Kaupungin RAJU parturointi alkaa nyt, Ratikka !

Itsenäisyydenkadun varrella on Sampolan risteyksen ja Salhojankadun välillä leimattu kaadettaviksi 23 lehmusta. Molemmat puolet parturoidaan. Jostain syystä kadun pohjoisreunassa, juuri ennen Salhojankatua on kaksi puuta leimaamatta, lienevät jääneet vahingossa.

Tässä esimakua siitä mitä tuleman pitää, puita kaatuu satamäärin. Jos joku haluaa jälkipolville muistoa miten vehmas Tampereen keskusta joskus oli niin nyt äkkiä heti huomenna kamera käteen ja kuvia napsimaan vaikkei niissä lehtiä olekaan. Puut voivat kadota jo huomenna sillä KAIKKI kaadot on jatkossakin sovittu tehtäviksi ennen kuin puissa on lehdet, silloin muutos ei ole niin suuri ! Ovelia ovat, sitä käytännön psykologiaa.

Muista alueista en tiedä, paljonko kaadetaan mutta sen tiedän, että paljon.
36465
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Hyvä vaan että lahot ja vaaralliset risut hävitetään. Ilmanlaatukin samalla paranee. Metsissä on yllin kyllin runkoja halattaviksi.

Äänestä
  • Jospa muuttaisit Saharaan tai Irakiin tai Syyriaan tms. Niissä maisemissa sinun ei tarviisi pelätä puita ja Tampereen henkinen tasokin nousisi heti kertaloikan verran.

    Äänestä

  • joutaisit.poistoon kirjoitti:

    Jospa muuttaisit Saharaan tai Irakiin tai Syyriaan tms. Niissä maisemissa sinun ei tarviisi pelätä puita ja Tampereen henkinen tasokin nousisi heti kertaloikan verran.

    Kaupungit ovat kaupunkeja ja metsät ovat metsiä. Minua ei kiinnosta roskaavat homeitiöpesäkkeet tikun vertaa. Muuta itse puiden perässä, jos ne kerran ovat niin tärkeitä.

    Äänestä

  • kaupunkikaupunkilaisille kirjoitti:

    Kaupungit ovat kaupunkeja ja metsät ovat metsiä. Minua ei kiinnosta roskaavat homeitiöpesäkkeet tikun vertaa. Muuta itse puiden perässä, jos ne kerran ovat niin tärkeitä.

    Saharassa on niin kuivaa, että siellä sinun ei tarvitse pelätä homeita. Että mee sinne vaan kaunista kaupunkiamme roskaamasta.

    Äänestä

Kannattaa klikata sivua Raitiotieallianssi.fi, siellä sitä tietoo on. On sekin tieto, että Itsen.kadun itäpäähän ei puustoa voida enää palauttaa ratikan sähkölankojen takia ja pyöräilytien. Eli jos joku haluaa ne komeat lehmukset vielä kerran nähdä niin nyt on kiire, koskaan sitä näkymää et enää näe vaikka eläisit 100 vuotiaaksi tai yli.

Äänestä
  • Vähän vaikeaa on tulla ratikasta ulos, jos pysäkin kohta on täynnä puita. Uusia puita istutetaan sopiviin paikkoihin.

    Äänestä

  • näinluin kirjoitti:

    Vähän vaikeaa on tulla ratikasta ulos, jos pysäkin kohta on täynnä puita. Uusia puita istutetaan sopiviin paikkoihin.

    Itsenäisyydenkadun itäpäässä ei Allianssin mukaan sopivia paikkoja ole. Vai väitätkö, että ne valehtelee kun sanoo, että sinne ei puita tule?

    Äänestä

  • näinluin kirjoitti:

    Vähän vaikeaa on tulla ratikasta ulos, jos pysäkin kohta on täynnä puita. Uusia puita istutetaan sopiviin paikkoihin.

    Miten nysseistä on tähän asti päästy ulos vaikka on puita. Meepäs pysäkille tekemään kyselytutkimusta ja kysy jokaiselta autosta ulostulevalta "miten pääsit ulos vaikka täällä on puita?". Ehkä tulevaisuuden nuoret eivät osaa tulla ratikasta ulos jos näkevät puun jossain saman kadun varrella, pelottaa.

    Äänestä

Tää on tosi kamalaa! Eikä uusia puita kasva enää!

Ensin tunnelin takia kaadettiin kaikki puut ja nyt ratikan takia kaadetaan kaikki puut! Ja sitten areenan takia kaadetaan kaikki puut!

Äänestä
  • Puut pysykööt luonnossa. Kaupunki kuuluu ihmisille. Eihän ihmisetkään mene asumaan puiden reviireille metsiin!

