Moikka! Mulla on pitkään jo kytenyt ajatus siitä että haluaisin perustaa blogin, jonne pistäisin omia ajatuksia liikunnasta ja terveydestä (niistä kiinnostuneena), mutta en itse mikään himo urheilija ole niin ajattelin ettei blogini tavoittaisi sellaisia ihmisiä, joita itse lukijoiksi haluaisin eli niitä ketkä voisivat oikeasti motivoitua ja miettiä terveempää elämäntapaa. Niinpä sain ajatuksen kirjoittaa aiheesta tänne ja siis ennen kaikkea kasata kokoon porukkaa, jotka ois kiinostuneita yrittämään muuttamaan elämäntapojaan (ei siis välttämättä laihduttamaan) pienin askelin, jotta terveydentila kohenisi.
Ensin ajattelin kuinka olis siistiä nykästä tuntematonta ihmistä kadulla ja kysyä alkaisko se liikkumaan ja syömään terveellisesti mun kanssa ja tavattais vaikka kerran viikossa, mutta en ihan niin uskalias ollut.
Oisko täällä kiinnostuineita ihmisiä juttelemaan ja ennen kaikkea muuttamaan omaa elämäänsä ja jakamaan vaikeita aikoja ja tsemppaamaan muitakin?
Painon kanssa kamppailevat hoi!
minävaa4321
0
161
Luetuimmat keskustelut
- 1791682
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107869En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo90606- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520