Arvoisa vastaanottaja,
Nyt juuri sinulla on erinomainen tilaisuus edistää Suomen metsien suojelua!
Allekirjoita vetoomus metsien puolesta osoitteessa
http://www.metsavetoomus.fi ja kerää nimiä!
Tällä hetkellä Etelä-Suomen sekä Lounais-Kainuun, Pohjanmaan ja
Lounais-Lapin alueiden metsistä on suojeltu keskimäärin vain kaksi
prosenttia. Eteläisimmässä Suomessa metsistä suojeltu on vain noin prosentti.
Luonnonsuojelujärjestöt ovat aloittaneet suuren Metsävetoomus 2005
-kampanjan, jossa kerätään nimiä edellä mainitun alueen metsien puolesta.
Kampanjan järjestävät yhteistyössä Luonto-Liitto, Suomen
luonnonsuojeluliitto, Greenpeace, Maan ystävät, Birdlife ja Natur och miljö.
Elokuussa vetoomus luovutetaan valtioneuvostolle. Vaatimuksena on, että
viisi prosenttia kampanja-alueen metsistä on suojeltu vuoteen 2010 mennessä.
Pidemmällä aikavälillä suojeluaste tulee nostaa 10 prosenttiin. Näin
voitaisiin paremmin turvata metsäluonnon monimuotoisuus ja monipuoliset
virkistysmahdollisuudet. Lajien ja luontotyyppien uhanalaistuminen on
saatava pysähtymään!
Runsaasti lisätietoa vetoomuskampanjasta, metsistä ja niiden suojelusta sekä
kampanjassa mukana olevista luonnonsuojelujärjestöistä löydät osoitteesta
http://www.metsavetoomus.fi, kannattaa tutustua!
Kerro kampanjasta kaikille ystävillesi ja tuttavillesi ja kehota heitä
allekirjoittamaan. Lähetä viestiä eteenpäin ja kerää nimiä listoilla.
Kaikille suomalaisille täytyy antaa mahdollisuus allekirjoittaa. Mitä
enemmän nimiä saamme kerättyä, sitä enemmän sillä on vaikutusta metsiin ja
päätöksentekoon!
Metsäterveisin,
Olli Manninen
Luonto-Liitto ry
Suojele marjamaita
12
1228
Vastaukset
- biologi
Luonto-Liitossa jos missään tulisi olla asiantuntemusta siitä, missä marjat kasvavat. Kiistämätön tosiasia on, että esim. mustikka kasvaa paremmin suhteellisen valoisassa hoitometsässä kuin täysin luonnontilaiseksi jätetyssä metsässä. Etelä-Suomessa melkoinen osa metsistä (mustikkatyyppiä tai rehevämpiä) on juuri tällaisia: mitä hoitamattomammaksi ne jätetään, sitä tiheämpiä niistä tulee, sitä vähemmän valoa pääsee kenttäkerrokseen ja sitä vähemmän on mustikkaa. Varpuja kyllä saattaa olla, mutta ei niinkään marjoja kerättäväksi. Hoidetut talousmetsät ovat kiistatta myös väestön valtaosan suosimia retkeilymaastoja, koska metsän aluskerroksen siisteys ja valoisuus tekee niistä helppokulkuisempia kuin tiheistä luonnontilaan jätetyistä metsistä.
Esittämänne linkin takaa ei muuten selviä, mitä sille 10% suojelumetsiä pitäisi tehdä. Normaali sukkessiohan johtaa mustikkatyypin ja rehevämpien metsien kuusettumiseen, jossa siis kasvaa eri kokoista kituvaa ja lahoavaa puuta varsin tiheässä. Koppakuoriaiselle varmasti onnela, mutta marjastavalle retkeilijälle..?. Olen tyrmistynyt, jos väite kuuluu, että ns. suotuisan suojelun tason saavuttaminen vaatii 10% Etelä-Suomen metsistä muutettavaksi tällaisiksi? Muutenkin 10% vaatimus tuntuu hatusta tempaistulta. Asiallisestihan on kyse siitä, että pirstaloituneilta pieniltä suojelualueilta pelätään osan uhanalaisista lajeista häviävän (näin on hyvin pienillä suojelualueilla osoitettu käyvän), mutta mitään tieteellisesti perusteltua 10% laskelmaa koko Etelä-Suomea koskevana suotuisan tason ehtona ei liene olemassa. Siinä olen Luonto-Liiton kanssa samaa mieltä, että monimuotoisuutta on varjeltava, mutta ei tämä ole ainoa keino, toivottavasti ei edes hätäratkaisu. Onko tämän 10%-hoosaamisen keskellä käynyt mielessä, miten Suomeen saataisiin edes 0,1% vanhoja lehtimetsiä? -Kas niissä kun elävät ja viihtyvät taas eri lajit kuin vanhoissa lahoissa kuusikoissa, kuten Luonto-Liitossakin varmasti tiedetään (täytyyhän valkoselkätikoillakin olla pesäkoloja). Esitetyillä toimenpiteillä tällaisia metsiä ei kuitenkaan synny riittävästi ja täyssuojelullahan niistäkin tulee vähitellen niitä samoja kuusikoita. Mutta miten voidaan hoitaa, jos ei saa hoitaa? 10% täyssuojelu on myös taloudellisesti melkoinen panostus. Kenen metsiä, kuka maksaa, paljonko maksaa?
Olen itse nuorempana kuulunut Luonto-Liittoon. Nyt häpeän hieman Luonto-Liiton puolesta. Marjastuksen ja retkeilyn varjolla ei esittämäänne suojelua voi ajaa. Pelkäättekö, että kannatusta ajatuksille ei tule riittävästi, jos puhutte asioiden oikeilla nimillä?- metsuri
Kuuleppas biologi.
Ne sinun "hoidetut metsäsi" vasta tiheikköjä ovatkin.
Avohakkuulle tulee ensin heinikko, sitten tiheetä pusikkoa, jonka seassa risteilee kaadettuja rankoja, oksia ja kantoja. Tietysti vielä maaperä on kynnetty ja revitty pahoille urille.
Sekö on "kiistatta väestön valtaosan suosimaa retkeilymaastoa"? Minulle ei ole.
Väestö joutuu talousmetsissä liikkumaan, kun muuta ei juuri ole. "Hoitamaton" metsä on kuivilla kankailla valoisaa, siistiä ja helppokulkuista maastoa, josta on mahdollista saada hyvä sienisato.
"Kenen metsiä, kuka maksaa, paljonko maksaa?"
Meidän omia metsiämme, joita Metsähallitus hakkaa ja tuhoaa omin lupinsa ja vastoin jopa omia suosituksiaan. Jos metsistä säästettäisiin edes se prosentti, mikä on suojelua kannattavien osuus kansasta, niin jonkinlainen demokratia toteutuisi.
Nyt ei niin käy. - metsien mies
metsuri kirjoitti:

Nyt ei niin käy.Ottamatta kantaa itse kiistaan, metsurin kirjoitus sisältää selkeitä asiavirheitä ja epätarkkuuksia. Luonto-Liitonkin kirjoituksissa selvästi todetaan, että prosentti tai enemmän metsämaasta on jo suojeltu. Kävin selailemassa Luonto-liiton ylläpitämillä http://www.metsavetoomus.fi -sivuilla, joihin ketjun ensimmäisessä viestissä viitattiin. Siellä kerrotaan, että suojeltuja metsiä on jopa yli 7%, tarkastelutavasta ja tarkastelijasta riippuen ["Luonnonsuojelijan näkökulmasta metsistämme on suojeltu 4,1 %. Taloustahojen mukaan suojeltu on esimerkiksi 7,2 % (metsä- ja kitumaa, ei hakkuita) tai 7,6 % (metsä- ja kitumaa, varovaisia hakkuita)]. Ehkä nimimerkki tarkoitti Etelä-Suomen metsiä, joita lienee suojeltu, luonnonsuojelijan näkökulmasta, noin prosentti.
Metsuri puhuu viestissään kuivista kankaista: "Hoitamaton metsä on kuivilla kankailla valoisaa, siistiä ja helppokulkuista maastoa." Niinhän tuo on, varsinkin vähän vanhemmissa metsissä. Biologi havaintoni mukaan kuitenkin puhui mustikkatyypin tai rehevämmistä metsistä, jotka ovat kuivia kankaita huomattavasti kasvuisampia. Kannattaisiko ehkä lukea teksti, jota aikoo kommentoida? Toisaalta, kuivien kankaiden metsätkin ovat Etelä-Suomessa säännön mukaan hoitometsiä, joten vertaus ontuu sikälikin.
Metsänhoitosuositusten keskinäiseen paremmuuteen en ota kantaa, mutta käsitykseni mukaan Metsähallitus on toiminut toimivaltuuksiensa ja toiminnalle asetettujen ehtojen mukaisesti. En ole havainnut, että julkisuudessa Metsähallitusta olisi syytetty laittomuuksista; erimielisyyksiä metsien täyssuojelua kannattavien kanssa sen sijaan on kyllä ollut.
Itse viihdyn erinomaisesti talousmetsissä, niin kuivilla kuin tuoreemmillakin kankailla. - metsuri
metsien mies kirjoitti:
Ottamatta kantaa itse kiistaan, metsurin kirjoitus sisältää selkeitä asiavirheitä ja epätarkkuuksia. Luonto-Liitonkin kirjoituksissa selvästi todetaan, että prosentti tai enemmän metsämaasta on jo suojeltu. Kävin selailemassa Luonto-liiton ylläpitämillä http://www.metsavetoomus.fi -sivuilla, joihin ketjun ensimmäisessä viestissä viitattiin. Siellä kerrotaan, että suojeltuja metsiä on jopa yli 7%, tarkastelutavasta ja tarkastelijasta riippuen ["Luonnonsuojelijan näkökulmasta metsistämme on suojeltu 4,1 %. Taloustahojen mukaan suojeltu on esimerkiksi 7,2 % (metsä- ja kitumaa, ei hakkuita) tai 7,6 % (metsä- ja kitumaa, varovaisia hakkuita)]. Ehkä nimimerkki tarkoitti Etelä-Suomen metsiä, joita lienee suojeltu, luonnonsuojelijan näkökulmasta, noin prosentti.
Metsuri puhuu viestissään kuivista kankaista: "Hoitamaton metsä on kuivilla kankailla valoisaa, siistiä ja helppokulkuista maastoa." Niinhän tuo on, varsinkin vähän vanhemmissa metsissä. Biologi havaintoni mukaan kuitenkin puhui mustikkatyypin tai rehevämmistä metsistä, jotka ovat kuivia kankaita huomattavasti kasvuisampia. Kannattaisiko ehkä lukea teksti, jota aikoo kommentoida? Toisaalta, kuivien kankaiden metsätkin ovat Etelä-Suomessa säännön mukaan hoitometsiä, joten vertaus ontuu sikälikin.
Metsänhoitosuositusten keskinäiseen paremmuuteen en ota kantaa, mutta käsitykseni mukaan Metsähallitus on toiminut toimivaltuuksiensa ja toiminnalle asetettujen ehtojen mukaisesti. En ole havainnut, että julkisuudessa Metsähallitusta olisi syytetty laittomuuksista; erimielisyyksiä metsien täyssuojelua kannattavien kanssa sen sijaan on kyllä ollut.
Itse viihdyn erinomaisesti talousmetsissä, niin kuivilla kuin tuoreemmillakin kankailla.Ahaa, käsitit, että tarkoitan yhtä (1) prosenttia. Sanamuodon voi ymmärtää myös OSUUDEKSI metsistä.
"Jos metsistä säästettäisiin edes se prosentti, mikä on suojelua kannattavien osuus kansasta, niin jonkinlainen demokratia toteutuisi. Nyt ei niin käy."
Tämä tietysti tarkoitti, että jos metsiä suojeltaisiin samanlainen osuus, kuin suojelua kannattavia on koko kansasta eli varmastikin yli 10%, niin demokratia toteutuisi.
Nyt Metsähallitus soveltaa koko metsäalaan luonnonsuojelua vastustavan kansanosan tahtoa ja jättää luonnonsuojelumyönteisen mielipiteen huomioon ottamatta.
Metsähallitus suhtautuu luontoon niin kuin olisi sodassa sitä vastaan. Ensimmäisenä se pyrkii hakkaamaan arvokkaimmat luontokohteet. Niinhän viholliselle on totuttu tekemään.
Vai miten on käsitettävissä se, että esimerkiksi luonnonsuojelualueiden ympäristö kalutaan kiireesti aivan niitten rajaan saakka? - oikea metsuri
metsuri kirjoitti:
Ahaa, käsitit, että tarkoitan yhtä (1) prosenttia. Sanamuodon voi ymmärtää myös OSUUDEKSI metsistä.
"Jos metsistä säästettäisiin edes se prosentti, mikä on suojelua kannattavien osuus kansasta, niin jonkinlainen demokratia toteutuisi. Nyt ei niin käy."
Tämä tietysti tarkoitti, että jos metsiä suojeltaisiin samanlainen osuus, kuin suojelua kannattavia on koko kansasta eli varmastikin yli 10%, niin demokratia toteutuisi.
Nyt Metsähallitus soveltaa koko metsäalaan luonnonsuojelua vastustavan kansanosan tahtoa ja jättää luonnonsuojelumyönteisen mielipiteen huomioon ottamatta.
Metsähallitus suhtautuu luontoon niin kuin olisi sodassa sitä vastaan. Ensimmäisenä se pyrkii hakkaamaan arvokkaimmat luontokohteet. Niinhän viholliselle on totuttu tekemään.
Vai miten on käsitettävissä se, että esimerkiksi luonnonsuojelualueiden ympäristö kalutaan kiireesti aivan niitten rajaan saakka?älä kehtaa käyttää nimimerkkiä metsuri kun olet selvästi luononsuojelijoiden kätyri
- Takamettäläinen
...marja vanhan kuusikon paksussa sammalikossa?
Taas ovat asialla luonnonsuojeluhipit, jotka itse eivät ole koskaan metsää nähneet. - kuvottaa
Täälläkin tämä sama jänhääminen.Olis ihan mukava joskus keskustella asia-aiheista mutta jokapaikkaan ängetään tätä maailmanparannusta.
Itse olen erittäin innokas sienestäjä ja marjastaja.Harjoitettu metsätalous ei ole estänyt mahdollisuuksiani mielipuuhasteluuni.Itselläni ei ole aariakaan metsää joten en puhu omasta puolestani.Metsän kiertoaika Etelä-Suomessakin on lähes sata vuotta joten aina löytyy nk.tietyn ikäistä metsää.Esim.viime syksynä(2004) parhaat suppilovahveropaikat löytyivät ensih.männiköistä.
Viimeksi keräämäämme eh-männikköön jäi keräämättä monta monituista hehtaaria koska mihinkään ei enää kelvannut,ei jalotajille,torikauppiaille eikä tuttaville.Itsellä väh. kolmen vuoden tarve.
Tällaista suppis-määrää on turha hakea hoitamattomasta metsästä.
Tämä sieniteksti olisi kuulunut sieniosastolle mutta kun se sama paatostus on molemmissa niin eiköhän asia tule ymmärretyksi.- juho
hieno aloite..minä ainakin allekirjoitin sen heti..!
- Ekohippi joka ei oo metsää ...
juho kirjoitti:
hieno aloite..minä ainakin allekirjoitin sen heti..!
Toi "Oikea metsuri" on kunnon äijä. Oli varmaan yksi niistä Inarin Anti-info Terror Centerin häirikköluusereista. Kyllähän metsävetoomuksen kannattais allekirjoittaa jokaisen joka välittää etelä-suomen metsistä.
- jarppak
Ekohippi joka ei oo metsää ... kirjoitti:
Toi "Oikea metsuri" on kunnon äijä. Oli varmaan yksi niistä Inarin Anti-info Terror Centerin häirikköluusereista. Kyllähän metsävetoomuksen kannattais allekirjoittaa jokaisen joka välittää etelä-suomen metsistä.
En jaksanu lukea kaikkea mistä taalla(etelalaisittain) on keskusteltu, mutta ehdottaisin puolin ja toisin cool down!
Pirunpaska Lapista - THe
juho kirjoitti:
hieno aloite..minä ainakin allekirjoitin sen heti..!
Minusta "kuvottaa" on aivan oikeassa, pitääkö täälläkin puhua kaikista kannatettavista/vastustettavista asioista. Sodanvastaisuudesta helluntailaisten suviseuroihin. Usein sotia käydään marjamailla, postimerkkeily on hyvä harrastus (on marja-aiheisia merkkejä), matkailu (muu maa mustikka), jne
- Metsätyöläisen muija
Jos metsätöitä koneella tekevä mieheni jää työttömäksi, (itse olen jo työtön neljän lapsen äiti), niin maksaako Luonto-Liitto meille elatuksen? Luonto-Liitto, Greenpeace ym. pitäisi laittaa vastuuseen teoistaan. Nyt jo työt on vähentyneet, kun metsiä suojellaan lisää ja lisää...Lapissa alkaa suojelualueita piisata!!!
Luonto-Liittoa kannattavat kaupunkilaisten rikkaiden turhautuneet penskat, joilla ei ole todellisuudesta ja metsänhoidosta mitään käsitystä. Miltä itsestänne tuntuisi, jos teiltä vietäisi työpaikkaa alta suojelun varjolla!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä201041- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875