Hei,
Minulla on ollut traumaperäinen nivelrikko nilkassa jo useita vuosia. Ilmeisesti suht lievä, koska ei normaalielämää kauheasti vaivaa kuin kipuiluna silloin tällöin. Nyt sitten raskaan kuormituksen jälkeen, sekä töissä että vapaa-ajan liikunnan muodossa vasen polvi alkoi oireilla n. kaksi ja puoli vuotta sitten. Aluksi en saanut työterveyspuolelta vaivaan mitään apua, kerran kahden päivän sairasloman "polvikipu"-diagnoosilla mutta koettuani "rampana" töissä ravaamisen johdosta jonkinlaisen hermoromahduksen poikasen, polvet vihdoin tutkittiin ja sain kaksi vuotta sitten röntgenkuvan perusteella kuluma-diagnoosin molemmista polvista. Koko ajan on nivelkipuihin liittynyt ajoittainen voimakas uupumus ja eräänlaisia sairaana olemisen ja ikään kuin lamaantumisen vaiheita. Pieniä sairaslomia ja erilaisia kipulääkekokeiluja ja glukosamiinia on työterveyspuolelta annettu hoidoksi. Silloin n. kaksi ja puoli vuotta sitten myös sormeni alkoivat oireilla ja jouluna 2014 rankan työrupeaman jälkeen oikean käden keskisormi ja nimetön turposivat makkaroiksi, jonka toinen lääkäri joulun välipäivinä diagnosoi "reaktiiviseksi niveltuehdukseksi" muttei antanut siihen mitään erityistä hoitoa eikä jatkohoitosuositusta ja sitten joulun jälkeen työterveyslääkärin diagnoosi olikin rasitusvamma. Reumatekijä verestä tutkittiin, mutta sitä ei silloin 2015 alkuvuodesta löytynyt. 2015 kesällä polvet menivät niin huonoon kuntoon, että työntehtäviäni muutettiin istumatyöksi ja olin n. 5 kuukautta ns. osasairaslomalla, eli tein puolikasta viikkotuntimäärää. Nyt tämän vuoden alusta sekä polvi- että sormioireet ovat rajusti vaikeutuneet ja sormet ajoittain aivan tönköt ja kankeat. Oikea käsi on jo jossain määrin ikään kuin kepulikuntoinen ja suurimman osan ajasta hiukan turta eikä enää missään tilanteessa toimi kuin ennen. Eilen sormet kuvattiin ja kahdessatoista sorminivelessä on symmetrisesti "lievä nivelrikko" sekä oikean käden rystysessä "degeneraatio". Polvia ei pyynnöstäni huolimatta kuvattu, koska katsottiin kahden vuoden takaisen kuvan olevan riittävän "tuore". Polvissa kuuluu koukistaessa aivan vimmattu rahina ja rohina, ne kipeytyvät rasituksessa voimakkaasti sekä ajoittain kivuliaasti "menevät alta". Hoidoksi tuli nyt viiden päivän sairasloma ja uudet lääkkeet; Comfora 595 mg ja Meloxicam 15 mg kymmenen päivän kuurina. Kortisonipistoksia polviin en saanut, vaikka pyysin enkä myöskään minkäänlaista reumatutkimusaietta pyynnöstäni huolimatta, koska reumakoe verestä tammikuussa 2015 oli negatiivinen eikä röntgenkuvissa näy muita kuin nivelrikkomuutoksia. Olen kuitenkin lukenut, että nivelreuma ei varmasti näissä tutkimuksissa löydy.Ymmärrän tottakai, että nivelten kuluminen kuuluu elämään, mutta olen vasta 50-vuotias, joten työikää vielä paljon jäljellä enkä haluaisi nivelteni menevän huonompaan suuntaan tätä tahtia ja tottakai pelkään nivelreumaa. Avuton olo on myös, koska työterveyslääkärin asenne oli niin kovin "vähättelevä" . Olen entinen himokävelijä, mutta valitettavasti liikunnan vähentymisen ja istumatyöhön siirtymisen takia painoa on tullut nyt. n 15 kiloa liikaa. Jumppaan toki niveliä, enkä luulisi ylipainolla olevan vaikutusta sormien niveliin? Polvivaivojen aluksi ilmentyessä olin normaalipainon rajoissa( 175/78)
Onkohan jollakulla muulla vastaavia kokemuksia ja mahdollisesti keinoja kertoa ja neuvoja antaa sen suhteen miten pääsisin lisätutkimuksiin ja mille lääkärille minun kannattaisi sitten vaikka omalla kustannuksella mennä tai julkisella puolella pyrkiä?
15 nivelen nivelrikko
Ex-himoliikkuja
0
209
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,212021Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.821861Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e661797MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131563Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4851429Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11424Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481217Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351079Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.721058Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu21957