Raision Tasalanaukiolla on varhain sunnuntaiaamuna tapettu mies. Vuonna 1963 syntynyt uhri kuoli vammoihinsa sairaalassa. Poliisin epäilee taposta 1975 syntynyttä miestä. Surmatyö tapahtui noin 1.30
Tasalanaikiolla tapettiin mies
82
8085
Vastaukset
- lintukotoraisio
Menehtyneen nimi Olli,elikkä kantaväestöä ainakin sillä puolen.
- Salaiset_asiakirjat
Mahtoikohan tapon syynä olla huumevelkojen erääntyminen sillä kyseessä oli kuukauden ensimmäinen lauantai jolloin velat aina peritään.
- ex-reso
Luulen että ei, kellonaika ja paikka oli Tasalanaukio, luultavasti väkivaltarikos.
- lintukotoraisio
Raisiossa tapahtuu!
http://mvlehti.net/2017/04/02/raisiossa-pahoinpitely-ryosto-ja-tappo/ - PiripäidenReso
"Olli"? Ei kai nyt Hifkin vuoro?!
- Tikanmaalla
Ei ainakaan hifki ole.
- 99pros.totta
Tietävät kertoa,Perussuomalaisten ehdokas nro:52
- 99pros.totta
Ja olix tää 75 syntyny myöskin kanta Suomalainen,jos näin niin poikkeuksellinen tapaus.
- Laikakoira
Voi vain arvailla tapon syitä kun niistä ei virallisesti julkisuuteen kerrota. Olen kyllä samaa mieltä siitä että kyseessä oli huumevelat sillä kuukauden ensimmäinen lauantai kyseessä niin voisiko olla vain sattumaa...
- Anonyymi
Laikakoira kirjoitti:
Voi vain arvailla tapon syitä kun niistä ei virallisesti julkisuuteen kerrota. Olen kyllä samaa mieltä siitä että kyseessä oli huumevelat sillä kuukauden ensimmäinen lauantai kyseessä niin voisiko olla vain sattumaa...
EI OLE HUUMEASIOITA!!
Ihme skeidaa täällä arvaillaan... kyse on juoppojen välienselvittelystä...
- MuistoaKunnioittaen
Kuljin tänään Mallaskulman ohi. Pylvään juuressa 4 sammunutta hautakynttilää, jo lakastunut kukkakimppu, ja pieni kortti, jossa tervehdykset rakkaimmilta ja lähimmiltä.
Itketti, minuakin, sivullista.
Kaikki tällaiset typerät "huumevelkojen maksamiset" jne. lopettakaa. Mikäli on ollut normaalisti työssä sähköasentajana, niin tiedän, että jopa kahvit jätetään toisinaan juomatta, jotta erityistä tarkkuutta vaativissa töissä kädet pysyvät vakaina.
Kauheinta tässä kaikessa on, jos kyseessä todellakin oli poliittinen murha. Saadaanko tuon puukottajan nimi tietoon ennen kuntavaaleja?
Omaisille voimia, kuin myös ystävilleen.- TSEka
Tekijäksi epäily joudutaan vangitsemaan kiinniotosta kolmen päivän jälkeen ja silloin nimi tulee julkiseksi. Kuka tahansa voi sen päätöksen tilata oikeudesta ja julkaista vapaasti.
- Anonyymi
Mikä ihmeen POLIITTINEN ?!
Sellanen murha olisi jo kansainvälinen!
Herätkää, JUORUHUUTAJAT!!
- 99pros.totta
R.I.P Kevyet mullat
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokas/olli-lehtonen - onkohuhua
Onko tekijä matu
- OlikoTekijä
Rauhanuskonnon harjoittaja?
- Huumehörhöihinkypsynyt
Uhri oli tavallinen työssäkäyvä rehti Suomalainen mies. Nyt jäi tosi monta lasta ilman isää. Täysin järjetön teko. Toivottavasti tekijälle selviää tekonsa vaikutukset.
