Tuhonnut punapääoma.
Saanut aikaan sisällisodan
Kotiteloituksia
Joko riittää saavutuksiksi, tämä on historiaa ja totuutta
Saanut aikaan sisällisodan
Kotiteloituksia
Joko riittää saavutuksiksi, tämä on historiaa ja totuutta
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Turhaa kuvitella kunnon komuloisen tällaiseen ottavan kantaa. Sehän olisi pyhäin häväistys sillä kommunismi menestyy aina, konkurssissakin sillä on onni olla voittaja.
"Saanut aikaan sisällisodan
Kotiteloituksia"
Tosiasia. Suojeluskunnat saivat tuon aikaiseksi. Suojeluskuntalaisen Lapuan Liikkeen murhatöistä kertoi Iltasanomat erikoislehdessään.
Sosiaalidemokraatit tuhosivat työväen osuustoimintaliikkeen. Haisee siltä, että olivat kompuksessa rahaporvarin kanssa.
Kyllä silloiset sosialistit joista osasta sitten tuli komuroistoja saivat tuon kapinan aikaan ja siitä johtuen kaiken mitä sen kukistamiseen ja uudelleen alkamisen estämiseen tarvittiin.
Vain punalahtarit ovat syyllisiä 1918 tapahtumiin!!
Osuustoiminta sen sijaan puksuttaa hyvää tulosta kuten näemme OP:n ja SOK:n toiminnasta. OTK eli kommunistisesti lausuttuna "edistyksellinen osuustoimintaliike" sen sijaan edistyi konkurssiin. Äärivasemmisto ei osaa käyttää rahojaan vaan aina ne tuhlataan oli mittakaava sitten suuri tai pieni, komu on tyhmä kun rahasta puhutaan, komu osaa vain jakaa toisten rahoja vaan ei hommata omaa valuuttaa!
Niin. Demarit tuhosivat työväen osuustoimintaliikkeen. Joukossa saattoi olla SKP:n jäseniäkin mutta siirtyivät nopsasti demaripuolueeseen.
Punaiset hävisivät kirkkaasti suojeluskunnille kevään 1918 sisällissodassa valkolahtareille murhatöissä.
Punaiset tekivät vastoin päällystön ohjeita terroritekoja. Suojeluskunnat tekivät sitä oman lain mukaan ja sen määräämänä. Valkolahtarit tappoivat lähes ketä eteen sattui, lapsiakin.
Suojeluskuntaroistojen murhanhimo on maailmankuulu ilmiö.
Ilman kapinaa ja punalahtareita ei koko 1918 tapahtumaa olisi ollut!!! Kuka aloittaa, vastatkoon myös tuloksista!!!
Suojeluskunta pelasti demokratiamme talvisodassa varsinkin kun 3,5 miljoonainen kansamme joutui 170 miljoonaisen hyökkäyksen kohteeksi. Ilman suojeluskuntia olisit kaalisopan mussuttaja jos sinua edes olisi.
"Saanut aikaan sisällisodan
Kotiteloituksia"
Näinhän se meni. Suojeluskunnat saivat aikaiseksi sisällissodan ja järjestivät voitonhuumassa maailmanhistoriallisen lahtauksen.
Suotta eivät panakaartissa olleet antaneet Mannerheimille korkonimeä lahtarikenraali.
Eivät suojeluskunnat mitään sotaa aikaan saaneet vaan taltuttivat punalahtareiden kapinan jossa meitä oltiin viemässä sosialismiin naapurin mallin mukaan.
Punaiset alkoivat ja onneksi saivat turpiinsa koska se pelasti demokratian ja mahdollisuudet hyvinvointiin kansalle pelkän puoluejohdon sijaan, joka oli ja on vallalla oleva tapa kommunismissa.
Lahtarit olivat aloittajien eli punaisten hommia, pakkohan heidät oli saada kuriin jotta demokratia saisi mahdollisuuden. Kertokaa missä kommunistisessa yhteiskunnassa on vapaa demokratia jossa voi perustaa erilaisia puolueita joilla on oikeus menestyä vaaleissa jos kansa heitä kannattaa?! Jos ette löydä niin näette miten pakko punalahtarit oli panna järjestykseen niin, etteivät enää nouse!
OPINTOKERHOMESTARIT000
6.10.2016 2:27
TAITOKERHOMESTARIT
6.10.2016 2:23
HEI! Miten nyt asiat ovat todellakin Arvoisat Porvarit ja Toverit, kun nyt kohistaan jostain sellaista asiasta, että Te Toveri Extyökkäri, Te Toveri Työeläkeläinen, Te Toveri AP ja Te Toveri Espoon TIMPPA sekä Te Toveri Kyselijä X olette tarinoineet jotain sellaista, että TE kannatatte tulisesti sellaista asiaa kuin VALTIOSOSIALISMI ja tämän alaosastoja Kansallisdemokratismi, Kansallissosialismi ja Kansalliskommunismi sekä vielä siten, että Toveri Extyökkäri on vielä kiihkeä TERÄSMIESAATE eli STALINISMUS rs:n kannattaja?
Onko Teistä Toveri Extyökkäri todella tullut erittäin kovan linjan Komuloinen siis Kommunisti?
Niin ja jos vielä HUHUMYLLY rs:n antama tieto pitää paikkansa, niin Toveri S.partakus on onnistunut todella erittäin kovalla tavalla Aatetyössään. Mitä Te Toveri Extyökkäri ehkä haluatte vastata erään katunarrin ja kulkurin uteluihin, niin MITÄ todella?
Niin ja HUHUMYLLY kertoo myös jotain sellaista, että Te Toveri Extyökkäri olette huutaneet kovaan ääneen jotain sellaista, että Alas Rasismi ja Fasismi sekä vielä Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n aate MARKKINALIBERALISMI eli MONETARISMUS.
Onko nyt Toveri S.partakus todellakin YLINERO ja Puoluetaistelun Mestari Teidän Toveri Extyökkäri mielestänne? Koskahan Te Toveri Extyökkäri ja Kumppanit haluatte toteuttaa Sosialistisen Vallankumousiskun ja aloittaa rakentamaan Toimivan Sosialistinen Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmä rs:n, niin KOSKA todella?
KommentoiIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
KAPO NATA PCIS ARA
"Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n aate etc....."
Nämä mystiset käsitteet toistuvat kutakuinkin kaikissa "Mestarin" jutuissa - mitähän ne mahtavat tarkoittaa? Voisiko "Mestari" vähän avata?
Mistä haaveistasi sinä mestari noita haista-v juttujasi generoit? Yritä edes pysyä selvin päin!
HEI!
Mitä nyt Arvoisa Porvari Extyökkäri haista-v tarkoittaa? Onkohan nyt kyseessä eläköönhuuto periaatteella "Haista Voitto Arvoisa Katunarri ja Kulkuri"?
Niin ja nyt joku sellainen Työn Sankari kuin kauniisti No-nonsense kysyy sellaista asiaa, että mitä kaikkea tarkoittaa sanonta KokkareKapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n aate. Voin sanoa ainakin sen, että tietämykseni mukaan Kokkare tarkoittaa Kokoomuslaista ja Kapo tarkoittaa Puoluepalveluleirit rs:n asiaspomoa ja että sana TOIVO tarkoittaa jotain sellaista kuin USKO, TOIVO ja VOITTO ja että sana KORVA taas tarkoittaa sellaista kuin Tiedustelija tai Kuuntelija tai jopa Urkkija joten se siitä Kokkare- ja Pökäleasiasta (niin ja sana Pökäle nyt tarkoittaa PERSU-SANKARIT sekä TIMO SUURI ja TEUVO SUURI rs:ää sekä vielä SAULI ja SAIMA rs:ää).
Vertaa omia aikaansaannoksiasi muiden kirjoituksiin ja jos et vielä ymmärrä mitä haista-v ulostulot ovat niin olen peräti murheellinen puolestasi.
HEI!
On myös se mahdollista, että Haista V tarkoittaa jotain sellaista asiaa kuin Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n VIETERINUKKE rs:ää tai jopa sellaista kuin, että HAISTA VATULUS rs:ää. Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät Arvoisat Toverit ja Porvarit? Haluan vielä sanoa sen asian, että VATULUS on myös suurin piirtein sama ilmentymä kuin Pökölekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs. Niin ja voihan asia olla myös siten, kun on kyseessä Extyökkäri ja Espoon TIMPPA sekä KyselijäX, että haista v on ts. Haista VITTU.
Taitavat olla nuo vieterinuket sinun heiniäsi!
Suojeluskuntalaiset lahtarit jatkoivat sittemmin valkoisen Suomen aikana lahtaamistaan. Tueksi otettiin saksalainen fasismi ja yritettiin luoda niiden avulla Suur-Suomi. Nämä lahtarit vähät välittivät aineellisista tuhoista ja ihmisuhreista.
Verenhimo silmissä lahtarimme edistivät fasismin maailmanvalloitusta mutta turpiin tuli.
Suomalainen fasismi oli raaka ja armoton.
ROTARIKOULUMESTARIT0000
29.3.2017 22:49
UUSI
RAUNIOKOULUMESTARIT0000
29.3.2017 22:46
Extyökkäri kirjoitti:
Ei SKP:n kannata mitään esittää ennen kuin pystyy luomaan luottamusta itsensä ja kansan välille. Promille puolueen vaikutus millä tahansa esityksellä on pelkkää ilmaa ja koko homma on näytelmää teille itsellenne.
Eiköhän olisi syytä uudistaa SKP:n aatepohjaa koska nykyinen on vienyt kannatuksenne käytännössä täysin. Ottakaa oppia vaikka persuista, he nousivat kuunneltuaan kansaa ja vaikka kannatus hallituksessa olon aikana onkin laskenut se on läyes 100 kertainen SKP:n kannatukseen verrattuna.
Kommunismi alkuperäisessä muodossaan on aikansa elänyt ja marssimassa alas historiaan jossa se näyttäytyy ainoastaan esimerkkinä siitä mihin ei kannata ryhtyä.
SOTE taas on todella aika uusia kuten moni muukin asia tässä maassa, mm. työvoimapolitiikka joka myös on eilisen politiikkaa.
HEI!
Nyt kysyisin sitä asiaa, että mitä kaikkea Te Porvari Extyökkäri haluatte tuoda kehiin silloin kun Te käytätte kirjainyhdiste SKP rs:ää. Tarkoitatteko Te Porvarit todella jotain sellaista, että SKP on sama asia kuin Suomen Kommunistinen Puolue rs vai mitä todella? Jos Te Porvarit kuten esimerkiksi Extyökkäri mietitte asioita todella tarkkaan, niin voitte tosiaan tulla myös siihen tulokseen, että kirjainyhdiste SKP voi todella tarkoittaa myös Suomen Suojeluskuntayhdistys rs:n Tiedustelu- ja Tutkimusjärjestöä nimeltään SUOJELUSKUNTAPALVELU rs. Olisiko nyt Hyvät Porvarit ja Toverit syytä olla tarkkana silloin kun käyttää kirjainyhdiste SKP rs:ää? Niin ja miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä tuliset puolueviuhahtelut?
HUOM!!! Eläkeläinen Extyökkäri jos pitää tituleerata!!
Porvarit olivat Hansa-aikaa eikä Extyökkärin isoisäkään ollut silloin vielä edes osuuskaupan margariinipaketissa.
SATAMAKOULUMESTARIT000
31.3.2017+21:08
UUSI
ROTTAKOULUPALVELUT000
31.3.2017+21:01
Extyökkäri+kirjoitti:
Järjen+käytöstähän+tässä+kirjoiteltiin+mutta+jos+tuo+2000€/kk+tuntuu+sinulla+olevan+liikaa+niin+varmasti+työnantaja+suostuu+kirjalliseen+vaatimukseesi+palkan+laskemisesta+reaalitasolle.+
Minähän+olen+kyllä+kirjoittanut+siitä+miten+palkkoja+on+nostettu+laman+aikana+jolloin+niitä+olisi+pitänyt+hieman+laskea+jotta+suurilta+työttömyysluvuilta+ja+konkurssiaalloilta+olisi+vältytty.+Kun+talous+alkoi+laskemaan+2007+jälkeen+niin+palkkoja+on+nostettu+aiheetta+noin+30%+ja+se+pitää+riisua.
Tuo+2000€+tarkoittaa+jotta+palkkasi+on+reilut+6600€/kk+jolloin+se+olisi+kohtuullista+edellä+olevan+perusteella.
Tuosta+ulostuksestasi+näkee+sata+varmasti+sinun+kuuluvan+komuporukkaan+jolta+ajattelu+on+kielletty+piiskaamisen+tai+niskalaukauksen+uhalla.
