Minulla on hyvin pieni kalu, se on vain muutaman rupusen millin yli kahdeksantoista ja puoli senttimetriä pitkä. Jos kalun pituudessa pitää puhua milleistä on se auttamatta pieni.
No niin, vitsit sikseen.
Kaikille muille pienimunaisille vinkki ex-pienimunaiselta.
Eli kasvattakaa kaluanne. Älkää uskoko sitä jonnin joutavaa sontaa että kalu ei kasva enää murrosiän jälkeen blaa blaa. Kyllä se kasvaa kun kasvattaa. Minä häpesin kaluani ennen, vältin kaikkea seksuaalista kanssakäymistä vaikka naisia olisi ollut yllin kyllin komean ulkonäköni johdosta. Joitain naisia toki oli, mutta se oli aika huonolaatuista se seksi, ainakin minulle kun häpesin kaluani ja tunsin sen liian pieneksi. Kyllä ainakin osa naisista kuitenkin selvästi nautti seksistä kanssani, mutta ei se silti minua ilahduttanut kun tämä tunne pienikaluisuudesta, teeskenteleeköhän nainen jne. Nykyään on täysin eri juttu, aina odotan sitä hetkeä kun saan työntää ensimmäistä kertaa huomattavasti jykevämmän penikseni uuden tuttavuuden vaginaan. Enää ei tule mieleenkään pohtia että teeskentelisikö nainen voihkimista, joillekin se on ollut joka vähän turhankin iso kun kohdun pohjaan tökkii ja sattuu.
Todella hyvä puoli kalunkasvattamisessa on se, että kun sen on kerran kasvattanut mieleiseensä mittaan pysyy se sellaisena, ehkä jotain ylläpitävää treeniä voi tehdä sillon tällöin mutta se ei ole mitään verrattuna siihen pitkäjännitteiseen ja piinalliseen kasvatusprosessiin nähden.
Minulla on hyvin pieni kalu
12
336
Vastaukset
- fkfkxkxk
Työnnä löylykauha perseesees minimuna
- Nyt-se-selvisi
"Minimuna" ...Onko häxy löylykauhamies?
- va-senius
sulla on aika pirun ohut muna jos saat sen sujahtamaan pillun läpi kohdun päätyyn.
- 54y45y45y
Sun luetunymmärtäminen on hyvin heikkoa. Oletkokenties persereikäpenttinussialinaaalinanussikeijoaoletisoinhomomiesmitäolennainuttuletäneepersenaamasaatpersenaamallesipaskakakkua.
- Yyhyyhyy
Tuossahan sanotaan "kun kohdun pohjaan tökkii", eli naisen anatomia on kirjoittajalla hakusessaan. Kannattaisi googlettaa, mikä on kohtu ja missä se on. Sen jälkeen voisi tulla tänne kertomaan, miten saat ujutettua mulkkusi kohdun pohjaan.
- Joooasjoo
Häxykö siinä taas mulkunkasvatusvälinekauppaa yrittää edistää? Häxyn homokaveri kun yrittää myydä mulkkupumppuja elääkseen paremmin hulluusetuuksilla, niin häxy uskollisena homohuorana yrittää edistää kauppaa.
- 14senttinen
Ei ne kaikki naisetkaan ole mitään horopilluja! Paljon mukavampi nussia kun saa päästellä täysillä eikä tarvii varoa että satuttaa. Ja oon päässyt itsekin paukuttaa "pohjiin" omalla 14 senttisellä...
- Winkkisulle
Sinäkinhän voit mitata perseestä asti, niin pääset pohjiin 22 senttisellä.
Winkkisulle kirjoitti:
Sinäkinhän voit mitata perseestä asti, niin pääset pohjiin 22 senttisellä.
Joo. Askon kusetuskonstit käyttöön. Sekin väittää nussivansa 17/12-mallilla.
Tuossa on vain kaksi virhettä, Askolla ei ole tuollaista mulkkua, eikä hän nussi minkään kokoisella.- Mene-hoitoon
Mikä vitun Asko? Sinulla on paha pakkomielle.
Mene-hoitoon kirjoitti:
Mikä vitun Asko? Sinulla on paha pakkomielle.
Mene peilin eteen ja sano: "Minä olen palstan Asko. Sairastan pientä munaani ja siksi jankutan, että kenelläkään ei voi olla isoa, tai ainakaan pikkuruista munaani isompaa."
Toistat tuon 500 kertaa illassa ja kun olet tehnyt niin kuukauden ajan, jatkat toisen kuukauden. Sitten sinulle alkaa pikkuhiljaa selvitä, kuka on pientä munaansa itkevä Asko.
Ja sama itkijä-Asko itkee myös vuodesta toiseen keskikoosta, vaikka palstan aihe on, onko koolla väliä. Ei palstan aihe todellakaan ole, onko keskikoko mikä.- Olet-sekopää
Yritätkö aivopesty ihmisiä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5371768Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?66613- 65533