Oletteko saaneet Orgasmin polkupyörällä

Seksi-Satula

Ovatko muut saaneet tahattoan orgasmin pyöräilessä ? Minulle on käynyt näin viime talvena. Pyöräillessäni yhtäkkiä vain kieleni lennähti tahattomasti suusta ulos silmissä musteni ja seuraavaksi huomasin makaavani selälläni lumihangessa, pimppi ja pyllynreikä supistelivat rytmikkäästi. Oli muuten kyllä pimppi ja pikkarit tosi märät.
Olin täysin äimänkäkenä herranjumala miten minulle voi käydän näin, vilkuilin vain ympärilleni että näkikö kukaan mutta onneksi ketään ei ollut lähistöllä.

Täysin hämilläni tapahtuneesta, nousin siitä varovasti ylös ja pienen tauon jälkeen lähdin ajelemaan kotia päin, ei kyllä tuntunut kovin mukavalta kun pikkarit olivat märät, niin ne alkoivat tuntua inhoittavan kylmältä pepussa ja pimpissä.

Jälkeen päin olen tutkinut satulan anatomiaa ja se on vähän sellainen kaarevan kippura eli korkea edestä ja takaa, keskeltä matala juuri sopivasti alapään mallinen. Huomasin myös että satulani on siinä asennossa että se sojottaa pystyssä kuin miehen penis.

Nyt kun tiedän että pyöräillessä voi saada tahattomia orgasmeja niin olen aina silloin tällöin tehnyt eroottisia pyöräilylenkkejä vähän syrjäisimmille seuduille.
Olen kyllä saanut niitä orgasmeja ja useampiakin samalla reissulla.

Pidän aina pyöräillessäni mukanani puhtaita pikkareita, kosteuspyyhkeitä ja paperia niin se kotiin päin ajelu sujuu sitten vähän mukavammin.

Eli kyllä, tyydytän itseäni polkupyörällä.

Mukavia ja eroottisen lämpimiä pyöräilylenkkejä teille muillekkin.

PS. tätä kirjoittaessani pikkarit ovat jo märät pelkästä pelkästä eroottisen pyöräilyn ajatuksestakin.

68

12708

    Vastaukset 68

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oijoi!

    • Zyndap

      En ole saanut polkupyörällä orkkua mutta kerran tuli paskat housuun kun nostin vanhan pappatunturin jaloilleen,tempaisin sillai äkäisesti niin lurahti ruikut verkkareihin.Sen jälkeen olen aina pitänyt vaihtohousuja pappatunturin satulan alla koska vetelä paska tuntui inhottavalta ja jossain vaiheessa kylmältäkin kun oli 42 astetta pakkasta varjossa.... Keksi nyt joku parempi juttu sinä polkupyörärunkkarimies.

      • Seksi-Satula

        Zyndap, kiitos oikein erityisen paljon sinulle hyvästä ja arvokkaasta vastauksestasi. Nyt minäkin sitten tiedän että olenkin mainitsemasi ``polkupyörärunkkarimies`` enkä nainen.
        Huomaan kyllä että et tunne naisten alapään anatomiaa ja toimintaa. Mutta oppi ja ikä kaikki sinullekkin.

        Odotinkin milloikohan joku kirjoittaa negatiivisen palautteen, sillä tänne on aivan sama mitä kirjoittaa niin joku kaltaisesi ilmoitta sen olevan valhetta.


    • juu, kuntopyörällä usein tarkoituksella.

    • WoihanWitsi

      Piti ihan (näin naisena) tarkistaa, oliko aprillipäivänä kirjoitettu! :D :D :D
      Toisaalta se selittäisi sen, miksi eräs ystäväni aina kompuroi pyörällään...
      Ei mtn, pysy poissa liikenteen seasta, ja muista kypärä.

      • Seksi-Satula

        Kiitos asiallisesta kommentista sinulle WoihanWitsi.
        Kuten kerroin teen niitä erottisia pyöräilyretkiä vähän syrjäisimmille seuduile missä ei yleesä ketää ole. Joo kyllä ilman muuta muistan kypärän, eihän sitä tiedä milloin olen selälläni horsmikossa, tärisemässä ja kouristelemassa orgasmin kourissa. ; )


    • testtestest

      U 1F445

      • naaaaaaaaaaaaam

        😛 naaaaaaaam


    • pikkarinvaihtajaxrissall

      Metsänmarjatta ja seksi-satula. Kiitos kivoista "paljastuksistanne" vaikka eiwät ne paljaita olekkaan herkkunne hetkellä, tai mene tiedä, Marjatalla (ainakin) mahtavat mahikset siihenkin, mikäpä ettei muillakin, näin kesään päin kun ollaan kallellaan ja horsmikko kutsuu....

    • moottoripyörän.päällä

      Seksi-Satula, eräs mies kertoi saaneensa orkun moottoripyöräillessään. Moottorin tärinä oli satulan kautta välittynyt kyrpään. Vähän sama kuin tyttöjen motorisoidulla hieromasauvalla. Tunne oli ollut niin miellyttävä, että vielä vuosien jälkeen palautui mieleen.

      Hyviä pyöräilyretkiä sinulle ja paljon nautintoa! :)

    • Seksi-Satula

      Äskettäin näin jopa unta että ajoin taas polkupyörällä, siinä unessa satula alkoi jotenkin painaa pyllyä ja tuntua ikävän kovalta istua. Se kaikkeista kovin paineen tunne oli juuri pimpin kohdalla, oikeastaan se ei enää ollut miellyttävää vaan kivuliasta ja sitten minua alkoi unessa se pyörällä ajo kiihoittamaan todella kovasti ja juuri kun olin ajaessani saamassa orgasmin niin heräsin kesken unen.
      Vaikka en lauennutkaan niin voitte uskoa että pimppini ja pikkuhousuni olivat kiihoituksesta aivan märät. Ja kyllä oli koko aamupäivän sellainen kiimainen olo ja pimppi vuoti.

    • Satulaksitahtoo

      Oletteko koskaan miettineet miltä siitä satulasta mahtaa tuntua pyllyjenne alla?
      Olen usein miettinyt millaista olisi olla hameen alla kun nauttiva nainen polkee, nautinnollinen hymy huulillaan.

    • Seksi-Satula

      No en ole kyllä miettinyt miltä siitä satulasta tuntuu olla pyllyn alla, mutta hyvä idea tarkastella asiaa sanalla sanoen tästäkin ``näkökulmasta``.
      Luultavasti siellä hameen alla satulanaolossa sinun nenääsi tuoksuisi pimppi ja kasvosi olisivat märät pimpinkiima nesteistä, en keksi tämän parempaa selitystä.
      Mutta mieti sinä sitä kun näkee seksiunta ja on juuri tulemassa kun uni päättyy yhtäkkiä ja etkä saakkaan sitä orgasmia.
      Siitä jää aamupäiväksi sellainen kiihoittava kiimainen olo ja pimppi vuotaa koko ajan niin että joutuu käyttämään pikkuhousun suojia.

      • Minä kuvittelen että se satula on siellä hameen alla 69 asennossa, eli nenä vasten peppua ja kieli pimpassa. Siis toki aistii pimpan tuoksunkin, sekä tietty mehujen aromit.
        Mutta se avuttomuus kiehtoo, ajatus että nainen nauttii ja hymyilee ja huokailee onnellisena kun satulalla voi olla hetkittäin aika tukalatkin oltavat siellä altavastaajana.


    • kokemustaon100

      Minä, en oo koskaa nähny, puhtaita naisten pikkaria, kuin sillon, kun ne laetetaan jalakkan, sen jäläkee ne on pimpin/pissan-kakanhajussa ja pitempään päälä ollessa pissa-/kakkaraidoissa, kyllä tosi on näin;;(((

    • Seksi-Satula

      Voihan niitäkin naisia olla ketkä eivät tajua pitää huolta omasta intiimi hygieniastaan. Ihmetelkööt sitten miksi eivät miestä saa.

      • kokemustaon100

        ..ja voin sulle sanoa"seksi-satula", että, kun olet ajanut pyörällä metrinkin, niin tuo mulle ne pikkaris, niin takulla "kakkapissaniissä" haisee ja näkyy olen varma siitä, ainakin jos on valkoset, ja tuoksu myös elä "elvistele" siinä että intiimi hygienia... ja niined....


      • kokemustaon100

        ..ja lisään vielä, että kun laitat ne pikkaris niin elä ota niitä suoraan "uposta" siis pesukoneesta, vaan jalastas;;(((


      • kokemustaon100

        ..ja tohon lisään vielä pistä päälles valkoset pikkarit ja pyörähdä ajamassa kilometrin lenkki ja katso sitten pikkareides haaroväliin, niin takulla yllätyt, näät pikkaris ....... jnedespäin...


      • Anonyymi
        kokemustaon100 kirjoitti:

        ..ja voin sulle sanoa"seksi-satula", että, kun olet ajanut pyörällä metrinkin, niin tuo mulle ne pikkaris, niin takulla "kakkapissaniissä" haisee ja näkyy olen varma siitä, ainakin jos on valkoset, ja tuoksu myös elä "elvistele" siinä että intiimi hygienia... ja niined....

        Mulla on kilpapyörä cresent, johon oon kääntänyt satulan teräväpään taaksepäin. Tähän kyrpämäiseen osaan työnnän pimpsani, ennen pyöräilyä. Kattava peräni istuu tietysti ritsillä . Mitä röykkysempi maasto, sitä paremmat orkut, sen olen huomannut reissuissa.
        Ujouttani olen verhoutunut hameeseen, ettei nimismies pääsisi sakottaan kyydeistä.
        On kuulemma pilluntarkka virkamies.


    • Seksi-Satula

      KOKEMUSTA ON100, vastaan sinulle että voithan olla oikeassakin, ainakin niistä tuoksuista siinä en anna periksi että ovat kakassa mutta kyllä niissä sitä pimpin kiimanestettä on kun kumminkin kiihoitun tahattomasti pyörälläajosta ja saan orgasmin. Ne pimpin kiimanesteet kyllä näkyy pikkareissani olkoot ne pikkarit sitten minkä väriset tahansa.

      Mutta voin kyllä tehdä seuraavan polkupyörälenkin valkoisissa pikkareissa ihan vain sinun mieliksesi ja lenkin jälkeen katsoa ja niitä sitten.

      Kerro mihin osoitteeseen lähetän pikkarini ?

    • kokemustaon100

      Niin on mitäsanoit? Mutta pikkarisi olisi todella haisteltavissa, luulisin??? pimpin/pissan haju!!! ja "pyllyn haju" ne samaa, suunilleen! vai mitä??? ja osotetta, en anna...vastaa tähän, ja voitas tavata? olen 60v, mies, käviskö? olen y-savosta. Antasin sulle kyytiä todella!!!

    • Seksi-Satula

      KOKEMUSTAON100: no on kyllä pikkarini haisteltavissa, mutta ei kyllä ole pimpin, pissan, pyllyhaju samoja.
      Olen kylläkin noin 35v, mitähän kyytiä antaisit ? Eli ikä eroa on liikaa.
      Mutta pikkarit saat kyllä jos haluat, kunhan ensin teen sen pyörälenkin

    • Yksi miesystäväni tuunasi mulle paksun dildon kiinni satulaan ja jonkun systeemin liitettynä takarenkaaseen, että mitä nopeammin pyörä liikkui, niin sitä nopeammin dildo liikkui edestakaisin.
      Oli kyllä aika haasteellista nousta satulaan, mutta kun mä siihen pääsin, niin ajelu sillä pyörällä antoi kyllä tajuttomat orkut. Enkä tosiaankaan ajellut millään kaupunkialueella vaan ihan rauhallisella mökkitiellä. Sanomistahan siitä olisi tullut ja ihmetteleviä katseita, kun olisin noussut satulasta ja ihmiset olisivat nähneet mitä siihen oli kiinnitettynä.

    • Seksi-Satula

      Huh huh... tuo on hurjinta mitä olen koskaan voinutkaan kuvitellakkaan. Olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla tuollaista seksisatulaa. Saisin varmaan niin kovan orgasmin tuosta että lähtisi taju hetkeksi.
      Taidan kumminkin tyytyä ihan tavalliseen vähän kippura malliseen naistenpyörän satulaan , kyllä sillä ihan hyviä tahottomia orgasmeja saa. Pimppi, pikkarit ja satula märkinä.
      Ja kuka minulle nyt tuollaista kertomaasi seksisatulaa edes tekisi.

    • satulaseppätarakalle

      Terve seksisatula! Oikein wanhaan hywään aikaan oli polkup satulat tosi hywin jousitettuja, sellaiset tuplajouset joissa joustowaraa pitkästi ja herkkyyttä oli vaikka muille jakaa, sitä warmaan osaat arvostaa. Niin että seuraavan uneesi (ainakin!) voisit otta sellaisen niin ei paina niin pahasti waan Hywästi, saisit täristä o.min kourissa kuin ilmatyynyn päällä vapaana omaan tahtiisi!

      Woisin kyllä etsiä Sinulle wanhanajan "kunnon kyyti" satulan niin ei tarwis pelkästään uneksua hellistä kellistelyistä pyöräretkilläsi. Jos haluat voisin wiritellä satulasi sulautumaan suloihisi sopivaksi silloin satulasi suloisesti tekisi sut iloiSEKSI!!! (ellet jo sattuisi olemaan).
      Satuillaan satulassa!

      • Muistan ajan kun polkupyörissä oli vielä vanhat kunnon vieterisatulat. Muistan kuinka usein satuin näkemään ikkunasta kuinka naapurin rouva lähti pyörilemään pitkään hameeseen pukeutuneena.
        Se hänen hymynsä kun hän katsoi taakseen ja nosti hameensa helman satulan yli ja hänen muodokas takamuksensa istui satulaan.
        Usein mietin oliko siellä hameen alla alushousuja, millaiset tuoksut mahtoivat olla jne...
        Minua kiihotti ajatus, kiihottaa vieläkin, millaista olisi olla avuttomansa satulana pitkän hameen alla.
        Joskus otin oman pyöräni ja ajoin vastaan reittiä mitä tiesin rouvan ajavan. En ole varma miksi, mutta kuvittelen mielessäni miksi hänellä oli aina sellainen autuas hymy kasvoillaan. Hänellä ei ollut kiirettä, rauhallista polkemista, joskus takapuoli teki pyörivää liikettä satulaa vasten.

        Hmmmm, tämä vinkiksi naisille jotka pitävät ajatuksesta...., ajatus riettaasta fecesittingistä on aina kiehtonut minuakin, hetkeen en vaan ole nyt sellaista päässyt kokemaan.


    • Seksi-Satula

      SATULASEPPÄTARAKALLE vastaan alkaa jo tämä keskustelu käymään tosi kiihoittavaksi,
      kävin netissä katsomassa niitä mainitsemiasi Wanhan Ajan Kunnon Kyyti satuloita. Niissä näyttää olevan jouset satulan etu ja takaosassa itse satula on paksua nahkaa.
      Voisin kyllä kuvitella jos satulan saisi joillain tapaa muotoiltua niin että se sattuu pimpin ja pyllyn kohtaan hyvin ja on sopivasti kippuran mallinen se alkaa kiihoittamaan ja siitä voisi saada orgasmin ajaessa.
      Pitkät joustovarat voisivat kyllä lisätä tunnetta, "täristä orgasmin kourissa kuin ilmatyynyn päällä vapaana omaan tahtiin". Kuten sinä asian seksikkäästi ilmaisit.

    • Siis ihan tavallinen vanhan ajan satula missä on kierrejousilla tehty runko, riittää....
      Sellainenkin satula joustaa istujan alla, sitten vain säätämään satulaputkea niin että se tökkii montuissa peppuun sopivasti.
      Joskus olen nähnyt satulan missä se putki on niin lähellä satulan jousia että satula oli mennyt puhki.
      Ja naisen pyörässä tietenkin :)
      Ihmettelen vaan kun puhut tahattomista orgasmeista, sitten olet valmis näkemään vaivaa rakentaaksesi satulan että saat, hupsis, ihan tahattomasti orgasmin....

    • Seksi-Satula

      HAMEENALLE vastaan sinulle, että en ole missään sanonut että olen valmis itse rakentamaan minkäänlaista satulaa enkä edes osaisi rakentaa sellaista.
      Vaan on kyse siitä että olet lukenut tai ymmärtänyt asian väärin.

      Minulle sellaista on ehdottanut nimimerkki SATULASEPPÄTARAKALLE.

      • En tarkoittanut satulaa tai sen rakentamista. Vaan sitä että sinä saat ne orgasmit aivan tahattomasti.
        Kuitenkin suunnittelet satuloita ja muita juttuja että paremmin saisit niitä "tahattomia" orgasmeja.
        Vähän kärjistäen, ei pidä pahastua, mutta kuvittelisin että jos joku suunnittelisi jotain ansaa millä murhaa toisen ihmisen, niin tuskin oikeudessa voisi väittää että se oli tahaton murha.
        Siis jos ymmärrät vertauksen, joka on vain esimerkki, ei mikään vihjaus rikokseen.


    • Satulanhaistelija

      Pääsispä sen satulan tilalle :P

    • Seksi-Satula

      HAMEENALLE vastaan sinulle että en edes suunnittele satuloita vaan nimimerkki SATULA SEPPÄTARAKALLE on antanut idean ajatella asiaa. Ja mitä sitten jos vaikka alkaisinkin suunnitella ja valmistaa niitä ihan tuontoon asti kuin seksileluja.

