asuntosijoittaminen velaksi ja eläketurvaksi

kumpihanolen

ajatuksena on, että ostan asunnon sijoittaakseni eläkepäiviin. noin 60 000 euron yksiö kerrostalossa. vuokra noin 500 euroa kuukaudessa. omaa rahaa on 50% asunnon arvosta. laskelmieni mukaan lainalla rahoitettava osuus hoituu yhtiövastikkeiden ja verojen jälkeen vuokran tuotolla. ideana on että vuoralaiset maksaa lainan pois 15 vuodessa. ajatuksena on että kun jään eläkkeelle ( riippuu terveydestä) noin 20 vuoden kuluttua, niin saan aluksi puhdasta tuottoa asunnosta verojen jälkeen kun se on lainakin jo maksettuna. kun ikää kertyy, myyn asunnnon ja kulutan rahoja siihen tahtiin että eläkkeeni kylkiäisiksi liitettynä asuntoraha riittää tukemaan elintasoani esimerkiksi 20 vuotta. tämän jälkeen otaksun olevani kuollut. siis ensin vuokralaiset maksaa asunnon omaksi, sitten nautin joitakin aikoja asunnon vuokratuotosta ja lopulta kun otaksun että olen elänyt n 80% elämästäni, myyn asunnon ja alan kuluttaa tasaiseen tahtiin pääomaa. jos mahdollista, teen tämän kaavan parilla tai kolmella asunnolla. ajatuksena on että kaikki elämisen jälkeen jäävä raha säästetään seuraavan sijoituasunnon ostoa varten ja velaksi rahoitetaan max 50% ja asunnon hinnat on luokkaa 50-60 tuhatta euroa.

tätä kuviota rahoitan myös niin, että pidän yrittäjän eläkemaksuni aika pieninä. jos ajatellaan, että maksaisin täydet eläkemaksut, se lohkaisis ison loven talouteeni. sijoitan ne mielummin asuntoihin joissa raha on turvassa ja vanhana voi realisoida omaisuutta nostaakseen elintasoaan toisin kuin isomman eläkkeen kohdalla joka isommista eläkemaksuista seuraisi.

kysynkin siis, että olenko joko hullu vai tyhmä?

8

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mietintäävielä

      Jos ottaisitkin lainaa 2 tai useamman asunnon verran.
      kannattaa ostaa asunnot sellaisista kohteista joista saat rahoitusvastikkeet verotuksessa poistoina (käytännössä uudet asunnot).
      Ainakin YIT kohteissa vielä muutama vuosi sitten omarahoitukseksi riitti 30%.

      Yellistä onkin sitten ollut tinkaa mutta jokainen joka osaa laskea eri vaihtoehtoja ymmärtää mikä merkitys on riittävällä yellillä jos kaikki menee pieleen.

      Kun kuitenkin laitat vuokralaiset kartuttamaan sinun eläkesijoitukset niin silloinhan on mahdollista maksaa eläkevakuutusta pahan päivän varalta.

    • FinanssiNeuvos

      Jos olet yrittäjä ja yel minimi, niin älä ainakaan sairastus tai joudu työkyvyttömäksi.

    • fsaah

      60ke asunnon ostajan pitää varautua siihen, että ko. asuntoa pitää seuraavan 10-20 vuoden aikana remontoida vähintään yhtä suurella summalla, eikä asunnon arvo siltikään nouse ainakaan inflaatiota nopeammin. Tai vaihtoehtoisesti osakkeiden omistajat huomaavat jossain kohtaa, että osakkeet oikeuttavat - tai siis velvoittavat - lähinnä vain rakennuksen purkukustannuksien maksamiseen.

      • Mietintäävielä

        Aloittaja oli hankkimassa n.120 000€ asuntoa joihin itsellä oli laittaa puolet.

        itse ostin aivan uusia asuntoja.
        Remonttitarve on ollut nyt 7v aikana minimaalista.
        Kävin tarkastamassa vanhimman asunnon ja seinissä oli muutama taulunaulan reikä ja makuuhuoneessa jalkalistassa pieni kolo.

        Kuten mainitsin aiemmin niin kannattaa ostaa uusia kohteita kun ajattelee eläketuloa, vanhassa kohteessa ajautuu vain siihen että joutuu remonttikierteeseen.
        Uudessa kohteessa putki yms. remontit ovat 40-60v päässä.
        Toisekseen vanhassa kohteessa ei saa niin hyvää verohyötyä.


      • fsaah
        Mietintäävielä kirjoitti:

        Aloittaja oli hankkimassa n.120 000€ asuntoa joihin itsellä oli laittaa puolet.

        itse ostin aivan uusia asuntoja.
        Remonttitarve on ollut nyt 7v aikana minimaalista.
        Kävin tarkastamassa vanhimman asunnon ja seinissä oli muutama taulunaulan reikä ja makuuhuoneessa jalkalistassa pieni kolo.

        Kuten mainitsin aiemmin niin kannattaa ostaa uusia kohteita kun ajattelee eläketuloa, vanhassa kohteessa ajautuu vain siihen että joutuu remonttikierteeseen.
        Uudessa kohteessa putki yms. remontit ovat 40-60v päässä.
        Toisekseen vanhassa kohteessa ei saa niin hyvää verohyötyä.

        Luepa tarkemmin. Aloittaja on ostamassa "noin 60 000 euron yksiön kerrostalossa", johon ottaa puolet velkaa. Sillä summalla ei todellakaan saa hyväkuntoista asuntoa mistään sellaisesta paikasta, jossa yksiön vuokra olisi 500 e/kk.

        Lisäksi 20 vuotta on pitkä aika, talo vanhenee entisestään ja kaikenlaista korjattavaa löytyy niistäkin kohteista, jotka nyt ovat vielä kohtuullisessa kunnossa.


      • putketnevaamaksaa

        no mutta herrranen aika voihan sen osakkeen myydä siinä vaiheessa kun tuntuu että edessä on remontteja liikaa. myy ja ostaa toisen osakkeen jossa on pidempi tulevaisuus ilman remppoja. sitä paitsi mikä noissa betonitaloissa nyt niin rikki menisi. putkiremppa korkeintaan. ostaa osakkeen talosta jossa on jo tehty kalliit rempat.


      • jklkg
        putketnevaamaksaa kirjoitti:

        no mutta herrranen aika voihan sen osakkeen myydä siinä vaiheessa kun tuntuu että edessä on remontteja liikaa. myy ja ostaa toisen osakkeen jossa on pidempi tulevaisuus ilman remppoja. sitä paitsi mikä noissa betonitaloissa nyt niin rikki menisi. putkiremppa korkeintaan. ostaa osakkeen talosta jossa on jo tehty kalliit rempat.

        Voi toki myydä remontin alla. Niinhän joku todennäköisesti on tekemässä, kun aloittaja on ostamassa tuon hintaista asuntoa.

        Ne betonitalot on aikoinaan rakennettu 30-40 vuoden kestoaikaa ajatelleen. Nyt niitä tekohengitetään putkiremonteilla (käyttövesiputket ja viemärit uusitaan samaan tai eri aikaan), julkisivuremontilla, parvekeremontilla, ikkunaremontilla, kattoremontilla, sähköremontilla... puhumattakaan siitä, että asuntojen sisäpuoltakin pitää joskus vähän rempata.


      • muntotuudenion

        ei remontti ole tekohengitystä. siinä tehdään ihan uutta. se vain tehdään osissa kun taas uusissa tehdään kerralla. maksatko 160tonnia uudesta yksiöstä joka ei tuota euroakaan vai maksatko 60 tonnia vanhasta joka tuottaa mutta korjaukset näkyy vähän vastikkeissa, niin kyllä jälkimmäisen hintaisia kovan luokan asuntosijoittajat haalii. ei ne uusiin sijoita kun velkavipu on uusissa niin iso kustannus ettei vuokra perässä pysy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      239
      45198
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25976
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      164
      10791
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9481
    7. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      9383
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8468
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe