Ei voi olla muuta kuin pahoillaan siitä, että tämänkin sivuston käytön ovat tehneet mahdottomaksi epäasialliset kirjoitukset ja kommentit, joiden kärkenä on rasismi, haaraväli yms. Tällaisia kanavia kuitenkin tarvittaisiin varsinkin näin vaalien alla "oikeiden" asioiden keskustelufoorumina. Jotkut ovat yrittäneet, mutta rääväsuita on niin paljon ampumassa alas teemoja ja avauksia, että kukaan itseään kunnioittava ei näihin keskusteluihin kykene. Näiden terroristien maailmankuva on niin rajoittunut ja henkinen kapasiteetti olematon, että he eivät pysty minkäänlaiseen dialogiin oikeista asioista. Se on vain surullista, koska he ovat sitä (henkisesti)syrjäytyneiden yhä kasvavaa joukkoa Virroillakin. Mikä lienee äänestysprosentti heidän joukossaan?
Someterrori
Vainperäkammarinpojatjää
40933
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Aivan. Syntyperäisenä virtolaisena koen näillä sivuilla käytävän keskustelun todella ala-arvoisena, loukkaavana ja ajattelemattomana.
Tyhmäkin käy viisaaasta, kun pitää suunsa kiinni.
ennemminkin mistään ei saa puhua- rikollisista rikoksista ei saa puhua- epäkohdista ei saa puhua- aloitukset poissa heti...
puolet keskusteluista haukutaan että miksi on jotain kirjoittanut ja vaaditaan älkää kirjottako...
rikollisuutta suojellaan Virroilla..
ja sitten on niitä papukaijamerkki kukkahattu-kirjoituksia paheksumassa ylimielisinä ...
äänestysten aikana noi häiriköt voi olla maksettuja tai jonkun tahon tarkoituksella järkkäämiä pilaamaan keskustelut tietyistä asioista.
Viimeksikin ei paljon ehdokkaita näkynyt edes kaupungilla- kun kaupungissa tuntuu olevan jotenkin outo kyräilevä ilmapiiri monessa asiassa- eli jotain hämärää?
Ottaako nuan lujille ettet pääse juoruamaan vapaasti?
Asiaa puhuu
Ilmeisesti kun käyvät kierroksilla heti kun jäävät juoruilusta kiinni
Näin on.
Vituttaako ku täällä voi kuka vaan sanoa mielipiteensä rosvoista ja vääryyden tekijöistä huorista ja muista kieroutuneista koijareista ja hyväveli kähminnästä ,tätä on vapaus.
Vetäkää ranteet auki jos ette kestä,saatanan tunarit.
Kannattaa olla avaamatta tätä saittia jos ei kestä kansan kommentteja.
Sananvapaus ei edelleenkään tarkoita, että saa työntää mitä tahansa vihapuhetta.
tämä suomi24 palsta on kyllä siitä nolo, että täällä ei ylläpito välitä mistään mitään.
juu ei... paitsi melkein kaikki poistetaan.
Voit mennä Ikaalisten palstalle jos haluat pelkkää asiakeskustelua, virrailla toivottavasti saa puhua vapaasti asioista ilman stasi-sensuuria.
Nää muutama vakkari suomi24:läinen on oppineet käyttämään ylläpito-toimintoja väärin.
Pienen paikkakunnan etu on että kaikki tietää huorat, rosvot ja hyvävelikähminnät. Saavat tekijät hävetä lähikaupassa. Se on oikein eikä liity äänestämiseen mitenkään. Kyllä kansa tietää mikä on oikein.
Millai tuo häpeäminen ilmenee kaupoissa?
luikkimisena
Ajattelet siis jonkin luikkivan sinua karkuun, miksi? Villi veikkaus on, että nyt ajatellaan liikaa.
En minua. Vaan kun kylä tajuaa missanneensa mahiksen, ni en mä kehtais näyttää kassalla naamaani.
Ja aika monet täällä kyllä vaihtaa äkkiä noloina tuoteriviä
No nyt alan aavistaa mitä on taas kyse. Eli jos sinun kelkkaan ei lähde, on hölmö? Mutta en silti ymmärrä miksi siellä hyllyjen välissä pitäisi luikkia?
No jos on monille sanonu ettei kannata, ne on huijauksia jne..
Eikä niin mun kelkaan, vaan ylipäätään hokaan vaan KryptoKylä-projektin, se vois olla lottovoitto tälle kylälle, mutta tarttis viisaat päät lyödä porukalla yhteen.
Mikäs salaliittoteoria keskustelu täällä on alotettu?
Kansan kommentit on täällä vaan sen verran ala-arvoisia ettei niitä kukaan täyspäinen ota tosissaan.
Tunteeko kukaan nimeltä niitä virtain mopoauto rosvoja jotka niitä motorossipyöriä pölli.
Viinerit on nyt syöty.
Älä syrrssaa
sananvapaushan on laillinen että suomessa saa puhua-
muuttakaa pohjoiskoreaan jos haluatte että asioista ei saa puhua?
tämä aloitus pätee näköjään edelleen.
puhua saa kunhan ei jankkaa kryptohömpästä
Kim-Il Jong pistää sellaiset kuriin !!!
Joo, ne on kyllä hyvin perillä kryptoista..
Tuolta löytyy siitä touhusta uutisointia, kuinka pohjoiskorean hakkerit huijaillu porukalta kryptot pois.. mut mistä näistä tietää kun median jutut on mitä on.
https://www.bbc.com/news/articles/cwy8z7wxe03o
Eli kryptojen omistaminen on riski?
jos on väärissä palveluissa ne kryptot.
Esim Suomalainen, pankkiluvallinen Coinmotion on vähän eri juttu ku juosten kustut epämääräset kryptopörssit.
pohjoiskorea-Kiina väärentää myös dollareita, jne...
suurin riski taitaa olla kuitenkin ne pankkitunnukset- hakkerit voi tyhjätä tilit
No sitten en kyllä kryptoihin sekaannu
ei ole pakko, sulta se on pois
Ei ole minulta pois. Jos sijoitan 1000 euroa ja seuraavana päivänä sijoitukseni on 700 euroa niin silloin 300 tappiolla, se on minulta pois se ja sitä en halua.
Minen pysty vartin välein seuraamaan miten joku meemikolikko syöksyy alaspäin
Ei kannatakka niihin meemicoineihin, ne onki aika arpoja.
Sellaisiin, mikkä tekee pankkijärjestelmien ja instituuttien kanssa yhteistyötä, niihin.
Sen sanoo järkikin.
Ja muutaman vuoden sykleissähän ne menee..
Esim joulukuussa 2022 oli bitcoin 17500usd, nyt 115000usd, ni onhan siinä ollut aikaa varttia pidempään.
Saas nähä mitä tapahtuu ny jos Trump saa rauhan aikaan.
t.Aki
Kunnon vileenin mäihäpullat olis hyvät
Virratin maatalousmarkkinat olis kiva