Kuntavaalit koko maassa huhtikuussa 2017!
Kansalaiset ja äänestäjät nyt on viimein tilaisuutenne tehdä historiaa oman ja lastenne tulevaisuuden puolesta! Nyt tehdyt valinnat ovat enemmän kuin yhden vaalikauden mittaisia (4-vuotta), siksi on tärkeää jokainen vaikuttaa valinnoillaan kaupungin ja myös koko maan kehityssuuntaan!
Maakuntavaalit seuraa pian perässä mutta tänään luodaan vahva pohja sille mihin siellä ja niissä vaaleissa suunnataan katseet, kotimaan vai ulkomaisen pääoman eduksi?!
Miten takaatte jatkossakin kestävän kertakäyttökulttuurin ja ns. sen mukaisen rakennuskannan ja sen kautta työllisyyden sekä korjaus-että purku ja uudisrakentamisen suhteen!?
Kaupunkirakenteen siirtymisen kävely-ja polkupyöräkulttuurin ja sähköiseen joukkoliikenteeseen sekä "kaupunkibulevardit" lähtien Helsingin alk. Vantaan ja Espoon rajoilta cityyn saakka!
Nyt kuitenkin valitsemalla Vihreät johtoasemiin ja suuremmaksi tekijäksi, kaikkialla maassa mutta eritoten nyt pääkaupungissa jatkossakin takaatte myös monikulttuurisen Suomen synnyn ja sen mukaiset ratkaisut joihin kuuluu tulevaisuuden kansalaisille muslimeille Suurmoskeijan rakentamisen 'Helsingin bulevardien' paraatipaikoille kuten uuteen asunto-ja kauppakeskittymään Sörnäisiin ja sen jälkeen itään, länteen ja tarpeen mukaan muuallekin maahan!
Evankelislutherilainen kirkkomme ja sen nykyiset piispat Helsingissä ja Espoossa jne. ovat jo mukana Hengessä ja jopa käytännössä myös ja mahd. vajaakäyttöiset kirkko-ja seurakuntarakennukset muutetaan monikulttuuristen kansalaisten yksi-kaksi ja kolmen kansalaisuuden omaavien kulttuurikeskuksiksi!
No helpoin yksittäisen kansalaisen ja tässä tapauksessa helsinkiläisen oikeus on valita "Vihreä" vaaliehdokas ja taata tätä kautta jatkoaikaa nyt meneillään olevalle ja edelleen jatkuvalle asumisen ja rakentamisen käytäntöjä!
Valitsemalla Vihreä liike, saatte kaupungin johto-asemiin mahd. jos onnettomasti käy edelleen täydellisen esimerkin huonosta hallinnosta ja sen toteuttamisesta joka hallinnon alalla mikä nyt asiaan kuuluu - siis 'poliittisen broilerin' ja kaikessa arkisissa ja käytännön asioissa mistään mitään tietämättömän Anni Sinnemäen!
Se että tämä onneton ja samalla kaikessa osaamaton siis epäpätevä suomeksi, tulisi valituksi kaupungin valtuuston asiasta äänestäessä tulee mahdollisemman monen kannattaa Vihreää liittoa!
VAALIT ovat jo alkaneet, ennakkoäänestyksillä, joten tee tulevaisuuden teko äänestä monikulttuurisen Helsingin ja Suomen puolesta!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Anni Sinnemäen asuntopolitiikkaa
tiiviin asuntorakentamisen vankkumaton kannattaja
https://img.rt.com/files/2016.05/original/5726f3ddc36188b8238b45b7.jpg
Anni Sinnemäki on mehiläiskulttuurin vankkumaton puolustaja
Somalian Mehiläiskulttuuriyhdistys
Tuki 2009 40 700 EUR
2002: 8 409 EUR,
2003: 16 819 EUR,
2004: 8 409 EUR,
2005: 20 498 EUR,
2007: 36 000 EUR
Joukkoliikenne onkin Annin vahvoja ydinosaamisalueita , tietenkin i l m a i n e n.
https://hymy.fi/uutiset/vihreiden-kansanedustaja-yanar-ozan-jai-pummilla-ajosta-kiinni-eiko-halua-maksaa-edes-joukkoliikenteesta/
"Vihreiden kansanedustaja Yanar Ozan jäi pummilla ajosta kiinni – eikö halua maksaa edes joukkoliikenteestä?
Vihreiden uusi kansanedustaja Yanar Ozan on jäänyt kiinni pummilla ajosta.
Hän on matkustanut Helsingin joukkoliikenteessä ilman asianmukaista matkalippua ja saanut siten 80 euron tarkastusmaksun.
Tätäkään joukkoliikenteen rakastaja ei ole maksanut, vaan se on mennyt ulosottoon."
...ulosottoon meni turkkilaisen pukumiehen sakot.
Jakamalla ehkäisyvälineitä miespareille ja naispareille ettei vaan vahingossa lisääntyisivät. ville ostannut niitä puolueen laskuun.
Tuo avaajan juttu kun "toteutuu" toivottavasti EI!!! SE ON HELSINKI KONKURSSISSA JA MUU SUOMI MYÖS. EI KUNNATKAAN PYÖRI KOTONA MAKAAMALLA JA MUITA JÄRELLISIÄ IHMISIÄ NATSIKSI YM. HAUKKUMALLA. VIELÄ VÄHEMMÄN TOIMEENTULOTUKIEN TURVIN KUN EI VEROA TARVI MAKSAA. VIHREÄN JA VASURIN UNELMA HARHAISESTA MAAILMASTA JOSSA EI TARVI VEROJA MAKSAA.
Lopettakaa toi Mokutus ja Mamutus
Vähän kiinnostaa??????????? kun tänne kirjoittelet.
Nyt kaikki luomaan tähän harvaanasuttuun Suomenmaahan kehitysmaa muslimeille Islamilaista kalifaattia ja autotonta vähäpäästöistä yhteiskuntaa ja tietenkin saatanan kalliita vähäpäästöisillä enegiaratkaisuilla, sekä todella korkeata veroastettetta asumiseen, energiaan, autoiluun jne. Kansaenvälisestä kilpailukyvystä viis kunhan ollaan päästötön yhteiskunta ja voidaan paikata 80 miljoonan väestönkasvun aiheuttamat päästöt maapallolla jokavuosi lähinnä kehitysmaissa jotka eivät välitä päästönormeista paskaakaan. Näin se maailma pelastuu.... ja joulupukki on olemassa.....
Älkää vain menkö lankaan ja äänestäkö vihreitä . Niinistökin lupaa kuun taivaata, edellisessä ei mitään tehnyt, loikkarit ei mitään päätä yäk.