Suurmoskeijan puolesta - Vihreät, SDP ja RKP

Monet muslimit ovat varoittaneet, että ulkomaisella rahoituksella toteutuva jättimoskeija toisi muslimisuuntausten vakavat kiistat Suomeen. Vainoa, riitoja ja sotia olivat kuitenkin lähteneet pakoon.
20227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Eivät ongelmat ole maantieteellisiä, vaan ihmisten itse aiheuttamia ja ne ongelmat kulkevat ihmisten mukana kaikkialle, myös Suomeen!

1Äänestä
  • Myös Vasemmistoliitto haluaa muslimien keskinäiset taistelut Suomeen.
    Perussuomalaiset ja Kristilliset on ainoa varma vaihtoehto, jos et kannata suurmoskeijaa Suomeen. Kokoomuksessakin on erilaisia näkemyksiä, vaikka Vapaavuori on ilmoittanut vastavansa (jos valitaan Helsingin pormestariksi).
    EILEN 5.4.2017 Iltalehti otsikoi, että Suomessa asuva muslimi varoittaa" Pahimmassa tapauksessa Suomesta tulee uusi Ranska).

    Äänestä

  • Moskeijahankkeen tiedottaja Pia Jardi (IS 3.4)sanoo että esim. Tanskan tapaus (Imaami kehoitti rukoilevia olemaan integroitumatta tanskalaisiin koska ovat vääräuskoisia ja siten vihollisia) johtui siitä että ei ollut tarpeeksi oppineita imaameja. Kysymys kuuluu: voiko imaami olla tarpeeksi oppinut toimimaan länsimaisessa yhteiskunnassa, länsimaisen ajattelun mukaisesti? Jardin mukaan ihmisiä ajaa ääriajatteluun osattomuus ja sananvallan puute. Tällä logiikalla lähes kaikki pohjoismaihin tulevat, oppimattomat muslimit ajautuvat ääriajatteluun, koska he eivät tule saamaan sananvaltaa yhteiskunnassa, missä sananvaltaa on kaikilla sukupuoleen katsomatta.

    Äänestä

Jos joku omillaan ajatteleva vielä äänestää näistä puolueista jotakuta niin on ilmeisesti ulkomaalainen. Ainakaan kukaan omillaan ajatteleva suomalainen ei voi niin tehdä. Ainoastaan sellainen voi sen tehdä joka haluaa itselleen meluisan ja likaisen asuinympäristön ja mölyävät hyvin ruskettuneet naapuriinsa ja kolhimaan autoaan taloyhtiön parkkipaikalle.

Äänestä
  • Myös oikeudenmukainen Suomi, mellakoitsijat asemilla/toreilla häiritsevät, kuinka moni saanut sakkoja laittomuuksista, ei yksikään, jos sama käytäntö kuin autoilioilla sakko kertymä olisi jo valtava.

    Äänestä

Se on mahtava valtatemppeli alistamaan suomalaiset!

Äänestä
  • Vihapuhetta.

    1Äänestä

  • Y6647 kirjoitti:

    Vihapuhetta.

    Paljonko antaisit veronmaksajien rahoja lisäksi tontti keskellä puistoa, ilmaiseksiko niinkuin kukkelikin.

    Äänestä

Kuinka paljon niitä jo siellä Helsingissä? Että oikein suurmoskeja. Tuleeko siitä isompi vielä kuin meidän oma tuomikirkkomme, täällä Turussa? Me olemme menetämässä pääkaupunkimme näille "termiiteille," siihen ei pystynyt Puna-armeijakaan 1939-1940 ja 1944

Äänestä
  • Suunnitteilla on huomattavasti Helsingin suurkirkkoa suurempi moskeija, todellinen suurmoskeija.
    Sitä tarjottiin ensin Itävallan Wieniin, mutta Itävalta torjui. Itävalta vaati, että suurmoskeija voi toteutua vain kotimaisella rahoituksella. Lisäksi moskeijan opettajilla pitäisi olla Itävallassa suoritettu tutkinto.
    Todennäköisesti kyseessä on sama raha, koska pian Itävallan jälkeen suurmoskeijaa tarjottiin Suomeen.

    1Äänestä

Miten uudessa moskeijassa rukoileviin homopareihin suhtaudutaan? Avioliittolaki ei koske varmaankaan muslimeja?

Äänestä
  • Ei sitä tule sallia missään uskonnossa. Homus on sairaus, sitä voi koetta ymmärtää, mutta ei hyväksyä.

    -masson.

    Äänestä

olisihan se hyvä, että päästäisiin jäsentenväliseen vääntöön. Nyt on vastapuolena poliisi.

Äänestä

Suomen lait koskevat Suomessa kaikkia. Sharia-lait eivät ketään.

Äänestä
  • Eivät vihervasureita koske, teltta keskellä toriakin niillä.

    Äänestä

Kiitos tiedosta. En anna ääntäni näille puolueille.

Äänestä
  • Enpä antanut minäkään.

    Äänestä

Siitä Vihervasurien&RKP:n teltasta kehittyy Rautatientorilla basaari alue. Suurmoskeijasta kaikuu kohta rukouskutsut yli koko Helsingin. Hyvällä tuurilla kaikuu Tallinnaan ja Hämeenlinnaan saakka.
Suurmoskeija rakennetaan meren rantaan. Logistiikka pelaa mereltä suoraan moskeijan uumeniin. Kaikenlaista jännää alkaa tapahtua ja Rautatientorin basaarin tuotevalikoima kasvaa.
Meillä on unelma!

Äänestä

Hienoa - näin Suomi rikastuu ja kansainvälistyy!

Äänestä

Mitenkähän voisimme estää haitallisen kehityksen Suomessa? Jotenkin kaikki asiat olivat paljon paremmin, kun vielä hoidimme omia asioitamme, emmekä sekaantuneet muun maailman ongelmiin saati antaneet niiden vapaast tulla kotimaahamme!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RuotsistaMallia kirjoitti:

Monet muslimit ovat varoittaneet, että ulkomaisella rahoituksella toteutuva jättimoskeija toisi muslimisuuntausten vakavat kiistat Suomeen. Vainoa, riitoja ja sotia olivat kuitenkin lähteneet pakoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu