Toyotaa moititaan ajettavuudestaan?

Ensin pitää muistaa, miten tuotteen markkinointi jakautuu globaalisti. Kyllä itäeuroopan ja pohjolan peräkylän Suomen kinttupoluille voidaan tehdä loistavasti ajettava Avensis tai Corolla. Mutta, siinä ei olisi enää kannattavaa bisnestä, niin pieni markkinaosuus. Kuoppaisille teille on olemassa esim. Land Cruiser ja se on hyvä ajaa huonoilla teillä. Mutta, se on niin kallis ja hieno auto, ettei siitä ole kuin harvoille.
741116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

En tajunnut tuota sepustusta oikein, mutta se on kyllä totta että Toyotan ajo-ominaisuudet ei kovin kaksiset ole. Suomalainen moottoritie tuntuu Uzbekistaniliaslta kärrypolulta kun lähetee Toyotalla sitä ajamaan. Muut on vaarassa.

Äänestä
  • Tehdään ohjauksesta teennäisen raskas, niin johan tulisi Toyotastakin bremium kerta laakista. Kaikki vaan ei tykkää sellaisesta, mutta tulisipa mielikuva jämäkkyydestä, niinkuin saksalaiset tekevät.Saksalaisissa se jämäkkyys jääkin vain mielikuvaksi, laadun sakatessa todella pahasti.

    Äänestä

  • Mielikuvabremium kirjoitti:

    Tehdään ohjauksesta teennäisen raskas, niin johan tulisi Toyotastakin bremium kerta laakista. Kaikki vaan ei tykkää sellaisesta, mutta tulisipa mielikuva jämäkkyydestä, niinkuin saksalaiset tekevät.Saksalaisissa se jämäkkyys jääkin vain mielikuvaksi, laadun sakatessa todella pahasti.

    Juurikin näin. Se, että jäykkä ja epämukava jousitus olisi edistyksellistä, se on jotenkin ihan outo.

    Äänestä

  • Suomessa on niin vähän moottoriteitä, ettei niillä ajamiseen kannata autoa harkita. Pääasiassa liikennesuorite tapahtuu 80 kmh tai alle nopeuksissa, joissa on mukavampi ajaa pehmeämmällä alustalla varustetulla autolla.
    Aika monen keskinopeus koko vuoden ajalta jää alle 60 kmh, joten myöskään tehoilla ei ole suurtakaan merkitystä.
    Mutta ainakin täällä näitä hörhöjä riittää, joiden mielestä tehoa ja ns ajo-ominaisuuksia autossa pitää olla, vaikka niitä ei juuri koskaan voikaan laillisesti ja käyttää.

    Äänestä

  • Nautiskelijako kirjoitti:

    Suomessa on niin vähän moottoriteitä, ettei niillä ajamiseen kannata autoa harkita. Pääasiassa liikennesuorite tapahtuu 80 kmh tai alle nopeuksissa, joissa on mukavampi ajaa pehmeämmällä alustalla varustetulla autolla.

    Kyllä auton pitää olla hyvä ajettava, mukava ja hiljainen kaikissa nopeuksissa, kaikenlaisilla teillä ja kaikissa sääoloissa.

    Äänestä

  • Nautiskelijako kirjoitti:

    Suomessa on niin vähän moottoriteitä, ettei niillä ajamiseen kannata autoa harkita. Pääasiassa liikennesuorite tapahtuu 80 kmh tai alle nopeuksissa, joissa on mukavampi ajaa pehmeämmällä alustalla varustetulla autolla.
    Aika monen keskinopeus koko vuoden ajalta jää alle 60 kmh, joten myöskään tehoilla ei ole suurtakaan merkitystä.
    Mutta ainakin täällä näitä hörhöjä riittää, joiden mielestä tehoa ja ns ajo-ominaisuuksia autossa pitää olla, vaikka niitä ei juuri koskaan voikaan laillisesti ja käyttää.

    Eli siis tojoteron logiikka on että "ostin tojon koska tyydyn vähään". Siinä on järkeä
    Paitsi että samalla rahalla saisi paremmankin.

    Äänestä

  • Mielikuvabremium kirjoitti:

    Tehdään ohjauksesta teennäisen raskas, niin johan tulisi Toyotastakin bremium kerta laakista. Kaikki vaan ei tykkää sellaisesta, mutta tulisipa mielikuva jämäkkyydestä, niinkuin saksalaiset tekevät.Saksalaisissa se jämäkkyys jääkin vain mielikuvaksi, laadun sakatessa todella pahasti.

    Ei auton tarvitse niin hieno olla että ihan bremiumia! Kyllä premiumin pitäisi tavan tallaajille riittää.

    Äänestä

Ja mikähän sellainen kuvaamasi auto sitten on? Malli ja merkki? Noin niin kuin järkevässä hintaluokassa.

Äänestä
  • Lähes jokainen Eurooppalainen.

    Äänestä

  • ToyotaEiVaanOsaa kirjoitti:

    Lähes jokainen Eurooppalainen.

    Eikä edes "lähes" vaan jokainen. Olen ajanut kaikkia halvimman hintaluokan eurooppalaisia,Fiat Puntoa, Skoda Fabia ja jopa kestotestin pärjännyttä Daciaa.

    Tohon halvimman hintaluokan mallit ei näille pärjää ajo-ominaisuuksissa.

    Äänestä

Terolle pitää auton olla tunnoton ja pintakova, mutta muuten vempula ja löysä jousitus, että on onnellinen. Toyota onkin lähes ainoa joka pystyy pilaamaan mallin kuin mallin ominaisuudet kurjalla suunnittelullaan. Tänään tuli uusintanaTopGear jossa valittiin maailman kaikkien aikojen huonoin auto ja kumma kyllä se oli se parempi Toyota, eli Lexus ja siinä haukuttiin juuri tunnotonta ohjausta ja pompottavaa alustaa.

Äänestä

Vain Toyota osaa tehdä jousituksen joka on samalla kertaa pintakova ja kantavuudeltaan onneton, kuten Auris Touring Sports Hybridissä. Viisi keskimäärin 76-kiloista kyydissä ei takakonttiin saisi lastata edes sixpackia keppanaa.

Äänestä

On ollut monenmerkkisiä autoja matkan varrella,ekä löydä priukseni ajettavuudesta mitään ongelmaa.

Äänestä
  • Harva toyotisti löytää ongelmia, onhan Toyotan ajettavuus kuin suunniteltu Suomen oloihin. Toyota ei ole sohvamainen kiikkustuoli kuten ranskalaiset autot, jotka mukavina soveltuvat hyvin vaikka mukulakivikaduille ajeluun hitaassa vauhdissa. Mutta nopeammassa ajosyklissä liiallinen pehmeys kostautuu huonona hallittavuutena.

    Saksalaiset on taas tehty raakaan moottoritieajoon, kun tien pinta on sileä. Siellä ne ovat suhteellisen hiljaisia eikä jäykkä ohjaus tai kivikova jousitus haittaa. Mutta kaupunkipyörityksessä tai pienillä sorateillä saksalaisautot ovat epämukavia ja kankeita sekä meluisia. Suurin ongelma on kuitenkin jäykkä ja voimakkaasti palauttava ohjaus, joka tekee useimmissa olosuhteissa ajamisesta työkonemaista.

    Toyota taas on erinomainen kompromissi. Mukava ja herkkä ajaa niin pienillä ja huonokuntoisilla sorateillä kuin myös kaupungissa tai Suomessa varsin vähäisillä moottoritiepätkillä. Ohjauksessa ei ole tarpeetonta voimakasta palautusta ja se on muutenkin herkän kevyt käännellä.

    Äänestä

  • Peräkylän_Arska kirjoitti:

    Harva toyotisti löytää ongelmia, onhan Toyotan ajettavuus kuin suunniteltu Suomen oloihin. Toyota ei ole sohvamainen kiikkustuoli kuten ranskalaiset autot, jotka mukavina soveltuvat hyvin vaikka mukulakivikaduille ajeluun hitaassa vauhdissa. Mutta nopeammassa ajosyklissä liiallinen pehmeys kostautuu huonona hallittavuutena.

    Peräkylä Arkalla on melkoisesti tiedoissa aukkoja, suuria ennakkoluuloja ja stereotypioita. Ei saksalaisia autoja ole suunniteltu vain moottoritieajoon, sillä niiden ajotuntuma on hyvä kaikissa olosuhteissa ja niillä voi ajaa myös kovaa tarvittaessa, se on ihan eriasia kuin Toyota jolla ei voi ajaa kuin kaupunkialueella ja sielläkin hapuillen tunnottomalla ohjauksella ja pintakovalla jousituksella täristen.
    Kaikissa autoissa on nykyään ohjaustehostin, mutta eurooppalainen osaa tehdä siihen tunnon, että kuljettajakin tuntee ja tietää mitä etupäässä tapahtuu. Hyvä esimerkki japanilaisesta osaamisesta on taannoin maailman huonoimmaksi autoksi kautta aikain valittu urheilullinen Lexus jossa on todella tunnoton ohjaus ja täristävä ja pompottava jousitus, että siinä sitä Toyotan osaamista kerrakseen. Toyota ei pärjää missään vertailussa kilpailijoihin, ei sitten missään päin maailmaa, joten tuon saksasalaishokeman voit unohtaa.
    Toyota ei ole sitten missään hyvä tai edes kohtuullinen hintaansa nähden ja se on jonkinlainen saavutus surkeudessa.

    Äänestä

  • ruostuukinVieläHetkessä kirjoitti:

    Saksalainen osaa tehdä myös mutteri ohjauksen.Sitäkään ominaisuutta ei ole kukaan muu pystynyt kopioimaan, onneksi.

    Äänestä

  • Peräkylän_Arska kirjoitti:

    Harva toyotisti löytää ongelmia, onhan Toyotan ajettavuus kuin suunniteltu Suomen oloihin. Toyota ei ole sohvamainen kiikkustuoli kuten ranskalaiset autot, jotka mukavina soveltuvat hyvin vaikka mukulakivikaduille ajeluun hitaassa vauhdissa. Mutta nopeammassa ajosyklissä liiallinen pehmeys kostautuu huonona hallittavuutena.

    Saksalaiset on taas tehty raakaan moottoritieajoon, kun tien pinta on sileä. Siellä ne ovat suhteellisen hiljaisia eikä jäykkä ohjaus tai kivikova jousitus haittaa. Mutta kaupunkipyörityksessä tai pienillä sorateillä saksalaisautot ovat epämukavia ja kankeita sekä meluisia. Suurin ongelma on kuitenkin jäykkä ja voimakkaasti palauttava ohjaus, joka tekee useimmissa olosuhteissa ajamisesta työkonemaista.

    Toyota taas on erinomainen kompromissi. Mukava ja herkkä ajaa niin pienillä ja huonokuntoisilla sorateillä kuin myös kaupungissa tai Suomessa varsin vähäisillä moottoritiepätkillä. Ohjauksessa ei ole tarpeetonta voimakasta palautusta ja se on muutenkin herkän kevyt käännellä.

    nopeammassa ajosyklissä ????

    Äänestä

  • En kyllä halua ajaa sakemannilla, ne tuntee pienet kivetkin asfaltilla. Toyota on mukava pyöritellä.

    Äänestä

  • pyörittelijä kirjoitti:

    En kyllä halua ajaa sakemannilla, ne tuntee pienet kivetkin asfaltilla. Toyota on mukava pyöritellä.

    Et siis ole ajanut saksalaisella tunnokkaalla autolla koskaan, tyypillinen tyytyväinen Tojotisti teemalla "kun ei paremmasta tiedä, niin en pety".

    Äänestä

  • upeaTuleminen kirjoitti:

    Et siis ole ajanut saksalaisella tunnokkaalla autolla koskaan, tyypillinen tyytyväinen Tojotisti teemalla "kun ei paremmasta tiedä, niin en pety".

    Nämä tojotakuskit lähtee naisiinkin villalapanen taskussa, kun muut ottaa paketin kortonkeja mukaan.

    Äänestä

Usein vika on ratin takana.
Ruotsalaiset teki viimevuosituhannella 100 000 km:n testejä eurooppalaisille ja japanilaisille autoille. Huonoimpia oli italialaiset ja ranskalaiset.
Toyota Corolla oli ainut, joka selvisi testistä ilman huomautuksia.

Pitää kuitenkin huomata, että autojen kestävyys on laskenut tällä vuosituhannella.
Eräs taksikuski valitti, ettei Mersukaan enää ole kestävä. Oli aikoinaan Volvon kanssa kestävimmäksi arvioitu, käyttöikä 17-18 vuitta.

Äänestä
  • "viimevuosituhannella", juu mutta nyt eletään vuotta 2017, eiköhän siirrytä nykyaikaan? Corolla oli aikanaan suht viaton, koska sinä ei ollut mitään varusteita ja kaikki oli kopioituja ratkaisuja vuosien takaa joista muut olivat jo edenneet parempaan. Corolla oli jo silloin surkea ajaa ja ruostui hetkessä, kuten nykyäänkin. Nykyään autoilla ajetaan max 10 vuotta ja vain todella köyhät ja pohjoiskarjalaiset ajelee vanhemmilla ja tulevaisuudessa autot menee paaliin jo aiemmin, kuten muualla sivistysmaissa. Meillä verotus ja tulotaso sotii tosin tuota suuntausta vastaan.

    Äänestä

  • herääJaPäivity kirjoitti:

    "viimevuosituhannella", juu mutta nyt eletään vuotta 2017, eiköhän siirrytä nykyaikaan? Corolla oli aikanaan suht viaton, koska sinä ei ollut mitään varusteita ja kaikki oli kopioituja ratkaisuja vuosien takaa joista muut olivat jo edenneet parempaan. Corolla oli jo silloin surkea ajaa ja ruostui hetkessä, kuten nykyäänkin. Nykyään autoilla ajetaan max 10 vuotta ja vain todella köyhät ja pohjoiskarjalaiset ajelee vanhemmilla ja tulevaisuudessa autot menee paaliin jo aiemmin, kuten muualla sivistysmaissa. Meillä verotus ja tulotaso sotii tosin tuota suuntausta vastaan.

    keski-ikähän on jonkin verran yli 10 vuotta mikä tarkoittaa että keskimäärin yli puolet autoista on yli 10 vuotta vanhoja, osa jopa reippaastikin yli. Toyota on niissä vanhimmissakin vahvasti mukana ja Volkswagenkin koska vanhat Vw:t kestivät vielä kohtuullisesti, toisin kuin nykyiset Vw-mallit.

    Äänestä

Toyota suunnitellaan siis globaalisti paskaksi ajoltaan ja ominaisuuksiltaan? ok!

Äänestä

  • Siellä, missä Toyotaa myydään eniten, on enimmäkseen hyväpintaiset tiet. Japani, Yhdysvallat.

    Äänestä

  • Käyppä vähän siellä USan puolella muuallakin kuin inter statella niin huomaat ettei tiet niin hirveän hyviä kaikkialla ole.

    Äänestä

  • Tero.tutkii kirjoitti:

    Monet asiantuntijat ja autoja ammatikseen testaavat ovat aloittajan kanssa eri mieltä.
    http://www.msn.com/fi-fi/autot/uutiset/hybridien-uranuurtaja-risto-virtasen-testissä-jousituksessa-on-haettu-mukavuuspainotteisuutta/ar-BBzD38W

    Eikös noita uudempia Toyotia ole moitittu pintakoviksi, miten sellaista voi pitää mukavuuspainotteisena? Ai niin, se mukavuus tulee sen nypytyksen jälkeen hieman ennen kuin jousitus pohjaa. Thaimaassa Corolla takseissa on ollut järjestään jokaisesta iskarit loppu ja jousitus lyö pohjiin kokoajan?

    Äänestä

Uutta hybrid RAV4:sta tuli viime vuonna koeajettua, se kun oli yksi vaihtoehto liisariksi.
Ajolta oli hyvä. paljon paljon suuntavakaampi kuin 3-sarjalainen ja sanoisin jopa parempi kuin A4. Ohjaus toki on Ravistimessa hyvin kevyt ja vaatii totuttelua mutta niin vaati A4 ohjaus 3-sarjalaisen jälkeenkin puolen vuoden totuttautumisen eikä se vieläkään tunnu hyvältä. Jotenkin epämääräisen keinotekoinen.

Pitäisi varmaan uteliaisuutta käydä kokeilemassa Nauris vaikka se ei etu tilojen, voimattomuuden ja huonon varustelun vuoksi olekaan vaihtoehto. En silti lähtisi sitä mollaamaan vaikkei itselle ole vaihtoehto tällä hetkellä.

Äänestä
  • Taas epätoivoinen provoilu täältä luettujen juttujen perusteella. Ei kannata ihan kaikkea uskoa ja kopioida näiltä tyhjyyksien palstoilta jos ei itse ole tosiaankaan käynyt ajamassa Bemua ja Audia.

    Äänestä

Ihme provoja sekä valehtelua. Auton hinta uutena, miinus käytettynä vuosien ja vuosien jälkeen. Se kertoo totuuden.

Äänestä
  • Mitä sekoilet, onko pyhäpäivän kalsarikännit päällä?

    Äänestä

  • huomenneParempiMieli kirjoitti:

    Mitä sekoilet, onko pyhäpäivän kalsarikännit päällä?

    muut sekoile kuin sinä, Toyota-palstan trollipoju. Oli sitten pyhä tai arki, päivä tai yö. Sinä olet aina mukana, kuin kiusallinen peräpukama.

    Äänestä

  • Eivät_täällä kirjoitti:

    muut sekoile kuin sinä, Toyota-palstan trollipoju. Oli sitten pyhä tai arki, päivä tai yö. Sinä olet aina mukana, kuin kiusallinen peräpukama.

    Toyota on aina käytettynä kalliimpi, kuin vastaava muun merkkinen. Se kertoo hyvästä laadusta ja että kysyntää on. Se, että esiinnyt homona ja trollina ei ole mitenkään uutta.

    Äänestä

  • Eivät_täällä kirjoitti:

    muut sekoile kuin sinä, Toyota-palstan trollipoju. Oli sitten pyhä tai arki, päivä tai yö. Sinä olet aina mukana, kuin kiusallinen peräpukama.

    Skitsofrenia ja peräpukamat? Taidat olla molempien erikoisasiantuntija?

    Äänestä

  • Tojotist kirjoitti:

    Toyota on aina käytettynä kalliimpi, kuin vastaava muun merkkinen. Se kertoo hyvästä laadusta ja että kysyntää on. Se, että esiinnyt homona ja trollina ei ole mitenkään uutta.

    Kikuleista ja pippeleistä tuo Tojotrolli on kovin kiinnostunut. Olisikohan sen jo korkea aika tulla ulos?

    Äänestä

  • Tojotist kirjoitti:

    Toyota on aina käytettynä kalliimpi, kuin vastaava muun merkkinen. Se kertoo hyvästä laadusta ja että kysyntää on. Se, että esiinnyt homona ja trollina ei ole mitenkään uutta.

    Se kertoo huonosta ostoksesta, sillä Tojot eivät ole erityisen kestäviä. Ne pannaan paaliin kekskimäärin kahdensadantuhannen kohdalla joten ihan sen ne kestää kuin italialaiset ja ranskalaiset joissa on sentään hiukkasen tyyliä ja ajettavuuttakin. Jos siis maksat käytetystä Tojosta enemmän, olet vetäissyt mustan Pekan...