      Onnea vaan ihmissuhde sotkujesi selvittelyyn sitä todella tarvitset.

      • mietipuheitas

        Siis edellen on kyse vain ja ainoastaa siitä kun sanot että saat tahattomia orgasmeja polkupyöräilystä.
        Kuitenkin ihan tahallasi ja tarkoituksella lähdet metsäteille ajelemaan saadaksesi niitä "tahattomia" orgasmaja.
        Siis se mitä et nyt mitenkään tahdo käsittää on se että harrastat ilmiselvästi itsetyydytystä polkupyörällä mutta ei ole kuitenkaan tarkoitusta saada orgasmia. Vaan se orgasmi on sitten tahaton.
        Eli onko niin että aina kun harrastat itsetyydytystä, se orgami ei ole tarkoitus vaan se tulee aina sinulle tahattomasti.
        Mutta varsinkin tuo viimeinen lauseesi sai ensin ajattelemaan että todellakin olet nainen.
        Mutta sitten ajattelin että ei nainenkaan voi noin paljon pomppia aiheesta ja kääntää asioita.
        Asia ei minulle mitenkään kuulu, mutta oletan että sinäkin olet mies, kuten suurin osa täällä on.


    • Seksi-Satula

      MIETIPUHEITAS vastaan sinulle jotta saat tahtosi läpi , olen mies niin kuin kaikki muutkin täällä ja kaikki tänne kirjoittamani on valhetta.

      Luultavasti sinulla itselläsi on jokin seksuaalisuuteesi liittyvä ongelma

      ONKO NYT MIELESI HYVÄ ?

      Aivan sama mitä tänne kirjoittaa aina löytyy miehistä sinunlaisesi vänkkyrä joka kääntää ja vääntää asiat aina jotenkin kirjoittajaa vastaa ja ihan kiusallaan ne sen tekevät.

      • Älkäätapelko

        Onpas tiukkapipoista kommentointia. Siis minustahan tuo hamenalle halusi vain tietää miten orgasmi jota lähdetään metsästämään metsäteille, voi olla tahaton orgasmi.
        Siis näin minä asian näin.

        Mikset arvon Seksi-Satula tuohon kysymykseen voi vastata?

        Miksi pitää vääntää asiat täysin solmuun ja alkaa puhumaan aivan eri asioista?


    • Seksi-Satula

      MIETIPUHEITAS jatkan vielä huomaa kyllä että olet mies , et tunne naisen alapään anatomiaa ja toimintaa. Ja mitä se oikeastaan sinulle kuuluu jos tyydytän itseäni polkupyörällä ajamalla.
      Voi olla että moni nainen tekee niin ja ihan sinulaistesi miesten takia.

      Tämän jälkeen on aivan sama mitä tänne kirjoitat en edes viitsi vaivautua vastaamaan sinulle.

      Kiitos muuten viimekertaisesta kun teit minulle sukupuolen vaihdoksen, täytyypä ihan mennä peilin edessä tarkistamaan lopputulos.

    • satulaseppätarakalle

      Me kainoja ollaan ja pieniä vaan... (ainakin henkisesti) Häwettää miesten puolesta miksi pitää olla niiiin juntteja.
      SEKSISATULALLE; Jakari PULLOTTAA JO ,TAKATASKUSTA, kohtako ruuvailemaaaaan!!! Kesä tuleeeeeeee!!!!!

    • Pillikuntarkka

      Minä laitoin löylykauhan satulan tilalle ja se kyllä kannatti.

    • Ratsaille

      Olen seurannut tätä väittelyä enkä halua osallistua siihen,mutta kysyn onko ratsastusta (siis hevosella) harrastavia jotka on saaneet orgasmin ratsastaessa?Itse sain joskus ratsastus harrastusta aloitellessani ensin vahingossa ja myöhemmin tarkoituksella hevosen selässä orgasmin. Isovanhemmilla oli silloin viellä ihan tavallinen suomen hevonen.Ratsastelin sillä luonnollisesti ilman satulaa.Hevonen kun oli jo vähän iäkkäämpi,niin selkäkin oli sopivasti notkolle painunut .Siinä sopivasti säkää vasten istuessa kyllä herkistyi.Tavallisesti kävin ratsastelemassa syrjäisiä metsäteitä.Talon lähellä olevalla laitumella ja pihapiirin teillä piti korjata istuntaa asiallisemmaksi.

      • Anonyymi

        Kyllä saa orkut kun ratsastaa,juurikin että asento pitää olla iha nmuu kuin se jolla oikeasti ollaan ratsun selässä.
        ihan sama se on fillarillakin satulan nokkaa pystyyn tai istuu taakse ja nojaa eteen,monet pöksyt olen kastellu!


      • Anonyymi

        En ole saanut jos ratsastan ilman satulaa. Nuorempana laitoin sellaisen pienen tyynyn sillen klivasti siihen satulan ja pimpan väliin. Kun aikani harjoittelin, sain useinkin orkun niin että oli vaikea pysyä orin selässä. Pyörällä taas on näillä sivuiolla ollut pientä väittelyä. Minulla on pieni kiintoavain laikussa ja kun olen polkenut sopivan matkan päähän, löysään satulan ruuvia ja nostan sitä aika reilusti ylös. Siinä on hyvä hangata piomppaa ja saa takuuvarmasti orkut, jopa useampia perä-perän jälkeen.


    • Anonyymi

      Teininä ihmettelin kuin muut tytöt ja naiset pystyi ajelemaan polkupyörillä kunnes tajusin erilaisuuteni. Kookas yliherkkä klitoris ja sen ympärys oli ongelmani. Kun pitkät koulumatkat olisi pitänyt tehdä polkupyörällä en vain kyennyt siihen orgasmeitta. Vanhemmille keksin vaikka mitä tekosyitä miksi en voi kulkea pyörällä. Meidän kesämökillä toki sitten hiljaisilla kyläteillä poljeskelin nautinnosta monta kertaa päivässäkin satula märkänä.
      Maria

    • Anonyymi

      Salilla näin naisen joka selvästi nautti kuntopyörön päällä polkiessaan muustakin kuin pelkästö liikunnan ilosta.
      Olin metrin päässä hänen takanaan ja kuulin aina välillä huohotuksen seasta hiljaisen voihkauksen kun hön nosteli ja pyöritteli legginnspeppuaan
      Se sai minunkin kalun reagoimaan ja hiljensin polkemista yrittäen saada kullin laukeamaan ajatuksen voimalla.
      Katselin tuota edessä polkevaa nuorta naista ja kuvittelin häntä ilman vaatteita polkemassa, nuoret paljaat pakarat nousemassa ja laskemassa kovan satulan päällä..
      Kalu kovana poljin ja nautin irstaista mietteistäni
      Sitten jossain vaiheessa nuori nainen päästi tavallista kovemman voihkauksen,seisahtui hetkeksi pakarat ylhäällä väristen ja selkä notkolla ja arvasin hänen lauenneen.
      Hitaasti hän laski upeat pakaransa alas ja jatkoi vielä jonkin aikaa polkemista .
      Sitten hän laskeutui satulasta,otti vesipullonsa ja katsahti hetken ylöspäin ,punaiset posket ja kiivasti kohoileva povi saattoi toki johtua polkemisestakin, mutta kasvoillaan oli selvästi kiimaisen ja tyydytetyn naisen muikea ilme
      Itse jatkoin vielä polkemista sen verran aikaa että elimeni palautui normaaliin kokoon.

      • Anonyymi

        Kyllä tuo on ihan mahdollista,yksi jo vanhempi nainen kertoi että kun istuu fillarinsatulassa takana nii nhieroo hyvin ja oli kastlelu pikkarinsakkin muutamia kertoja.
        Toinen kanssa vanhempi kertoili että polkee kuntopyörää niin hyvää tekee kun ei miestä ollu,että kaikkea käy


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miten sujuvat pyörälenkkisi helteen herutuksessa, no etpä ainakaan hangesta heräile ja toivottavasti horsmikko(si) on pehmeää!!!
      Tiedustelee Satulaseppä tarakalta(si???)
      ps. Jospa, "Minä poljen Sinä ohjaat niinkuin tanssi matka käy....

      • Anonyymi

        Niin se teki naapurinkin nainen kuntopyörällään itselleen hyvää,eronnut kun oli ja ikää tullu ja sairauksiakin niin jäi vain omat kädet ja kuntopyörä.
        Kerran vaan korjasin hänen kuntopyöräänsä ja kun sitä sitten kokeili sen tajusin kun posket aika nopeasti punasena puuskutti!
        Sen kyllä varmasti jokainen arvaa mihin se sitten johti?
        Juu ja liukastahan se oli heti kun välii tyrkkäs eipä se muu auttanu ja hyvää teki molemmille.


