Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kommunistin vaalimainos

humaani.yksilö

Olenpa laittanut merkille kotikaupunkini vaalimainoksia katsellessa että jotkut kommunistin mainokset on joutuneet ilkivallan kohteeksi. Vaalimainoksen tärveleminen on laissa määritelty rikolliseksi teoksi!
Surullisna ihmettelen millaiset ihmiset menevät tuhoamaan kommunistin vaalimainoksen?

Kommunistinen Työväenpuolue on hyvän asialla esittäessään mm. Sote-uudistuksen hautaamista. Uudistusten tulisi yleensä olla parannuksia mutta nyt valtapuolueet ovat taas kerran yksityistämispuuhissa, joissa kansalaisten verovaroilla rakennettu sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmä ajetaan kansainvälisen suurpääoman käsiin ja terveydenhoidon kustannukset nousevat moninkertaisiksi. Tämän me tavalliset palkansaajat joudumme lopulta maksamaan tavalla tai toisella.
Hanketta on ajettu eteenpäin kiireellä kuin käärmettä pyssyyn, jotta yksityistäminen ja kansallisomaisuuden hukkaaminen saataisi tehtyä mahdollisimman nopeasti ja ilman suurempaa vastustusta. Soten yksityistämisen jälkeen tässä maassa ei enää yksityistettävää juuri olekaan muuta kuin tieverkot ja pohjavesivarat.

9

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1tätimoonika

      Yksityistäminen ja rahojen valuminen yhä harvempien käsiin on varmasti kirosana useimmille suomalaisille. Eikä mitään vaalimainoksia saisi tärvellä vaikka mieli tekisi. Mutta miksi kommunistinen puolue ei uusiudu vaan on vuodesta toiseen harmaiden vanhojen ukkojen puolue? Ai niin, sillä tavallahan ne uusiutuu että nytkin ovat Oulussa puolustaneet laittomien turvisten leiriä...

      • perehtynyt

        Kommunistisia puolueita on Suomessa itseasiassa kaksi, joista toinen eli SKP (vuonna 1994 perustettu uudempi versio) vetää puoleensa myös nuoria eli uudistuu.
        Heidän puheenjohtajansakin on ajatuksiltaan nuorekas homoseksuaali ja keskuskomiteassa on useita häntäkin nuorempia toimijoita. KTP voisi toki tehdä samoin mutta nuoria, jyrkintä Marxismi-Leninististä linjaa tukevia taitaa olla sen verran harvassa ettei heitä juuri näy puolueen toiminnassa.


      • jipikaijee
        perehtynyt kirjoitti:

        Kommunistisia puolueita on Suomessa itseasiassa kaksi, joista toinen eli SKP (vuonna 1994 perustettu uudempi versio) vetää puoleensa myös nuoria eli uudistuu.
        Heidän puheenjohtajansakin on ajatuksiltaan nuorekas homoseksuaali ja keskuskomiteassa on useita häntäkin nuorempia toimijoita. KTP voisi toki tehdä samoin mutta nuoria, jyrkintä Marxismi-Leninististä linjaa tukevia taitaa olla sen verran harvassa ettei heitä juuri näy puolueen toiminnassa.

        On Kommunitisella Työväenpuolueellakin nuoria tässä yksi Yle Novostin haastattelussa: http://areena.yle.fi/1-4093130


    • Hoikka-erkki

      Mistä tietää että ulkona on kylmä? No siitä että kommunistilla on kädet omissa taskuissa! Samaan porukkaan kuuluvat SDP, Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto. Kyseisen komukka-porukan ydinajatus on se että valtio on taikaseinä josta raha ei lopu ja se ettei kenenkään pidä rasittaa itseään töillä jos ei huvita, aina joku muu maksaa.

      Onneksi tämän ymmärtää suurin osa suomalaisista, osalle riittää toki elämänkoulu, mitä sitä ponnistelemaan kun sosku maksaa. Mutta uutinen teille kommareille, ei muuten maksa pitkään. Lyijypersesyndrooma ja lorvikatarri poistetaan ICD-10 tautiluokituksesta.

      • Porokarkki

        Taidanpa käydä kakalla.


      • Tuohtunut_äänestäjä

        Ei kiinnostanut Haminan kommunistia kiittää äänestäjiä, vaikka äänet nousivat viime
        kuntavaaleista.


    • itkut

      Hah tosi kommunisti; Soini sanoi oikein - kun ottaa kommunistin taloon, niin se on siellä niin kauan kunnes talo on tyhjä.
      Ikonenkin on ollut ehdolla joka vaaleissa eikä ikinä tuu valituksi. Harhakuvitelmia on monenlaisia ja kommunismi on jo ajatuksena tuhoon tuomittu: ei toimi.

      • haistakaa.percttä

        Ja mitä Soini on muuta kuin petturi ja pelkkä huijari ? Eipä ole enää luottoa häneen eikä hänen laisiinsa pätkän vertaa! Äänet kelpaa kyllä, mutta mikään ei muutu; samaa paskaa vaan vuodesta toiseen, rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.


    • beethooven

      Ei näytä toimivan tämä kapitalismikaan kovinkaan kummoisesti. Vääjäämättä näyttää kulkevan kriisistä toiseen kohti lopullista tuhoa kohden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2374
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      55
      2085
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      95
      1923
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1672
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1592
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1430
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe