Wanha lieksalainen, ikävää, mutta totta!

Olen kirjoitellut palstalle kymmenen vuoden aikana lieksalaisista aiheista kuten Alvar Aallosta, Aku Korhosesta, kauppalan rakennuksista, tulipaloista, onnettomuuksista, junanvaunukorjaamosta, liikenteestä, koulunkäynnistä, Kolista, koulukiusaamisesta, lotjavestämöstä, tekniikasta, sähköistyksestä, säännöstelystä ja monista muista historiallisista aiheista sekä murteista.

Olen ollut kirjoituksissani asiallinen ja täsmällinen viitaten vain paikkansa pitäviin tietoihin. Politiikkaan tai maahanmuuttokeskusteluihin en ole koskaan lähtenyt mukaan. En alentunut nimittelemään tai arvostelemaan ketään palstalle kirjoittajaa tai muutakaan henkilöä.

Havaitsin vuosien mittaan ylläpidon toiminnassa ikäviä piirteitä. Asiallisia aloituksia ja viestejä poistettiin ja asiattomat törkyviestit säilytettiin palstalla ilmiannoista huolimatta. Monet kirjoitukseni poistettiin välittömästi. Myös muiden rekisteröityneiden kirjoituksia poistui yllättäen. Hyväksyn sen, että karsintaa suoritetaan, mutta sen pitää olla ehdottomasti oikeudenmukaista ja asiallista.

Mielestäni moderaattorin pitää olla teini-iän ylittänyt, korkeasti kouluttautunut, sivistynyt ja asiallinen huumorintajuinen monialaosaaja.

Ylläpito antoi 29.3. muistutuksen Lieksan palstan tarkoituksesta ja sen säännöistä. Hetken aikaa oli hyvilläni asiasta. Oletin vakavan huomautuksen johtavan oikeanlaisiin ja oikeudenmukaisiin päätöksiin palstan epäasiallisuuksien siivoamisessa. Iloitseminen osoittautui lyhytaikaiseksi. Asiallisten kommenttien poistamista jatkettiin entiseen tapaan.

Olen yli seitsemänkymppinen lieksalainen eläkeläinen ja on ollut ilo vaihtaa ajatuksia palstan tervepäisten kirjoittajien kanssa. Yön yli nukuttuani tulin vakuuttuneeksi, että tämä saattaa olla viimeinen aloitukseni Suomi24 palstoilla. Saatan lukea kuitenkin kirjoituksia, jos asiallisuus vielä joskus sallitaan.

Toivottelen aurinkoisia kevätsäitä kamuttajalle, nomikäänsheriffille, Muikulalle, rotestimökinpojalle, nimimerkille muistelua, markkukorpiselle ja monelle muulle asiakirjoittajalle.

Olen tallettanut tämänkin aloituksen niin kuin kaikki muutkin kirjoitukseni. Katsotaan, meneekö tämäkin asiattomien kirjoitusten laariin.

14

308

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viitisen.vuotta.seuran

      Täysin asiakirjoittaja, pienin huumorin pilkahduksin on Wanha lieksalainen ollut. Pidän tyylistäsi. Se on itseäsi korostamatonta. Kiitän lukuisista hyvistä kirjoituksista ja kuvavinkeistä.

      Kaikkea ei voi saada. Sellainen kaikille avoin paikallispalsta, jossa toisiaan kunnioittavat, erilaisia mielipiteitä kunnioittavat kirjoittajat voisivat vaihtaa mielipiteitä lienee mahdottomuus. Näinä huutajien, nimittelijöiden ja trollien aikoina.
      Tuntemattomien kanssa normaalisti syntyvä keskustelu on monipuolisempaa kuin tuttujen suljetussa piirissä.

    • surkea-media

      Täällä on ollut lähinnä vaan yksi häirikkö, eli ns."perissuvakki". Jokseenkin kaikki hänen avauksensa ovat asiattomia ja keksittyjä, "rasseperis" jauhamista. Eikä ylläpito ole poistanut.

      • jankku.kunkku.olet

        Tässäkään ketjussa hän ei ole häiriköimässä, vaan joku ihan muu! Joka päivä uliset monessa avauksessa nuo samat jorinat. Ehkä et aidosti ymmärrä, koska ei tuossa ole järjenhiventä. Ei oe sen vastapoolinkaan, mutta sinä häiriköit koko ajan. Vastaa sille perissuvakillesi niissä ketjuissa, joissa hän häiritsee sinua. Älä narsistisesti vouhota aina uusia aloituksia.


    • todella-ala-arvoista

      Todella ikävää minunkin mielestäni, että ylläpito on tietoisesti valinnut asiattomuuden linjan poistamalla asialliset kirjoitukset palstalta. Tällaista toimintaa on jatkunut jo pitkään. Joissakin viestiketjuissa häiriköt jopa iloitsevat, että asikirjoittajat poistuvat palstalta. Palstahäiriköt ovat saaneet suuren vallan Suomi24 Lieksan keskustelupalstalla. Ylläpito uskoo heidän ilmiantojaan. Tähän ei näytä tulevan muutosta.

    • hikunikuhik

      Avaus on epäasiallista toisten leimaamista epäasiallisiksi. Ilmoitin poistoon.

      • hikuniku.poistoon

        Asiaton viestisi poistetaan, koska se ei sisällä keskustelua. Viestisi on epäasiallinen, jossa arvostellaan ja leimataan avauksen tekijää epäasialliseksi.


    • Poistun palstoilta.

    • Seurattuani tämän päiväistä ylläpidon ihmeellistä toimintaa palstalla, päätin lopettaa Suomi24 Lieksan keskustelupalstan käytön tällä päivämäärällä.

      Asiallisia aloituksia ja viestejä on poistettu mielivaltaisesti ilman minkäänlaista asiantuntemusta. Tällaiseen valvontaan en ole ollenkaan tyytyväinen, minkä takia olen tehnyt ratkaisuni. En palaa enää koskaan Lieksan palstalle.

    • nihilistipito-paremminki

      Voisko ylläpito inhaloida pesemättömän naisten sukuelimen! Ei viitsi sanoa rumasti, mutta asia tarkoittaa samaa!

    • rähinöikööt.keskenään

      Kirjoittajajoukko harvenee. Jäljelle jäävät vain rasset ja suvakit.

      • Hei_vaan_nyt

        Muutaman jutun olen kirjoittanut tänne. Mukava on ollut seurata asiallisten kirjoittajien Lieksa-aiheisia tarinoita. Asiasta ja hieman vierestäkin.

        Mutta nyt saavat nämä omasta mielestään niin älykkäät teinimoderaattorit ja asiatonta tekstiä palstalle suoltavat henkilöt jatkaa keskenään, en osallistu enää.

        Kiitos Kamuttaja & co, te siniset ja muutkin asiaa kirjoittaneet. Hauskaa oli!

        Nähdään.


    • rasset.nasset.ja.peris

      Ylläpito teki tähänastisista tempuistaan pahimman, kun lähti poistamaan asiakirjoittajat Lieksan palstalta. Suurin osa jäljelle jääneistä on sekopäita koulujakäymättömiä teinejä, jotka kilpailevat keskenään kuka saa pahimman herjan palstalla aikaan.

    • Täyttä totta Wanhalta. Erittäin herrasmiesmäisellä tavalla, selkein sanoin ja tyylikkäästi hän ottaa kantaa viimepäivien ja aikaisempiinkin palstanvalvonnan linjauksiin.

      Valitettavan moni asiallinen ketju on turmeltunut, ainakin osittain, taitamattoman ja asiaansa osaamattoman valvonnan toimesta tai välinpitämättömyydestä. En ihmettele jos osa porukasta turhautuu tällaisen menon vallitessa. En ehkä kokonaan lopeta tätä kirjoitteluani, mutta kyllä tässä motivaatio sen verran nyt on kärsinyt, että tauko paikalla on ainakin pidettävä.

      Kiitokset kuitenkin annan kaikille teille hyvät ja asialliset kirjoittelijat. Monta hyvää keskustelua on ollut seuranamme ja ilonamme.

      Uskallan lopuksi toivoa, että edessä olevan tauon virkistäminä, palstan ylläpidon ryhdistäydyttyä ja näiden osalta parempien tuulien puhaltaessa, voisimme kokoontua ajan tullen kirjoitteluamme jatkamaan.

    • uusia.avauksia

      Jospa nuoremmatkin (Siis 50 heh,heh) ja naiset alkaisivat kirjoitella tänne. Painotus on ollut vanhemmissa jutuissa, eikä siinä mitään. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Olen muutaman kerran yrittänyt kalastella tietoa paikallishistoriasta "naisnäkökulmasta" heikoin tuloksin. Naisten haukkumisen määrän huomioiden ei ole ihme, että heitä on palstalla vähän. Nekin vähät ovat viime aikoina kokonaan lopettaneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1292
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      77
      1263
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1201
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      985
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      985
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      916
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      831
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      682
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      667
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      569
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      568
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      567
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      53
      540
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      538
    17. 46
      533
    18. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      516
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      510
    Aihe