Olen pitänyt Kiminkistä hyvänä vanhanajan lääkärinä, mutta kun satuin katsomaan livin ohjelman neljäntähden talkoot, jossa Vallu Valpion tehtäväksi tuli kaataa iso mänty. No ei siinä mitään jos se olisikin normaalista vain kaadettu.Mutta, kun EI.
Vallun piti kiivetä puuhun, moottorisaha mukana,tolppakengät jalassa, ensin karsia oksat, sitten sahata latva, ja sitten pätkiä puu palasiksi. Vasta sitten sahattiin loppu puu maasta käsin.
Miten lääkäri voi olla noin tyhmä, että laittaa kokemattoman kaupunkipojan tekemään moista?
Hermostunut kokematon kaataja, olisi voinut sahata vaikka omanpäänsä vahingossa, ja vähällä olikin, ettei sahannut turvaköyttään poikki.
Kukaan ammatti-ihminen ei noin puuta kaada.
Lopuksi Kiminkinen vielä sanoi, ettei itse olisi pystynyt moista tekemään... Just joo. Eikö ollut rahaa palkata arboristia, joka tietää miten puut kaadetaan.
Joku tolkku tehtäviinkin.Ja etenkin TURVALLISUUS !
Kiminkisen puunkaato tehtävä
4
227
Vastaukset
- kkjdhfyf
En katsonut kyseistä ohjelmaa mutta jos kertomasi pitää paikkansa niin uskomaton juttu.
Olen kaadattanut pihaltani iso lehtikuusen noin 1 m halkaisijaltaan. Sen kaatamiseen palkkasin palomiehen joka ammatissaan joutuu kaatamaan puita vaikeistakin paikoista.
Meillä on tehokas moottorisaha jolla aikuinen poikani katkoo pöllejä, mutta ei tullut mieleenikään antaa hänen kiivetä lehtikuusta pätkimään.
Maksoin mielelläni 200£ työstä kun se tehtiin turvallisesti ammattilaisen suorittamana.
Täytyisi varmistaa TV ohjelmien esittämisessä ettei näytettäisi kansalaisille vaarallisia suorituksia. Joku teeseitse mies voi intoutua tekemään kotipihallaan samoin kun kerran Kiminkinenkin teetti Vallu Valpiolla. Kaikki eivät selviä hyvällä onnella. - erffrt4e5tg45retg5r4e
Yksi vaarallisimmista ammateista, eiköhän ohjelman käsikirjoitus ole kuitenkin jonkun muun kuin sen lekurin..
http://www.ruutu.fi/video/2944662 tätä kirjoittaessa jakso on katsottavissa ilmaiseksi vielä 6pv ajan, tuo on toinen osa siitä. - naurussapiteleminen
Juuh. Olen aiemminkin seurannut tämän kantritohtorin toimia telkkuohjelmissa, esim. Huutokauppakeisarin jaksossa, jossa kaupitteli appensa vanhaa seinäkelloa. Kellosta puuttui numerot ja ne oli piirretty mustalla tussilla. Tohtoori kuvitteli kellon olevan satojen eurojen arvoinen... no, Akin kanssa ei tullut kauppoja vaan provikkamyyntiin meni. Ja kyllä Aki tiesi, kellosta tarjottiin vain pari kymppiä *lol*. Että silleen.
- kenen-on-vastuu
"En katsonut kyseistä ohjelmaa mutta jos kertomasi pitää paikkansa niin uskomaton juttu. "
Katsoppa tuosta linkistä mikä on edellä olevan vastauksessa. Oli kyllä hiuksianostattava tapaus.
"eiköhän ohjelman käsikirjoitus ole kuitenkin jonkun muun kuin sen lekurin.."
Formaatti on muiden, mutta tehtävät päättää kai ne tähdet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689771IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3156976Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?801790Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61451Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1041404- 1091171
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751099Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41902Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus24770MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312752