3 työtöntä kertoo...Kaikki kelpaa, kunhan saisi töitä!
Työnhaussa ei ole varaa nirsoilla: Kaikki kelpaa, kunhan saisi töitä
3 työtöntä kertoo...
Suomessa on noin 320 000 työtöntä. Edellisen kerran yhtä moni oli ilman työtä vuonna 1999. Sirkku Liukkonen, Silja Levälampi ja Raimo Ahonen kertovat, kuinka heistä tuli osa työttömyysongelmaa.
Helsinkiläinen Sirkku Liukkonen, 49, on hakenut kaikkia mahdollisia työpaikkoja. Taideteollisesta korkeakoulusta vaatesuunnittelijaksi vuonna 1996 valmistunut nainen ei ole rajannut työnhakua oman koulutuksensa perusteella, sillä koulutusta vastaavia työpaikkoja ei ole tarjolla.
"Tai oli yksi, kun viimeksi katsoin. Sievin kenkä haki jalkinesuunnittelijaa, mutta minulla ei ole kokemusta jalkineiden suunnittelusta", Liukkonen sanoo.
Taiteen maisteri on hakenut esimerkiksi myyjän paikkoja ja ollut haastatteluissakin, muttei ole toistaiseksi tullut valituksi. Työn perässä hän on valmis muuttamaan myös muualle päin maata.
Liukkosen kaltaisia korkeasti koulutettuja työttömiä on Suomessa jo yli 40 000.
Tilanne on ennätysmäisen vaikea. Korkeasti koulutetusta työvoimasta noin kuusi prosenttia on työttömänä, kun yleinen työttömyysprosentti on noin 10.
Enää aikoihin ei ole voinut luottaa siihen, että koulutus takaa työpaikan.

On ollut järkytys huomata, ettei työn saaminen olekaan kiinni siitä, kuinka hyvä olen", Liukkonen sanoo.
Taloudellisesti hän elää edelleen kuin opiskelija.
"Kun on opiskeluajoista lähtien tottunut tulemaan vähällä toimeen, ansiosidonnainen riittää kyllä elämiseen. Peruspäivärahalla on jo tiukkaa."
Työ on ollut Liukkoselle niin tärkeää, että uusien työsuhteiden tavoittelu on aina mennyt myös perheen perustamisen edelle.
Seuraavaksi Liukkonen haluaisi päästä 3 d -tulostamiseen liittyvään työllisyyskoulutukseen. Sitä varten hänen pitäisi löytää harjoittelupaikka jostakin alan yrityksestä.
Sirkku Liukkosella on edessään ainakin 15 vuotta työelämässä. Hän uskoo, että jonakin päivänä haaveet vielä toteutuvat.
"Silloin minulla olisi vakituinen, täysipäiväinen työ. Voisin keskittyä työntekoon enkä pelkästään epätoivoiseen työpaikkojen haalimiseen."
"Pidän onnistumisena jo sitä, että olen päässyt niin moniin haastatteluihin. Usein avoimiin paikkoihin on yli 200 hakijaa, joista osa on ylikoulutettu tehtävään.
Levälammella on käytössään myös te-toimiston myöntämä Sanssi-kortti, jolla työnantaja saa yhteiskunnalta tukea hänen palkkansa maksamiseen.
Toisaalta myös nuoria työttömiä on nyt aiempaa enemmän", hän sanoo.
Kouvolassa asuvan Raimo Ahosen, 58, on vaikea uskoa uuteen työllistymiseen.
"Väkeä on vähennetty, ja koko ajan on saanut pelätä, koska irtisanominen osuu omalle kohdalle", hän sanoo.
http://www.hs.fi/tyoelama/a1412307176103?ref=tf_iHSisboksi630-a&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage&jako=744fa2da2c952f513f4d50bf8c78f58f

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kunhan vain saisi niitä työsopimuksen alaisia PALKKAtöitä. Totta! Se on omakin haaveeni.
kunhan vaan en saisi töitä, olisi haaveeni
Kunhan en vaan koskaan joutuisi töihin. Ei nappaa yhtään. Kivempi hengailla samanhenkisten kaveriden kanssa päivät. Mitä sillä työpaikalla tekee kun pärjää hyvin muutenkin. Kyllä sen elämisen aina joku maksaa.
tässä taas tää sama häirikkövajakki trollaa sontaansa ja kohta se skitso postaa tohon sitä menkää töihin sontaansa. täytyy olla vitunmielisairaspaska!
Mitä muuta voi odottaa kun kyseessä suomi24?
Tuet niin alas, että vätyksellä häviää katto päänpäältä kahdessa, kolmessa kuukaudessa, niin jo alkaa työnteko maistumaan ja pienpalkkaiset ''paskatyötkin'' sujumaan kun on oma henki ja selviytyminen kyseessä.
Joillekkin ei mene sinne jakeluun että töitä ei ole, ainoastaan orjatyötä koska hallituksen mielestä ihmisen tarvitsee tehdä töitä ILMAISEKSI. Lue: HARRASTUKSENA
Mitenkä niin ilmaiseksi?
Saathan sinä valtiolta vaikka mitä tukia ettet kuolisi nälkään ja kattokin varmasti löytyy päänpäältä?
Mikäli on tukielätti, pitäisi tällä ajalla tehdä jotain hyödyllistä valtiolle jos ei halua oikeisiin töihin ryhtyä.
Kadunlakaisu, julkisten tilojen siivoaminen, kaupungin työntekijän avustaja, vessanpesijä... listaa voi jatkaa loputtomiin.
Mene itte töihis saatanan vätys . Luultavasti oot asunu samassa paikassa ikäsi ja luulet omistavasi koko paikkakunnan. Saatanan vätys. MAILMANOMISTAJA !!!!!!!!!!!!
asuu hyvinkin kaukana kalhakaupasta.
T.maalainen, esittäydyn sukunimeltäni riittävänolutmääränverrattavuus-mäkihyötyliikuntaankohtuulistaminenla-ylä-alapää
Taas joku pikavippi keisari täällä muita syyttää omista tyhmyyksistään...ettekö tajua vieläkään ettei ne tule koskaan maksetuksi. Onneksi työtön ei saa näitäkään.