Viljelijöiden on aika pohtia eikö enää mikään riitä. Suomalaiset veronmaksajat tukevat joka vuosi viljelijöitä 1 000 miljoonalla eurolla ja EU:lta tulee sen lisäksi 1 000 miljoonaa. Se tekee vanhan laskuopin mukaan 2 000 miljoonaa euroa vuodessa. Eikö sekään riitä, kun itkette jälleen kansallisen lisätuen saamiseksi. Hävetkää!
Viljelijät, eikö 2 000 miljoonaa vuodessa riitä?
taaltapesee
566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuules ny kirjoittaja, nyt kyllä taidat tyhmyyttäsi haukkua väärää tahoa,
ne maksamasi miljoonat valuvat S-ryhmän sekä k-ryhmän laariin, viljelijälle ei siitä valu kuin roposia.
Siksi mä käynkin Lidl issä, se ei saa penniäkään näitä mafia rahoja.
kjäh.
Iso osa maataloustuista on tosiaan hinnanalennustukia, joita maksetaan, jotta maito, vilja yms. olisi halvempia kaupassa. Osa tuista on sitten esim. hanketukia, joita maksellaan mm. yliopistoille ja muille tutkimuslaitoksille. Ja osa maataloustuista maksetaan esimerkiksi sotilasyhdistyksille ja jos jonkinlaisille muille järjestöille. Niiden osalta tuet voisi ihan hyvin siirtää opetus- ja kulttuuriministeriön alle sen sijaan, että ne käsitellään maataloustukina.
Se on aika kovaa tuottaa ruokaa ilman tukia.Eurooppa on maksanut maataloustukia käytännössä 1940-luvulta lähtien,tämä siksi että sodan aikana nähtiin kaikkialla Euroopassa nälkää ja puutetta.Maalaiset ja maanviljelijät pärjäävät ruuan suhteen aina,mutta hätä tulee ensimmäisenä suuriin kaupunkeihin,joiden asukkaat oppivat kunnioittamaan elättäjiään vasta sitten, kun ei ole muta purtavaa kuin oma kieli.Kommunistin on vaikea ymmärtää ,miten vaikeaksi elämä muuttuisi ilman maaseudun hyväntekijöitä.Suomi saattaa hyvinkin pian olla tilanteessa, jossa ollaan rukoilemassa koura ojossa maanviljelijöiltä ruokaa,siinä kateellisen punakaartilaisen paikka asemoituu oikeaan kohtaan elättäjänsä kengänkärkien tasalle.Ruoka ja sen tuottajat kunniaan.Nälkä se on ennenkin punakaartilaisesta tehnyt nöyrän.Jumalan siunausta viljelijöille.Itse olen kaupunkilainen,mutta tiedän tuttavieni kautta ,millaisessa ahdingossa viljelijät ovat.Oikea kaupunkilainen ei koskaan pilkkaa niitä, jotka tuovat leivän kaupunkilaisen pöytään.
Kaikenlaiset tuet vääristävät kaikenlaisen liiketoiminnan.
Mafian keksimää.
Kysy niiltä jotka tuet kaappaavat. Oikeat viljelijä vain maksavat niitä. Etkö muka tiedä että karvaiset yrittäjät ,keinottelijat ja puolueväet pimittävät maajusseilta kaikki tuet? Korruptiota harjoittavat suurtilat ovat ainoita jotka pärjäävät tämän vuoksi ja niiden omistajat ei taatusti ole rehellisä maajusseja.