On aikainen aamu toukokuussa. Ilmassa erottuu jo lintujen hersyvä, moniääninen laulu ja heräävän luonnon tuoksut huumaavat aistejani. Lähestyn reippain askelin oveasi, pysähtyen kuitenkin kuin seinään, nähdessäni tutun rakkaan nimen. Vedän syvään henkeä ja kerään rohkeuteni. Tunnen, miten polviani heikottaa, taidan vapista.
Soitan ovikelloa reippaasti. Olen käynyt tilanteen tuhansia kertoja läpi mielessäni, joten teen sen lopulta empimättä. Portaissa vallitsee äänettömyys, joka tuntuu juuri sillä hetkellä armottomalta. Entä jos hän torjuu minut, ehdin jo ajatella, mutta havahdun pian mietteistäni ovikellon piristessä äänekkäästi.
Odotan jännittyneenä oven takana. Siirtelen painoa jalalta toiselle ja naputtelen sormiani yhteen. Pohdin asuvalintaani. Valitsin tilanteeseen asun, joka tuntuu pehmeältä sormin tunnusteltaessa ja näyttää laskeutuvalta, kankaan myötäillessä vartaloani kuin toinen iho. Ei huono valinta huokaisen, tunnen asun istuvan erittäin hyvin juuri minulle.
Hetken kuluttua oven takaa alkaa kuulua askelia. Aukaiset oven unisen näköisenä, hiuksesi ovat pörröiset ja vaikuttaisivat olevan täysin sekaisin. Näen päälläsi kiireesti päälle napatun paidan, jonka huono istuvuus kertoo sen olevan edelleen vain puolittain päälle asetettuna. Jalassasi on punaiset poxerit.
Naurahdan hermostuneesti mielessäni ja tuijotan herkeämättä silmiisi. Siinä sinä nyt vihdoinkin olet. Sydämeni hakkaa julmetusti, tunnen veren kohisevan suonissani ja punan kasvoillani syvenevän entisestään. Katseesi on niin hämmästynyt, ettet osaa sanoa hetkeen mitään. Katsomme toisiamme sanomatta sanaakaan.
Äänekäs koiran haukunta katkaisee hiljaisen hetkemme ja naapurin riuskan oloinen nainen työntyy ohitsemme häntäänsä iloisesti huiskuttavan karvaisen ystävänsä kanssa. Vedät minut nopeasti sisään. Siinä katselemme toisiamme silmiin nyt jo lähempää. Olet siinä hymyillen niin valloittavasti, että huomaan tuijottavani vain suu raollaan kutsuvia huuliasi. Jostain kaukaa ajatuksiini kantautuu hartaasti opettelemani vuorosanat ja ryhdistäydyn. Kohennan hiuksiani ja ojennan sinulle kädessäni olevan Vartiotorni-lehtisen. Kerron olevani Jehovan todistaja ja kiinnostunut sinun ajatuksistasi maallisesta elämästämme täällä syntisessä maailmassa.
Hymyilet hyvin leveästi ja pyydät minut olohuoneeseen keskustelemaan kanssasi asioista paremmin...
Soitan ovikelloa reippaasti. Olen käynyt tilanteen tuhansia kertoja läpi mielessäni, joten teen sen lopulta empimättä. Portaissa vallitsee äänettömyys, joka tuntuu juuri sillä hetkellä armottomalta. Entä jos hän torjuu minut, ehdin jo ajatella, mutta havahdun pian mietteistäni ovikellon piristessä äänekkäästi.
Odotan jännittyneenä oven takana. Siirtelen painoa jalalta toiselle ja naputtelen sormiani yhteen. Pohdin asuvalintaani. Valitsin tilanteeseen asun, joka tuntuu pehmeältä sormin tunnusteltaessa ja näyttää laskeutuvalta, kankaan myötäillessä vartaloani kuin toinen iho. Ei huono valinta huokaisen, tunnen asun istuvan erittäin hyvin juuri minulle.
Hetken kuluttua oven takaa alkaa kuulua askelia. Aukaiset oven unisen näköisenä, hiuksesi ovat pörröiset ja vaikuttaisivat olevan täysin sekaisin. Näen päälläsi kiireesti päälle napatun paidan, jonka huono istuvuus kertoo sen olevan edelleen vain puolittain päälle asetettuna. Jalassasi on punaiset poxerit.
Naurahdan hermostuneesti mielessäni ja tuijotan herkeämättä silmiisi. Siinä sinä nyt vihdoinkin olet. Sydämeni hakkaa julmetusti, tunnen veren kohisevan suonissani ja punan kasvoillani syvenevän entisestään. Katseesi on niin hämmästynyt, ettet osaa sanoa hetkeen mitään. Katsomme toisiamme sanomatta sanaakaan.
Äänekäs koiran haukunta katkaisee hiljaisen hetkemme ja naapurin riuskan oloinen nainen työntyy ohitsemme häntäänsä iloisesti huiskuttavan karvaisen ystävänsä kanssa. Vedät minut nopeasti sisään. Siinä katselemme toisiamme silmiin nyt jo lähempää. Olet siinä hymyillen niin valloittavasti, että huomaan tuijottavani vain suu raollaan kutsuvia huuliasi. Jostain kaukaa ajatuksiini kantautuu hartaasti opettelemani vuorosanat ja ryhdistäydyn. Kohennan hiuksiani ja ojennan sinulle kädessäni olevan Vartiotorni-lehtisen. Kerron olevani Jehovan todistaja ja kiinnostunut sinun ajatuksistasi maallisesta elämästämme täällä syntisessä maailmassa.
Hymyilet hyvin leveästi ja pyydät minut olohuoneeseen keskustelemaan kanssasi asioista paremmin...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitten luitte yhdessä Vartiotornia ja kävitte sänkyyn lepäämään:)
Tästä sai hyvät naurut ;D
Odotan tarinalle jonkun kertomaa jatkoa ;D
Kiitos, kyllä oli hyvää! :))