    Äänestä

  • ----Eikä uusia puita kasva enää!---

    Jos tai kun nyt pannaan pystyyn tuollainen 3 metrinen tikku niin menee taas 50-60 v ennen kuin ollaan siinä tasossa mitä nyt tuhotaan. Mieti sitä jos osaat !

    Äänestä

  • yritä.edes.miettiä kirjoitti:

    ----Eikä uusia puita kasva enää!---

    Jos tai kun nyt pannaan pystyyn tuollainen 3 metrinen tikku niin menee taas 50-60 v ennen kuin ollaan siinä tasossa mitä nyt tuhotaan. Mieti sitä jos osaat !

    Mutta ne nyt olevat puut kasvaa koko ajan eikä nekään sitten ole 50-60 vuoden päästä yhtään samanlaisia kuin nyt! Mieti sinä sitä! Kyllä puiden pitää pysyä samanlaisina kun nyt niinkuin kaiken muunkin! Miksei kukaan tee mitään?!

    Äänestä

Kyllä bulevardikadut kaupungissa ovat osa inhimillistä luontoa. Kiviseinä ja -katu eivät ole vihreiden arvojen tavoite.

Äänestä
  • Jos on vihreä niin voi muuttaa maalle viljelemään ituja. Kaupunki on urbaani ihmisen rakentama ympäristö ja sellaisena myös pysyköön. Hengitysilmaa pilaavia puita ei kaupungeissa kaivata.

    Äänestä

  • puut.poistettava kirjoitti:

    Jos on vihreä niin voi muuttaa maalle viljelemään ituja. Kaupunki on urbaani ihmisen rakentama ympäristö ja sellaisena myös pysyköön. Hengitysilmaa pilaavia puita ei kaupungeissa kaivata.

    Sinunlaisiasi trolleja ei kaivata Tampereella ilmaa pilaamassa.

    Äänestä

  • lähde.vetään kirjoitti:

    Sinunlaisiasi trolleja ei kaivata Tampereella ilmaa pilaamassa.

    Vihreät ekohipit täällä trollaavat, kun luulevat kaupungin olevan joku ikihonkia kasvava maaseutuidylli.

    Äänestä

  • muuttakaa.landelle kirjoitti:

    Vihreät ekohipit täällä trollaavat, kun luulevat kaupungin olevan joku ikihonkia kasvava maaseutuidylli.

    Mees kusikasa New Yorkiin kertomaan miten hulluja ja väärässä ne ovat kun eivät ole jo aikaa sitten kaataneet Central Parkiaan sileäksi vaan suorastaan suojelevat sitä.

    Voisi tietenkin Tamperekin kaataa heti pikapikaa Koskipuiston, Hämeenpuiston, Näsinpuiston, Rongankadun, Sammonkadun, Teiskontien yms... sileiksi puista niin ei sinun tarviisi noin kauhean peloissasi kulkea puita peläten eikä niihin juovuksissa törmäillä. Talojen pihat tietenkin ja OK-alueet varsinkin.

    PS. Tampereen puistoissa ei kasva pelottavia honkia muualla kuin sinun houreissasi.

    Äänestä

  • heti.kaatoon kirjoitti:

    Mikä helkkarin puisto on tuossa aloittajan mainitsemassa kohdassa, häh?

    Sinä et näköjään näe kaupunkia puilta. Tervemenoa Teiskoon, idunpurija! Ai niin, eihän sinne uskalla mennä kun siellä voi törmätä Pikku Hukkaseen.

    Äänestä

  • ekohipit.landelle kirjoitti:

    Mikä helkkarin puisto on tuossa aloittajan mainitsemassa kohdassa, häh?

    Sinä et näköjään näe kaupunkia puilta. Tervemenoa Teiskoon, idunpurija! Ai niin, eihän sinne uskalla mennä kun siellä voi törmätä Pikku Hukkaseen.

    Eipä vaan tollo näytä tajuuvan että puu on puu on se sitten puistossa tai kadun varrella.

    Äänestä

  • tollolle_kollolle kirjoitti:

    Eipä vaan tollo näytä tajuuvan että puu on puu on se sitten puistossa tai kadun varrella.

    Puistot ovat rakentamatonta aluetta. Kun kaupunki laajenee, niin jossain vaiheessa puistotkin katoavat. Tiivis kaupunkirakenne lisää ekologisuutta ja vähentää kasvihuonepäästöjä. Näin tietää ecologiset ekohipit.

    Varsinkin lehtipuut ovat varsinainen riesa kaupunkialueilla. Mutta onneksemme puiden märää vähenee luonnollisesti kaupungin kehittyessä.

    Äänestä

Kas kummaa kun ei tätä puunkaadon tarvetta kerrottu yhtään ennakkoon.

Äänestä

Näin lukee Allianssin omalla sivulla: "Itsenäisyydenkadun itäpäähän puita ei enää mahdu pysäkin sekä pyöräilyn ja jalankulun vaatiman tilan takia.".

Että kiitos pyöräilijät kun tälläkin tavalla parannatte kaupunkikuvaa ja ihmisten viihtyisyyttä. Varmaan puuton kaupunki houkuttelee valtavasti työpaikkoja !

Äänestä
  • Niinpä. Siinä meni taas yhden haravamiehen työpaikka.

    Äänestä

  • "Varmaan puuton kaupunki houkuttelee valtavasti työpaikkoja ! "

    Ei puista tai muustakaan viihtyisyydestä ole väliä kunhan vaan on ratikka. Silloin kaikki Suomen yrittäjät ryntäävät tänne työpaikkoja luomaan ja lujaa menee.

    Äänestä

  • Huolesi on hyvin aiheellinen. Tampereelle ei enää synny työpaikkoja, koska Itsenäisyydenkadulta kaadetaan puita, ja tähän ovat syyllisiä kaikki, joilla on polkupyörä.

    Äänestä

Kyllähän isonkin puun voi kaivaa ylös ja siirtää. Vaikuttaa siltä, että mitään kiinnostusta puuston ylläpitoon ja siitä seuraavaan viihtyvyyteen ei kaupungilla ole. Kaikki vain nurin kerrasta.

Ja nyt vihreät vielä kuvittelevat, että heistä olisi tulossa suurin tai suurimpiin lukeutuva puolue. Saahan sitä haaveilla. Vinkkinä, niin valtakunnan kuin kunnallistasonkin politiikassa kokoomuksen kelkkaan lähteneet puolueet ovat aina kokeneet kannatusromahduksen.

Äänestä

Tampereesta on tulossa likainen, roskainen ja puuton, ankea, kaupunki. Kiitos vihreille siitä, nehän kun ihannoivat nykyään vain tiivistä betonislummiasutusta eikä sinne talojen väleihin enää puut mahdu.

Äänestä
  • Puuthan niitä katuja roskaavat. Lisäksi pilaavat ilman estämällä katupölyn ja raskasmetallien tuulettumisen taivaalle. Kesällä tekevät kaduilla olemista tuskallista, kun estävät lämmön haihtumisen.

    Puut pois katujen varsilta vaarantamasta kaupunkilaisten terveyttä!

    Äänestä

kiitos kun satavuotiaat ikihongat kaadetaan, ei enää kuku käki, ei näy metsoa,
järkyttävää luonnon raiskausta - ratikan puollustajat vastuuseen

Äänestä
  • Missäpäin kantakaupunkia on honkia? Lehmus ei nääs ole honka.

    Äänestä

Tehdään lehmuksista ratikalle kapulasilta Tammerjoen yli.

Äänestä

Sampolan kohdalta ainakin Kaalamonaukiolle asti on merkattu vielä 8 lehmusta lisää. Toisin sanoen, jo tässä vaatimattomassa ensirypistyksessä kaadetaan YLI 30 puuta. Ei aivan vähää.

Äänestä
  • .....jo tässä vaatimattomassa ensirypistyksessä kaadetaan YLI 30 puuta...

    Niin siis Salhojankadun ja Kaalamonaukion väliltä kaadetaan nuo yli 30 puuta. Muualta kaadetaan lisää, menee varmaankin ainakin 100 puuta ennen kuin ollaan ensi syksyssä.

    Äänestä

Pyynikin ikihongat joutavat kanssa veke. Ovat ärsyttäneet minua jo kymmeniä vuosia. Neulasia on joka helkkarin paikassa.

Äänestä
  • Tämä puunvihaajatrolli joutaisi Honkajoen ongelmajätelaitokselle poltettavaksi!

    Äänestä

No ei siihen mene kuin 200-300 vuotta niin uudet puut ovat taas komeimmillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nyt.ei.naurata kirjoitti:

Itsenäisyydenkadun varrella on Sampolan risteyksen ja Salhojankadun välillä leimattu kaadettaviksi 23 lehmusta. Molemmat puolet parturoidaan. Jostain syystä kadun pohjoisreunassa, juuri ennen Salhojankatua on kaksi puuta leimaamatta, lienevät jääneet vahingossa.

Tässä esimakua siitä mitä tuleman pitää, puita kaatuu satamäärin. Jos joku haluaa jälkipolville muistoa miten vehmas Tampereen keskusta joskus oli niin nyt äkkiä heti huomenna kamera käteen ja kuvia napsimaan vaikkei niissä lehtiä olekaan. Puut voivat kadota jo huomenna sillä KAIKKI kaadot on jatkossakin sovittu tehtäviksi ennen kuin puissa on lehdet, silloin muutos ei ole niin suuri ! Ovelia ovat, sitä käytännön psykologiaa.

Muista alueista en tiedä, paljonko kaadetaan mutta sen tiedän, että paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu