Talvivaaran kaivoksen konkurssipesän hakemus käsiteltyjen jätevesien johtamiseen rakennettavan purkuputken on kirvoittanut vastustusta monelta taholta.
Kalatalousviranomainen, Lapin ELY-keskus, vastustaa putken rakentamista kalataloushaittojen ja suolahaittaselvitysten epävarmuuden takia. Lausunnon mukaan putki aiheuttaisi merkittävää vaaraa Nuasjärven suolaantumiselle ja järven käytölle.
Kotitarvekalastuksen ja ammattikalastuksen kuhasaalis on Nuasjärvestä hakemuksen mukaan lähes 50 000 kiloa, ja kalastusta hyödynnetään myös Vuokatin matkailupalveluiden järjestämisessä. Lapin ELY-keskuksen lausunnossa viitataan ammattikalastuksen vaikeutumiseen purkuputken myötä, sillä mielikuva _likaantuneest_a pyyntialueesta voi johtaa kalan kysynnän laskuun tai jopa tyrehtymiseen. Lausunnossa pidetään vaarana sitä, että epäennustettavasti muodostuva kuluttajan mielikuva kalansaaliista voi olla haitallinen varsin etäälläkin varsinaisesta purkupaikasta.
Kalatalousviranomaisen mukaan paras olisi johtaa jätevedet nykyisiä purkureittejä riittävästi puhdistettuna. Mikäli putki kuitenkin rakennetaan, kalatalousviranomainen katsoo, että lupaa ei saa myöntää viittä vuotta pidemmäksi ajaksi.
Myös kaivosturvallisuutta valvova Tukes suhtautuu kriittisesti purkuputkeen, mutta toteaa, että vesitase on saatava hallintaan. Väliaikaisjärjestelyt aiheuttavat Tukesin mukaan ylimääräistä riskiä ympäristölle ja ihmisten terveydelle.
Kunnat vastustavat
Talvivaara Sotkamon konkurssipesän purkuputkisuunnitelma herättää ankaraa vastustusta kunnissa. Ainakin Sotkamon, Kajaanin, Vaalan, Utajärven ja Muhoksen kuntien lausunnoissa vaaditaan vesitaseongelmien ratkaisemista ja vesin puhdistamista kaivosalueella.
Nuasjärveen suunnitellun purkuputken sijainti kartalla.
Purkuputkisunnitelma näkyy kartalla punaisella.Kuva: Paikkatietoikkuna
Kuntien lausunnoissa vedotaan matkailun kokemiin haittoihin, kalastuksen kärsimiseen ja matkailu- sekä rantarakentamisen vaikeutumiseen. Myös Sotkamon kunnan kaavoittajan lausunnossa vaaditaan huomioimaan Vuokatin matkailu sekä Nuasjärven ranta- ja loma-asutus.
STUK ei kritisoi
Säteilyturvallisuuskeskus ei vastusta putkea, mikäli jätevesien uraanipitoisuus on alle 10 mikrogrammaa litrassa. Tällöin vedellä ei ole säteilysuojelullista merkitystä ihmiselle tai ympäristölle. STUK toteaa, että Nuasjärven kalojen uraanipitoisuus olisi selvitettävä ennen purkuputken käyttöönottoa, jotta uraanipitoisuuden kehittymistä voi seurata. Lisäksi Talvivaaran ympäristön uraanivalvonta on ulotettava myös Nuasjärvelle.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt lausuntoa purkuputkihakemuksesta useilta viranomaisilta. Osa lausunnoista on vielä saapumatta, muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto sekä Kainuun ELY-keskuksen lausunto puuttuvat vielä. Annetut lausunnot löytyvät

Vastaukset 2
Vanhimmat
Talvivaaran jätevesien käsittelyssä on tehtävä päätös ottaa käyttöön sisäkiertoinen puhdistussysteemi jonka kiertonopeutta nostamalla voidaan vesien käsittelynopeutta säädellä vuorokausisykleissä yrityksen haluamalla tavalla riippuen ulkoisen vedentulon (sateet, tulvavedet) aiheuttamasta paineesta ja näin voidaan itse hallita tilanteen kulkua eikä paine ole purkuputken päässä koko ajan maksimaalinen eli sinne jää juoksutuskapasiteettiä kun sisäinen kierto puhdistaa osan vesistä ja bioliotus voidaan tällä tavoin saada täysimääräisenä käyttöön ja siitä saadaan maksimaalinen malmituotto joka taas vähentää likavesien juoksutustarvetta eikä näin ollen rehevöityminen pääse yhtä suureen vauhtiin ja alapuoliset vesistöt myös eivät kärsi yhtä suuresta raskasmetallikuormasta mikä on omiaan kohentamaan kaivoksen tuottoa eikä ylimääräisiin vedenhallintaprojekteihin ole tarvetta mikäli tulvavedet eivät pääse aiheuttamaan lisäpainetta ja tämän vuoksi jätevesien käsittelyssä on