    Äänestä

Näyttäisi siltä että muutkin merkit lähestyy Tojon ohjausfilosfoiaa. Nyt uusi BMW on täysin tunnoton ohjaukseltaan. Ei voi enää sanoa että BMW olisi parmepi ajaa kuin Tojottimet.

Äänestä
  • No nyt vitsin rykäisit.

    Äänestä

  • Toyotan ohjaus on juuri sellainen kuin, josta ns. suuri yleisö pitää. Keveys ja herkkyys ovat arkiajoon paras ratkaisu eikä jähmeys ja kova palautus kuten germaaneissa ja ranskiksissa. Hieno juttu, jos muutkin valmistajat alkavat tehdä Toyotaa matkivaa ohjausta. Onhan vaan sekin osoitus siitä, miten Toyota on edelläkävijä.

    Äänestä

  • Koekkalaenen kirjoitti:

    Toyotan ohjaus on juuri sellainen kuin, josta ns. suuri yleisö pitää. Keveys ja herkkyys ovat arkiajoon paras ratkaisu eikä jähmeys ja kova palautus kuten germaaneissa ja ranskiksissa. Hieno juttu, jos muutkin valmistajat alkavat tehdä Toyotaa matkivaa ohjausta. Onhan vaan sekin osoitus siitä, miten Toyota on edelläkävijä.

    Tojossa yhdistyy ohjauksen keveys ja tunnottomuus ja kaupungin keskustassa se toimii jotenkin, mutta ei muualla. Ratin pitää palauttaa ítsestään keskiasentoon, niin ettei sitä itse käännellä takaisin päin keskiasentoon. Kumma juttu kun kaikki autoalalla toimivat ihmiset moittivat Toyotaa lähes kaikessa, mutta nöyrä tuulipukusetä kehuu? Johtuu ilmeisesti siitä että se Tojo on ensimmäinen uusi auto minkä on hankkinut ja siitä ei sovi pettyä, no tuntuuhan uusi auto paremmalta kuin vastaavan tason loppuun poljettu romu.

    Äänestä

No minkäs teet, kun ei niitä huonompiakaan ajettavia ole. Jonkun on pakko olla huonoin. Dacia kuskit nauraa röhönaurua kun tojota tulee vastaan.

Äänestä
  • Juu,ja vikavaagenmyyjät pieree jo verta kun Toytaa myy jo paremmin kuin vilppivaagen. Jokin vaan siinä Toyotassa kiinnostaa sukupolvesta toiseen!
    Olisiko joku vaariheitto tai teroheitto nyt paikallaan, uskovaisuutta unohtamatta!

    Äänestä

  • Harmittaako kirjoitti:

    Juu,ja vikavaagenmyyjät pieree jo verta kun Toytaa myy jo paremmin kuin vilppivaagen. Jokin vaan siinä Toyotassa kiinnostaa sukupolvesta toiseen!
    Olisiko joku vaariheitto tai teroheitto nyt paikallaan, uskovaisuutta unohtamatta!

    Asiakkaat odottavat uutta Golfin ja siksi pientä viivytystä myynnissä, odota vaan niin näet ja itket.

    Äänestä

  • näinSeMeneeTaasKerran kirjoitti:

    Asiakkaat odottavat uutta Golfin ja siksi pientä viivytystä myynnissä, odota vaan niin näet ja itket.

    Automyyjä elää toivossa! Miksi itkisin, kun en ole missään tekemisissä automyynnin kanssa.

    Äänestä

Niinpä minkäs teet kun ADAC-testissäkin Toyota Auriksen turvalliset ajo-ominaisuudet luokiteltiin autojen keskiarvo paremmaksi. Totuus on tarua ihmeellisempää!

Äänestä
  • Auris 1,2T ohjaus sai ADAC:lta arvosanan 2,6 (befriedigend) eli suomeksi tyydyttävä

    Äänestä

  • Ohjaus on erittäin hyvä, kun ajaa hiljaa ja suoraan.

    Äänestä

  • Miksi pitäisi Saksasta ja saksalaisilta etsiä arvosanoja kun autoa käyttää Suomessa ja Suomen olosuhteissa? Saksalainen vilppi ja kotiinpäin veto on jo kaikilla tiedossa.

    Äänestä

  • analisaattori kirjoitti:

    Miksi pitäisi Saksasta ja saksalaisilta etsiä arvosanoja kun autoa käyttää Suomessa ja Suomen olosuhteissa? Saksalainen vilppi ja kotiinpäin veto on jo kaikilla tiedossa.

    Sinulle ei käy minkäänmaalainen koeajo tai vertailu? TM ja Tuulilasikin ovat aina Tojoa vastaan.

    Äänestä

  • Olla maaailman ykkösmerkkiä "vastaan"?? Siksikö että on suosituin ja kuluttajat ovat itse merkin valinneet? On se niin väärin!

    Äänestä

Minulla jo 15 Toyota menossa, eikä koskaan ole ollut negatiivista sanottavaa, ei edes ajoasennoista. Miksi tyytyä paskaan, kun parasta on tarjolla, ja luotettavuus on ylivoimaista. Yhdenkään Toitsun kanssa ei koskaan ole ollut ongemia, ei minkäänlaisia, toki kuluvia osia on vaihdettu, mutta sitä tekee kaikki muutkin. Kaiken tämän lisäksi, jokainen entinen autoni on mennyt seuraavalle ajoon, kun olen uudempaan vaihtanut.

Äänestä
  • Tojoja on tuotu maahan 50 vuotta ja sinulla on jo 15. menossa. Onko Tojo lähtenyt vaihtoon aina ennen takuun umpeutumista vai kiertoon, kun olisi pitänyt tehdä niitä isoja remontteja.

    Äänestä

  • Kuluvia osia vaihdettu? Siis männät, kiertokanki jne.??

    Äänestä

  • ei_sarkasmia kirjoitti:

    Kuluvia osia vaihdettu? Siis männät, kiertokanki jne.??

    Yleensä+ensimmäisen+100+tkm+aikana+ei+missään+autossa+ole+tarvetta+vaihtaa+kuin+polttimoita,+tuulilasinpyyhkimiä+ja+etujarrupalat,+joskus+myös+etujarrulevyt+ihan+turvallisuussyistä+vaikka+menisivät+katsastuksesta+hyvin+läpi.+Joudun+ajamaan+paljon+ruuhka-ajoa+ja+jarrut+on+hyvä+olla+100%+eikä+sinnepäin.

    Äänestä

  • vahvoja.pelejä kirjoitti:

    Tojoja on tuotu maahan 50 vuotta ja sinulla on jo 15. menossa. Onko Tojo lähtenyt vaihtoon aina ennen takuun umpeutumista vai kiertoon, kun olisi pitänyt tehdä niitä isoja remontteja.

    sori kakara, mutta ei mikään noista, katsos minä olen aina pitänyt autoni kunnossa, tosin kuin kaltaisesi kakarat.

    Vastataan tuolle toisellekkin kakaralle samalla:
    Kuluvia osia vaihdettu? Siis männät, kiertokanki jne.??

    Nyt ei puhuta volkkareista, niin moisille osille ei ole koskaan ollut tarvetta.

    Katsokaas kakarat, minä puhun puhtasti vuosikymmenten kokemuksesta Toyotasta, josta teillä kakaroilla ei ole hajuakaan. Kohta voi taas ottaa käyttöön kesän koittaessa vuoden 72 celican, joka tuli tässä entisöityä täydellisesti, vai ottaisiko vuoden 94 mr2 ajoon sittenkin, ja pistäisi nyt ajossa olevan corollan elpymään kesän ajaksi. Toki näyttelyissäkin on käyty, ja sieltä palkintoja pokattu.

    Äänestä

  • Voin_kertoa kirjoitti:

    "Kohta voi taas ottaa käyttöön kesän koittaessa vuoden 72 celican, joka tuli tässä entisöityä täydellisesti, "
    Siinä on MIG "laulanut" toisenkin kerran ja osia vaihdeltu, ilmaiseksi olet saanut ja tehnyt.

    Mitä taas tulee tohon, että miksi minulla on 15 Toyotaa ollut vuosikymmenten varrella, niin minulle ne ovat pitoautoja, en vaihtele niitä kuten sukkia, vaan niitä aina rakennellaan, ja muutellaan tekniikkaa. Rakenteilla on nyt 16 Toyota, eli iso corolla, jonka tekniikkaa en vielä ole päättänyt, mutta kaveri tuossa ehdotti jotain välijäähdyitin tekniikkaa, saas nähdä mihin päädytään.. Tätä se on tosi harrastajien toiminta, että vaihdelkaa te vaan niihin volkkareihinne laatikoita ja koneita, kun ne muuten ei tahdo eteenpäin kulkea muutenkaan.
    Toki voin sen verran kertoa, että 72 celicassa tosiaan käytiin koko kone läpi, ja hoonattiin uuteen uskoon, vaikkei tarvetta edes olisi ollut.

    Äänestä

  • vahvoja.pelejä kirjoitti:

    "Kohta voi taas ottaa käyttöön kesän koittaessa vuoden 72 celican, joka tuli tässä entisöityä täydellisesti, "
    Siinä on MIG "laulanut" toisenkin kerran ja osia vaihdeltu, ilmaiseksi olet saanut ja tehnyt.

    Katsotaanpa mitä sinun volkkaristasi on 45 vuoden jälkeen jäljellä, mutta se todennäköisesti paalataan jo 5 vuoden sisällä, koska täysin loppu.

    Äänestä

  • Voin_kertoa kirjoitti:

    Mitä taas tulee tohon, että miksi minulla on 15 Toyotaa ollut vuosikymmenten varrella, niin minulle ne ovat pitoautoja, en vaihtele niitä kuten sukkia, vaan niitä aina rakennellaan, ja muutellaan tekniikkaa. Rakenteilla on nyt 16 Toyota, eli iso corolla, jonka tekniikkaa en vielä ole päättänyt, mutta kaveri tuossa ehdotti jotain välijäähdyitin tekniikkaa, saas nähdä mihin päädytään.. Tätä se on tosi harrastajien toiminta, että vaihdelkaa te vaan niihin volkkareihinne laatikoita ja koneita, kun ne muuten ei tahdo eteenpäin kulkea muutenkaan.
    Toki voin sen verran kertoa, että 72 celicassa tosiaan käytiin koko kone läpi, ja hoonattiin uuteen uskoon, vaikkei tarvetta edes olisi ollut.

    Rahaa palaa rutosti mutta yhtään kunnon käyttöautoa ei vielä ole?

    Äänestä

  • vahvoja.pelejä kirjoitti:

    Tojoja on tuotu maahan 50 vuotta ja sinulla on jo 15. menossa. Onko Tojo lähtenyt vaihtoon aina ennen takuun umpeutumista vai kiertoon, kun olisi pitänyt tehdä niitä isoja remontteja.

    En harrasta mitään uusia autoja, koska ne ovat silkkaa paskaa. En huoli edes euroopassa rakennettua Toyotaa, sillä euroopassa ei ole koskaan osattu autoja tehdä. Se näkyy takaisinkutsuina jopa Toyotalla. Japsi Toyotissa ei ole koskaan ollut takaisinkutsuja korjauksiin, ja se on silkka fakta.

    Äänestä

  • huvinsa.kullakin kirjoitti:

    Rahaa palaa rutosti mutta yhtään kunnon käyttöautoa ei vielä ole?

    Ja luetun ymmärtäminenkö sitä nyt alkoi teettämään sinulle vaikeuksia?? Mainitsinhan jo 3, ja sitten on tietysti aito sergei paskoille keleille.

    Äänestä

  • Voin_kertoa kirjoitti:

    Katsotaanpa mitä sinun volkkaristasi on 45 vuoden jälkeen jäljellä, mutta se todennäköisesti paalataan jo 5 vuoden sisällä, koska täysin loppu.

    Ei ole kuule mikään Opel eikä Volkkari eikä edes sen sisarmerkki, saksalainen se tosin on. Ainoa Volkkari, jonka olen omistanut nuoruudessani oli ikivanha Kupla -65.

    Äänestä

  • se.muu.merkki kirjoitti:

    Yleensä+ensimmäisen+100+tkm+aikana+ei+missään+autossa+ole+tarvetta+vaihtaa+kuin+polttimoita,+tuulilasinpyyhkimiä+ja+etujarrupalat,+joskus+myös+etujarrulevyt+ihan+turvallisuussyistä+vaikka+menisivät+katsastuksesta+hyvin+läpi.+Joudun+ajamaan+paljon+ruuhka-ajoa+ja+jarrut+on+hyvä+olla+100%+eikä+sinnepäin.

    Minulla oli VW noin 7 vuotta ja 100 tkm. Kepeäkulkuinen (tupla-ahdettu TSI 1.4, 160 hv, 240 Nm), polttoainepihi ja vaivaton (DSG). Ajettavuus ja ergonomia erinomaista luokkaa, jämpti viimeistely.

    Arpaonnellani autoon jouduttiin jo ennen "puolimatkaa" vaihtamaan sekä TSI-moottorin jakoketjun kiristinyksikkö että DSG-vaihteisto kokonaisuudessaan. Vaikka takuuaika oli tuolloin jo ummessa, löytyi tuotevastuuta ja goodwillia sen verran, että nuo rempat maksoivat minulle vain alun toista tonnia. Lopun aikaa auto pelasikin moitteitta ja joku sai siitä vielä erinomaisen vaihtoauton.

    Minulle oli tärkeää se, että sain joka tapauksessa ajaa vuosikaudet mieleiselläni autolla enkä Toyotalla!

    Ymmärrän silti toyotisteja – heillä vain sattuu olemaan autoilussaan erilaiset arvot.

    Äänestä

  • vahvoja.pelejä kirjoitti:

    Ei ole kuule mikään Opel eikä Volkkari eikä edes sen sisarmerkki, saksalainen se tosin on. Ainoa Volkkari, jonka olen omistanut nuoruudessani oli ikivanha Kupla -65.

    Ja nyt vituttaa kun myit sen. Minulla yksi kaveri rakentelee kuplia, varmaan 7 kappaletta nytkin hallissa. Mutta se rantakirppu vasta lysti kiesi onkin. Kyllä minä sanon, että on paljon antoisempaa rakennella autoja kuin joka viikonloppu örveltää räkä poskella kessua imien, tässä kun oppii niin paljon asioita, että suosittelen ihan muillekkin, ja onhan autoilun historian säilytämiselläkin sijansa. Nämä uudet autot kun on muutenkin niin rumia ja hirveitä tekeleitä niin teknisesti kuin rakenteeltaan, ettei niitä jää kyllä säilytettäväksi yhtään, ja hyvä niin.

    No joo, näin jälkeenpäin ajateltuna onhan sitä kaikenlaisia asioita, joita olisi voinut tehdä tai jättää nuorempana tekemättä. Kuplan konetta kohtasi kyllä eräänasteinen täystuho kesken lauantai-illan ajelun ja autotallin nurkassa oli jo valmiina yksi moottorin raato ja muutenkin kasa erilaista Kuplasta tullutta romua.

    Äänestä

Ehkä uskon enemmän tunnetun autoestaajan Peter Geitelin kokemukseen, jossa hän kehui Toyota Auris hybridin ajo-ominaisuuksia. Täällä riehuvat trollit kun eivät ole auto ikinä ajaneet eivätkä uskallakaan kun pelkäävän heikon egonsa lopullista romahdusta.

Äänestä

Kun puhutaan aina tunnottomasta ohjauksesta Toyotassa, jokainen täys järkinen tietää että kyseessä ei ole osaamattomuus vaan tapa tehdä ohjauksia.
Uudessa tl:ssa oli vertailu mersu,volvo, BMW ja siellä haukuttiin uuden 500-sarjan ohjausta tunnottomaksi-totuus vaan että bemari on tehnyt sen tarkoituksella sillä monet eivät tykkää sellaisesta ohjauksesta joka tuntee joka helkutin kiven murikan kynsissään-bemarin kohdallakin ne suuret markkinat ritään avata muualla kuin Euroopassa.

Äänestä
  • Näinhän se on. Autoja ei suunnitella askeettisille lutheruksen joukoille vaan suurille massoille kauko-idässä, jossa on miljardeja autoa haluavia. Siellä tarkasta ohjauksesta ei ole mitään hyötyä, koska ajetaan enimmäkseen kävelyvauhtia ruuhkissa.

    Äänestä

  • Tero.aasiassa kirjoitti:

    Näinhän se on. Autoja ei suunnitella askeettisille lutheruksen joukoille vaan suurille massoille kauko-idässä, jossa on miljardeja autoa haluavia. Siellä tarkasta ohjauksesta ei ole mitään hyötyä, koska ajetaan enimmäkseen kävelyvauhtia ruuhkissa.

    Heiveröisille aasialaisille pitää olla kevyt ohjaus. Ajo-ominaisuuksilla ei ole niin väliä, sillä he luottavat ajaessaan korkeamman johdatukseen. Jos kolaroi, niin se oli jo ennalta määrätty.

    Äänestä

  • ping.pong kirjoitti:

    Heiveröisille aasialaisille pitää olla kevyt ohjaus. Ajo-ominaisuuksilla ei ole niin väliä, sillä he luottavat ajaessaan korkeamman johdatukseen. Jos kolaroi, niin se oli jo ennalta määrätty.

    Kaikki Toyotat ovat saaneet viisi tähteä kolaritesteissä, joten ikävät kohtalot ovat muissa kieseissä.

    Äänestä

Uusin Prius testattiin Teknavissa ja todettiin jälleen se perusongelma joka on tyypillinen Toytalle, eli teennäisen kevyt ja tunnoton ohjaustuntuma jossa ei kuskilla ole tuntoa ja tietoa missä asennossa renkaat ovat. Jousituskin on liian "mukavuuspainotteinen" eli tuo tehoton kinneri sopii ainoastaan kaupungin ruuhkiin ja pikkupyöritykseen ja siihen se on oikeasti suunniteltukin.

Äänestä
  • varmaankaan alunperin suunniteltu taksiksi mutta kun käyttäjät havaitsivat sen ylivoiman varsinkin tyypillisessä taksiajossa kaupungeissa, Prius on yleistynyt huimasti. Avainsanat luotettavuus ja taloudellisuus. Ne molemmat käyvät omistajan ja usein kuljettajankin kukkaron päälle mikäli eivät ole hallinnassa.

    Äänestä

  • >Prius on yleistynyt huimasti.

    Nähdäkseni suosio on alkuinnostuksen jälkeen pikemminkin laskenut huimasti. Ainakin Helsingissä taksi-Prius on jokseenkin harvoin näkyviin putkahtava kummajainen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tojotist kirjoitti:

Ensin pitää muistaa, miten tuotteen markkinointi jakautuu globaalisti. Kyllä itäeuroopan ja pohjolan peräkylän Suomen kinttupoluille voidaan tehdä loistavasti ajettava Avensis tai Corolla. Mutta, siinä ei olisi enää kannattavaa bisnestä, niin pieni markkinaosuus. Kuoppaisille teille on olemassa esim. Land Cruiser ja se on hyvä ajaa huonoilla teillä. Mutta, se on niin kallis ja hieno auto, ettei siitä ole kuin harvoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu