Limanuljaskojen kuvat on nyt jaettu.

Aina_Inkeri_Ankeinen

Viikonlopun ilmaispostissa oli keskitytty huumoriin oikein olan takaa. Puolueitten vaalimainokset ja kasvottomien kasvokuvat numeroineen oli tungettu postilaatikkoon.
Päätin kerrankin lukea kaikki läpi ja jos jossakin äänestäjää pidetään tyhmänä niin näissä.
Kepun listoilla kaikki oli yrittäjien puolella, mutta silmään pisti muutama kunnan valtuustossa oleva yrittäjä, joilla yritys on Joensuussa tai muussa kunnassa kuin Kontiolahdella. Erään kuntapäättäjän yritys on Joensuussa ja ainakaan alueen työllistäminen ei ole tämän yrityksen vahvuuksia. Yritykseen kelpaa vain virolaiset ja venäläiset työntekijät. Samalla osaamisen taso on tippunu mosse luokkaan.
Tälläisiäkö päättäjiä kunta tarvitsee?
Kokoomuksen yritysmyönteisyys oli myös vahvaa, mutta miksi ihmeessä näiden yritykset muistuttaa poltettua kaatopaikkaa....kuka tälläistä yrittäjyyttä kaipaa.
Demareitten listoilla komeilee työn sankarit, työpaikkojen tyhmimmät on taas koottu samalle läpyskäle ja kilpailunumerot on arvottu.
Ei perkele ole äänestettävää näissäkään vaaleissa, mutta sen toivoisi, että kunnan valtuutettujen paikkaluku pitää saada korreloimaan äänestysprosenttia. Meidän tyytymättöminen paikkoja ei täytetä. Jos äänestysprosentti on 50% vain puolet paikoista täytetään. Meidän verorahat voi käyttää kansanterveyteen ennemmin kuin limanuljaskojen kokouspalkkioihin.

7

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • janihakk

      vihapuhetta, ei jatkoon

    • Valehtelua_mainonassa

      Tuo keskustalaisten politikkojen ja kannattajien mieltymys ulkomaalaiseen työvoimaan on kyllä tuttua. Eihän maatiloilla nykyään näy sesonkiapuna muuta kuin Itä-Blokin maista tulleita työntekijöitä. Missä on näiden työntekijöiden hygieniapassit ja terveystodistukset. Käsittääkseni ovat suoraan kosketuksissa elintarvikkeisiin kun poimivat vaikkapa mansikoita. Toisaalta missä on kepulaisten moraali, ensin viedään veronmaksajilta tuet ja niillä työllistetään täysin ulkopuolisia tahoja vaikka omassa maassa on työttömyyttä.
      Tuossa Kontiolahden kepulaisten mainoksessa ollaan lasten asialla, mutta puolue ei ole ollenkaan samoilla linjoilla. Palveluammattien työajat on muutettu Keskustan johdolla perheille kestämättömiksi. Lapsiperheet on vapaalla pari päivää kuukaudessa yhtä aikaa kun työajat on viety myöhään iltaan ja viikonloppuihin.
      Lasten turvallisuus on kokonaan ohitettu YHTÄ ehdokasta lukuunottamatta kaikissa mainoksissa. Lasten turvallisuus on Kontiolahden kepulle yhdentekevä ja se on näkynyt kunnan priorisoinnissa. Lapsia rahdataan taksilla kouluun kun ei osata rakennuttaa kevyenliikenteen väyliä. Sama koskee Kokoomuksta, siellä on suoranaista lapsivihaa tätä asiaa kohtaan.
      Missä on mainoksista ampumahiihto. Asia johon nykyinen valtuusto on satsannut todella rajusti. Mikä on ehdokkaiden suhtautuminen ampumahiihtoon. Se on meille äänestäjille todella tärkeää tietää ennen äänestystä.

    • Soutustadioninpaikka

      Kontiolahden infrarakentaminen on jumissa seuraavat 5 vuotta. Mitään kevyenliikenteen väyliä ei pystytä rakentamaan. Kaikki mitä irtoaa uppoaa Lehmonsuon loputtomaan mutaan.
      Uskomatonta miten voidaan kaavoittaa rakennustonteiksi koko kunnan huonoin rakennuspaikka. Jossain vaiheessa tuo kaikki kaatuu kunnan niskoille kun suohon tehdään asuntoalue. Muistan kun lapsena leikimme sillä alueella jossa nyt rakennetaan katuja. Keskenkasvuisen pojan painolla voi painaa yli 4m riuku loputtomaan suohon.
      Keskellä kuivinta kesää pienissäkin painaumissa oli vettä. Sorsat pesivät suolla olevissa lämpäreissä. Nyt tähän suohon on kaavoitettu rakennustontteja. Vieressä on sorakangasta vaikka 50000 ihmisen asuttamista varten. Mikä on se syy, että suohon pitää upottaa kymmen kertaisesti se mitä menisi jos asuntoalue olis sijoitettu järkevästi kuivalle maalle.
      Sääliksi käy niitä joiden koti on tuon hyllyvän suon päällä.
      Kuka oli tuon mielettömän päätöksen takana kaavoittaa hyllyvä suo asuinalueeksi?
      Onko kunnan kaavoitus jatkossakin tälläistä jos nykyiset valtuutetut jatkavat.

      • kangassuo

        Hei,se alue ei ole kunnan omistuksessa, se on yksityisen yrityksen hanke ottaa ko.alue rakentamiseen ja maksavat myös kunnallistekniikan rakentamisen.
        http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Kontiolahti/kokous/2016801-8.HTM


      • Ei_kuulu_meille
        kangassuo kirjoitti:

        Hei,se alue ei ole kunnan omistuksessa, se on yksityisen yrityksen hanke ottaa ko.alue rakentamiseen ja maksavat myös kunnallistekniikan rakentamisen.
        http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Kontiolahti/kokous/2016801-8.HTM

        Hei, vastaako rakennuttaja katujen kunnossapidosta hamaan tappiin samoin kuin kunnallistekniikasta alueelle. Tuo 500000€ ei riitä mihinkään tuon alueen infran rakentamisessa.
        Sitovia sopimuksia näkyviin jos näin on. Luulen, että koko suo on kunnan riesana jo seuraavalla valtuustokaudella kunnan veronmaksajille.
        Pohjavesi on niin korkealla alueella, että homeettoman rakennuksen rakentaminen on todella haasteellista ja homesairaudethan kuuluukin jo SiunSotelle. Joten ollaanko huolettomia muuthan sen maksaa.


      • yritys-ja-erehdys

        En tunne asiaa, mutta yleisellä tasolla toteaisin että kaavoitus on ensimmäinen tekijä homeettoman rakentamisen ketjussa.

        Mihin johdetaan salaojavedet alavassa maastossa? Pumppaamallako?
        Painuvatko kunnallistekniset rakenteet ajan kanssa? On huonoja toteutuneita esimerkkejä.

        Tiedostavatko tulevat rakentajat että pohjaveden ollessa korkealla lattian alustan reilun paksuinen pesty sepellys on tarpeen ja lattiakorkeus maasta katsottuna on oltava riittävä.

        Kyllä Suomessa on kovaa maata riittävästi ilman että kaavoitetaan suolle, olkoon omistaja kuka hyvänsä.


    • kuivaavettä

      Jospa tuo alue on tarkoitettu asuntolaivoille ja ponttoonien päällä kelluville saunoille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      203
      5789
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1671
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1507
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1048
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      78
      899
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      877
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      847
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      192
      808
    9. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      779
    10. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      761
    Aihe