    • Anonyymi

      Ajaessa en ole saanut, mutta muuten kyllä :D Muutamasti satulaa käyttänyt "dildona" ja ihan mielekäs kokemus. Joskus näin videon jossakin kun nainen käytti satulaa ja siitä heti tuumasta toimeen.

      • Anonyymi00064

        Panin merkille viistoista veenä että ukin kaapissa oli harvinaisen ”aidon” näköinen kilpapyörän satula. Kekkasin kun muut lähtivät markettiin, että sen voi kelmuttaa keittiökelmulla ja sen kaa voi varovasti tyydyttää itseään.

        Tää satula oli ensimmäinen esine jolla runkkasin itteeni muuten kuin sormilla. Sain useat tuhmat orkut tolla hassulla välineellä. Olin pyytänyt isosysteriltäni pari kortsua ”varuiksi” ennen seuraavaa reissua mummilaan, mutta satula oli laitettu muualle. Pohdin oliko siihen voinut jäädä läiskiä tai tuoksuja, nolotti koko homma niin perkeleesti.


    • Anonyymi

      Lidlistä löytyy välillä tarjouksesta pyörän satuloita. Yksi malleista on hiukan leveämpi malli jossa keskellä pitkulainen ilmareikä. Tuohon reikään voi istuttaa pienen kaukosäätöisen bullet vibraattorin. Vielä päälle voi laittaa näkösuojaksi ohuen satulan sadesuojan. Kukaan ei huomaa mitään kun pyöräilee, pyörän äänet piilottaa satulan surinan. Kaukosäätimestä pyytää sopivat värinät vibraattorilta ja kyllä pyöräily on mukavaa.

    • Anonyymi

      Minä en ole saanut itse, mutta anoppi tais kerran laueta kuntopyörän päällä.
      Ei huomannut, että kattelin kun polki pyörää niin vimmatusti.
      Naaman ilmeestä ja huokailuista päättelin, että tais anopin tussu just saada satula hoitoa.

      • Anonyymi

        Jos anoppi vaan polki niin että hengästytti?


      • Anonyymi00061
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos anoppi vaan polki niin että hengästytti?

        Kylläpä sen näkee millon orkut satulassa on saanu,moni ei vaan sitä uskalla kertoa kellekkään


      • Anonyymi00070

        Kyllähän se nuppi hieroo klittaa, kun sopivasti asettelee ja varmasti pillunmehut irtoaa. T.isonuppi 52


    • Anonyymi00062

      Mulla on tämänmoinen kokemus. Yövyimme nuorena tyttöystäväni kanssa vieraassa kaupungissa kotimajoituksessa ja saimme lainata pyöriä. Ainoa pyörä joka muuten soveltui hänelle oli sellainen, jonka satula oli tarkoitettu pyöräilyhousuilla ajettavaksi. Hmm, muistan hänen sanoneen kun tää kapea pitkulainen satula oli vielä hieman pystyasennossa. Työkaluja ei ollut.

      Kun palasimme kämpille tyttöystävä meni samantien suihkuun ja viipyi kauan. Vaihdoin hikistyneen paidan sillä välin ja laittaessani yhteiseen pyykkipussiin käteeni sattui litimärät pikkarit. Ne oli siis tosiaan limaset,limaa tarttui sormiinkin. Tyttöystävä tuli suihkusta melko pitkän ajan jälkeen (yleensä nopea kävijä) hiljaisen oloisena posket punaisina. Kun illalla yritin koskea pimppiä en saanut. Oli kuulemma tullut koko alapää pyöräilystä araksi,

      Mitähän tässä tapahtui päätelkää itse. Ei halunnut ottaa enää pyörää seuraavana päivänä eikä koskaan puhuttu asiasta. Oma tulkintani on että hoiti asian loppuun suihkussa. Uskon että olisin huomannut jos olisi orkun saanut polkiessa 🙄

    • Anonyymi00063

      Mä oon lauennu pyörän satulasta ku haistelin sellasta oon niitä pölliny monia ku niissä haisee aitojen neitosten pimpsukka ni mun keksijalka alkaa siitä hajusta vuotamaa spermaa ja se on iha normaalia

      T. Yks setä 49v Heinolasta

    • Anonyymi00065

      Mä en koskaan pyörällä 😅 Mutta sen sijaan. Kolmetoista vuotiaana maalla oli pieni tosi vanha traktori. Se oli ukin ylpeys, ja siinä oli semmoinen nahkasatula joka oli vielä selkeästi koholla siitä keskiosasta. Vanha satula muistutti semmoista leveämpää pyöränsatulaa noin muuten, mutta jalkovälissä hiukan oudon tuntuinen pimppiä vasten.

      Sain kokeilla ajaa ja koko häristys tärisi pimppiin hullun lailla. Ajoin kierroksia talon ympäri ja sain jossain kohtaa aivan tajuttoman orgasmin. Se oli täysin yllätys, koko orgasmi oli minulle vielä aivan uusi asia. Ohuet pikkarit oli aivan litimärät ja satulaan jäi märkä läikkä. Hävetti ajatus, että ukki huomaisi, olisin sanonut että pissat tuli housuun kun oli niin jännää. No ei se noussut enää traktoriin vaan sammutti sen eikä huomannut mitään luulen.

      Näin aikuisena olen nähnyt tuhmilta videoilta kun naiset istuu semmoiseen tärisevään satulaan. Uskoisin että hyvin samantyyppinen kokemus. Ajaisin vieläkin jos sr olisi mahdollista! 😊

      N40

      • Anonyymi00066

        Ihania juttuja. Mä tykkäsin kans esi teininä ajaa pyörällä hame päällä ja hieroa itseäni satulaa vasten. Usein nostin hameen helman pepun alta pois satulan yli jotta pelkät pikkarit oli pimpin ja satulan välissä. Hameen helma lenteli vapaasti. Jokusen kerran lainasin salaa,maalla kun asuttiin,veljeni mopoa. Otin sen salaa kun veli ei sitä suostunut lainaamaan. Kun hän oli pois kotoa,hame päälle taas ja mopo käyntiin. Ajoin metsäteitä jossa tulee soinen hetteikkö. Ajoin pehmeään kohtaan jotta mopo alkaisi ruopia tyhjää....oli niin ihana tunne tärisevää satulaa vasten laueta. Laukesi monesti parikin kertaa. Hame laahasi takanani pitkin satulaa...vesiletkulla yritin pestä mutaa pois moposta kotona kun sudittamisesta lensi mutaa siihen.


    • Anonyymi00067

      Teininä uimaan pyörällä ajaessa broidin kaa kiihotuin monesti. Bikinit hameen alla ja ihanasti satula hieroi mun pilluani. Pyyhe oli tarakalla ja hameen nostin pepun alta pois pyyhkeen päälle valumaan ja hieroin itseäni satulaa vasten. Broidi ei koskaan sanonut mitään tai ei huomannut. Mutta hameeni hulmuamisesta mainitsi joskus kun silmin nähden kiihottui siitä ja hänellä meinasi alkaa seisoa.

      • Anonyymi00069

        Ah,ihanaa. Saisinpa tutustua sinuun..


    • Anonyymi00068

      Kuulostaa ihanalta.. olet varmaan hyvin seksuaalinen nainen. Haluaisin sellaisen. M.53

    • Kuumaa.....

    • Anonyymi00071

      seksi-satula! Mulla olisi kyllä iso nuppi myös hieromaan kivasti pimppiä, jos sellainen kiinnostaa. Tarinasi kiihotti kyllä. M.52

    • Anonyymi00072

      Kiitos! Kiva jos tykkäsit tarinastani. Ennen uintia oli ihana hieroa pilluani satulaa vasten ja kiihottua. Järvessä peseentyi mukavasti. Ja kotiin ajaessa hame märkien bikinien päällä hieroin taas pikkasen niin et jos en ehtinyt laueta pyörän päällä niin sormitin sitten kotona.....

    • Anonyymi00073

      Lidlin myymään leveään polkupyörän istuimeen saa laitettua tuuletuskoloon keskelle sormikokoisen kaukosäädetävän väristimen. Pyöräretket saa aivan uudet ulottuvaisuudet. Sadesuoja päälle niin ei edes näy ulkopuolelta mitä alta löytyy. Suristellen kauppaan, kaupalla sauva sammuksiin. Pois lähtiessä surina käyntiin.

    • Anonyymi00074

      Oon saanut....oon polkenut porukoilla kuntopyörää hame ja pikkarit päällä ku he ovat olleet poissa.....oon polkenut pyörää ja hieronut pillua satulaa vasten. Ihanalta on tuntunut. Oon Lauennut lujaa monesti. Tuntuu niin ihanalta.

    • Anonyymi00076

      Oon ruiskinut spermoja naisten pyörän satuloihin ja katsonut kun ne istuu niiden päälle tyytyväisenä. Nam aah...

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      75
      613
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      600
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe