Uudenmaan ELY-keskus suunnittelee osaajatuontia!

Missä toverien toimenpiteet?

Rakennusliitto pillastui ely-keskukselle - suunnitelmissa "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

Suomi on avaamassa ovensa kehitysmaista, kuten Afrikasta, Kiinasta tai Ukrainasta tuleville rakentajille, Rakennusliitto kirjoittaa.

Liitolla oli maanantaina työ- ja elinkeinoministeriössä tapaaminen, joka liiton mukaan oli kutsuttu koolle työministeri Jari Lindströmin (ps) aloitteesta.

Rakennusliiton mukaan tapaamisessa oli selvinnyt, että ely-keskus aikoisi luopua rakennusalan työvoiman tarveharkinnasta Uudenmaan osalta.

-  Näin avataan huikeat bisnekset ennen muuta työlupakauppiaille, jotka perivät kynnysrahoja turvattomilta maahan siirrettäviltä rakentajilta, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi tiedotteessa.

Harjuniemen mukaan samalla käännetään selkä vähintään 10 000 rakennusalan työttömälle ja tuhansille opintonsa päättäville nuorille, joiden on vaikea saada työtä rakennuksilta.

Ammattiliitto uskoo, että päätös vaikeuttaisi myös kotimaisten rakennusalan yritysten toimintaa. Se sanoo, ettei rakennusala ole vaatinut työvoiman tuontia Euroopan ulkopuolelta vaan "kyseessä on puhtaasti ely-keskuksen virkamiesviritys".

STT
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KTP_rahat_komment_loppu kirjoitti:

Missä toverien toimenpiteet?

Rakennusliitto pillastui ely-keskukselle - suunnitelmissa "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

Suomi on avaamassa ovensa kehitysmaista, kuten Afrikasta, Kiinasta tai Ukrainasta tuleville rakentajille, Rakennusliitto kirjoittaa.

Liitolla oli maanantaina työ- ja elinkeinoministeriössä tapaaminen, joka liiton mukaan oli kutsuttu koolle työministeri Jari Lindströmin (ps) aloitteesta.

Rakennusliiton mukaan tapaamisessa oli selvinnyt, että ely-keskus aikoisi luopua rakennusalan työvoiman tarveharkinnasta Uudenmaan osalta.

-  Näin avataan huikeat bisnekset ennen muuta työlupakauppiaille, jotka perivät kynnysrahoja turvattomilta maahan siirrettäviltä rakentajilta, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi tiedotteessa.

Harjuniemen mukaan samalla käännetään selkä vähintään 10 000 rakennusalan työttömälle ja tuhansille opintonsa päättäville nuorille, joiden on vaikea saada työtä rakennuksilta.

Ammattiliitto uskoo, että päätös vaikeuttaisi myös kotimaisten rakennusalan yritysten toimintaa. Se sanoo, ettei rakennusala ole vaatinut työvoiman tuontia Euroopan ulkopuolelta vaan "kyseessä on puhtaasti ely-keskuksen virkamiesviritys".

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu