Olen vanhempi mies,nyt ensimmäistä kertaa lähdössä erääseen paikkaan mihin toisen miehen (ventovieraan) pitäisi myös saapumaan.Luvassa siis kullin imemistä puolin jos toisin.Miten teidän ensimmäiset kerrat ovat sujuneet.Itseä ainakin jännittää mutta toisaalta taas vapisen kiihoituksesta ja kulli on jo ihan tipoissaan.
Sovittu juttu
miespuolista
15796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joo kaikkea on luvattu ,kukaan ei ole tullut paikalle.
Joo ei kannata sopia mitään ennakkoon, ei ne pidä.
Paras on kun menee paikoille missä miesten juttui harrastellaan, niitä löytyy joka kylästä ja varsinkin kaupunkien ympäristöistä, näilläkin sivuilla oikein karttahaku paikoille.
Itse olen käynyt näillä palkoilla jo vuosia ja lähes aina saa avun, joko joku imee tai saat imeä jopa useaa.
Ei muuta kuin iltasella matkaan ja paikanpäällä kalu näkyviin, miehet jotka siihen aikaan kyseisillä paikoilla liikkuvat ovat 100 varmasti samalla asialla.
mulla on pelkästään hyvää sanottavaa ekasta kokemuksesta. juteltiin livechatissa ja sovittiin tapaaminen samana iltapäivänä. hän tuli ja runkattiin ja imettiin toisiamme.
Joo.......Mulla myös ihana kokemus shatin kautta....Imuilus puolin ja toisin EN varmasti unohda koskaan !!!!!!
Moi.Mulla kans hyviä kokemuksia ,olen saanut ja antanut imeä.Tuli himo,sais vieläkin heti lähtisin.Mä satakunnasta.
Olen myös satakunnasta ja kiinnostunut, 18-vuotias mieshenkilö. Laita sähköpostia: [email protected]
MOI !Täs uusinta ,olen 57.Tehdään treffit Ulvilan FK-radalle.Koska tuut?
Ilmoittakaa grafetee.com runkkupaikat . Milloin olette paikalla.Tulen mukaan.M 50
Imeä on saanut mutta vastapuolella ei seisonut kunolla kun hermostutti. Mällit jäi saamatta.
Mulla myös yksi kokeilu, mutta ei tullut ketään vaikka kerrankin rohkaisin mieleni :(
Mulla oli kanssa sovittu tapaaminen mutta ketään ei ilmaantunut paikalle.
Antaisin mielelläni spermat jonkun nieluun pirkanmaalla.
Mielelläni imisin..vaikka rajasalmessa!
[email protected]
Käykö päivällä?
Onko iällä merkitystä, kenen kullia haluatte imeä tai kuka kullianne imee? Riittääkö, kunhan innostusta löytyy? Haluaisin sekä imeä, että imettää, miksei voisi mennä pidemmällekin, jos mielenkiintoa löytyy.