksiani:
Vastaantulijat kohdataan, muut vain nähdään. Kasvojen ilme on kuvaava ja heijastuu varmaan edestakaisin kuin peileistä. Hymy synnyttää hymyä ja hyvän mielen leviämistä.
Ehkä monen turhan päivän sijaan voisi olla hymyn päivä. Itse ainakin lähtisin tarkkailemaan katseita.

Näissä mietteissä tulee mieleeni Pariisin kirjeenvaihtaja, jonka sielukasta ja kaunista olemusta aina seraan ihaillen.

Kohta palsta varmaan räjähtää mielipiteilleni ja käsityksilleni.

alotukseen:
ei kaikkia vastaantulevia ukkoja / akkoja voi eikä viitti tuijottaa,
se on sattumaa jos jonkun kanssa silmät kohtaa ohitustilanteessa,

Turhaan aina anteeksi pyytelette aiheesta poikkeamista. Kyllä mämä ketjut on avoimia kaikille mielipiteille. Ihan samoja asioita ruune tässä toistelee kuin muutkin, miksi pitää odottaa jotain räjähdystä ?

Me olemme varmaan sitten kohdanneet ...