tehtävä päätös ottaa käyttöön sisäkiertoinen puhdistussysteemi jonka kiertonopeutta nostamalla voidaan vesien käsittelynopeutta säädellä vuorokausisykleissä yrityksen haluamalla tavalla riippuen ulkoisen vedentulon (sateet, tulvavedet) aiheuttamasta paineesta ja näin voidaan itse hallita tilanteen kulkua eikä paine ole purkuputken päässä koko ajan maksimaalinen eli sinne jää juoksutuskapasiteettiä kun sisäinen kierto puhdistaa osan vesistä ja bioliotus voidaan tällä tavoin saada täysimääräisenä käyttöön ja siitä saadaan maksimaalinen malmituotto joka taas vähentää likavesien juoksutustarvetta eikä näin ollen rehevöityminen pääse yhtä suureen vauhtiin ja alapuoliset vesistöt myös eivät kärsi yhtä suuresta raskasmetallikuormasta mikä on omiaan kohentamaan kaivoksen tuottoa eikä ylimääräisiin vedenhallintaprojekteihin ole tarvetta mikäli tulvavedet eivät pääse aiheuttamaan lisäpainetta ja tämän vuoksi jätevesien käsittelyssä on tehtävä päätös ottaa käyttöön sisäkiertoinen puhdistussysteemi jonka kiertonopeutta nostamalla voidaan vesien käsittelynopeutta säädellä vuorokausisykleissä yrityksen haluamalla tavalla riippuen ulkoisen vedentulon (sateet, tulvavedet) aiheuttamasta paineesta ja näin voidaan itse hallita tilanteen kulkua eikä paine ole purkuputken päässä koko ajan maksimaalinen eli sinne jää juoksutuskapasiteettiä kun sisäinen kierto puhdistaa osan vesistä ja bioliotus voidaan tällä tavoin saada täysimääräisenä käyttöön ja siitä saadaan maksimaalinen malmituotto joka taas vähentää likavesien juoksutustarvetta eikä näin ollen rehevöityminen pääse yhtä suureen vauhtiin ja alapuoliset vesistöt myös eivät kärsi yhtä suuresta raskasmetallikuormasta mikä on omiaan kohentamaan kaivoksen tuottoa eikä ylimääräisiin vedenhallintaprojekteihin ole tarvetta mikäli tulvavedet eivät pääse aiheuttamaan lisäpainetta ja tämän vuoksi jätevesien käsittelyssä on tehtävä päätös ottaa käyttöön sisäkiertoinen puhdistussysteemi jonka kiertonopeutta nostamalla voidaan vesien käsittelynopeutta säädellä vuorokausisykleissä yrityksen haluamalla tavalla riippuen ulkoisen vedentulon (sateet, tulvavedet) aiheuttamasta paineesta ja näin voidaan itse hallita tilanteen kulkua eikä paine ole purkuputken päässä koko ajan maksimaalinen eli sinne jää juoksutuskapasiteettiä kun sisäinen kierto puhdistaa osan vesistä ja bioliotus voidaan tällä tavoin saada täysimääräisenä käyttöön ja siitä saadaan maksimaalinen malmituotto joka taas vähentää likavesien juoksutustarvetta eikä näin ollen rehevöityminen pääse yhtä suureen vauhtiin ja alapuoliset vesistöt myös eivät kärsi yhtä suuresta raskasmetallikuormasta mikä on omiaan kohentamaan kaivoksen tuottoa eikä ylimääräisiin vedenhallintaprojekteihin ole tarvetta mikäli tulvavedet eivät pääse aiheuttamaan lisäpainetta ja tämän vuoksi jätevesien käsittelyssä on tehtävä päätös ottaa käyttöön sisäkiertoinen puhdistussysteemi jonka kiertonopeutta nostamalla voidaan vesien käsittelynopeutta säädellä vuorokausisykleissä yrityksen haluamalla tavalla riippuen ulkoisen vedentulon (sateet, tulvavedet) aiheuttamasta paineesta ja näin voidaan itse hallita tilanteen kulkua eikä paine ole purkuputken päässä koko ajan maksimaalinen eli sinne jää juoksutuskapasiteettiä kun sisäinen kierto puhdistaa osan vesistä ja bioliotus voidaan tällä tavoin saada täysimääräisenä käyttöön ja siitä saadaan maksimaalinen malmituotto joka taas vähentää likavesien juoksutustarvetta eikä näin ollen rehevöityminen pääse yhtä suureen vauhtiin ja alapuoliset vesistöt myös eivät kärsi yhtä suuresta raskasmetallikuormasta mikä on omiaan kohentamaan kaivoksen tuottoa eikä ylimääräisiin vedenhallintaprojekteihin ole tarvetta mikäli tulvavedet eivät pääse aiheuttamaan lisäpainetta.
Onpa tullut yläpuolen teksti kuin tykin suusta. Mutta suljettu kierto lopettaisi isoimmat narinat juoksutuksista.