, Syyrian malliin, kun öljykriisikin tuli avuksi äärioikeistolle !?
Obama ja lännen epädemkraattiset Mediat teki ja tekee aisn eteen vieläkin töitä !?
Obamalta jäi kesken Venezuelan hajottaminen
5
140
Vastaukset
Mielikuvitus on taas laukannut, kun on keksitty, että Obama oli tämänkin takana. Maa on ajautunut nykyiseen kriisiin kahden presidentin järjettömyyksien seurauksena. Maataloutta on kollektivisoitu ja Venezuela ei pysty tuottamaan edes tarvitsemiaan elintarvikkeita. Lisäksi myös peruslääkkeistä on huutava pula. Nyt valta on lopullisesti kaapattu kansanedustuslaitokselta. Demokratia on hylätty, mutta sinä tiedät, että sekin on Obaman syytä.
Mediaa voi arvostella lähinnä siitä, että ei kerro enempää maan tilanteesta.- Abrahamm
Tunnustihan Obama osallituneensa Kiovan kapinan järjestelyyn ja vielä virkansa viimepäivinä järjesti aseita Syyrian kapinallisille ja demokratian vihaajille !?
- Abrahamm
Aseita Obama välitti Syyrian kapinallisille vielä viimemetreillä ja Venetzuelan varakkaille tukea erimuodoissa !?
Näin alkaa olla jo Suomessakin, kun eliitti syö ja juo köyhien kuormasta !? Aloituksessa esität tietona, että Obama oli hajottamassa Venezuelaa. Suun pieksemisen kyllä osaat, mutta mitään et osaa esittää väitteesi tueksi. Venezuelan hallinto, jolla ei ole mitään kansan tukea, saa ihan kaikessa tappaa kansansa vaikka hengiltä.
Toiseksi itkeskelet Syyrian puolesta. Siellä on jälleen kerran Assadin hallinto kaasuttanut ihmisiä. Mukana on ollut myös lapsia. Se ei sinua liikuta, koska nimität sitäkin demokratiaksi.
Sinä olet täysin moraaliton olio. Pieni lapsikin on henkisesti korkeammalla tasolla.- Hallaahon.äänestäjä
tilanne kärjistyy koko ajan
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=42812.msg214856#msg214856
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1785042- 141681
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1231484Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91373Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491090Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297952- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760