Tulipa tehtyä tutkimus

Nytonaika

Teinpä tuossa henkilökohtaisen tutkimuksen, että ketkäs sitä nyt näissä vaaleissa ketäkin trollaa parjaa ja syyttelee, mikäkö puolue se on puhtoisin!
Erittäin helppoa ja rehellisen vastauksen saa kun vilkaisee vaikka tätä suomi24 puolueitten palstaa.

Mikäköhän puolue siell eniten on saaut haukkuja ja örvellystä osakseen ja mikäköhän puolue siellä ei ole sitten saanut oikein mitään nilkaan potkimista ?

Minusta kertonee vain sen kuinka lapsellisiin mittoihin on tämä politikointi ajautunut. Ja sen ketkä siellä jaksaa toisia selkään puuukotella ja räksyttää ja mustamaalata, Tietenkin ne puolueet mustamalaa eniten joita on vähiten paneteltu. Tietysti hiukan täytyy ottaa puolueen kokokin huomioon, mutta tehkööt jokainen omansa johtopäätöksensä, ettette syytä minua provosoinnista !

Ja minä olen jo sitten oman ääneni käyny tantamassa näissä kunnallisvaaleissa. Että minun ääneeni on enä turha yrittää vaikuttaa.
Toivottavasti tulee hyvä kevät :)

7

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvinkin

      Istuin kirjastossa lukemassa maan eri puolilla ilmestyviä lehtiä. Vaaliehdokkailla en huomannut olevan pyrkimyksiä vaikuttaa rakentamisen laatuun.
      Yhden poikkeuksen kuitenkin löysin. Ote kirjoituksesta:
      "Jokaisella meistä on riski jossakin vaiheessa elämäänsä kohdata homeongelma kotonaan, työpaikallaan, mökillään, päiväkodissa, koulussa, sairaalassa jne.. Suomella on 50 miljardin euron korjausvelka jo rakennustemme seinissä - kuinka suuri luku olisikaan, jos huomioitaisiin kaikki homeen aiheuttamat välittömät ja välilliset terveysvaikutukset ja työstä poissaolot?"
      Valtuutettuna hän lupaa tehdä kaikkensa jotta kuntalaisilla olisi puhdas ja terveellinen sisäilma.

      Tuollaista ehdokasta minä äänestän.

    • kusetusko

      Ai minä äänestän jo yli 30 vuoden kokemuksella Aku Ankkaa.

    • ÄänestäVasemmistoliittoa

      Ääni Aku Ankalle = ääni kokoomukselle...

      • kusetusko

        Tai jospa kaikki äänestää Akua ja ihmetellään miten moni porvari on...............


    • Kuivike
    • HyvältäEi
    • HyvältäEi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      150
      10909
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5210
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2423
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2113
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1681
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1524
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1221
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1166
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      882
    Aihe