Minä+kun+en+kuulu+noihin+komuihin+saan+ajatella+vapaasti+ja+se+on+minut+pitänyt+virkeänä+vielä+vanhoilla+päivilläni+ja+aion+sitä+jatkaa+hamaan+pois+lähtööni+asti.
KATUNARRI+ja+KULKURI
Oletteko+Te+Herra+Yrittäjä+Extyökkäri+sitä+mieltä+todellakin,+että+jos+Työn+Sankari+Toveri+X+tienaa+ennemmän+kuin+3-4+euroa+työtunnilta,+niin+jopa+se+on+liikaa?+Me+voimme+nyt+kysyä+sitä+asiaa,+että+mikä+kaikki+on+todellakin+poissa+VALKOKAARTI+rs:n+Omistajaneroilta+ja+SUOMI-valtion+menestyksestä+ei+kai+vain+pelkästään+MIELIKUVITUS+ja+HYVÄ+KYSYMYS?+
Mikä+olisi+ja+MIKSI+todella+Teidän+SINIMUSTAT+mielestänne+sopiva+ja+HYVÄ+Työn+Sankarin+eli+RIVITYÖVÄESTÖ+rs:n+Palkkataso?+
Mehän+olemme+sitä+mieltä,+että+ilmeisetsi+se+ME,+jotka+tuemme+VALKOKAARTI+rs:n+SKP+rs:ää+siis+SUOJELUSKUNTAPALVELU+rs:ää+ei+siis+sellaista+SKP+rs:ää,+joka+on+SUOMI-valtion+Kansalliskommunistinen+Yhdistys+nimeltään+Suomen+Kommunistinen+Puolue+rs,+että+todellakin+SUOMI-valtion+Työnantajajärjestöt+eivät+ymmärrä+omaa+etuaan,+kun+NE+maksavat+RIVITYÖVÄESTÖ+rs:n+Puoluesankareille+erittäin+kovan+tason+Ryöstöpalkkoja.+Mitä+mieltä+Te+Yrittäjäsankari+ja+ns.+VALKOKAARTIASIAMIES+olette+siinä+asiassa,+että+ovatko+todella+SUOMI-valtion+Työnantajat+Onnellisia,+kun+NE+tuntuvat+tukevan+sellaista+Rikollisjärjestöä+kuin+AY-MAFIA+rs:ää+suorastaan+sokeasti?
Ovatko+nyt+SALAINEN+ARMEIJA+eli+SECRET+ARMY+rs:n+Kenttämiehet+eli+ASEMIEHET+todellakin+jotain+epämääräistä+sakkia+siis+todellakin+ehkä+sellaisia,+jotka+kuuluvat+ryhmiin+NATSIKOMUT,+NATSISOSSUT+ja+NATSIDEMARIT?+Niin+kuuluvatko+nyt+sitten+SKP:n+PUOLUEPALVELULEIRIT+rs:n+jäsenet+myös+sellaiseen+aatekuvioon+kuin+MARKKINALIBERALISMI+siis+KANSALLISDEMOKRATISMI+rs:ään+Arvoisat+Toverit+ja+Porvarit?+Niin+ja+ilmeisesti+Te+SINIMUSTAT+kuten+esimerkiksi+Yrittäjät+Extyökkäri,+Antipunikki,+Espoon+TIMPPA+ja+Kyselijä+X+sekä+Kaikki+Alan+Miehet+olette+sitä+mieltä,+että+kaikki+Pensastolaiset+kuten+turkulaiset+pärekauppiaat+ovat+sitä+mieltä,+että+Yrittäjät+ja+Omistajat+ovat+Asiantuntijoita,+kun+taas+PUNIKIT+ovat+onnellisia+sekä+vielä+todella+kovan+tason+SEKOSEKO+rs:n+sankareita.+Niin+ja+HYVÄ+KYSYMYS+on+nyt+se,+että+ovatko+todella+PUNIKIT+niin+onnellisia,+että+HE+eivät+ole+todellakaan+Oikeauskoisia+vaan+vain+ja+ainoastaan+Uskovaisa.+Mitä+mieltä+nyt+Te+Toverit+ja+Porvarit+olette+todella+asiastamme+siis+Oikeauskoisuus-ilmentymästä?
