Onko kyseessä tyrmäystipat? Työpäivän jälkeen kävin afterworkilla kavereiden kanssa. Join 2 olutta, tilasin vielä lasit viiniä seurueeni kanssa, jonka jälkeen lähdettiin tupakalle. Lasit jäi pöytään, luottamus paikalliseen. Tupakalta tultua otin muutaman huikan lasista ja näkö alkoi äkkiä hämärtyä, lopulta en nähnyt mitään eteeni ja taju tuntui lähtevän. (polttajana olen kyllä tuttu alkoholin ja tupakan yhteisvaikutuksista, punaviini myös tuttu juttu) Lähdin kävelemään ulos päin vielä kun pystyin, kaverit tulivat perässä. Istuin valosalla ulkona koettaen saada näköä kasaan, en nähnyt mitään ja olo oli outo. Kaverit onneksi tulivat seuraamaan vointia. Odotin n. 10 min, näkö ja selvä olo palasi yhtä nopeasti kuin oli lähtenyt. Kaksi olutta ja vajaan viinilasin olin vain juonut. Lähdin kotiin kavereiden saattamana, kaikki oli sitä mieltä, etten ole joko fyysisesti kunnossa tai kyseessä oli ulkopuolinen aine juomassa. Koitan nyt miettiä kumpi on kyseessä? 25v, urheileva, yleisterve, eikä mitään vastaavaa ole koskaan aiemmin tapahtunut. Olo oli kyllä niin huumattu kuin huumaajan tarpeisiin voi vaan kuvitella. Tossa olossa kun olisin ollut seurueeni nainen ja lähtenyt yksin kotiin... Jälkeenpäin kuulin kavereilta baarimikon kertomana, että baarissa oli kaksi ulkomaista henkilöä, jotka tulivat ja lähtivät samoihin aikoihin, kuin omat ongelmani ilmeni.
Jos jollain tietoa tyrmäystipoista, niin valaiskaa meikäläistä. Oliko kyseessä nämä?
Olenko juonut tyrmäystippoja? Ovatko nämä oireet?
6
9141
Vastaukset 6
- gsdshsh
Ei ainakaan ihan normaalilta kuullosta. Sisko on joskus saanut tyrmäytipan lasiinsa ja siltä lähti taju ihan kokonaan,oli kaatunut ja murtanut kätensä. Aina pitää jättää joko tuttu vahtimaan tai jättää lasin tiskin taakse. näin me aikoinaan tehtiin.
- fdgdfgdfg675
Maahanmuuttajien sosiaaliturva ei riitä heidän huumeisiin, niin yhteiskunta pakottaa tekemään siinä sivussa rikollisuutta.
- Anonyymi00004
Maahan tulleet nostaa omissa maissaan sen maan sosiaaliturvasta . Kaikissa maissa on sosiaaliturva . Turkissa kumuro sosyal. YK maksaa myös erikseen tietyille kk rahaa kuin muita tukia ilmainen asunto . Evakot saa unionin rahoista kk rahan sen päälle muut tuet. Evakkorahan lisäksi vast aan otto rahan . Ilmaisen tulkin ja terveydenhoitajan.
- Anonyymi00005
Monessa maassa tupakka ja ruoka on puolet halvempaa sekä vuokrat samoin. Riippuu osittain ilmastosta. Verotuksesta. Kuljetus kuluista. Prostituutio SUTENÖORIT ihmiskauppa elinkauppa vauvojen myynti huumemyynti on verotonta tuloa eikä hyödytä yhteiskuntaa.
- Ninni29v
Tuttavani tuoppiin oli laitettu ilmeisesti silmätippoja, tai näin poliisit ja lääkäri epäili. Oli tosiaan toista juomaansa siinä juomassa ja ilta vasta aluillaan. Lähti wc:hen ja jätti kaveriporukkaan tuopin. Palattuaan ja sen juoman juotuaan lähti jalat alta ja tuli ns.hetken halvaus. Kroppa oli poissa pelistä, mutta järki kulki. Onneksi lähellä oli ystäviä ja tilanteen tasalla olevat portsarit riensi apuun. Soittivat ambulanssin sekä poliisit epäillystä huumauksesta. Aika hurjaa. Ei parane jättää tuoppeja valvomatta. Wc:hen ja tupakalle kun on juomansa juonut.. Saa olla varovainen
- Anonyymi00006
Joku huume vaikuttaa sekavuuden kuin halvaantumisen . Vähän kuin koomassa ei pysty liikkumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271539- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841241Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101074Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72936
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.90899Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok142732Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697- 146614
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54613- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13589Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23581- 37568
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94566- 46553