En ole useinkaan

Minä en ole jääräpää. Kannattaa joskus pysähtyä tutkimaan rehellisesti omaa suhtautumistaan muihin. Ettet vain itse ole hyvinkin omaehtoinen. Jos elää jatkuvasti ns. antennit ulkona ja ottaa herneen nenään milloin mistäkin ei ITSE ole kypsä parisuhteeseen. Näin se vain menee, kuka tollaista jatkuvaa simahtelua milloin mistäkin jaksaa kauaakaan... Case closed.

Saatan ilmaista mielipiteen mukanärkästystä hipoen, jos toinen on mielestäni hakoteillä, mutta hyvin herkästi tulen vastaan silloin kun huomaan olevani väärässä ja myönnän sen. Lopputulema on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Hyvä keskustelu on sitä, että on erilaisia mielipiteitä, jotka voi ääneen ilmaista, vaikka eri kanteilta katsotaan. Joskus omakin maailma avartuu, ja joskus fiksut ihmiset näkevät jonkin asiat kapeasti.

Mutta olen myös seko.

Oma-aloitteinen jääräpää? Jep, kyllä minä jääräpää olen ja kyllä se ihan oma-aloitteisesti viriää, ei kukaan pakota jääräileen. Ihan itse osaan homman. Ei tartte siinä auttaa.

Toisinaan kuulen siitä että olen vihaisena varsinkin olen hyvinkin itsepäinen, mutta en varmaan sitten mitenkään liian vaikeasti kun pitkät parisuhteet onnistuneet yhtä jääräpäisen miehen kanssa ja vuosia silti yhdessä oltiin.

Se onneksi sujui niin että molemmat halusi pienen tappelun jälkeen (suuremmissa asioissa) joustaa yhteisenhyvän eli parisuhteen jatkumisen ja siinä olen rauhan takia. Kumpikaan ei ollut kovin innoissaan tappelemassa ja pitämässä riitaa yllä mutta halusi tottakai että se oma tunne, tahto ja mielipide tulee toisen rekisteröimäksi. Jos toinen ei sitä kuullut ja ollut neuvottelevalla hengellä haluten ottaa sen toisenkin ajatuksen asiaan huomioon siinä niin ei tullu mitään. Se oli pakottava juttu että toinen sai viestin että hänen ajatus oli nyt kuultu ja huomioitu ja se huomioon nyt ottaen haluttaisiin asioista neuvotella. Jyrääminen ja toisen tunteiden täydellinen yli ajo ja huomiotta jättäminen olisi saanut aika sotatilan aikaan eikä parisuhde olisi ollut molempia tyydyttävä koska molemmilla kuitenkin vahva tahto ja voimakas ylpeys. Jyräämällä toinen alistettaisiin tunteettomasti vain hirmuvalloin omaan ajatukseen asioista ja sehän ei käy jääräpäiselle ihmiselle.

Pienissä asioissa oli aivan se ja sama. Minua ei varsinkaan liikuttanut kovinkaan paljoa mikään kumman suosikkisarjaa yhdessä katsotaan tällä kertaa tai mistä viturasta se maitopurki nyt on milloinkin avattu. Kunhan se maito löytää tiensä kylmää takasin lämpöisestä pilaantumasta.

Kotityöt arjessa oli aihe josta sain muutaman jäkätyksen joskus pitää. En tiedä onko se iso vai pieni asia, mutta kun kaksi aikuista ihmistä (lapsettomassa taloudessa) lähtee aamulla aikaisin töihinsä ja illalla palaa noin. 16.30-17 maissa kotiin ja molemmat ihan rätti, kuitti ja ekansa haluaisi kummatkin nukkua lyhyen päikkärit, niin minusta oli epäreilua että mun kotihommat oli automaattisesti: ruuanlaitto, pyykinpesu, tiskaus ja toinen istuu töistä suotaan tietokoneelle ja pelaa loppu illan. Lautaset jättää tietokoneen eteen ja ne pitää siitä hakea tiskattavaksi kun ei peliä voi kesken lopettaa.

Minulla paloi ihan muutamia kertoja päreet väsyneenä vääntää ruokaa, tarjoilla, tiskata. Tällaisissa asioissa kaksi jääräpäätä kuitenkin vaikka ensin tuli pieni tappelu sopi sen noin 20 minuutissa niin että vuorotellaan ruuanteko vuoroa tai toinen tekee ruuan ja toinen tiskaa jotta kaikki työt ei kaadu vain yhden niskaan.
Kuitenkin tasatilanteesta lähdetään että molemmilla pitkä päivä takana ja yhtä kova väsy.

Itse jääräilen eniten kun koen että päätäni kävellään ja minua yritetään kohdella väkivaltaisen väärin ja kuvitellaan että se käy minulle. Tavallaan otan "luulot pois"
Näyttämällä että nyt on niin että tämä käytös ei vetele ja jos et opi sitä niin saat vastaasi aika kovan pään.

Fiksu ihminen pystyy kuuntelemaan muiden mielipiteet
Tietenkin jos ne on alhaisia tai typeriä tai huonosti argumentoituja
Kukaan jaksa jatkuvaa vääntöä myöskään
Keinotekoista kemiaa

Pakko myöntää, että olen hyvin omaehtoinen ja ehkä minusta ei ole enää suhteeseen. Tai sitten nämä viime vuodet ovat tehneet minusta väsyneen, kun on ollut monia eri työpaikkoja. Jos se onkin niin, että minun pitää saada ensin vakituinen työ ja olla siinä vähintään vuosi ennen kuin väsymys häviää ja ehkä sitten jaksaisin olla kaverin kanssa.

Osallistunpa minäkin:

Sellaiset ihmiset jotka elävät liian tiiviisti ja kapeasti omaa elämäänsä, eivätkä juuri "EHDI" tai HALUA tehdä asioita yhdessä, eivät sovi asumaan yhdessä.

Olen mieltymyksiltäni ja tavoiltani joustava ihminen. (Ainostaan toisen ainaiseen tavaroiden ympäriinsä ripotteluun, ja paikoilleen viemättömyyteen olen välillä hermostunut.)

Ei minulla ole sellaisia kokemuksia, että olisi tarvinnut riidellä verhojen väristä tai tapettien kuoseista tai elektroniikasta kummassakaan suhteessa; se jätetään hankkimatta, mikä toista ei miellytä.

Ainoaa häiritsevää "omaehtoisuutta" olen kohdannut silloin, kun toinen on vain uppoutunut omiin ajatuksiinsa, ja harvasanaisesti todennut: "Nyt mä meen sinne, ja tuun about..." Jos ei halua viettää vapaa-ajastaankaan kuin murto-osan toisen seurassa JA LÄSNÄ OLLEN, miksi elää yhdessä.
Siinä tulee itselle ULKOPUOLINEN olo, jos toinen vain kotona ollessaan tohottaa omia juttujaan, omissa maailmoissaan - kuin muurien ympäröimänä. (Itse asiassa tulee hyvin huono, ulkopuolinen ja kelpaamaton olo, jos toinen ei ole HENKISESTI TARPEEKSI LÄSNÄ, silloinkaan kun on paikalla.)