KommentoiIlmiannaJaa
+LISÄÄ+KOMMENTTI
IlmiannaJaa
+LISÄÄ+KOMMENTTI
Vastaa+alkuperäiseen+viestiin
MITÄ+TARKOITTAA+MARXILAINEN+REVISIONISMI+LD?
Suurimman osan vastauksista arvoisa mikäliemestari löydät lainaamastasi tekstistä, kunhan opit ymmärtämään lukemaasi!
Oikea palkka on se jolla tuotettu työ on myytävissä riittävällä katteella eteenpäin. Muuta oikeaa keinoa ei ole palkan määritykseen.
ANKKURIKOULUMESTARIT0000
31.3.2017 23:59
HEI!
Arvoisa Toveri S'partacus eli Partakus voin sanoa Teille sen kuvion ihan todella, että en ainakaan tietoisesti halua tölviä Marxilainen Filosofia ja Semologia rs:ää. Nyt se kuvio, jota haluan tölväistä oikein voimalla, on sellainen Onnellisten ja Totiset Toverit rs:n yhteisö kuin LENINISMUS eli STALINISMUS ts TERÄSMIESAATE rs.
Miten nyt eräs Kulkuri ja Katunarri voisi todella millään tavalla tölviä sellaista asiaa kuin Marxilainen Revisionismi LD rs:ää, niin MITEN todella?
Niin ja nyt LD on sama asia kuin Luonnon Dialektiikka LD eli DIALECTICA NATURALIS DN, ja joka LD pitää sisällään seuraavan Lausepuun Peruslauseen: AINE-MATERIA(MASSA) sekä KOLMIULOTTEINEN LUONTOAVARUUS eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus.
Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZ-avaruus siis SUORA PINTA-ALA TILAVUUS.
LD:n peruskategoriat ovat Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.
LD:n liikelaki on seuraava: Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.
Materialistinen Historiakäsitys eli PÄÄOMAKIRJA rs Pähkinän Kuoressa
MAKROTEORIA: Rahapääoma R-R, Tavarapääoma T-T, Pankkipääoma R-R-R', Kauppa- eli Havittelupääoma R-T-R' ja Tuotantopääoma eli Pääoman Kehäkierto R-T...P...T'-R'
MIKROTEORIA1: Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä LISÄARVO, Pysyvä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Raaka- ja Apuaineet, Vaihteleva Pääoma on Työvoimakustannukset. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma.
MIKROTEORIA2: Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä LISÄARVO, Kiinteä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Liikkuva Pääoma on Työvoimakustannukset, Raaka- ja Apuaineet. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Kiinteä ja Liikkuva Pääoma.
KÄYTTÖARVO on se HYÖTY, jonka Kuluttaja uskoo saavansa ostamastaan Tavarasta tai Palvelusta. VAIHTOARVO on taas Kaksijakoinen siis Työtunti- ja Rahaperusteinen.
KASAANTUMINEN on Yrityskohtainen asia ja KESKITTYMINEN on taas Julkisyhteisöön kuuluva liikeasia.
PS Mitä mieltä Te Toveri S'partucus eli Partakus olette yllä olevasta erään Kulkurin ja Katunarrin kirjoittamasta Pähkinän Kuoresta, niin MITÄ KAIKKEA todella?
KommentoiIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Vastaa alkuperäiseen viestiin
Onko Teille Arvoisat Toverit ja Porvarit selvillä se, että mitä kaikkea tarkoittaa ns. ENERGIATASE? Niin ja nyt Energiatase pitää sisällään kokonaista KOLME eri tason vaihtoehtoa siis ns. Voitollinen Energiatase, PlusMiinusNollatase sekä ns. Tappiollinen Energiatase. Nyt Voitollinen Energiatase tarkoittaa sitä, että TELLUS-planeetalle jää enemmän Auringon Valoenergiaa kuin täältä poistuu, kun taas Tappiollinen Energiatase tarkoittaa sitä, että täältä poistuu enemmän Auringon Valoenergiaa kuin tänne tulee, kun taas PlusMiinusNollatilanne tarkoittaa sitä, että täältä poistuu keskimäärin yhtä paljon Auringon Valoenergia kuin tänne tulee. Arvatkaapa Toveri Jari Kehus se asia, että mikä ENERGIATASEOSIO johtaa takuu varmasti JÄÄKAUSI-ILMIÖ rs:ään ja että mikä ENERGIATASEOSIO johtaa taas ihan varmasti sellaiseen kuvioon kuin KASVIHUONEILMIÖ. Niin ja MITÄ kaikkea Te HYVÄT ja AIDOT TOVERIT ja PORVARIT ehkä haluatte vastata eräälle KULKURI ja KATUNARRI rs:lle, niin MITÄ todella?
Tykkää · Vastaa · Hetki sitten
Energiatasehan ei ole aivan yksiselitteinen asia. Ensinnäkin pitää määritellä minkä kokonaisuuden energiataseesta aikoo keskustella ja se sinulta unohtui.
Arvella voi jotta ainakin osin sinä ajattelet globaalia energiatasetta. Sehän on vaihdellut vuosimiljoonien aikana varsin runsaasti kun on ollut tropiikkia ja jääkautta vähän vuoron perään.
Nyt meillä lienee enemmänkin kuin energiatase niin lämpöä varastoivien kaasujen ongelma kun CO2 ja vielä tehokkaampi CH4 ovat alkaneet runsastumaan ilmakehässämme.
CO2 lienee peräisin pääosin meidän ihmisten tuotoksista mutta tuo CH4 taas lisääntyy eri elintoimintojen tuloksena vaikkapa piereskelemällä joskin suurimmat tuotokset tullevat maahan sitoutuneiden kaasuvarojen purkautumisesta CO2:n lämmittäessä pallomme pintaa ja sulattaessa ikijäät historiaan.
Pärjäisimme kohta siten himmeämmällä auringolla vaan kuka se vetää verhon eteen tai käy kääntämässä auringon termostaatin pienemmälle? Mestariko se sinne lähetetään?
HEI!
Voimme kai todeta sen, että Meteorologia rs:n tapauksessa silloin, kun ME puhumme sellaisesta asiasta kuin ENERGIATASE, niin on todellakin kyseessä aina koko TELLUS-planeetta. Nyt TEKNOLOGIA rs:n tapauksessa voi tietysti tulla kyseeseen pienempikin oliotapaus kuten Omakotitalo, Kerrostalo tai vastaavat. Nyt METEOROLOGIA eli ILMATIEDE rs:n tapauksessa on aina kyseessä koko TELLUS-planeetta, kun taas TEKNOLOGIA rs:n kohdalla on todellakin kyseessä aina pienehkö Oliotapaus kuten Rakennus, Kone, Kokeisto tai Vastaavat.
Me emme voi vaikuttaa suuresti aurinkoon koska et suostunut sen termostaattia kiertämään. On siis rajoitettava CO2 päästöjä jotta CH4 päästöt luonnon varastoista jäisivät pieniksi.
Mitä muuta tuon sepustuksesi lisäksi oikeasti haluat sanoa asiasta?
Tulokseksi viestiketjusta jää, että suojeluskunnat olivat kansanmurhaajasakkia. Suojeluskuntien voitto johti suorana kehityskulkuna fasismin maailmanvalloituksen tueksi. Hitler ja natsit kelpasivat Suomen porvarille.
Tuloksesi taitaa olla kierokatseisuuden tulosta.
Suomen tärkein yhdistys oli aikoinaan suojeluskunnat koska niiden avulla saimme vapautemme ja demokratiamme säilytettyä vaikka kommunismi meitä kovasti kolkutteli ja pyrki iholle.
Ensinhän esikomut eli sosialistit kapinoivat 1918 eivätkä luottaneet demokratiaan, uudelleen jouduimme komuloisten uhriksi talvisodassa ja molemmilla kerroilla juuri suojeluskunnat armeijamme runkona pystyivät meidät pelastamaan.
Tosin toisen yrityksen jälkilöylyissä saksalaiset auttoivat onneksemme antamalla niin kalusto kuin hieman miesapuakin. Pääasiahan oli jottei kommunismia saatu meillä pystyyn ja saimme mahdollisuuden vapaaseen maahan ja demokratiaan jota Venäjällä ja monissa sen riistämissä muissa sen naapureissa ei ole vielä tänäänkään.
En tiedä fasismista mutta kommunismi on todellinen kansojen tuhoaja, mahtaakohan paljon komujen parjaama fasismi edes kyetä samaan? Vai onko se vain yritystä kilpailijan suitsimiseen?