- Karmanhaju
Tuo tyyppi, joka kirjoitti, että onneksi oli joku persu vaan. Melkomoinen rimanalitus kirjoittaa tuollaista julkisesti kun joku on menettänyt läheisensä ja rakkaansa, ja surua on. Mutta Karma hoitaa asian, ja Karmalla on paljon pikku apulaisia, niin nörttejä kuin hyvin erilaisen ihmistyypin edustajiakin. Karma sai jo metsästettyä koneesi ip-osoitteen, loppu on helppoa. Koko historiasi ja kaikki saatavilla oleva informaatio ihmeellisestä bittimaailmankaikkeudesta on jo yhdellä muistitikulla, joka on oikeissa ja osaavissa käsissä. Tästä lähtien sinun kannattaa katsoa yhtäaikaa niin eteesi, taaksesi kuin vilkuilla sivuillekin. Ehkä joku kirjoittaa vielä tännekin. "Onneksi oli vain joku nimimerkki Raision_Demarit"
- truehakker
Sillä on satoja kertoja vaihtuva anonyymi vpn-peitto ip-osoitteen päällä, jota ei selvitä kukaan muu kuin poliisi, joten turhaan siinä rehvastelet vaikka tyyppi sanoikin rumasti.
- nunnukkalailaa
Oliko kyseessä halla-aholaisten ja terholaisten välinen debatti?
- mustaheponen
Jotenkin makaaberia, kun tälle tapetulle Perusuomalaisten ehdokkaalle annetut äänet lasketaan Perussuomalaisten hyväksi.
- palkkatappo
Oliko uhri ennalta valikoitu ja ammuttu
teloitustyyliin päähän Tasalanaukiolla? - avo.mb
Uhri tais ajella avo mesellä,sekin herättää närää mm.kettu tytöissä ja pojissa.Voi kärjistää kohtaamisia.
- aidotonvene
Sinä Raision Demari , kuule paska puolue , kenen pitäisi ajaa tavallisten kansalaisten etuja . Olette kaukana aatteestanne . Olette syrjimässä heikompien ihmisien etuuksia , joita teidän pitäisi puolustaa . Tuo mitä kirjoitit "ONNEKSI OLI VAAN JOKU PERSU""mieti ihminen kirjoituksiasi .Hiukan edes kunnioitusta vainajaa ja omaisia kohtaan . OLI HUONO PROVO!!!!
- Raineroikki
Tappaja kuului anarkistiseen Varisverkostoon jota myös Vasemmistoliiton Li Andersson kannattaa. Teko oli siis poliittinen murha!
- ymmällänsä
Onko tähän järkyttävään tragediaan tullut mediaan mitään uutta konkreettista tietoa tapahtumien kulusta?
- MatuhanSeRottaOli
Henkirikos Raisiossa – Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Olli Lehtonen tapettu
Teko tapahtui Tasalanaukiolla Raisiossa.
03.04.2017 20:21, 22840 lukukertaa
MV-lehti julkaisi eilen uutisen Raision henkirikoksesta: - Idiootit
Mikä ihmisiä vaivaa? Ensiksi puhutaan poliittisesta murhasta ja sitten huumeveloista?! Miksi ei siitä, että tappaja oli todennäköisesti joku sekopää narkkari, joka olisi voinut käydä kenen tahansa kimppuun? Ne, jotka uhrin tunsi tietää kuinka kunnollinen ihminen oli kyseessä. Kyllä uhrin lapsien ja muiden läheisten on varmaan mukava lukea näitä juttuja.
- kagkag5555
Kunnon ihmiset eivät notku Tasalanaukiolla klo 01,30 yöllä. Oletko koskaan kuullut että joku olisi tapettu hänen tullessa kotiinsa esim kirkosta tai muista kinkereistä. Vastaan itse, et ole kuullut , vaan aina kaikki uhrit on viimeksi nähty poistuvan jostain kaljakuppilasta.
- born2lose
kagkag5555 kirjoitti:
Kunnon ihmiset eivät notku Tasalanaukiolla klo 01,30 yöllä. Oletko koskaan kuullut että joku olisi tapettu hänen tullessa kotiinsa esim kirkosta tai muista kinkereistä. Vastaan itse, et ole kuullut , vaan aina kaikki uhrit on viimeksi nähty poistuvan jostain kaljakuppilasta.
Missä pullossa sä olet onnettoman elämäsi elänyt.Nyky yhteiskunta elää 24/7,
ihmisiä kulkee vaikkapa töistä-aivan mihin kellon aikaan tahansa.
Mihinkään kellon aikaan ei saa tappaa toista ihmistä! - kagkag5555
born2lose kirjoitti:
Missä pullossa sä olet onnettoman elämäsi elänyt.Nyky yhteiskunta elää 24/7,
ihmisiä kulkee vaikkapa töistä-aivan mihin kellon aikaan tahansa.
Mihinkään kellon aikaan ei saa tappaa toista ihmistä!En kertonutkaan viestissäni mihin kellonaikaa saa tappaa ihmisen, olen samaa mieltä ei mihinkään aikaan. Yritä ymmärtää lukemasi viesti, kirjoitin että kunnon ihmiset eivät notku Tasalanaukiolla klo 01,30 yöllä. Työstä palaavia ei kannata ottaa tässä esille, siitä ei varmasti ollut kyse.
- born2lose
Siis,tuohon aikaan ei saa poiketa hakemaan ruokaa.Jos sen tekee se on 'notkumista' ? Ihmisiäkö ei ole tapettu 'kirkosta tai muista kinkereistä' tullessa? Vastaan itse,on ja jopa tiedän.
- häpeä
kagkag5555 kirjoitti:
Kunnon ihmiset eivät notku Tasalanaukiolla klo 01,30 yöllä. Oletko koskaan kuullut että joku olisi tapettu hänen tullessa kotiinsa esim kirkosta tai muista kinkereistä. Vastaan itse, et ole kuullut , vaan aina kaikki uhrit on viimeksi nähty poistuvan jostain kaljakuppilasta.
Kuulostat siltä, että mielestäsi monen rakastama ihminen ansaitsi kuolla, koska hän ei sinun kriteerien mukaan ollut kunnollinen? Epäilen myös ettet tuntenut häntä. Mitä väliä vaikka olisikin tullut kaljakuppilasta? Antaako se oikeuden viedä toisen hengen? Viedä jonkun isän? Lapsen? Veljen? Oikeasti, toivottavasti häpeät itseäsi tai sitten olet yhtä hullu kuin tappajakin.
- kagkag555
born2lose kirjoitti:
Siis,tuohon aikaan ei saa poiketa hakemaan ruokaa.Jos sen tekee se on 'notkumista' ? Ihmisiäkö ei ole tapettu 'kirkosta tai muista kinkereistä' tullessa? Vastaan itse,on ja jopa tiedän.
Joo kyllä se on notkumista, normaaleilla ihmisillä ei ole klo 01,30 ruoka-aika, lukuunottamatta vuorotyöläisiä. Pidä sinä omat ajatuksesi, ja minä omani, tätä keskustelua on turha jatkaa, se ei johda mihinkään.
- nonnormal
kagkag555 kirjoitti:
Joo kyllä se on notkumista, normaaleilla ihmisillä ei ole klo 01,30 ruoka-aika, lukuunottamatta vuorotyöläisiä. Pidä sinä omat ajatuksesi, ja minä omani, tätä keskustelua on turha jatkaa, se ei johda mihinkään.
kagkag555 aivan oikein,tämä keskustelu kanssasi ei johda mihinkään,ainakaan ei sinun toivomaasi ja mottoihisi a'la normaali ihmisellä ei ruoka aika 1:30...
Olen monasti napannut viikonloppuisin tuohon aikaa sapuskat matkaan,nekun voi
syödä vaikka aamusella.
Mukava tietää etten ole NORMAALI..tiedoksesi:Mielummin näin kuin Pohjois Korean malliin! - kagkag555
Et taatusti ole normaali jos saat tietää ja itse jopa sen parhaiten tiedät, ettet ole normaali. Siitä huolimatta on mukava tietää, kaiken järjen mukaan sen ei pitäisi olla mukava tieto .Terkut sinne koreaan ja varo ettei makkaraperunat mene väärään kurkkuun kun ne aamusella haukkaat ennen "töihinmenoa".
- 9sgdg9
Melkein vuoden mietit vastalausettasi. Olet sekava idiootti, kagkag555.
- Ogigjkggh
Tää on kyllä hauskaa. Kun joku hullu ampuu Imatralla kolme naista niin persujen kannattajat on riemuissaan "sisällissodan ensilaukauksista", mutta onko tää nyt oikeesti hauskaa?
- vvbbzz
No siitä ei ole persut eikä muutkaan olleet innoissaan,pässi
- siggj
Kirjoitin persujen kannattajat. Just ne ketkä fiilistelee kuvitellen itsensä valkoisiksi puhdistajiksi. Sitä paskaa oli tämäkin palsta täynnä. Tai ainakin Imatran palsta maailman menoa. Toiveajattelua siitä että poliisi ei kerro motiivin olevan poliittinen kun kolme "punikkien" ammuttiin. Pässi.
- tekijäselvitetään
Vihreiden mukaan tapettu olisi ollut lapsi tai raskaana ollut.
- sklfklj
Jos viittaat Ville Niinistön kommenttiin, niin raskaana olevan naisen ja lapsen piti olla lentokoneessa, kunnes poliisi huomasi virheensä kesken manööverinsä. Niinistö pyyteli siis turhaan anteeksi väärää tietoa.
- Persut.lyö
Oliko tappaja uhrin puoluetoveri?
- antifaa
Suomalainen nimi... Puukkoa käytti... Asuu tekopaikan lähellä
- FedUpzzz
Onko siis kotimainen vasemmistoanarkisti? Siksikö halutaan henkilöllisyyden paljastamista venyttää yli vaalien?
- ksjfögj
valtamedia pääsääntöisesti julkaisee nimet vasta tuomion tullessa, mv taas kaivaa usein nimet jo epäilyvaiheessa, ja koska siellä ei nimi ole vielä julkaistu voidaan olettaa että kyseessä EI ole vassari.
samoin vaasan epäilty joukkoraiskaus tuntuu ihan kotimaisten jannujen tekoselta, kun ei mv vieläkään ole nimennyt tekijöitä.
- sgJGDGJ
Tappaja oli Raisiossa räyhäämisestään tunnettu vihervasemmistoa sympatiseeraava huumeita käyttävä kunnan elätti, niinkuin niistä reppanoista useimmat
- heti.miten
nimi jakoon
- raastavaa
Jotenkin nämämä murhat ja tapot pitäisi saada loppumaan katsokaa nyt miten Oulussakin kävi....
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14793310/murha-vai-tappo-toppilassa
Paikkakunnat eivät tunne rajoja, kun on henkirikoksista kyse siis miksi? - IltaSanomienOksennus
Jaaha, joku juopputappelu hohhoijaa. Kyllä kannattaa juoda kaljaa not;)
- kgftrre
Olet kurja reppana
- lintukotoraisio
Ei 'pitänyt' olla mamuja.Puukkokin ohjasi ajatukset teryleenihousuihin ja jatsareihin.Kyllä kyseessä nyt kuitenkin oli ihan kantiksien välinen yhteen otto. Käsittämätön sellainen,syitä voi vain arvailla eikä sillä tiellä ole loppua,ennen oikeuden käyntejä aikanaan.
Voimia uhrin läheisille. - RehellinenMediaLOL
Hyvin Iltis taas yrittää ulkoistaa todennäköisesti asiaan liittymättömästi poliisin syyski pikkutytön katoamisen.
- lintukotoraisio
Nyt on lääkitys kohillaan,mistä pikkutytöstä puhut....
- vaieisaatappaa
Mihinkään aikaan ei saa tappaa ihmistä? Anna mun nauraa.Syyrian aikaan voi
ampua niin monta kuin kerkiää,ja saa siitä kunniamitalleita.Mitäs tykkäät siittä?Suomessakin on paljon sotahulluja,jokka vain odottaa kutsuntaa. - notfar
Odotelkaapa,kyllä Raisiossakin alkaa tapahtua.Pietari,Tukholmakin-sama matka kuin Helsinkiin....
- Auki-O
en jaksa lukea näitä kommentteja, kun ne on täyttä skeidaa. tasalanaukiosta tulossa tallinnan-aukio? Käyn siellä vähän väliä. Lepakot tapulissa - tervettuloa ni katellaan.
- notfar
Käyn siellä,nauttisin jos joku,muu kuin hemaiseva nainen,haluaisi lähestyä minua. Itseasiassa tervetuloa muut,polvilumpioiden uudelleen asennus voidaan sopia yksintein!
Nautin tilanteesta,olkaatte tervetulleita. - Käsittämätöntä
Kyllä on säälittävä tyyppi kun puukon kaivaa esiin ja vie isän lapsilta. .. itseluottamus tuolta salimiehellä on täysi nolla kun puukkoa täytyy kannella mukana ja sillä täytyy riistää henki toiselta. .
- khjlgyk
No, nyt näyttää siltä että persujen ääniin kuntavaaleissa tällä ei oo juuri vaikutusta.
- Ollinaukio
Mitä tekemistä ihmishengellä on jonkun persujen kanssa... herätkää jo!!!
joku raukkamainen nisti kuljeskelee puukon kanssa ja kun ei muuton pärjää niin sillä huitoo toisen hengiltä... oikeaan paikkaan joutuu mutta harmi että syytön saa siitä kärsiä ja omaiset... jaksamisia..
- ihmesalailua
Joko tapahtumien kulku ja syy on selvinnyt?
- Kateus
Suunnilleen tiedossa ja jos pitää paikkansa niin raukkamainen jätkä kun käyttää lamaannuttavaa suihketta ennen päätekoa, eipä muuten olis pärjännyt. Toivottavasti syyte tulee murhasta. .. Syy ei ole vielä selvillä mutta huhut kertoo että jotain vanhoja kaunoja ja sen takia tappaa toisen. .. on kyllä päässä vikaa ja paljon. . Ei kuulu kulkea vapaana täällä ja piste
- ihmesalailua
Siis mitä ihmettä? Lamaannuttava suihke ? Miten tuollainen tyyppi on voinu vapaasti liikkua? Olivatko olleet samassa baarissa? Oliko ulkona puukottanut? Kerran vai enempi? Miksi tästä ei kerrota enempää?
- Somekatko
Olivat kuulemma olleet samassa paikassa ja tämän hirmutyön tehnyt henkilö odotteli pihapuolella ja toimi raukkamaisesti kun pari tuli ulos. . Mutta odotetaan nyt faktoja...
Ruotsissa tapahtuvasta terroriteosta kyllä tiedetään kaikki mutta kun on kyse aivan hirmuteosta jossa käytetään kyseenalaisia menetelmiä ja henki riistetään joidenkin isältä niin media ei uskalla tonkia syvältä. .. ehkä tutkinnallisista syistä mutta saaneen epäillä että juttu haiskahtaa tosi pitkälle. . Eli joku jarruttelee. .. - qwin
پايگاه، تونل ها واستحكامات داعش قرار داشت.
در اين حمله به دشمن تلفات سنگين وارد شده است.
مردم ملكي قبلا از اثر در گيري ها ساحه را ترك كرده بو- lihansyöjätry
No niin,jälleen onnistunut kotouttaminen,Raision malliin.....
- tietotoimistoraisio
Huhut ja spekuloinnit saadaan 11.5 päätökseen kun tekijän ekat oikeudenkäynnit.Ei muutakuin sinne lehtereille kaikki kiinnostuneet.
- järkyttynyr
Missä ne on ja voiko sinne mennä kuka vaan? Oliko hautajaiset jo?
- onxtietto
Onx tietto,mitä oikeudessa tuli.Mitä tuomiota syyttäjä hakee?
- niuvanimikamaa
Tappaja mielii mielentilaan..
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005254626.html
Että tällee,eikä tällästä vieläpä uusijaa voi tuonne luontoonkaan päästää. - OhikulkijaMe
Siis oliko tämä murhaaja vasemmistoanarkisti vai ei? Kyllä on outo tapaus. Näyttää poliittiselta murhalta, vaan missään ei ole mitään tietoa, ei missään. Ei edes murha-infossa.
- OhikulkijaMe
Aina vaan tuon tapahtumapaikan ulkopuolella olevan pylväikön yhden pylvään alla on se hautakynttilä ja lakastunut ruusu. (:
- Hämmentynytt
Häiritseekö se sinua jotenkin?
- Anonyymi
Hämmentynytt kirjoitti:
Häiritseekö se sinua jotenkin?
WAKE UP!!
Sometimes shit happens. Ei siihen ole mitään hiton poliittista syytä; voin vaikka lyödä vetoa. Mut paska asia ja R. I .P, viaton uhri.
- järjetönteko
Näytti tuomionsa hovissa alenneen 8.5 vuodesta 8 vuoteen.
https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=23304&start=60
Ei taida puolikkailla päästä joten ainakin 6 vuotta VHL leivissä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005867771.html - Anonyymi
8v lähtiessä,ei tietenkään lusi kokoaikaa.Töihin tarttis päästä että pystyis määrätyt korvaukset 50.000€ maksamaan takaisin valtiolle.
- Anonyymi
Liekkö ens vuonna tekijä jälleen sosiaalihuollon palkkalistoilla ?
- Anonyymi
Jokos tämä hylkiö on vapautunut ?
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569