Seuroissa usein tähdennetään sitä, miksi kannattaa kilvoitella Jumalan lapsena. Syy on se, että uskon kautta peritään iankaikkinen elämä taivaassa.
Usko tuo mukanaan ajallisenkin elämän siunauksen, mutta ensi sijassa usko antaa elävän toivon pääsystä Kristuksen luokse taivaan kunniaan. Apostoli nimittää sitä kirkkauden toivoksi. Paavali sanoo vakuuttavasti itsestään ja uskonystävistään: ”Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty” (2. Kor. 5:1).
Usko tuo lohtua
Olen usein kokenut uskovaisen ihmisen, eritoten nuoren, hautajaisissa, kuinka usko tuo syvän lohdutuksen. Näissä tilanteissa usko vahvistuu ja Jumalan lapseuden arvo korostuu.
Maailmasta on lähdettävä tyhjänä: mitään, mitä täällä omisti, kunniaa ja mainetta myöten, ei saa mukaan. Elävä usko kantaa ajan rajan tuolle puolen. Sen lupaus antaa jälleennäkemisen toivon uskossa nukkuneiden kanssa. Kristuksenkin, lunastajan ja Vapahtajan, saa nähdä kasvoista kasvoihin.
Uskon lahja saadaan armosta
Usko ja sen kautta Jumalalle kelpaavaisuus eli vanhurskaus ovat lahjoista suurimpia. Ne saadaan armosta. Kun Martti Lutherille avautui uskon aarre, hän totesi, että vanhurskautta ei saada rahalla, ei hyvillä teoilla eikä millään ihmisen ansioilla.
Jumala lahjoittaa vanhurskauden Kristukseen uskomisen kautta. Kristuksen lunastusteko on ainoa riittävä maksu synneistä. Ihmistä ei ole lunastettu synnin, kuoleman ja sielunvihollisen vallasta kullalla eikä hopealla vaan Kristuksen kalliilla verellä. Uskonvanhurskauden periaate on: ihminen tulee vanhurskaaksi ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.”
Uskovaisen toivo ei ole turha
Kun apostoli Paavali kirjoitti Rooman uskovaisille kirjeen, hän puhui koettelemuksista, ahdistuksista ja vaivoista. Hän ei puhu ajallisen elämän koettelemuksista, vaan uskon ja sen tunnustamisen tuomista vaivoista.
Hän kuitenkin kirjoitti uskovaisten jopa riemuitsevan ahdingosta tietäessään sen saavan aikaan kestävyyttä. ”Kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” (Room. 5:3–5.)
Uskon rinnalla muu kalpenee
Tässä maailmassa Jumalan valtakunta ja sen kansalaisuus eivät ole kovin korkeassa kurssissa. Uskon tunnustaminen voi tuoda vaivoja ja ahdistustakin.
Apostoli sanoo riemuitsemisen aiheeksi uskoon liittyvät vaivat. Eivätkö ne päinvastoin usein aiheuta murhetta, voimattomuutta ja väsymystä? Koettelemusten keskellä uskon lahjan suuruus saattaa unohtua.
Paavalin puheen taustana onkin uskon lahjan merkitys. Kun ihminen on löytänyt Jumalan valtakunnan, saanut kaikki syntinsä anteeksi ja rauhan ja kirkkauden toivon sydämeensä, kaikki kalpenee sen rinnalla. ”Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme” (Room. 8:18).
Jumalan lapsen oikea isänmaa on taivaassa. Täällä hän on vieras ja muukalainen uskonsa tähden. Tämän muistaen olkaamme kilvoituksessamme kärsivällisiä odottaessamme toivon täyttymistä.
Usko tuo mukanaan ajallisenkin elämän siunauksen, mutta ensi sijassa usko antaa elävän toivon pääsystä Kristuksen luokse taivaan kunniaan. Apostoli nimittää sitä kirkkauden toivoksi. Paavali sanoo vakuuttavasti itsestään ja uskonystävistään: ”Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty” (2. Kor. 5:1).
Usko tuo lohtua
Olen usein kokenut uskovaisen ihmisen, eritoten nuoren, hautajaisissa, kuinka usko tuo syvän lohdutuksen. Näissä tilanteissa usko vahvistuu ja Jumalan lapseuden arvo korostuu.
Maailmasta on lähdettävä tyhjänä: mitään, mitä täällä omisti, kunniaa ja mainetta myöten, ei saa mukaan. Elävä usko kantaa ajan rajan tuolle puolen. Sen lupaus antaa jälleennäkemisen toivon uskossa nukkuneiden kanssa. Kristuksenkin, lunastajan ja Vapahtajan, saa nähdä kasvoista kasvoihin.
Uskon lahja saadaan armosta
Usko ja sen kautta Jumalalle kelpaavaisuus eli vanhurskaus ovat lahjoista suurimpia. Ne saadaan armosta. Kun Martti Lutherille avautui uskon aarre, hän totesi, että vanhurskautta ei saada rahalla, ei hyvillä teoilla eikä millään ihmisen ansioilla.
Jumala lahjoittaa vanhurskauden Kristukseen uskomisen kautta. Kristuksen lunastusteko on ainoa riittävä maksu synneistä. Ihmistä ei ole lunastettu synnin, kuoleman ja sielunvihollisen vallasta kullalla eikä hopealla vaan Kristuksen kalliilla verellä. Uskonvanhurskauden periaate on: ihminen tulee vanhurskaaksi ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.”
Uskovaisen toivo ei ole turha
Kun apostoli Paavali kirjoitti Rooman uskovaisille kirjeen, hän puhui koettelemuksista, ahdistuksista ja vaivoista. Hän ei puhu ajallisen elämän koettelemuksista, vaan uskon ja sen tunnustamisen tuomista vaivoista.
Hän kuitenkin kirjoitti uskovaisten jopa riemuitsevan ahdingosta tietäessään sen saavan aikaan kestävyyttä. ”Kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” (Room. 5:3–5.)
Uskon rinnalla muu kalpenee
Tässä maailmassa Jumalan valtakunta ja sen kansalaisuus eivät ole kovin korkeassa kurssissa. Uskon tunnustaminen voi tuoda vaivoja ja ahdistustakin.
Apostoli sanoo riemuitsemisen aiheeksi uskoon liittyvät vaivat. Eivätkö ne päinvastoin usein aiheuta murhetta, voimattomuutta ja väsymystä? Koettelemusten keskellä uskon lahjan suuruus saattaa unohtua.
Paavalin puheen taustana onkin uskon lahjan merkitys. Kun ihminen on löytänyt Jumalan valtakunnan, saanut kaikki syntinsä anteeksi ja rauhan ja kirkkauden toivon sydämeensä, kaikki kalpenee sen rinnalla. ”Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme” (Room. 8:18).
Jumalan lapsen oikea isänmaa on taivaassa. Täällä hän on vieras ja muukalainen uskonsa tähden. Tämän muistaen olkaamme kilvoituksessamme kärsivällisiä odottaessamme toivon täyttymistä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.