On niit semmosiiki omaishoitajii mitkä ei tee mitään muuta kuin nostaa palkkiota ja käyttää omaishoidettavies rahat eikä tee yhtikäs mittä.
Omaishoitajat
Verhotheiluu
4365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos on, vika on valvonnassa. Ainakin meillä aikoinaan kävi kunnan ihmisiä katsomassa tilanteen ennen kuin tukipäätöksiö tehtiin ja tuki oli määräaikainen. Itse olimme tyytyväisiä vaikka tuki oli pieni siihen aikaan , eikä suinkaan vastannut työmäärää joka oli 24/7 , mutta jotain kuitenkin saatiin ja se auttoi paljon perheessä jossa toinen oli työelämän ulkopuolella hoitosuhteen takia , vaikka silloin työtä olikin tarjolla kaikille halukkaille.
Hattua nostan jokaiselle omaishoitajalle,korvaamattoman arvokasta ihmiarvoa ylläpitävää työtä mutta,varmasti väärinkäytöksiäkin on mutta olisiko kuitenkin niin että useimmissa negatiivis painotteisessa tapauksessa kyseessä on muiden omaisten pahanmielen purkausta kun eivät itse osallistu omaishoitoon mitenkään,vierestä olen tällaista keissiä joutunut aikoinani seuraamaan eikä se ole mukavaa seurattavaa,mutta onneksi suurin osa omaishoitajista tekee tätä pyytteetöntä työtä puhtaasti lähimmäisen rakkaudesta,rahallisen korvauksen takia sitä työtä ei kannata todennäköisesti tehdä.
Mistäs tiedät , ettei tee mitään ? Hoidettavien tarpeet on erilaisia , sivullinen ei niitä välttämättä tajua . Vaatimukset on niin kovat , että kaikki omaishoitajat eivät edes korvausta saa . Ei nyt viitsitä kadehtia , odotellaan aikaa , jos päästäisiin vaikka itse omaishoitajaksi !!!
Kyttääks ikkunan takana mitä tehdään talos vitun kyylä istu siel stl vaan juoruamassa.