Eduskunta jättää vuodesta toiseen kaksikielisyysjärjestelmämme säästötalkoiden ulkopuolelle. Kustannuksista ei julkisuudessa edes haluta puhuta, esimerkkinä kielilisät.
Joka tapauksessa valtionosuuksien ruotsin kieleen perustuva lisätuki on nykyisellään ruotsinkielisiä alueita suosiva järjestelmä, joka lankeaa pääosin suomenkielisten maksettavaksi. Kielilisien poisto olisi tärkeä, rakenteellinen säästötoimenpide.
Outoa on, että ruotsinkielinen mitataan kielilisällä noin 10 prosenttia arvokkaammaksi kuin saman kunnan suomenkielinen, sillä kielilisä annetaan nimenomaan ruotsinkielisten määrän perusteella. Vaasa saa kielilisää viisi miljoonaa ja Mustasaarikin 3,7 miljoonaa euroa normaalin valtionosuuden päälle.
Muutama leikkikaksikielinen kunta rahastaa ruotsinkielisillä, kuten Vantaa 5,3 ja Lohja 1,3 miljoonaa euroa vuodessa.Vuonna 2015 maksetaan kielilisää noin 94 miljoonaa euroa normaalien valtionosuuksien lisäksi. Valtio jakaa siten kielilisää Suomen 33 kaksikieliselle kunnalle miljardi euroa 10 vuodessa. Summa on merkittävä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin meitä rahastetaan = Kaksikielisyyslisä saadaan kertoimella: kunnan asukasluku x 0,07 x 269,61 euroa ruotsinkielisten määrä x 0,93 x 269,61 euroa. Kuvaavaa on se, että entiset ruotsinkieliset kunnat eli Luoto, Korsnäs ja Närpiö päättivät helpon lisärahan houkuttelemina ”muuttua” kaksikielisiksi, sillä yksikielisille kunnille ei jatkossa kielilisää anneta.
Tuet ovat niin ylimitoitettuja, että kassaan kilahtaa lisäkulujen jälkeenkin ylimääräistä, ja valtaväestö maksaa....
Mitä korkeammaksi leikkikaksikielisyyden/kielilisien palikkatorni rakennetaan, sitä pienemmästä puhalluksesta se kaatuu! Kansalaiset eivät siedä järjettömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ikuisesti - raja tulee vastaan, ja se raja on jokaisen typerän ja epäoikeudenmukaisen päätöksen jälkeen entistä lähempänä.
Lisäksi ylisuuret kaksikielisyyslahjukset kunnille ovat suoraan pois velkaantuneen valtiomme muista raharei'istä - vähäosaiset tästä jälleen kärsivät. Ainoa voittaja ovat RKP ja rahanahneet kunnat.
Paras kielilisä on lisätä kielten opettajia, varsinkin koululaisten suomenkieli on surkeeta ja sama pätee monessa ammatissa.
copy:
Tuhansien suomalaisnuorten lukutaito on peruskoulun päättyessä niin heikko, että se rajoittaa heidän elämäänsä ja saattaa nostaa tien pystyyn jatko-opintoihin ja työelämään.
Ruotsinkieliset eivät osaa juuri mitään, mutta he vievät/varastavat suomenkielisiltä varsinkin julkisella alalla työpaikkoja, koska eliitti on keksinyt että siellä pitää osata ruotsia ja se riittää pätevyydeksi.