”Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.” (2 Kor. 5:18-20)
”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:19)
”…Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi…” (1. Tess. 2:4)
Jos kerran ”meille”, eli uskoville on ”uskottu sovituksen virka” ja ”evankeliumi”, ”annettu taivaan valtakunnan avaimet” ja jos ”Jumala puhuu … meidän kauttamme”, niin minusta asia täytyy ymmärtää niin kuin se selkeästi raamatussa ilmoitetaan.
Vai ilmoittaako raamattu toisaalla, että itse asiassa kyllä nämä kaikki edellä mainitut asiat onkin itse asiassa uskottu ihan kaikille ihmisille – julkijumalattomille myös? Että, kunhan vain käyttävät oikeita sanoja niin kyllä se siitä.
Lestadiolaisuudessa vallitsevaa tulkintaa näyttää kannattaneen myös Luhter:
”Kristus ei antanut avaimia pakanoille eikä kastamattomille, vaan opetuslapsilleen ja kastetuille.” (Avaimista)
”Nämä kaksi siis yhtyvät: sana eli saarna ja todistus, ja usko; ne eivät, oikein ymmärrettyinä, saa jäädä erillisiksi. Saarna ei näet tuota tulosta ilman uskoa, ja toisaalta taas usko ei synny muusta kuin sanasta; sen tähden meidän pitää täydellä syyllä sitä kuulla ja harjoittaa, sillä siellä, missä sana on, siellä on myöskin Pyhä Henki, ja siellä taas, missä hän on, täytyy toki olla muutamia, jotka uskovat.” (Lutherin kirkkopostilla)
”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:19)
”…Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi…” (1. Tess. 2:4)
Jos kerran ”meille”, eli uskoville on ”uskottu sovituksen virka” ja ”evankeliumi”, ”annettu taivaan valtakunnan avaimet” ja jos ”Jumala puhuu … meidän kauttamme”, niin minusta asia täytyy ymmärtää niin kuin se selkeästi raamatussa ilmoitetaan.
Vai ilmoittaako raamattu toisaalla, että itse asiassa kyllä nämä kaikki edellä mainitut asiat onkin itse asiassa uskottu ihan kaikille ihmisille – julkijumalattomille myös? Että, kunhan vain käyttävät oikeita sanoja niin kyllä se siitä.
Lestadiolaisuudessa vallitsevaa tulkintaa näyttää kannattaneen myös Luhter:
”Kristus ei antanut avaimia pakanoille eikä kastamattomille, vaan opetuslapsilleen ja kastetuille.” (Avaimista)
”Nämä kaksi siis yhtyvät: sana eli saarna ja todistus, ja usko; ne eivät, oikein ymmärrettyinä, saa jäädä erillisiksi. Saarna ei näet tuota tulosta ilman uskoa, ja toisaalta taas usko ei synny muusta kuin sanasta; sen tähden meidän pitää täydellä syyllä sitä kuulla ja harjoittaa, sillä siellä, missä sana on, siellä on myöskin Pyhä Henki, ja siellä taas, missä hän on, täytyy toki olla muutamia, jotka uskovat.” (Lutherin kirkkopostilla)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.