Vainajan vaatteet ja muu irtain omaisuus?

Isä kuoli viikko sitten. Hän oli avoliitossa. Avopuoliso tällä hetkellä letkuruokinnassa ja tiedottomassa tilassa. Voinko ottaa isän henkilökohtaisia tavaroita pois asunnosta mm sairaalasta tulleet tavarat, vaatekaapista isän vaatteet yms ennen perunkirjoitusten alkamista/valmistumista? Isän avopuolison tyttären mukaan tämä on laitonta ennen perunkirjoitusten valmistuttua. Hautauslupa/kuolintodistus minulla.
101500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Voit ottaa, mutta vain vähäarvoista tavaraa. Yksittäisen esineen reaalinen arvo voi silloin olla luokkaa kymmeniä euroja ei satoja euroja.

Väharvoisestakin tavarasta saa riidan aikaiseksi, tuskin kuitenkaan oikeusjuttua.

Äänestä

Vainajan tavarat pitäisi erotella yhteistuumin avopuolison edustajan kanssa, joka lienee kaiketi tämä mainittu tytär, jotta ei tule epäselvyyttä, mikä kuuluu kenellekin ja kun kerta ehdottanut perunkirjoitusta, siihen sopii suostua. Kannattaa käydä vaikka valokuvaamassa siellä paikan päällä, jos on odotettavissa kärhämöintiä, mutta muutoinkin sallittua järjestellä pakolliset asiat, se missä laajuudessa, riippuu paljolti kulloisestakin tilanteesta sekä käytännön vaatimuksista.

Äänestä

Ota avopuolison tytär mukaan,kun haet isäsi tavaroita pois asunnosta,samalla
voinette kirjata ottamasi isäsi irtaimiston.Voinette yhdessä allekirjoittaa siten
listan tavaroista jotka kuului isällesi.Tarvitset sitä perukirjaan.Toisten asunnossa käyminen on laitonta ilman asianomaisen lupaa,koska avopuoliso on tiedottomassa tilassa
hänen tyttärensä hallitsee asuntoa.(Oletan että isäsi oli alivuokralaisena avopuolison
asunnossa)Tarkistuta myös tili otteet menneiltä vuosilta,saatat kokea yllätyksen.

Äänestä

Sinulla ei lähtökohtaisesti ole oikeutta käydä kys asunnossa, ilman edesmenneen isäsi avopuolison suostumusta, tai mikäli hänellä on joku omainen, kuten tyttärensä jolla on tieto äitinsä tahdosta asiassa.
Toisekseen sinulla on oikeus isäsi jälkeen saada haltuusi, mikäli olet ainoa perillinen, asiakirjat jotka kertovat isäsi omaisuudesta, että voit toimittaa perunkirjoituksen, tai toimituttaa sen. ellei asia jo ole jollain taholla hoidossa. Tuskin tällä isäsi avopuolisolla/tyttärellään.
Myös isäsi konreettinen omaisuus tulisi saada perillisen/perillisten haltuun mahdollisimman pian perunkirjoituksen jälkeen, mikäli isäsi tosiaan asui avokkinsa kodissa. Mikäli koti taas oli isäsi oma, perillisten kuuluisi kyllä päästä vaikka avokin tyttären kanssa luetteloimaan pk varten mitä isältä jäi.
Ja osanottoni.

Äänestä

Jos pariskunta asui vuokralla, eikä isäsi avopuoliso enää voi palata sinne asumaan, on asunto viisasta tyhjentää ja vuokrasopimus irtisanoa, muuten vuokranmaksuvelvollisuus ei lakkaa.

Avopuolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, eikä muutenkaan avoleskellä ole oikeutta pitää yhteistäkään irtaimistoa hallinnassaan (ellei isäsi testamentissa muuta sanota ja silloinkin perillisillä on oikeus saada vähintään puolet koko perintöosastaan hallintaansa), joten nyt on aika tehdä omaisuuksien erottelu.

Avopuolison tyttärellä ei ole oikeutetta estää sinua ottamasta haltuusi isäsi omaisuutta, mutta toki se on viisasta tehdä yhteisymmärryksessä ja avoimesti, varsinkin jos puolisoilla oli yhteisesti hankittua omaisuutta, kuten koti-irtaimistoa, auto jne, jonka jakamisesta pitää myös sopia.

Äänestä

Et!
Kuolinpesä pitää olla täysin koskematon siihen asti.
Kunnes testamentti on avattu. Tai perunkirja tehty ja luettu..

Syyllistyt varkauteen jos sieltä katoaa 1 Eurokin tililtä..

Äänestä
  • Riippuu siitä, mitä koskemattomuudella tarkoitat: esim. vuokra-asunto on viisasta irtisanoa ja tyhjentää, mutta tietenkin omaisuus edelleen kuulu kuolinpesälle, vaikka se olisikin varastoitu muualle.

    Muutenkin omaisuudesta täytyy huolehtia, siihen voi kuulua vaikka lemmikkieläimiä, kasveja, pilaantuvaa ruokaa, tilauksia ja palveluja jotka täytyy perua, entä auto, laitetaanko seisontaan, entä onko vainajan omaisuutta muualla, kuten työ- tai harrastuspaikalla, toisten mökillä jne. eli kyllä omaisuuteen täytyy "koskea" vaikka sen omistaisikin edelleen kuolinpesä.

    Äänestä

  • Höpön löpön, että mitään tavaraa ei saisi ottaa ennen kuin perukirja on tehty. Perukirja on veroja varten ja perillisten listausta varten tehtävä asiakirja; perinnönjakokirja on sitten eri asia. Jos aloittaja on isänsä ainoa lapsi, hän perii isäänsä automaattisesti.

    Koskien avoliittoa, jos avopuolisot ovat olleet yhdessä yli viisi vuotta, heidän irtain omaisuus katsotaan yhteiseksi jollei muuta näytetä (eli avopuolisot omistavat jokaisen yksittäisen esineen 50/50). Tästä syystä pitää hoitaa irtainten esineiden jako sen toisen avopuolison tai hänen edustajansa kanssa. Miesten vaatteet tosin yleisesti kuului avomiehelle eikä avovaimolle.

    Äänestä

Mitä tekee vainajan vaatteilla? Kirppikselle heti myymään et jos sais rahat pulloon.

Äänestä
  • Armanin puvut muutaman tonnin kappale ja niitä oli kolme. Hugo Bosseja kaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maalaisjärkivailakitupa kirjoitti:

Isä kuoli viikko sitten. Hän oli avoliitossa. Avopuoliso tällä hetkellä letkuruokinnassa ja tiedottomassa tilassa. Voinko ottaa isän henkilökohtaisia tavaroita pois asunnosta mm sairaalasta tulleet tavarat, vaatekaapista isän vaatteet yms ennen perunkirjoitusten alkamista/valmistumista? Isän avopuolison tyttären mukaan tämä on laitonta ennen perunkirjoitusten valmistuttua. Hautauslupa/kuolintodistus minulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu