Paula Koivuniemi

Daniel

Mitä mieltä olette, polkeeko Paula Koivuniemen ura paikoillaan? Minun mielestäni ura kaipaisi todella uutta potkua ja ennen kaikkea uutta menobiisiä tyyliin "Sata kesää, tuhat yötä" tai "Kuuntelen Tomppaa". Paula on siis rautainen mimmi keikoilla ja vetelee siellä lähinnä vauhdikasta musiikkia, mutta missä viipyy hitti? Viimeisin balladivoittoinen "Rakastunut" albumi oli mulle kamala pettymys. "Mississippi" -duetto Kari Tapion kanssa nousee parhaaksi viime aikojen levytyksistä.

12

979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heavenmister

      Paula on niin seksikäs, että musiikki on sivuseikka..

      • Daniel

        Onhan se niinkin :) silti kaipaisin uutta hittiäkin sillä "Tomppa" on ainakin jo puhkisoitettu!

    • Paula Koivuniemi on oikein sävähdytä minua. Karin ja Paulan duetto "Mississippi" ei sykähdytä sen paremmin myöskään.

      • JJJ

        vaikka ei tuota Justiinax-räksyttäjää sävähdytäkään! Monia Paten musiikki kuitenkin sävähdyttää. Mitä tulee hittiin, niin Paula tosiaan kaipais uutta sellaista. Toki Paulalla on upeita, hienoja kappaleita jo ennestäänkin - osa niistä on hittejä, osa ei. Suuri yleisö tuntee valitettavasti vaan ne hitit.

    • Kapteeni Aika

      Suomessa ei osata tehdä iskevää iskelmää. Paula Koivuniemen parhaat ovat suurin osa käännösiskelmiä. On yleinen harhaluulo, että suomalaiset olisivat jotain mollikansaa. Hyvällä levyllä on tasapainoisesti duuria ja mollia. Slaavilainen melankolia jääköön slaaveille.

      • Daniel

        Olet prikulleen oikeassa, Kapteeni Aika! Seuraan esim. itse tarkasti eri maiden listoja ja pidän silmällä mahdollisia käännösiskelmiä mitkä sopisivat suomalaisiksi versioiksi. Olen niitä ehdotellut myös levy-yhtiöille, mutta useimmiten palaute on ollut sellaista että esim. saksalaisiskelmien ongelmana olisi se, että ne kulkevat duurissa mikä ei muka meitä jäykkäniskaisia suomalaisia muuta kuin vihastuta. Vähän toisenlaisen kuvan olen kyllä saanut mitä olen esim. just Paula Koivuniemen keikoilla käynyt: hänen settinsä ovat olleet 80 - 90 prosenttisesti vauhtihittejä joita Paulalla riittää mutta tietsti tunnelmankohottajina on kuultu nämä "Aikuiset naiset", "Aikaan sinikellojen" ja muut klassikot.

      • Duurissa kulkee
        Daniel kirjoitti:

        On kyllä totta, että monet Paulan parhaista on käännöshittejä. Ehdottomasti kaipaisin nyt taas Paulalta sellaista potkivaa biisiä, kun on noita hitaampia tullut tässä viimeisina vuosina ihan riittämiin! Kesäkin taas tuloillaan, menoa ja tansseja luvassa - mikä sen kesästä ikimuistoisemman tekee, kun muistoihin voi liittää jonkin tietyn kappaleen, jonka kautta pääsee kuin uudelleen elämään ne samat hetket? Ja kyllä kesäaikaan ja mukaviin muistoihin helpommin liittää aina sen menevän biisin ennen kuin sen balladin...

        Molli-Paula syrjään ja duuria kehiin!

    • Kissa

      paikoillaan ja pahasti. Viimeisin levy oli suorastaan järkyttävän huono, todellakin pelkkiä tylsiä balladeja...lainasin kirjastosta kuunnellakseni ennen ostoa ja petyin myös. Jäi kaupan hyllylle :( Keikkaohjelmistokin on ollut sama jo vuosia. Okei, onhan keikoilla kuultu hyviäkin biisejä, mutta ne Tummat silmät ja Aikuiset naiset saisi jo hiljalleen haudata. Paulan pitäisi tosiaan saada nopeasti jostain vauhdikas hittibiisi.

    • Kuulin Koivuniemen Paulasta sellaisen jutun ,että Paula oli jollain keikallaan mennyt nokkapystyssä kahvilanpuolelle ja sanonut ,että takahuoneeseen tarvitaan lisää leipiä ja juomia. Siitä oli paikan omistaja hermostunut ja ärähtänyt ,että : Saatanan ämmä ! Hommaa tonne lippuluukulle ensin 50 metrin jono ja tule sitten vasta jotain leipiä pyytämään.

      • make

        Ei tosin oo ihan tuore juttu.

      • jäbä

        En tiedä oliko tämän foorumin jengiä paikalla joskus vuosia sitten,mutta homma meni suunnilleen näin:
        Asiakas kävi pariin otteeseen toivomassa Patelta tiettyä biisiä.Artistilta paloi käämit,ja kysyi kiukkuisena asiakkaalta paljonko tämä oli tanssilipustaan maksanut.Vastauksen saatuaan lainasi orkesterilta kyseisen summan,ojensi sen asiakkaalle ja toivotti hauskaa kotimatkaa.No järkkäri tästä kimpaantuneena asteli lavalle ja kysyi Paulalta,että "tiedätkös kuka sun palkkasi muuten maksaa?".Paula tähän koppavasti:"Sinä".Järkkäri vastasi tyynesti:"Ei,vaan se asiakas,jonka juuri ajoit kotiin"

      • ikuinen vihaaja
        jäbä kirjoitti:

        Eikö se voisi jo jäädä eläkkeelle?
        Harva julkkis on koppavampi ja leuhkampi kuin tämä kyseinen "laululintunen".

        Soittelee varmaan itse lehdille ja tarjoaa näitä "kaukorakkauksiaan" ja miesjuttujaan lehdille, jotta pysyisi otsikoissa.

        Säälittävä huora.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe