Posti siirtyy

Posti siirtyy kuuleman mukaan Kyröskoskelle, siis kuihtuvaan tuppukylään kunnan syrjälle. Jos kunnan kehitystä ajatellaan, fiksuin paikka postillekin olisi Tippavaara. Tämänkokoisessa kunnassa kun on pähkähullua kuvitella, että voisi olla kaksi elävää keskustaa. Parasta siis olisi yhdistää vanhat ja lopettaa vihdoinkin Kyröskosken tekohengitys.

Itse asun kunnan etelälaidalla. Postiasiani hoidan nyt istten kia Ylöjärvellä. Ruppaiseen K-kauppaan en tämän takia usko jalalla astuvani. Se kyllä kummastuttaa, eikö kukaan kunnassa saanut liankaan vaikuttaa ainoan postitoimiston paikanvalintaan. Kai nyt keskeisenkin piakan olisi löytänyt.
4378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuulin, että posti lopetetaan kokonaan. Ihmisiä pyritään ajamaan sähköpostin käyttöön ja lähettämään paketit liitetiedostoina.

Äänestä

Ylöjärven posti taitaa olla "ruppaisessa K-Superissa". Ei Kyröskoskessa ole mitään vikaa. Sieltä on kunnan eteläosiin tasan yhtä pitkä matka kuin sieltä tänne Koskelle. Mitään tekohengitystä ei tänne ikänä ole saatu, pikemminkin tätä on syöty kunnan muiden osien taholta.

Ehdotan aloittajalle hakeutumista luki-häiriönsä korjaamiseksi hoitoon.

Äänestä
  • Minkäslaiseen hoitoon ihminen lähetetään teillä Kyröskoski-cityssä, kun hän tekee muutaman lyöntivirheen tekstiin? Tuollainen EI kerro LUKI-häiriöstä vaan vain nopeasti kirjoittamisesta. Kannattaisi varmasti miettiä asiassa pysymistä näin keskustelupalstalla. LUKI-häiriö ei kaiken lisäksi ole sairaus, vaikka tuo tieto ei ehkä sinne kuolevaan kylään saakka olekaan ehtinyt. Jospa te nyt sitten alatte saada paremmin tietoa. kun saatte jopa postin...

    Kyröskoski on syrjässä. Se on kiistatta kuoleva teollisuustaajama. Muutama yritys on vielä pystyssä, vaan kunhan yrittäjät eläköityvät, saadaan lisää tyhjiä liiketiloja sinne syrjään. Kysymys kuuluu: miksi me etelämpänä asuvat hämeenkyröläiset tulisimme lähellekään säälittävää, itsekeskeistä demariparatiisianne?

    Äänestä

  • viinakaupassa. Kas sekin siirtyy tänne! Samalla reissullahan kirkolla sinä olet siellä postissa käynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekohengitystätaas kirjoitti:

Posti siirtyy kuuleman mukaan Kyröskoskelle, siis kuihtuvaan tuppukylään kunnan syrjälle. Jos kunnan kehitystä ajatellaan, fiksuin paikka postillekin olisi Tippavaara. Tämänkokoisessa kunnassa kun on pähkähullua kuvitella, että voisi olla kaksi elävää keskustaa. Parasta siis olisi yhdistää vanhat ja lopettaa vihdoinkin Kyröskosken tekohengitys.

Itse asun kunnan etelälaidalla. Postiasiani hoidan nyt istten kia Ylöjärvellä. Ruppaiseen K-kauppaan en tämän takia usko jalalla astuvani. Se kyllä kummastuttaa, eikö kukaan kunnassa saanut liankaan vaikuttaa ainoan postitoimiston paikanvalintaan. Kai nyt keskeisenkin piakan olisi löytänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu