1000 työpaikkaa tarjolla ─ rekrytointirekka tulossa torille
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto on mukana toteuttamassa valtakunnallista Valmet Automotiven Suomi-kiertuetta. Kahdeksan kaupungin rekkakiertue saapuu Oulun torille 11.4. klo 10─ 16.
Kiertue on osa Valmet Automotiven historiansa suurinta rekrytointikampanjaa, jossa haetaan 1060 uutta autonrakentajaa hitsaamon, maalaamon, kokoonpanon sekä sisäisen logistiikan tehtäviin.
Kiertue tarjoaa mahdollisuuden päästä juttelemaan kasvokkain työnantajan edustajan kanssa. Show-rekassa voi täyttää työhakemuksen sekä osallistua pikarekryyn. Hakijoilta ei vaadita aiempaa kokemusta autonrakennuksesta, vaan työntekijät koulutetaan tehtäviin.
Rekassa tavattavissa ja jututettavana ovat myös Uudenkaupungin kaupungin edustajat sekä TE-toimiston asiantuntijat. Tilaisuudessa kuullaan BusinessOulun Juha Ala-Mursulan puheenvuoro.
Kulkuyhteyksiin ja asumiseen tulossa helpottavia ratkaisuja
Huhtikuussa valmistuu 500 moduuliasuntoa autotehtaan kupeeseen. Yhteen asuntoon voi majoittua 1-2 henkilöä ja ne ovat tarkoitettu tilapäisasunnoiksi kunnes vakituinen asunto löytyy. Suunnitelmissa on rakentaa alueelle myös uusia puukerrostaloja ja rivitaloja.
Uudenkaupungin autotehtaalle pääsee pian myös bussilla Turusta. Bussiaikataulut noudattavat autotehtaan työvuorojen alkamis- ja loppumisaikoja.
Oulusta rekka suuntaa Kokkolaan, jonne kiertue päättyy 12.4.
Lisätiedot:
autotehtaansankarit.fi
Valmet Automotive toteuttaa rekrytoinnin Suomi-kiertueen
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, palvelujohtaja Pirjo Juntunen, p. 0295 056 596
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, asiantuntija Marko Salmela, p. 0295 056 720
Varsinais-Suomen TE-toimisto, asiantuntija Tarja Tötterman, p. 0295 044 797
-------------------------------------------------------------------------------------------
Jakakaa tätä Facebookissa ja muualla, Suomi tarvitsee nyt kipeästi uusia työntekijöitä ja veronmaksajia!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä on "keskustelua" Uudenkaupungin autotehtaasta, aloitettu 13.9.2011. Liekö sama tehdas?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10118627/uudenkaupungin-autotehtaalla-palkka
Kyllä ainakin itse lähtisin toiveikkaana töihin jos olisin nuori enkä haluaisi opiskella, sillä kouluttavat työhön. Nyt kun on vanhempi ja tehdastöitä nähnyt, niin en niin helposti lähtisi eteläsuomeen nollasta aloittamaan. Monille nuorille se on silti hyvä vaihtoehto. Nuorilla on aikaa miettiä suuntaansa, vaikka eihän se siltä nuoresta tunnu...
hyvä, että jossain on töitä tarjolla